Korkojen kera

Pikaiset kenkäterveiset täältä Tampereelta! Kouluun ei tietenkään kannata mennä ajoissa, vaan aamun voi aloittaa hitaasti makoilemalla sängyssä ihanan pikku Hiiripupumarakatin kanssa. Vaikka kello juoksee ja luento on jo alkanut, niin sitten voi vielä poiketa matkalla tavaratalon kenkäosaston kautta. Mutta täytyy sanoa, että se oli kohtalon johdatusta, kyllä kannatti poiketa aikataulun pissimisestä huolimatta.

Sokoksella oli tarjolla muutamia ihastuttavia kenkiä brasialaiselta Via Uno -merkiltä. Olen aiemminkin törmännyt tuohon merkkiin, mutta en ole kiinnittänyt sen suurempaa huomiota, mutta nyt, voi pojat.. Täytyy sanoa, että pari pinetä kuolapisaraa saatoin suupielestäni valuttaa kaunokaisia hivellessäni. Kaivelin Via Unon -nettisivuilta muutamia herkkupaloja tänne teidänkin nähtäväksenne.

viauno2viauno1

Ja miten niin kannatti poiketa? No sieltä tietenkin lähti yhdet kaunottaret ostoskassissa kotia kohti! Olinkin jo ehtinyt hieman huolestua, kun en ollut aikoihin ostanut yksiäkään kenkiä. Pelkäsin jo, että jotain on vialla. 😀

Esittelen uutukaiseni lähemmin, kunhan saan niistä itse otettua kuvamateriaalia. Mutta sitä odotellessa kysyn mahdatteko te jo arvata mitkä tässä postauksessa esiintyvistä kengistä ovat nyt minun?


19 Comments
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Rakastuin noihin toiseksi alimpiin. Oih.

    Porin Sokoksesta olen tasan kerran loytanyt ihanat kengat. Enka ostanut. Nyt harmittaa. Ensimmaiset perusmustat korkkarit, jotka pysyivat jalassa. 🙁

    Noh, takaisin kuolaamaan niita perusmustien korkkarien aatelia: Louboutineja.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, Porin Sokoksella on kyllä melko kökkö valikoima. Aika sellaista rouva- ja mummo-osastoa. 😛

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    onkos ne noi ylimmät??

    Itse ottasin ne…ja siel yleensä blogin perusteella olet ollu samoilla makulinjoilla.

    Ihania platopohjia noissa kengissä…nam.

    Ovatko mukavat?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo mukavat ovat kyllä sen perusteella mitä nyt vähän tepastellut kotona. Kyllähän toi plato aina auttaa asiaa.

      Kyllä mulle noi ylimmätkin kelpaisi, mutta ei osunut nyt tällä kertaa..

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Arvaan, että vikat, koska niissä on niin hienot koristeet, siis se solkisysteemi..

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      itse asiassa noi soljet ei just oikein sytytä. 😛

  • Sagu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jollet ole ihan villiksi heittäytynyt, niin nuo ylimmät, tai ehkä jopa alimmat!

    On kyllä ihania kenkiä. Mulla on vain korkkareiden suhteen jostain syystä vakaa luulo, että en osaa käyttää tuollaisia kapeita ja korkeita korkoja. Korkeimmissa kengissäni on lähemmäs 10 sentin korko, mutta se on valtavan paksu tolppakorko. Miten pääsisin tästä kummallisesta pelosta eroon?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kyllä mä tällä kertaa heitäydyin vähän näitä veikkauksia villimmäksi. Mutta silti mielestäni oikeinin oman näköiseni kengät ostin. Toivottavasti huomenna saisin kuvia!

  • Hannukkaz
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Arvaisin että aivan viimeisin musta kenkäpari tai aivan ensimmäisin musta kenkäpari! Tai voihan se olla että ostitkin kaikki muttet paljasta niitä meille XDD

    Ihania kenkiä kaikki, ite en kuitenkaan ikinä käytä noin korkeita (kyllä, minulle ne ovat korkea :D) ja ohutkorkoisia korkkareita, korkoni täytyy olla jämäkkä! :DD

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kyllä mä voisin ottaa varmaan nuo kaikki,mutta ei ehkä ihan pysyis budjetissa. 😀 Mutta väärin meni sun veikkaukset.

      Toi plato kyllä vie ihmeen paljon tota korkean koron tuntua ja helpottaa kengillä kävelyä vaikka korko onkin ohut.

  • susali
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, ihanat noi perusmustat korkkarit, juuri sellaiset basic-korkkarit joita vaatekaappini himoitsee <3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo samaa katsoin itsekin, mulla kun on perusmustat korkkarit etsinnässä, mut valitettavasti noita ei sokoksella näkynyt. 😛

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oisko jommat kummat, joissa on solki? Onko noissa korko 12 cm?

    Taisin muuten nähdä niitä kenkiä, joita esittelit Amsterdamin reissulta, Brandosilla. Oli ainakin erikoisia korkoja, eli vink vink vaan! 😉

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      en ole mitannut korkoa, mutta varmaan sellanen 11-12 cm se on.

  • Katariina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Korot on vaan niin kätevät, niillä kun just saa sitä lisäpituutta nopeesti 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ja samallahan sitten painoindeksi pienenee. ;D

  • Tui
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veikkaan alimpia! 🙂 Ovat ihan sinun näköisesi…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      väärin! Mikskähän ne on useammankin mielestä mun näköiset? 😀

  • Sara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä taas sanoisin heti, että noi tokat, eli noi rusehtavat nilkkurit pääty sun ostoskoriin 😀

Post A Comment