Small, I’m so small

Manchesterin asukuvissa esiintynyt leikkilammas ei suinkaan ole ainoa uusi takki tässä taloudessa, sillä se oli itse asiassa jo toinen talvitakki jonka ostin 24 tunnin sisään. Manchesterin lennon kanssa samalle päivälle nimittäin sattui sopivasti Monkin ja Weekdayn mallikappalemyynti pr-toimisto Starin toimistolla, joten pitihän siellä pyörähtää.

Menin paikalle sillä ennakkoasenteella, että mallikappaleet ovat aina pienimpiä kokoja, joten minulle ei kuitenkaan löydy mitään, ja ajattelin tarkastaa lähinnä asusteet. Löysinkin muutaman pikkulaukun ja lompakon pukinkonttiin paketoitavaksi ja olin jo aikeissa häipyä, mutta sitten näin Stellan sovittelevan kivan näköistä takkia ja jäin seuraamaan operaatiota.

Siitä huolimatta, että ihanainen bloggaajakollega totesi takin olevan hänelle aivan liian suuri säkki, en uskonut koon riittävän minulle saakka, lukihan tämänkin vaatteen kokolapussa nimittäin x-small/small. Muiden kannustaessa vierellä uskaltauduin kuitenkin kokeilemaan.

takki-weekday

Ja mitä helv****ä! Joko Weekdayn suunnittelijalla on viirannut pahasti päässä hänen suunnitellessaan talvitakin xs-kokoiselle tyypille joka haluaa näyttää Muumien möröltä, tai sitten kokolappujen ompelijalla on ollut ajatukset muualla kuin työasioissa. Aivan kuin ihmeen kaupalla nimittäin takki oli minulle mitä mainioimman kokoinen.

Hieman mietin, että onko takin malli ihan kaikista parhain minulle, mutta 10 € hinnalla saattaa antaa pari pikku juttua jo anteeksikin. Ja itse asiassa nyt parina päivänä takkiin pukeutuneena en oikeastaan enää edes muista mitä ne viat muka edes olivat. Eli loistavasti sijoitetut 10 euroa, sanoisin.

Tämän tarinan opetus oli jälleen kerran se, että kokolappuja ei kannata tuijottaa liian tarkasti, vaan välillä kannattaa uskaltautua sovittamaan epäilyksistä huolimatta.


Tags:
,
5 Comments
  • Hannukkaz
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hahaa, ihana takki! Itelleni kävi kokolappujen kanssa samalla tavalla Lindexillä shoppaillessani T-paitoja, yleensä kun käytän kokoa L-XL niin nyt otinkin kotiin mukaan koot S ja M, molemmat eri värisenä! Molemmat eri käyttöön, M hiukan löysemmäksi paidaksi ja S jonkin muun paidan alle. :DD

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kyllä sulla käy tuuri noiden löytöjen kanssa =)

    löysin itse kirppikseltä vagapondin mustat tennarit kuin uudet 5 € ja sitte ginan harmaan farkkupaidan 1 € ja lyhyt musta neuletakki h&m 2€ =)

    oon kanssa todennu että ei kannata kokolappusia kauheen tarkkaan syynätä…mulla meinaan löytyy kokoja laidasta laitaan kaapista!

    nyt sitte otin ja tyhjensin kaappini ja 2 iso ikea kassillista vaatteita yms…lähtee kirpparille myyntiin =)

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ihana takki! Ja ihanat kengät! Ja mulla on lähes samanlaiset. Oonko mä nuita ennen nähny? T. Piia

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      on ne mulla viime talvesta asti ollut. Kirpparilöydöt. Mutta voi olla ettei ne oo ollu mulla koskaan siellä mukana.

  • Miipu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    On mulle kerran käynyt niin, että sovitin Vero Modassa koon 34 mekkoa, ja se oli ihan valtava! Sit katsoin sieltä mekon sisäpuolelta pesulapusta, ja siinä luki size: 40. Ja niskalapussa tosiaan 34, eli joskus joihinkin vaatteisiin saattaa pujahtaa väärä lappu. 🙂

Post A Comment