Specs & fangs

Viime kuun loppupuolella sovittelemani suuret mustasankaiset silmälasit eivät olleet kovinkaan monen kommentoijan mieleen ja siellä kaipailtiin minulle sirompia ja vaaleampia kehyksiä.

Arkistoista löytyi sitten tällaiset kuvat viime juhannukselta. Eli vaaleat kehykset, check! Eikös näytä upealta? 😀

mummolasit2

mummolasit2

Vaikka nyt ihan huumoriosastoa nämä kaverin saunanporstuasta löytyneet ikivanhat lasit ovatkin, niin voimme silti varmasti näitäkin kuvia katsomalla yhdessä todeta, että kyllä minun naamallani mieluummin nähdään tummat kehykset. 🙂

Tuli muuten näitä katsoessa mieleen, että minua joskus nuorempana häiritsi nuo melkoisen hallitsevat ja terävät kulmahampaat ja ehdin jopa kysellä hammaslääkäriltä olisiko niitä mahdollista jollain tavalla muotoilla huomaamattomammiksi.  Onneksi kuitenkin pääsin aikaa myöden ahdistuksestani yli, enkä ottanut askelta kohti hampaiden korjailua, sillä olen oppinut ajattelemaan, että juuri vampyyrimäiset kulmahampaani tekevät hymystäni persoonallisen.

Ollessani yli kymmenen vuotta sitten Pariisissa karikatyyrejä piirtänyt katutaiteilija kertoi aloittavansa piirokset aina siitä asiasta, johon hän ensimmäisenä kiinnittää mallissa huomiota. Minun kuvani alkoikin sitten juurikin kulmahampaistani ja voin kertoa, että ne olivat piirroksessa kohtuullisen korostetut. 😀

Onneksi mielipidettään voi aina muuttaa. Etenkin oman itsensä suhteen.


6 Comments
  • Maizu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ou nou 😀

    Melko koomiset kyllä – onhan ne mustat paremmat ku noi! Toisaalta jotku särmikkäät, hieman kissamaiset lasit vois sulle passata parhaiten 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toinen vampyyrihammas ilmottautuu! Tuntuu, että mun hampaat on vielä näkyvämmät kuin sun ja ihan samoin olen koko nuoruuden miettinyt saisko niitä jotenkin muotoiltua. Mä en ole vieläkään päässyt ajatuksesta täysin yli, mutta läheisten mielestä ne on osa mua ja on just hienoa olla persoonallisen näköinen. Helppohan se on täydellisellä pepsodent-rivistöllä kommentoida 🙂 Ehkä luettuani sun postauksen opin myös arvostamaan omaa persoonallista ilmettäni. Kiitos siis sulle 🙂

  • Tinuhe
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ahahahaaa! On sopivat… 😀 Ite testailin Glitterissä samanmallisia laseja, mutta mä näytin kyllä enemmän pöllöltä. Huhhuh. Sä näytit niissä tummapokaisissa laseissa vähän Sami Syköltä. :DD http://www.taloussanomat.fi/files/panorama_samisykko.jpg

  • Elli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä olis kans yksi terävähammas! Olen perinyt terävät kulmahampaat isältäni ja olen pikkuhiljaa löytänyt muita terävähampaisia suvustani. Hampaat eivä ole kuitenkaan koskaan häirinneet minua.

    Ne mustat Raybanit näyttävät hyviltä kasvoillasi! Mustanruskeat kehykset voisivat olla myös kiva vaihtoehto, jos haluaa tummaa mutta ehkä aavistuksen pehmeämpää väriä kasvoja vasten 🙂

  • Ulrika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ton malliset toimis sulla hyvin aurinkolaseina, tummempi linssi tekis niistä varsin coolit!

    Mä olisin varmaan vampyyrifaniteininä ollut ihan onnessani terävistä kulmahampaista 😀

  • hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minullakin on suht terävät kulmahampaat, tosin itse teininä ajattelin että ne on mahtavat – varmaan jotain vampyyrileffoja oli kierroksessa silloin(kin). Iän myötä ovat hioutuneet, nyt jo toiselta puolelta aika lailla sulautuu muuhun hammasrivistöön…

Post A Comment