02.06.2011 Löllölollero
Muutamat teistä huuteli edellisessä postauksessa, että pitäisi saada kengistä kuvia osana asua. Korfut eivät ole ehtineet ulkoilla vielä viikontakaista Manboyn keikkaa enempää, joten aitoja asukuvia ei siksi ole tarjolla. Tai kyllä silloinkin muutama kuva asusta napattiin, mutta mulla ei ole aavistustakaan millä muistikortilla ne lymyää. Aidon tilanteen sijasta kuvailinkin kenkiä muutamien viime aikoina käytössä olleen asun kanssa, jotka kylläkin kaikki ovat jälleen itselleni ominaisesti mustia.
Mutta ai vitsi miten ihanasti tuo Korfujen kaunis konjakinsävy piristääkään kokomustaa. Ja hiuksista pilkottavat raitojen jämätkin passaavat varsin mallikkaasti yhteen uutukaisten kanssa.
Siskon vanha nahkalaukku löytyi pääsiäisenä kotoa ja vihdoin n. kahdenkymmenen vuoden ullakolla pyöriskelyn jälkeen se näytti rähjäisyydestään huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, aivan järjettömän ihanalta. Veska kaipaisi kuitenkin hieman suutarin helliä otteita, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi kipaista luottosuutarini kautta, vaan käyttänyt laukkua pienestä reunan purkautumisesta huolimatta. Laukussa todellakin näkyy kauniisti eletty elämä niin kuluneen hihnan kuin läpässä olevien kissan raapimajälkienkin muodossa. Ja kuten jo edellisessä postauksessa sanoin, olivat Korfut ja perintöveska mielestäni aivan täydellinen pari.
Tämän asun kanssa en kyllä oikeasti näin järeitä jalkineita pukisi, mutta halusin esitellä teille Ratsulan toripäivien -80% rekistä bongaamani mahtavat pöksyt jotka olen ristinyt Löllö-housuiksi. Itselleni vieraan Molly Jo -merkin trikoopantsien alkuperäinen hinta oli jotain hävyttömät 120 €, mutta hulppean alennuksen vuoksi vein ne kotiin reilulla parilla kympillä. Löllöissä on ihan täyspitkät lahkeet, mutta itse tykkään useimmiten kiskoa lahkeet asentoon ”pussi”.
Housuja oli jäljellä koot 46 ja 38. Vein sovituskoppiin tietenkin ne isommat, mutta yllätyksekseni ne hulahtivat suoraan nilkkoihin. Olin kuitenkin jo niin ihastunut housujen käsittämättömään mukavuuteen ja omituisiin ”siivekkeisiin”, että harmistuin kovasti kun luulin, että jään ilman sopivia pöksyjä. Onneksi kuitenkin uskaltauduin kokeilemaan noita kokolapun mukaan itselleni n. neljä kokoa liian pieniä yksilöitä, sillä komeastihan se elastaani antoi vyötäröltä periksi. Ja niin suuret ei sentään minunkaan reidet ole, että nämä lahkeet kiristäisivät edes ”liian pienessä” koossa. 😀 Eli jälleen kerran on syytä todeta, että kokolappu ei ole koko totuus.
Näissä vaatteissa on ”siipiensä” ansiosta ihan selvää supersankariasun ainesta!
Vielä toinenkin huomionarvoinen asia tässä venyvässä ja pehmoisessa lölleropuvussa on, nimittäin tuo yläosa. Ai että mitä siitä, sehän on perus tuubitooppi. No niin onkin, mutta tuubitoppi minulla, megatissillä! Ja vielä ilman rintaliivejä! Ja kyllä, ihan ihmisten ilmoilla huitelin tuossa asussa eilen balleriinat jalassani. Ei sitä nyt tietenkään tissiliiveittä paljoa hyppiä ja riehua kannata, mutta eipä se oo näiden hinkkien kans kivaa vaikka olis mitkä panssariliivitkin.
Mutta olen vaan niin iloinen, kun löytyi pitkästä aikaa tällainen itselläkin päällä pysyvä tuubi kesän hellepäiviä varten. Ja mistäs muualta kuin HenkkaMaukasta, sieltä ”Isot on Ihania” -osastolta tämä. Tämäkin vaate voi taas kuulua siihen osastoon joka jakaa mielipiteitä, että onko tällaisen hinkkilissun/laardileenan sopivaa sellaista käyttää. Kun Allit ja kainaloläskit näkyy ja kaikki, aatelkaas nyt sitä. Mutta minä olen niiiiin kovin iloinen siitä!
Ääh.. Tänään muuten kävi yksi toimittaja mun luona vierailulla ja höpötin sille lähes kolme tuntia ihan kaikenmoista läpiä päähäni itsestäni. Hieman saman henkistä artikkelia erääseen maanlaajuiseen julkaisuu siis luvassa muutaman viikon päästä kuin esimerkiksit ämä Ole rohkeasti oma itsesi -postaus oli. Toivotavasti toimittaja saa mun horinoista jonkinmoista pointtia kaivettua. 😀 Nyt sitten pitäis keksiä ensi viikoksi muutama eri asu jutun valokuvia varten, voi apua… siitähän se sitten stressin pukkaa!!!
Mutta nyt äkkiä vaatteiden vaihtoon, sillä kohtaa koittaa ilon hetki. Muru tulee vihdoin ja viimein parin viikon työreissulta kotiin ja lähdetään kaverin bändin levynjulkkareihin. Taidanpa kiskoa korfut taas kinttuun!
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana asu tuo alimmainen, housut aivan mahtavat. Alleja ei sulla ole, älä huoli, olen itse isompi, mutta pikkutisuisempi, joten tuubitoppi mutristaisi masumakkarat vaan esille. Nuo kengät on ihanat myös, korot näyttävät kapeilta; taitaisin nyrjäyttää nilkkani niissä:) Jatka samalla mallilla vaan!!!!
nasu86
Posted at 00:00h, 30 marraskuuntaattua ihanaa Veeraa taas =D
tosi kiva asu tuo alimmainen ja itsekkin vasta tuubitopit löytäneenä jaa ilon kanssasi vaikkakin eri kokoisella rinta varustuksella mutta ei se oo niin justiinsa =D
noi kengät on vaan niin täydelliset!!!!
ootan että pääsen taas lukasemaan susta juttua =)
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunoi ihana toi tuubitoppi! ja itsekin isorintaisena (95G) rakastan olla ilman liivejä, mielellään jossain tukevissa topeissa. myydäänkö tota toppia siis ihan kaupoissa vai vaan postimyynnissä?
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunpostimyynnistä hankin itse, mutta voisin kuvitella, että sellaisissa liikkeissä joissa on BiB-mallistoa, voisi olla myös toppia tarjolla.
Hannukkaz
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAiiiivan mahtavat noi pökät! Hitsi jos tollaset löytys jostain muualta kun Ratsulasta, asun nimittäin täällä missä ei sitä myyä! Oon niin kauan ettiny jtn ton mallisia, yhet löysin viime kesänä H&M:n teini-osastolta. Menivät kyllä jalkaan, mutta löysiä niistä ei saanu tekemälläkään :/ Sniiiiiiif :(( Eli jos joku löytää tuollaiset, hihkaisee! 🙂
kristiina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOn kyllä hienot pökät! Hyvä ostos!
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunnoi kengät on niiiin upeat! 🙂 Mäkin tahtoisin just samanlaiset, mut vagabondin netissä ja samoin brandoksen oli kokoja vain 37-39. Tiedä sitten onko muut myyty loppuun, vai eikö noita oo tehty ku noihin kokoihin, mikä olis ehkä kummaa 🙁 housutkin on hienot 🙂
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmä olin noissa samoissa housuissa kii ratsulassa ja se 46 vaan jäljellä.en menny ees sovittaa kun näytti niin isoilta vaikka ois ollu mun koko. hienot!!!-maikku-
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhanat housut! aloin heti tahtoa samanlaisia! täytyy etsiskellä sopivaa trikoota ja ommella tuollaiset ihanat löksöttimet:) mäkin olen isompaa kokoa oleva lyyli (48/50) ja vasta tänä keväänä olen uskaltautunut pitämään hihattomia paitoja ja toppeja (alleista ja muusta huolimatta),omasta mielestä näytän niissä ihan hyvältä, mutta jos jotakuta ärsyttää niin katsokoon muualle:) eikai isompienkaan naisten tarvitse enää säkeissä liikkua:) P.S Sun blogi on ihana:)
Katinka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMinusta tuo tuubitoppi passaa sinulle oikein hyvin! 🙂 Kenkuliinit ovat ihanat, mutta pessimistinä en tietenkään tuollaisia rohkene tilata, kun kesä on kuitenkin niin kylmä. :/
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunsiis missä päin porin henkkamaukkaa on isojen osasto? en löytänyt viimeksi kun vierailin! :–D
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunääh, mä en tajunnut tarkentaa tuohon, että tilasin omani postimyynnistä. Porissahan ei tosiaan BIB osastoa ole
Rillirousku
Posted at 00:00h, 30 marraskuunUumama mitkä kengät!
Siilikissa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunToinen kenkäfriikki täällä ilmoittautuu hei!
Tein tänään Andiamossa sen perustavanlaatuisen virheen, että löin Korfut jalkaani, ei tosin ihan tota samaa mallia kun noi sun. Ja voi jessus… Kaveri vieressä pyöritteli silmiään (”Miten sä muka pystyt noilla kävelemään?”) kun minä hihkuin miten upeat ja ennen kaikkea mukavat voi kengät olla. Hinta oli alennusmyyntibudjetilleni kohtuu suolainen (n. 70€), joten oli pakko ottaa taktinen puhelu isille (”Haluatko tukea tyttäresi harrastusta 70 eurolla?”), myöntävä päätös, kohtapuoliin rahat tiskissä ja minä maailman iiiiiihanimpien kenkien omistaja.
Ens yönä varmaan nukun noi kengät jalassa.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunoi, olipa sulla ihana isi! Mutta tokihan lasten harrastuksia täytyy tukea. 😀
Ja ne on kyllä oikeasti niin sikamukavat kengät jalassa, että varmaan tulee käytettyä.