14.02.2011 Pakkanen paukkuu, mitä siitä?
”Hirmu Pakkaset!”, ”Luvassa hyytävää kylmyyttä”, ”Pakkanen paukkuu koko maassa!”. Kaikki nuo ovat lehtiotsikoita, jopa etusivukamaa viime päiviltä. Se on sama homma kuin että joka ikinen vuosi talvi yllättää autoilijat, niin jostain kumman syystä suomalainen media jaksaa vuosi toisensa jälkee myös hämmästellä ja kummastella sellaista melkoisen tuttua asiaa kuin lämpömittarin lukemat. Luulisi nyt jo jokaisen useamman talven Suomessa nähneiden ihmisten olevan tietoisia siitä, että tiettyyn aikaan vuodesta on helkkarin paljon kylmempi kuin muulloin.
Mutta toisaalta, jos aamulla iltapäivälehtien lööpit kirkuvat pakkasasteista, niin ainakin silloin tietää, että edellisenä iltana ei ole esimerkiksi maanjäristys nielaissut satojentuhansien ihmisten koteja Aasiassa ja vaihteeksi on myös ollut päivä ilman yhtään koulusurmaa. Että voi sen pakkasuutisoinnin tietysti nähdä positiivisenakin. Että ikään kuin karmeampien uutisten onnellisessa puutteessa voidaan sitten kahistella sitä, että herran jestas mitäs kaikkia ongelmia se vuodenaikojen vaihtelu nyt taas aiheuttakaan.
Ja että mitenkäkö tämä koko pakkasasia sitten liittyy meikäläiseen? No siten, että taas tänä aamuna lähes -25 asteen kelissä töihin tallustellessani mietin ihmeissäni, että mikä tässä hommassa nyt oikein aiheuttaa sen kaiken kauhistelun ja narinan. Siis joo, kyllä muakin harmittaa, ettei meidän diesel-vehkeemme lähde näillä pakkasilla käyntiin ja sen takia taidettiin taas hankkia yhdet parkkisakot ja ymmärrän kyllä, että on monia asioita joihin pakkasten kiristyminen nyt luvattuihin ennätyslukemiin voi vaikuttaa harmillisesti, mutta jos nyt puhutaan ihan vain siitä perus ”hyi, että on kylmä ja ulkona on kamalaa” ja ei siellä tarkene” -kitinästä, niin ei ymmärrä.
Kuvissa mun todella ”supertyylikäs” työmatka-asuni. Mutta ei palellut sitten tippaakaan. Itse asiassa oikein nautin aamun raikkaasta ilmasta ja pakkasen nipistely poskilla oli vain ihanaa herättelyä. Työkaverit katsoivat minua kuin hullua kun intoilin kelin ihanuudesta ja kuittasivat sen sillä, että olen kylmän korpi-Kainuun kasvatti. Ei se pakkasesta nautiskelu liity mitenkään syntyperään vaan ihan vaan mukavaan ja sopivaan ulkoilmapukeutumiseen.
Ei niitä kerroksia edes kaivata kymmeniä, kun valitsee ne vähät vaatekerrokset oikein. Itse ainakin vannon samojen ohuiden villa- ja kashmirneuleiden nimeen joita käytän lämpimimmilläkin keleillä. Parempi yksi kerros hengittävää ja lämmintä luonnonmateriaalia kuin pino rätisevää ja hiostavaa akryyliä.
En minä tietenkään koe kauhean kaunis näky olevani tuossa eskimopuvussani, mutta pysyypä ainakin hymy naamalla kun ei huulet sinerrä ja hampaat kalise. Perille päästyä voi sitten vaihtaa kamppeet hieman fiksumpiin. Ehkä se on taas tätä iän mukanaan tuomaa asennetta. Nuorempana sitä panosti kaikissa olosuhteissa enemmän siihen miltä näyttää, mutta lisävuodet mittarissa ovat ainakin itselläni lisänneet rutkasti sitä mukavuuden ja sisäisen olotilan tärkeyttä.
En ehkä vielä muutama vuosi sitten olisi uskonut sanovani tällaista ääneen, mutta yksi viime vuoden parhaita vaateostoksiani oli ehdottomasti nuo Intersportin alesta 30 eurolla löytyneet Luhdan ulkoiluhousut. Niiden ja monien kaapista löytyvien ihanien villapaitojen avulla pakkasaamutkin ovat ystäviä eivätkä vihollisia.
Mutta myönnettäköön nyt se, että mikäli viime viikkoisen uneni sääennustus -84 asteen pakkasista toteutuu, niin siinä vaiheessa saatan minultakin hymy hyytyä ja pakkasensietokyky ylittyä 😀
Jenni
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmustaki pakkanen on kiva herätys vaan aamulla ! :p bussia odotellessa vähän tuli vilu, mut hei, kerran vuodes sitä vaa pakkasia on ! kesällä taas rutistaan kun on kuuma : D mikaan ei riitä ! muttamutta, toivottavasti perjantaina ei olis iiihan näin paljon pakkasasteita kun ei olisi oikein kivaa wanhojen tanssimekossa hipsiä ulkosalla.. :p
Piparminttu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTäysin samaa mieltä pakkasista! 🙂
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTäällä kainuussa joku -18 astetta on ihan normaali talvikeli. Itse ainakin menen lenkille aina, jos mittari on alle 20, eihän sitä muuten pääse ikinä 😀 Ja nyt on kyllä ulkoiltu reippaasti myös -25 asteissa, ei sitä auta sisällä istua. Joku -10 ja narina pakkasista on hulluaa 😉
Tosin ei paljo naurattanu ku viime pe ei auto startannu pakkasen takia.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEipä tuolla kylmä ollut, kun laittoi paksun takin päälle ja villapaidan alle ohuen pitkähihaisen aluspaidan. Kyllä minä otan tuhat kertaa mielummin tämmöiset pakkaset kuin loskasään talvella vastaan 🙂
Tinde
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMitäh? Ei lähde DIESEL käyntiin? Onko varmasti tankattu asianmukaista naftaa? Vaihdettu suodattimet ajallaan?
Sandra
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPakkasessa on se hyvä puoli, että luonto näyttää uskomattoman kauniilta. Tosin mieluummin kattelen sitä kotoa tai autosta käsin (jos lähtee käyntiin). Mutta kyllä mun puolesta vois jo vähän lauhtua, täällä Rovaniemen korkeuksilla on viimeisen vuorokauden aikana päästy -35 kieppeille :/ Laskis sinne alle pariinkymppiin niin pääsis taas ulkoilemaanki! 🙂 Mutta joo, et oo ainoa eskimo-pukeutuja 😀
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJoo, ärsyttää pakkasesta valittaminen. Pukeutuisi kaikki inisijät kunnolla niin ei tarvitsisi valittaa 🙂
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä sanon edelleen et ei saatanan pakkaset terveisin ulkoileva tarhatäti kymmenen toppa- ja fleecekerroksen alta… Tänään otti koville 😀
Norkku
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAstmaatikkona mä sanon myös että kovat pakkaset on syvältä, sen verran pahaa toi ilma tekee. Huivi suun edessä tietty pärjää, mutta sitten on taas rillit huurussa. -10 keleissä vielä pärjäisin, mutta tää on jo pikkasen liikaa.
Noh, kevät on joka päivä pikkasen lähempänä…
uu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAamen! Oon ihan samaa mieltä, ei ole huonoa säätä on vain huonoa pukeutumista. Villakangas takki ei sovellu suomalaiseen pakkastalveen, oon tätä jankuttanu kaikille jotka valittaa et on kylmä. Pipoa kannattaa myös käyttää ja talvikenkiin satsata.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunlapsikin sanoo että laitetaan villapuku päälle ja mennään hiihtämään, ei varmasti ole liian kylmä :b itseä vähän kauhistuttaa kun pakkasta on se vajaa 30! T : piia
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItsehän marssin tänään halki tuon samaisen Korpi-Kainuun (Tai lähinnä Kajaanin Purolan ja Puistolan kaupunginosien läpi) varustautuneena ylimääräisellä villatakilla, toppahousuilla, toppatakilla ja huppu visusti pipon päälle vedettynä. Välillä sitä ajattelee, että miten tyhmältä sitä ihminen on valmis julkisella paikalla näyttämään, mutta sitten muistelen niitä kertoja, kun olen sinnitellyt koulu/työmatkan reippaan -15 asteen pakkasessa pelkissä farkuissa ja villakangastakissa ja olen tyytyväinen niihin michelinukko-olemukseeni. Kyllähän se on niin, että jos Suomessa meinaa asua, niin turha valittaa pakkasesta! (Paitsi avomiehen intin vuoksi hoidan tänä talvena yksin meidän talon lämmityksen, mikä meinaa käydä ylivoimaiseksi. Mutta tässäkin tapauksessa muutan mieluummin johonkin paremmin eristettyyn taloon, kuin kiroan sään.)
mari
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmun mielestä talvessa ainoo haittapuoli on se että ei voi pyöräillä. kahdestakin syystä, 1)pyörä ei toimi pakkasella (oikeesti ei vaan toimi) ja 2)en kyl uskaltaiskaa ajaa ku on nii liukasta ja aurausmöykkyjä.
talvella pärjää hyvin ku pistää vaatetta päälle. kesällä vaikka riisuis kaikki vaatteet ni silti on kuuma 😛
Chenille
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla on jo pitkään ollu mielessä miten tää pakkasrutina saadaan loppumaan. Kaikille suomen kansalaisille ostetaan haalarit. Mä katson aina kateellisena naperoita jotak ikionnellisina hyppivät lumihankeen haalareissaan eikä varmasri ole kylmä. Sama pätee myös kurahousuihin kun sateestakin rutistaan…=P
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmä kans aina ihailen lasten söpöjä haalareita! Hieman olis hauska näky, kun kaikki kuljettais jossain kuvioiduissa kokohaalareissa! 😀
Tiina.
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKyllähän sitä tarkenisi, mutta kuten Norkku tuolla jo aiemmin mainitsikin, astmaatikoille nää pakkaset on monesti aika tuskaa. Itsellä menee kovilla pakkasilla hengitys ihan oikeasti niin ahtaalle, että sattuu. Ja kun soppaan lisätään isältä peritty nenäverenvuotoon taipuvaisuus, on pakkaset aika kivoja aikoja. Henki ei kulje ja jatkuvasti saa olla tilkitsemässä verenvuotoja.
Ja tosiaan, pyöräily menee päälle -25 asteen pakkasella suht raskaaksi.
Sinnillä olen kuitenkin koko ikäni kulkenut esim. koulussa kesät talvet pyörällä. Kotiin jään välillä päälle -30 asteen pakkasilla juurikin noiden terveydellisten syiden takia. Kylmä ei tule, mutta se kipu keuhkoissa…
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunitselleni astmaattiset oireet ovat myöskin tuttua pahojen allergioiden vuoksi. (astmaa ei siis vielä todettu, mutta oireilen astmaattisesti) Eikä joku yli-30 ole minullekaan helppoa hengittää, (tuskin kyllä kenellekään), mutta se onkin sitten ihan eri juttu eikä siihen voi pukeutumisella tai muulla vaikuttaa. Mutta tässä nyt lähinnä intoiltiinkin siitä mihin voi vaikuttaa, eli ei tarvitse sietää palelua kun pukeutuu oikein.
Sairaudet sitten asia erikseen ja ne on toki ikäviä. 🙁
Anni
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPukeutumiskysymys! Menin tänään fillarilla töihin villatunika ja alpakkaneuletakki karvavuorellisen talvimaiharin alla ja toppahousut ja rumat mutta lämpimät talvikengät jalassa. Töihin päästessä oli hurmoksellinen olo. Samaan aikaan ovesta puuskutti sisälle parikymppinen työkaveri jolla oli farkut, ohut takkia EIKÄ PIPOA ettei tukka mee sekaisin. Valitti samalla että on ollut flunssassa pari viikkoa. JÄNNÄ.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunapua! Mä ehkä arvaan kuka se ilman pipoa heilunut henkilö oli! Ei ehkä asuis jossain tässä mun lähellä? 😀
Ihan hullua, sanon minä.
Anni
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItse asiassa ei ollut vaan yksi toinen. 😀 En vaan tajua tommosta. Hirveä pakkanen mutta olennaista on ettei tukka mee sekaisin ja talvikenkiä ei voi käyttää kun ne on rumat, täytyy laittaa tennarit. Toppahousut on yksi maailman parhaista keksinnöistä!
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhmetyttää nuo nurisijat, jotka tässä keskustelussa valittavat, ettei pakkasesta saa valittaa. Ehkä se on joillekin mahdoton ajatus, ettei toisten elimistö ihan oikeasti kestä pakkasta lainkaan! Oikeasti, on todella invalidisoivaa tämä pakkanen, kun kotoa ei voi poistua lainkaan ja ilmankosteuttajan pitää olla jatkuvasti päällä, muuten TUKEHTUU.
Astma on sairaus, ei mikään asennevamma tai huonon pukeutumisen seuraus. Pistän kyllä paksun huivin naamani peitoksi, heti kun pakkasta on enemmän kuin -1. Mutta jos limakalvot vuotavat verta ja hengitys vinkuu, niin jokaista kaupassakäyntiäkin joutuu harkitsemaan pitkään, mielummin jättää luennot väliin ja elää jonkin aikaa pelkällä puurolla.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunno ei tätä nyt niin vakavasti tarvitse ottaa. Jos et sattunut huomaamaan, niin tämä minun kirjoitukseni keskittyi lähinnä tuohon pukeutumis/palelu -asiaan, ei hyökätty ihmisiä vastaan joilla on esim. just vaikka astma, eivätkä siksi siedä kylmää.
” ymmärrän kyllä, että on monia asioita joihin pakkasten kiristyminen nyt luvattuihin ennätyslukemiin voi vaikuttaa harmillisesti, mutta jos nyt puhutaan ihan vain siitä perus “hyi, että on kylmä ja ulkona on kamalaa” ja ei siellä tarkene” -kitinästä, niin ei ymmärrä.”
Eli ei puhuttu sairauksista vaan huonosta pukeutumisesta ja siitä johtuvasta kitinästä. Että silleen. Ei siis kannata herneytyä.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTykkään sun asenteesta! Itsekin rakastan lunta ja pakkasta, mutta ei se välttämättä kaikkien kropalle sovi. Itse taas vihaan hellettä, kärsin kun lämpömittari nousee yli 25 astetta. Kesän hellejaksot on ihan piinaa! Monen on vaikea tajuta sitä…
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla ei oo väliä mitä pukee, kun jonkinlainen pakkasihottuma on iskenyt. Ei oo koskaan aiemmin ollu näin kamalaa (vaikka oon talvea vihannukin :D) kun naama paisuu sellaseks heliumpalloksi ja tulee täyteen rakkuloita aina kun ulos astuu. Ei tota naamaa voi oikeen millään suojata..
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMonesta paikkaa saa lukea postauksia, ”tulis ny jo kevät, kevät tulee pian, ei kestä pakkasia”. Ihanaa lukea vihdoinkin tällasta tekstiä! Itte tykkään talvesta tosi paljon, vaikka vilukissa olenki. Mut ei viittis tammikuusta lähtien ruveta lukemaan kui kamala ja kylmä talvi on.. Mut tää oli hyvä! =)
Ps. Amarillossa oli eile hauska seurata ihmisiä kun tulivat syömään, kauhee kahina ku suurimmalla osalla toppavaatteet päällä. Onneks osa osaa pukeutua sään mukaan.
Sanna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMeillä Ylä-Savossa (Korpi-Kainuun naapurikunnassa Sonkajärvellä) oli eilen aamulla – 30 astetta. Samoin kun yövuorosta lähdin töistä, – 30 oli mittarissa. Mukavasti virkisti kun autolle hiipi ja ajeli kotia. Ei meinaan vanha Suzuki ihan hetkeen lämmenny vaikka piuhassa olikin.
Tykkään pitää leggareita ja tunikoita mutta eihän niillä näillä keleillä tarkene.
Niinpä käytössä on siis toppatakki ja housut viritelmä. Pipo on myös syvällä päässä. Vaikka autolla koulumatkat ajankin, niin silti tykkään ettei palele. Jätän vaan koulussa toppahousut ja takin naulakkoon ja se siitä. En tosiaan ymmärrä näitä ihmisiä jotka yrittävät näyttää hyvältä oman terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta. Ja goretex kengät on parhaat, mulla ne on tarramallia ( 😀 ) lasten mallistosta, lilaa ja pinkkiä. Ja on paljon parempi mieli ku pukee ne aamulla, ei palele varpaita.
tonttu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEipä ylipainoisella varmaan olekaan kylmä. Joidenkin on vaikeaa tajuta sitä, että ihmiset on erilaisia, sillä joitakin meistä palelee vaikka laittaisi päällensä mitä. kyse ei siis todellakaan ole huonosta pukeutumisesta. Kaverit sanovat minua eskimoksi varusteluni takia mutta silti palelee. Vituttaa ihmiset jotka valittaa säästä valittamisesta.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunai että.. Tuliko oikein hyvä mieli kun tajusit kiskaista esiin tuon ylipaino- kortin? Ei kyllä kuitenkaan mikään maailman järkevin yleistys.. Kyllä tämä läski ainakin palelee paljonkin jos ei pukeudu oikein.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJoo hei on tosi hienoa kun tää rasva- ja lihaskerros lämmittää kivasti! Me lihaisammat piruillaan teille laihoille ihan vaan katkeruuttamme.
Aikani kuluksi minäkin kuljen jatkuvasti kaksissa villasukissa, karvasaappaissa ja useassa fleece- ja toppakerroksessa. Että sulautuisin joukkoon you know, eikä kukaan tajuaisi että olenkin oikeasti lihava ja lämmin!
Tikkaritikkari
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOukkei, -84 olis kyllä ehkä vähäsen liikaa ;D
Mutta hyvin kiteytetty tuo harmien suhteellisuus – mieluummin pakkanen, kuin isompi katastrofi. Ja minä tunnustaudun myös pakkasihmisiin, koska vannon ottavani ennemmin sen vastaan kuin nuo ankarat lumisateet.
Aamulla omakotitalo-asujana ja autoilijana puolen metrin kinos tiensuussa aura-auton käytyä, kun taivaalta tulee isoja rättejä liiskaten sen vähäisenkin meikin naamalle: not for me!
Pakkasella sitä aurausjätöstä ei tarvitse kolata ennen pihalta lähtöä ja lärvikin pysyy freesinä 😉
Ja eiks se tuota sitä terveellistä ja hoikistavaa ruskeeta rasvaa (josta tosin ei viel itselläni ole havaintoa, mut sitä odotellessa ;)).
Pakkanen, cool!
iippis
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHui, kun mua hirvitti lukee tätä 😀 Mä tiedän pukeutuvani asianmukaisesti, mutta silti, mulla on hitto nenä tunnoton jo heti, kun mennään pakkasen puolelle! Enkä mä muutenkaan oo ikinä tarjennu Suomen talvessa, näytti se mittari mitä hyvänsä. En ikinä. En vaan tajuu 😀 kylmä on, auton ikkunat jäätyy (pelkästään) sisäpuolelta ja talonpoikaistalossa on sisällä lämmintä hyvinä päivinä jopa 16 astetta. Hyi kamala.
nasu86
Posted at 00:00h, 30 marraskuuntulipa paha maku suuhun kun luin ton tontun kommentin =(
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMinäkin tykkään kunnon talvesta! Mutta viime ja tämä talvi peräkkäin yhdistettynä puurakenteiseen harvaan taloon, jossa ei ole edes kunnon varaavaa takkaa, vaan surkea kamiina, ja lisäksi vielä autottomuus; ei edes kaupasta voi ostaa salaattia, kun se jäätyy pilalle puolen kilometrin kauppamatkalla… Ja pyöräily; itku kurkussa olen polkenut, vaikka laittaa sata kerrosta, niin täällä länsirannikon ikuisessa tuulessa tuntuu, niinkuin olis lähtenyt alusvaatteilla ulos…
Ei huumorintaju enää meinaa riittää 🙁
Ja jostain luin, että aiemmin on yleensä ollut 3 tällaista kylmää talvea peräkkäin… Kiitos NAO!