Rankka reissu

Joku ehtikin jo käydä hieman huolestuneena kommentoimassa viikon mittaiseksi venynyttä blogihiljaisuuttani, mutta kuten näkyy niin elossa ollaan edelleen. Sen lisäksi kuitenkin, että olen viime viikkojen aikana sairastanut pariinkin otteeseen, niin elämässä on tällä hetkellä menossa monta sellaista isoa asiaa, jotka vievät kaistaa aivoista. Ei siis aina oikein riitä sanottavaa tänne saakka, mutta kyllä mä täällä vielä roikun aina silloin tällöin kun jaksan. 🙂

Nyt viikonloppuna oli taas vaihteeksi vuorossa Indiedays-porukan tapaaminen Helsingissä ja se oli ajoitettu taktisesti niin, että pääsimme osallistumaan myös Voicen Muotiviikko -tapahtumaan. Mistään super huikeista kekkereistä ei ollut kyse, mutta kyllähän sitä kivassa seurassa lipittelee skumppaa ja vilkuilee parit näytökset ihan mielellään.

Kovasti olisi muotinäytösten vuoksi tehnyt mieli raahata mukaan järkkäri, mutta ei vaan vapaa-ajalla kiinnosta kameralaukun ronttaaminen. Jotenkin se ekstra pari kiloa kassissa baariin lähtiessä ei oikein houkuttele. Eli perus pokkariräpsyjä vaan saldona näytöksistäkin, mutta ehkäpä niitä voisi silti huomenna muutaman julkaista. Mutta tässä nyt aluksi muutamia muita kuvia eilisillalta.

muotiviikko6

muotiviikko_parikka

muotiviikko_asu

Huomaatteko asussa mitään outoa? Niinpä, farkut! Minulla! Pitää koittaa saada edustavampia ja laadukkaampia kuvia noista perjantaisista ostoksista joista olen melkoisen innoissani. Myös Monkin musta läpikuultava lörttöpaita on uusi. Se tuli hankittua eilen mun ja Niinan pikaisella shoppailukierroksella juuri kaksi minuuttia ennen kuin meidän piti syöksyä takaisin hotellille laittautumaan. Pikaisesti tapahtunut ostopäätös osoittautui hyväksi, sillä rakastuin paitaan illan myötä todella syvästi.

muotiviikko4

Tuolta Kaapelitehtaalta me tulimme, ja tuonne Le Bonkiin me suuntaamme jatkoille, osoittelee tässä Dansa i neon -blogin Matti.

muotiviikko2

Perushommaa.. bloggaaja kuvaa toista saman lajin edustajaa. Kameran takana Tuukka ja kohteena Irene.

muotiviikko1

muotiviikko3

Tätä Liloun ja Jennin herttaista kuvaa katsoessa vakuutun siitä, että tarvitsen/haluan/hankin talveksi harmaan pipon. Menneellä viikolla olikin jo pari sen verran hyistä aamua, että työmatkalle olisi kaivannut jotain pään lämmikettä, mutta jostain kumman syystä en löytänyt kätköistäni mitään asiallista pipon kaltaista juttua. Asia on korjattava mitä pikimiten.

ostoskarryt

Kaapelitehtaalta poistuttaessa Matti herrasmiehenä tarjosi minulle melkoiset kyydit, ostoskärryillä nimittäin. Kuten kuvasta näkyy, niin kyyditettävällä oli hauskaa ja kuskilla puolestaan kieli keskellä suuta, sillä ostoskärryt yli 8o kilon kuormalla eivät ole maailman helpoimmin ohjattava kulkuväline. Ehkä hieman muakin pelotti matkalla. Hengissä kuitenkin selvittiin, eikä onnistuttu edes rikkomaan mitään. Loitso suoritus siis.

bonk2

bonk

Ilta jatkui Le Bonkissa edelleen skumpan ja levottomien juttujen merkeissä. Minun ja Niinan ilta päättyi sitten taksin puuttessa kävelymatkaan baaarista hotellille. Muuten kiva juttu, mutta minä taitoin matkan ilman kenkiä tajuttuani, että jo 9 tuntia jalassani olleilla korkkareilla matka olisi kestänyt ikuisuuden. Pikkuisen oli asfaltti jo viileää ja kaupan päälle sai mukavan jalkapohjahieronnan tienpinnan rosoisuuen ansiosta.

Tärkeintä kuitenkin, että päästiin onnellisesti nukkumaan pehmoisiin hotellilakanoihimme. Ilta oli hauska ja vauhdikas ja se myös näkyi meidän molempien naamasta, kun aamulla raahauduimme aamupalalle. Ymmärettävistä syistä ei siis tältä päivältä ole asukuvia tarjolla. 😀


1 Comment
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nelliinahan se siinä istuu hame korvissa 😀

Post A Comment