Kosteat eväät

(Varoitus! Tämä postaus sisältää myötämielistä suhtautumista alkoholituotteisiin..) Sitä olis yksi Sonispherepäivä takana ja toinen alkamaisillaan. Eilen parasta antia oli Alisa kahleissa ja Kultti. Tänään intoillaan mm. Pernaruttoa, Rauta Neitoa ja Surmaajaa.

Muru kömpi eilen pelipaikalle jo ensimmäisenä soittanutta Staminaa kuuntelemaan, mutta minä seurasin vasta hetken päästä perästä ja ehdin kuulemaan Negativen viimeiset säkeet ennen upean kiharapehkonsa niittänyttä Serj Tankiania. Paikkakuntalaisena minulla ei tietenkään ollut ongelmia Kirjurinluotoon suunnistamisessa, mutta väittäisin, että muualta tulleidenkin oli aika helppo löytää oikeaan paikkaan. Senkus seuraili festari-Hannujen ja -Kerttujen tielleen ripottelemia jälkiä.

sonisphere12

sonisphere11

Kuten monilla muillakin festivaaleilla, myös näillä kinkereillä oli melkoisen tiukat rajoitukset pullojen ja puteleiden kanssa eikä omia alkoholituotteita olisi saanut viedä alueelle lainkaan. No, kaikkihan sen tietää, että koska lompakko ei kenelläkään kestä pitkää päivää anniskelualueen riistohintaisia antimia, niin suurimmalle osalle festarivieraista viinanvientikielto tarkoittaa vain sitä, että käytetään astetta enemmän mielikuvitusta. Tässä muutamia maukkaita esimerkkejä omasta lähipiiristäni.

sonisphere10

Jägermeister-viinirypäleet. Kokemuksesta viisastuneena näiden herkkujen valmistaja vihjaa, että rypäleiden pinta kannattaa rikkoa, jotta ne imevät nestettä paremmin itseensä. (allekirjoittanut kyllä miettii huvittuneena sitä näkyä, kun joku pistelee reikiä neulalla rypäleisiinsä…:D ) Hedelmät ja neste kippoon ja yön yli jääkaapiin. Näitä ei luulisi portsarin vievän eväslaukustasi!

sonisphere9

Terveellisellä hedelmälinjalla jatketaan. Tapio-viinalla marinoidet meloniviipaaleet saavat kirpakalla maullaan hymyn nousemaan lähes kenen tahansa huulille. Valmistusohje sama kuin edellä. Jos vähän saivarrellaan, niin eihän tuollaiset eväät nyt kauheaa sääntöjen rikkomista ole, sillä nehän on kuitenkin vaan syötäviä piknikeväitä eikä mitään juomia! 😀

sonisphere5

Leirissämme vierailuilla käyneillä pojanklopeilla puolestaan oli astetta hevimmät otteet.

sonisphere8

Murun kanssa käytiin tarkastamassa paitatarjontakin, mutta haluttuja Stam1nan tai Mokoman paitoja ei ollut myynnissä lainkaan, joten lähdittiin tyhjin käsin.

sonisphere7

sonisphere6

Päivän rennosta festarointiasusta ei ole tämän kummempia kuvia, mutta kyllähän nuo vanhat ja nuhjuiset trikoorätit tuostakin näkee. Koitin lisäillä tukkani kaverikseen kaipaamaa huulipunaa aina tasaisin väliajoin, mutta olen tainnut juuri ennen noiden kuvien ottoa syödä kaikki punani.

sonisphere4

Seura oli taas mitä ihastuttavinta!

sonisphere3

Mun ilo kuitenkin loppui tähän Volbeatin keikkaan. Mentiin katsomaan keikkaa tuonne väenpaljouden keskelle ja jo muutaman biisin jälkein ahdistuin tilanteesta suunnattomasti. En kuitenkaan halunnut yksin lähteä etsimään itselleni poispääsyreittiä ihmisten keskeltä, joten keskityin koko loppukeikan hengittämään syvään, tuijottamaan taivasta ja odottamaan, että keikka loppuisi ja pääsisin väljemmille vesille. Toisinaan vaan iskee kauhea ahdistus tollasissa tilanteissa, kun ihmiset on liian lähellä. 😛

Ahdistus tappoi festarifiilikset sen verran tehokkaasti, että loput bändit tuijottelin hiljaisena zombiena viltillämme istuskellen. Suuntasin pikaikaa kotiin heti Himin lopetellessa keikkaansa ja olinkin untenmailla jo yhdentoista aikaan koko muun kaupungin vielä juhliessa nakuuhuoneeni ikkunan alla.

Tänään tunnelma uus. Alkoholittomat kolmioleivät reppuun, aurinkorasvaa iholle ja räimettä kuuntelemaan!


12 Comments
  • riiniliini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nuo rypäleet olivat mulle uusi juttu ja leipäpullon luulin olevan vain legendaa:) Kyllä ihminen on kekseliäs kun jotain tarpeeksi kovasti tahtoo.

  • viv
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Noniin paljon onnea sinulle! Muutuit juuri mun lemppariblogiksi, taikasanat tähän juttuun oli mokoma ja stam1na 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nakuuhuone

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oho, loput sanat kommentistani katosivat jonnekin…? Mutta siis, nakuuhuone on ihana uusi sana, minkä otan kyllä käyttöön 🙂

  • marzi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    hah hah, aika kekseliäitä juttuja salakuljettaa alkoholia festarialueelle ;D

  • Maddaleena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lentoemännän eväät arabimaihin:

    piikitä appelsiineihin vodkaa, greippeihin giniä ect….

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hauska tuo tapio leivässä!

    Ymmärrän täysin tuskastumisesi ihmispaljouteen. Mulla on usein vähän sama juttu. En kestä kun ihmiset tulee iholle (vaikka itse olen hakeutunut paikkaan, jossa sellainen on mahdollista/todennäköistä). Usein esim. festareitakin on mukavampaa seurata vähän rauhallisemmilta vesiltä (joskaan en oikeastaan koskaan edes käy festareilla).

  • heini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heh, meloni ja viinirypäleethän on ikivanhoja viinan salakuljetustapoja 🙂 Muistan kuinka vuonna 2005 tai 2006 toi vesimeloni oli kova hitti, niinkin kova että eräille festareille niitä ei edes saanut viedä sisään, koska homma oli järkkäreille selvinnyt 🙂 Suurinpiirtein joka toisella taisi olla sinä vuonna vesimelonia mukana 🙂 Mut toi Tapio-leipä on aika tosi jees!

  • Silja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toivottavasti teille ei käynyt huonosti kun myrsky iski sinne festivaalialueelle..? 🙁

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ei sattunut mitään totaalista kastumista pahempaa. oltiin onneksi ihan aukealla paikalla trombin hyökätessä, joten ei lennellyt mitään päälle.

      • Nimetön
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Minäkin tulin tänne samaa kyselemään. Kiva kuulla että selvisitte ehjin nahoin! 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”nakuuhuoneeni ikkunan alla”

    Aww :DD

Post A Comment