Neiti itserakas

Kirjoittelin heinäkuussa massiivisesta irtoripsitilauksesta jonka teimme ysäväni Encen kanssa Cheapsmellsiltä ja lupailin silloin, että mikäli ikinä onnistun karvat silmiini sohimaan, laitan tästä ihmeestä kuvia blogiin. Kuukausitolkulla räpsyttimet lojuivat meikkipöydälläni, mutta en vaan uskaltanut yrittää kiinnitysoperaatiota omin päin. Joku siinä räpeltämisessä ja liiman kanssa tuhraamisessa pelotti ja kaipasin hieman kokeneemman apua. Edellisen kerran olen kokeillut tekoripsiä joskus reilut kymmenen vuotta sitten, kun  suunnattiin kaverin kanssa Back To The Sixties -bileisiin enkä muista sen silloinkaan onnistuneen ihan ongelmitta.

Eilen oli pitkästä aikaa taas SingStar-iltamien aika ja sainkin muutaman upean mimmin viihdyttämään naapureita kanssani. Mä olen ihan varma, että ne oli jo ehtineet kaivata esimerkiksi mun ja Annin Whitney Houston ja Bonnie Tyler -tulkintoja. Voi sitä tulkinnan tuskaa.

Laulaa loilottamisen ohessa nautiskeltiin vähän kuplajuomia ja sohittiin maalia naamariin. Ja koska räpsyripsi -konkari Ence sattui olemaan paikalla, värväsin hänet auttamaan  omassa ripsikokeilussani. Pron avustuksella sain kuin sainkin hämähäkin jalat silmiäni ympäröimään. Ja tältä se sitten näytti. Aika kissafiilis ainakin omasta mielestäni.

ripset

ripset2

Kerroin silloin tilanneeni ”muutamat melko maltilliset mustat räpsyttimet”, mutta täytyy nyt näitä kuvia katsoessa ottaa kyllä hieman sanoja takaisin.. ei nuo nyt ainakaan mun mittakaavalla oo ihan kauheen maltilliset. 😀

Mutta pitää kyllä sanoa, että ihastuin ihan suunnattomasti omaan peilikuvaani nuo päässä. Katse terästyi kyllä melkoisesti. Voisin kyllä melkein vannoa, että lisäkarvoitusta tullaan näkemään silmissäni useamminkin juhlatunnelmissa.

Olen jo välillä harkinnut nyt niin kovasti muodissa olevia ripsipidennyksiäkin, mutta aloin sitten miettiä, että miten ne mahtaisivat toimia, kun tuntitolkulla hieroo silmäänsä kameran etsintä vasten. Pitäisi ehkä laitattaa ripset testin vuoksi. Tai sitten vaan tyytyä aina erikoistilaisuuksien tullen liimailemaan näitä kertiksiä. Täytyy vaan vähän vielä hioa tuota omaa tekniikkaa, jotta homma onnistuu ihan itsenäisesti ja tätä eka kertaa siistimmin.

Mä olin niin tyytyväinen tuohon räpsylookkiin ja silmämeikkiin muutenkin, että en olisi millään raskinut pestä meikkejä pois enkä riipiä ripsiä irti kotiin tultuani. Huikkasinkin murulle sen jo mennessä sänkyyn, että ”oota, mun on ihan pakko vielä vähän ihailla itteeni peilistä!” Ihan hyvä tulos parin euron panoksella siis. 😀


Tags:
8 Comments
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ihan tälläinen ei-tod-maksettu mainos, mutta lyhkäsen junamatkan päästä harjavallasta saa ripsipidennyksiä puoleen hintaan (eli 45€) (( http://www.facebook.com/#!/pages/Harjavalta-Finland/Aarikan-Hiussalonki/… ))!!

    itse olen harkinnut josko porista kyselisin, mutten millään raaskisi maksaa sitä hunttia, kun ei sellasia kertaakaan oo vielä päässä ollut, jos ne onkin ihan sieltä ja syvältä.. 😀 mutta siihen nähden aika varteenotettava vaihtoehto kyllä!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ooo mitkä ripset! Ja muutenkin upea meikki : ) näyttää kyllä aika mahtavalta, kyllä varmasti kelpasi tuijotella peilistä!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    IHANAT nuo ripset, sopii sulle aivan täydellisesti!! ymmärrän hyvin, ettet olisi halunnut pestä meikkiä pois, loistava kun on 🙂

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielettömät ripset, vau! Kyllä tota meikkiä kannattikin hartaudella pykätä se pari tuntia. 🙂 Ja kiitos vielä lauluseurasta! Mulla oli aamulla kurkku oudon kipeä. Se oli varmaan se Whitneyn aiheuttama liikutus.

  • annap.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”Kertakäyttöisiä” irtoripsiä voi pitää pari kolme kertaa kunhan nyppii liimat nätisti pois. Varsinkin jos käyttää hyvää ripsiliimaa, joka ei menetä pitävyyttään heti ekan avaamisen jälkeen.

  • Jenniemi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    OMG mitkä kissansilmät!

  • Martina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeet silmät! Ja tämähän nyt ei ole reilua, olen viimeisen päälle koukuttunut blogiisi. Tänäänkin olen vieraillut noin 3 kertaa kyttäämässä uutta postausta ennen kuin kommentoin tähän. Normaalia? Ei…

  • l_tiina_l
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kannattaa ostaa Duo ripsiliima, jolla irtoripset pysyy vaikka muutaman päivänkin (tuli kokeiltua viime viikolla) ilman pelkoa repsottavista reunoista. Pitkään räpelsin irtoripsien kanssa silleen että laitoin liimaa ripsinauhaan, mutta sitten totesin että helpoin tapa saada ripset asetettumaan kauniisti on pursottaa vähän liimaa johonkin ja siitä eyelinerin tapaan ohutkärkisellä siveltimellä piirtää rajaus silmään ja vasta sen jälkeen painaa ripsinauha paikoilleen.

Post A Comment