Haaremihaaveita

Mainitsin jo eilen kuukausien saatossa yhä suurempiin mittoihin kasvaneesta housuhimotuksestani ja voin kertoa, että tilaan ei tippaakaan auttanut nettiputiikkien selailu. Asokselta löytyisi melkoinen läjä juurikin haaveideni mukaisia housuja ja minulla olisi vielä Koruharakan tytöiltä joululahjaksi saatu lahjakorttikin sinne tuhlattavaksi, mutta on kai sitä nyt taas saatava mukava pikku muistutus omasta ympärysmitastaan.

havehousuja

Vasemman puoleiset houkuttelevan rennot  housut Vilan ja oikealla puolestaan Vero Modan versio minua innostavista lahkeista ja haarasta. Molemmat toivottaisin ilolla tervetulleeksi vaatekaappiani piristämään, mutta valitettavasti minun ahterini ei mahdu siihen kokoskaalaan johon sopivia ihmisiä Bestseller vaatettaa.

Niinpä siis hetken aikaa soimaan itseäni monella masentavalla suurta eläintä kuvaavalla nimityksellä kunnes taas muistan, että minä en ole väärän kokoinen noihin housuin, vaan housut ovat väärän kokoisia minulle. Kyllä vielä löytyy sekin kauppa joka arvostaa minunkin ahteriani. Haaveilu siis jatkukoon.


Tags:
7 Comments
  • iins
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vilan liikkeistä löytyy tosi kivan mallisia haaremi housuja tällä hetkellä , kannattaa käydä kattomassa ! 😉

  • iins
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    hups en lukenut loppun tuota postausta:D , kyllä sieltä pitäisi löytyä ihan L ja Xl kokosiakin :))

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    housuista en tiedä, mutta noi vasemmanpuoleiset kengät on ihan täydelliset!

  • käyttäjä-11858
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Älä huoli. Omasta mielestäni en ole nähnyt yhtään ihmistä,jota haaremihousut pukevat. No, ehkä jossain vanhassa leffassa haaremin pääeunukkia, mutta hänellä onkin hyvä syy pitää moisia kapistuksia 🙂

  • Ulrika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi kivanmallisia roikkohaarahousuja, toivottvasti löydät jostain omasi 🙂

  • m
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse poistin Monkista hetken mielijohteesta harmaat lököhousut. Ei ehkä noin haaremit, mutta kyllä nekin saa lököttämään, jos ei vyötärönauhaa vedä ihan ylös asti. Ja se onkin sitten se paras juttu, nimittäin vyötärönauha on pelkkä joustava kuminauhahenkinen ratkaisu – mahtuu päälle myös huonoina päivinä eikä purista. (ale-hintakin lohdutti, 8e 🙂 )

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sydän jätti kyllä muutaman lyönnin väliin, kun näin nämä housut! Aivan liian ihania, etenkin yhdistettynä tuollaisiin kenkiin. Mutta väärän kokoinen olen myös minäkin noihin housuihin… 🙁

    H&M:lläkin olisi ollut vähän samanlaisia housuja, mutta koot loppuu tietenkin siihen 42:n… http://files.hm.com/media/products/A35/DXLA35_79938_13043_96_4035.jpg

Post A Comment