Kiharoita ja kirkasta punaa

Viikonloppuna vietettiin hilpeää tyttöjeniltaa missikisakatsomon Singstarin parissa. Porukassa oli myös yksi kampaamoalan ammattilainen ja osa meistä saikin sitten nauttia hänen osaamisestaan.

Minä valittelin, että haluaisin pitää hiuksiani useammin poissa kasvoilta ylöspäin nostettuna, mutta olen kokenut tupeeraushommat todella työläiksi enkä ole kokenut saaneeni kovin hyviä tuloksia aikaiseksi. Ihana Virpi sitten avasi silmäni ihan uudelle jutulle, nimittäin kihartamiselle!

kiharrettu_tukka1

Olin pistänyt pohjalle vain hieman hiuspuuteria jonka jälkeen loistava kampaajamme otti suoristusraudan käteensä ja kohotti tukkani kohti taivasta kihartamalla pieniä osioita kerrallaan. Sen jälkeen kiharoita harottiin auki ja kampaus viimeisteltiin lakalla. Ja voi vitsi miten mä tykkäsinkään! Ihan mahtavaa, kun uuden ihmisen käsittelyssä saattaa joskus saada tällaisia  yllättäviä uusia näkökulmia omiin rutiineihin.

kiharrettu_tukka3

Minä urpo en jotenkin ollut ikinä edes osannut ajatella, että suoristusrautaa voisi minun lyhyessä tukassakin käyttää muuhunkin kuin suoristamiseen. Tuollainen kihartamalla hiusten kohottaminen ei todellakaan ollut edes käynyt mielessäni. Tämä ehkä kertonee karua kieltään mun melko onnetomista tukanlaittotaidoista. Se on yleensä pesu, kuivaus ja ravistus tai jotain sinne päin..

Suoristusraudan monipuolisempi käyttö menee nyt ehdottomasti harjoiteltavien asioiden listalle. Harjoituskappaleiden kuvia nähdään kenties täälläkin.

Toinen mahtava uusi tuttavuus oli kakkoskuvassa kanssani poseeraavalta ihanalta blondilta lainattu Rimmelin infinite colour huulipuna + kiilto -kombo. Ei jumalauta ikinä ole mikään väri pysynyt huulissa yhtä tiukasti kuin tämä. Puna kesti siiderin lipityksen lisäksi melko hienosti myös meikinpoistoliinan ja 12 h unetkin. Ja tuo sävykin oli juurikin sopivan raikas kirkas punainen.

Mitään käsitystä ei ole onko kyseistä tuotetta vielä saatavilla, mutta aion kyllä koittaa metsästää. Mä nimittäin tahdon huulipunan joka pysyy kuin tauti ja tässä se nyt olisi. Peukut pystyyn, että löytyy vielä.

Ja kun nyt tuli baarireissun ja 12 h unet kestävistä asioista puhetta, niin mainittakoon, että myös kampaus kesti saman setin. Toisin kuin omaat tukkaviritelmäni, jotka yleensä valuvat ryhdittöminä pitkin päätä viimeistään korttelin päässä kotoa ellei tehnyt niin jo lähtiessä. Minulla on siis vielä runsaasti opittavaa.


10 Comments
  • Elli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kakkoskuva sinusta todella kaunis..hienosti kammatut hiukset ja hyvä puna huulilla..sopivat erinomaisesti..

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ihana tukka!!!

    M.

  • maddaleena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiharat <3 ihanaa!!! minulla on kiharatukkainen kuopus <3

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tosi kiva kampaus =)

    itse oon laittanut vaan lyhyeen malliin pidempään etuhiukseen

    kiharoita tai sitte taivuttanu charlie enkelimäisesti ylös päin sivulle =Djos ymmärrät mitä yritän sulle selittää… mini suoristus rauta on kätevä kapistus!

  • maikkeli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    terppa!

    itselläni on myös lyhyt, aika samantyylinen tukka kuin sulla ja mulla oli vanhojentansseissa tukka kiharrettuna vähän samalla tavalla! kiharoita ei vain oltu harottu noin paljon auki 🙂

    tykkäsin kovasti ja näyttää sopivan sullekkin!

  • käyttäjä-11858
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ilmeisesti valmistus jo lopetettu, mikäli alla olevaa linkkiä on uskominen:

    http://www.glossy.fi/tuote/katso/infinite-colour

    Harmi…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mulle käy aina just näin, että löydän hyvät tuotteet liian myöhään. 😛

  • Kara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei! Max Factorilla on kuulemma lipfinity tms. niminen kestohuulipuna, joka ei lähde kuulemma muuten kuin vedenkestävän meikin puhdistukseen tarkoitetulla aineella :–) Itse en ole kyllä testaillut mutta tällaista olen kuullut. Joten jos tuo Rimmel on todellakin lopetettu (niin kuin uskoisin) niin MF:ltä saattaa löytyä kaipaamasi tuote!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiitos vinkistä! pitääpä käydä vilkuilemassa kaupassa. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan järkyttävää, voi luoja sentään..!

Post A Comment