Rock Marimekko

Useimmille meistä Marimekko tuo ensimmäisenä mieleen värikkäät printit ja naiset, jotka kesäjuhlissa näyttävät pöytäliinaan pukeutuneilta. Unikkokuosinen mekko hämäsi jotain sukulaislasta vuosia sitten rippijuhlissa ja poika kysyi erään naisen marikoltun nähdessän, että ”miksi tuolla tädillä on pöytäliina päällä?” Ei voi kyllä lasta paljoa syttää tuosta kysymyksestä, sillä samaa mä mietin joidenkin kuosien kohdalla aina itsekin. 😀

Vaikka itsellänikin ensimmäinen Marimekko mielleyhtymä on aina juurikin kaikki se printtien kirjo, niin minun tyylissäni villit kuviot kuuluvat ainoastaan ikkunoihin, pöydille ja sänkyihin, eivät missään nimessä ylleni. Marimekon kirjavasta tarjonnasta päälleni pääsee vain aiemmin esittelemäni tasaraidat.

Marimekko ei kuitenkaan todellakaan ole pelkkien printtiensä vanki, vaan merkin vaatteissa on erittäin vahvasti esillä myös tyylikäs ja graafinen minimalismi. Jotain noilla adjektiiveilla kuvailtavaa tarttui raitapaitojen lisäksi mukaan viime viikkoisella showroon vierailulla, kun kävin valitsemassa tuotteita jotka sain itselleni tähän Minun Marimekkoni- kampanjaan osallistumisen vuoksi. Niin kuin ei saaduissa kamoissa olisi jo ollut riittävästi ihanuuksia, niin sorruin vielä yhteen ostokseen tehtaanmyymälässä.

marimekko1

Ritva Fallasta tulee itselleni ensimmäisenä mieleen keski-ikäiset, johtavassa asemassa työskentelevät, tyylikkäät naiset, jotka luottavat pukeutumisessa kotimaiseen laatuun ja suunnittelijoihin. Olipa suunnittelijan kohderyhmä sitten mikä tahansa, niin ainakin tuo tehtaanmyymälästä ostamani läpikuultava pellava-viskoosineule taipuu yhtälailla siistiin bisnesstyyliin kuin omaan rock-renttuiluunikin. Tiesin heti neuleen nähtyäni, että se kuuluu minulle ja olemmekin viihtyneet yhdessä jo useampana päivänä.

Tuo viskoosin ja pellavan yhdistelmä on näköjään viimeaikoina osoittautunut kovasti itseäni miellyttäväksi, sillä muutama postaus sitten esittelemäni Benettonin täydellisyys t-paitakin yhdisti juurikin noita kahta materiaalia. Niin t-paita kuin tämä neulekin laskeutuvat aivan käsittämättömän hyvin eivätkä jää millään tavoin ikävästi tönöttämään tissieni päältä. Lisää tällaista unelmamateriaalia minulle. Neule tuntuu yhtäaikaa pehmeältä, vilpoiselta, laskeutuvalta ja kuitenkin todella jämäkältä. Rakkautta.

marimekko2

Mutta mitäs sitten tarttui mukaan showroomilta?  Jotain mikä sai minut haukkomaan henkeäni ihastuksesta ja pyörtymään lähes onnesta peilin eteen kuullessani, että voisin saada ihanuudet omakseni. Julia Lundstenin suunnittelemat uskomattoman upeat ja särmikkäät kiilakorkonilkkurit!

Nämä kengät eivät jättäneet muitakaan tyttöjä kylmäksi, sillä kävi ilmi, että myös Jenni, Irene ja Salla olivat valinneet nuo samat kaunottaret. Onkin hauska nähdä miten samat kengät taipuvat mahtavasti hyvin erityylisten ihmisten pukeutumiseen. Tsekatkaa ainakin tuo linkkaamani Jennin Marimekko-postaus, se nimittäin sisältää henkeäsalpaavan mahtavia kuvia!

marimekko3

Kuvista kiitokset ystävälleni Jari Laasaselle!

Katsokaa nyt niitä. Käsittämättömän upeat, eikö vain? Yhtä aikaa  rauhalliset ja räyhät, hienostuneet ja täynnä rokkia. Kahden erilaisen nahan yhdistelmä tekee yksivärisistä kengistä mielenkiintoiset, huikeat korot tuovat koko olemukseen melkoista nostetta ja piiloplato tekee kengistä hyvät jalkaan.

En ihan hirvittävästi ole innostunut Lundstenin Finsk-merkin kengistä, eikä Marimekon kesämalliston jalkineetkaan aiheuttaneet minkäänlaista värähdystä, mutta nämä syysmalliston upeudet ovat ihan täysosuma. Jos en näitä jo omistaisi, kuolaisin itseni hengiltä nämä nähdessäni.


Tags:
,
9 Comments
  • prefecta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onko noissa kengissä piiloplato?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kyllä on, useampi sentti! Lisäsin tuon infon vielä tuonne tekstiinkin, hyvä kun kysyit.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minkähintaiset nuo popot mahtaisivat olla? Ja mistä niitä saa? Täydelliset. Pure love.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      olin ymmärtävinäni, että myyntihnta tulee olemaan n. 300 €.

      Markimekon myymälöistä noita pitäisi pian saada. Eivät kuitenkaan ole kaupoissa ihan vielä, sillä mekin saimme omamme showroomin mallikappaleista, kun kenkiä ei ollut vielä tullut varastoon.

      • Nimetön
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Selväpeli. Millaiset nuo ovat jalassa? Onko hyvä kävellä suht. korkeasta kiilakorosta huolimatta? En voi uskoa että olen näin rakastunut _kenkiin_.. Näen noista varmaan untakin.

        • Veera
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          en ole ehtinyt käyttää noita vielä ihan oikeasti, mutta ensituntuma kenkiä sovittaessa on kyllä ollut koron korkeuteen nähden miellyttävä. Kävely ei tuntunut mitenkään hankalalta. Piiloplato vie pahimman terän korkeasta korosta.

          Noita kuvia ottaessa oli kintut ihan tosi turvoksissa joten fiilis eiollut kaikista miellyttävin, mut silloin olikin hillitön helle.

          Koot ovat mielestäni pienehköjä, mulla normaalisti 37 jalka, mut nämä 38 kokoiset oli hyvät, ja lesti on mielestäni melko kapea.

          Mutta ulkonäköönsä nähden ovat ihan tukevan tuntuiset. Todellinen mukavuus selviää vasta kun ehdin käyttää kenkiä kunnolla.

  • Jenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos muru kehuista. 🙂 Erityisen paljon mieltä lämmittävät ihka oikean valokuvaajan kehut! 😉 Täytyy kertoa terkut eteenpäin myös niille, joille kunnia oikeasti kuuluu eli kuvien ottajille. Oli kyllä hauskaa, että niin moni meistä ihastui noihin nilkkureihin – mutta toisaalta onko tuo nyt ihmekään. 😉

  • Jenni nro 2
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihailin tuota paitaa ja korua ihan ensin mutta tajusin että noi housuthan on hemmetin mageet! Mistäs ne on =)

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      housut on Gina Tricot alelöydöt. Kympin kustansivat. 🙂

      Ei siis välttämättä ole enää just samoja, mut samantapaisia voinee vielä löytyä.

Post A Comment