Ritari Reppana

Vaikka parin viikon takaisen Indiedays-viikonlopun aikataulu Helsingissä oli taas melkoisen tiukka, ehdittiin me Nelliinan kanssa kuitenkin tehdä nopea muutamaan keskustan liikkeeseen kohdistettu shoppailukierros. Asukuvassa hieman vilahtaneen Monkin valuvalinjaisen paidan lisäksi yksi toinenkin ostos livahti kassiini.

Nelliinan maksaessa Weekdayssa ostoksiaan minä vain hengailin kassan lähettyvillä ja katselin laiskasti sivusilmällä viereisiä rekkejä. Ja mitä mielenkiintoista sormeni tavoittivatkaan. Kiire oli jo kova, joten n. kahden sekunnin sovituksen jälkeen nakkasin  kaksikymppiä maksaseen löytöni kassalle ja toivoin sen olevan niin kiva kuin kiireessä kuvittelin. Ja olihan se onneksi. Jaa niin, että mikä SE?

huppu

Löysään neulottu huppu-kaulaliina-yhdistelmästä ei ole harvan neuloksensa vuoksi juurikaan kummoiseksi lämmikkeeksi viiman puhaltaessa humisten sen läpi, mutta se on jälleen yksi hyvä lisä huonojen tukkapäivien pelastusarsenaaliini.

Noissa kuvissa rinkula on kietaistu kaulan ympäri vasta kaksi kertaa jolloin se roikkuu tuolla tavalla löysän, mutta jos sen kietoo kaulan ympäri kolmesti, saa tiivimmän ja kenties hieman lämpimämmän kaulurimaisen ratkaisun. Tuolla lailla löysästi roikkuen olen heilunut tuo vehje päälläni ihan sisätiloissakin, kun tosiaan tukka on kaivannut peittelyä. 😀

Murun mielestä hupusta tulee löysän ja reikäisen neuloksensa vuoksi ihan mieleen  sellainen entisaikojen ritareiden metallineuloshuppu. (Mikä ”chainmail” oikein on suomeksi?) Ja oikeassahan se olikin! Hirvittävän äijämäiseltä sankarilta minä en kuitenkaan taida ritarimaisesta asusteestani huolimatta näyttää, mikä on kyllä varmaan ihan hyvä juttu.

Kraah. mun ei todellakaan pitäisi nytkään postailla mitään tänne blogiin, vaan suoltaa mieluummin yhtä kolumnia jonka deadline on maanantaina. Tai ehkä vielä mieluummin mun pitäis jo suunnata unten maille, jotta huomenna riittäisi energiaa koko päiväksi. Vuorossa on nimittäin viime viikonlopun tapaan ensin hääkuvaus studiossa ja sitten monen tunnin kuvauskeikka hääjuhlissa. Mutta jostain kumman syystä minä sitten aina päädyn höpöttämään tänne juuri silloin, kun olisi tuhat muutakin rautaa tulessa. Virhe. Sunnuntaina pakko keskittyä muihin puuhiin. Ihan totta. 😛


Tags:
7 Comments
  • inna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Chainmail = rengaspanssari. 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ah, niinpäs onkin! Ihan vaan katosi tuo sana päästä, kun yritin miettiä.Kun siis sellainen rengaspanssarihuppu tuli tuosta mieleen. 🙂

  • Bemary
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulle tuli kans heti kuvien perusteella semmonen ritarihuppu mieleen – siis jo ennen ku luin tosta vertauksesta.:p

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onko sun mies englanninkielinen?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ei kun ihan perus suomalainen jörrikkä se on.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ex-Porilaisena rakastan lukea blogiasi ihan sekin vuoksi että kuvissa näkyy tuttuja maisemia aina välillä…silloin tekee mieli muuttaa sinne takaisin!

  • Moira84
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuli mieleen Jenni Vartiaisen ”Seili”-albumin kansi… ja jossain videossakin sillä taitaa olla joku tuollainen neule…juttu…tsydeemi???

Post A Comment