Arkeologiset kaivaukset

Asukuva arkistoista siltä menneeltä aikakaudelta, kun ihmiset vielä kulkivat pitkissä housuissa. Aika jännittävää eikö totta?  Maapallon lämpötilan dramaattisen nousun vuoksi tuollainen varustautuminen ei kävisi enää mielessäkään. Mutta todellakin, tällaista oli joskus menneisyydessä. Naisihmisestä, joka arkeologien löytämän kuvan perusteella näyttäisi olevan kotoisin ajalta EH (ennen helteitä) ei  ole paljasta ihoa esillä kuin pieniä paloja käsivarsista ja dekolteelta. Niin ne ajat vain muuttuvat, nykyaikana tällainen verhoutuminen olisi täysin naurettavaa.

gt vihreät

Lämpötiloista huolimatta kuvan nainen on selviytynyt tänne saakka hengissä kertoakseen meille muinaisen asunsa alkuperän: loimi/Miss Sixty, kengät/Bianco, laukku/Marc O’Polo ja ensimmäistä kertaa jalassa ollet housut kympillä GT:n alesta. Hän kertoo suorstaan villiintyneensä erilaisista vihreistä housuista viimeisten viikkojen aikana ja niitä onkin kertynyt kaappiin erinäköisinä versioina.

Aikojen saatossa nainen kertoo oppineensa jo paljastelemaan hieman enemmän kalman kalpeata ihoaan ja kertookin viihtyvänsä tätä nykyä mainiosti esimerkiksi farkkushortseissa. Välttääkseen räikeätä erottumista nykyihmisten joukosta, hän on yrittänyt naamioitua mm. erilaisia värjääviä voiteita ja suihkeita käyttämällä, mutta tulokset ovat olleet melko heikkoja.

Seuraavaksi tuo kalkkuna kertoo suuntaavansa viikon lomalle kotikonnuilleen! Toivotetaan kaikki hänelle ihanaa ja ruskettavaa lomaa!


Tags:
4 Comments
  • Hannukkaz
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on taas menossa joku samperin kausi että peittoon niin paljon kuin mahdollista.. Ja siinähän tulee kuuma! Ahdistun isoista kaula-aukoista (jotka ovat muille aivan normaaleja) ja liian lyhyistä housuista (jotka yltävät hiukan yli polven jättämällä pohkeeni näkyviin). Myöskään topit eivät tult kysymykseen..

    olenhan hiukan outo 😀

  • prefecta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oikein hauskaa kotikontulomaa hänelle!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana postaus! Mahtava kirjoitustyyli <3

  • Ence
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ikävä jo nyt. Älä mee. Tuu takas. Sieluni surkastuu.

Post A Comment