Saisiko olla liikkuvia kuvia?

Olin tuossa joskus toukokuun lopulla viestintätoimisto Hill & Knowltonin yhdessä Adoben kanssa järjestämässä aamupäivän mittaisessa tilaisuudessa, jossa käsiteltiin videopostausten tekoa. Näyttelijä Jaakko Saariluoma kertoi hieman omia kokemuksiaan ja vinkkejään kameran edesä esiintymisestä, musiikkivideo-ohjaaja Mika Kurvinen antoi vinkkejä videoiden suunnitteluun ja Max Hagelstam Adobelta tutustutti meidät Premiere Elements -editointiohjelman saloihin. Tilaisuus oli ainakin itselleni todella antoisa ja aloinkin hieman pohtimaan josko voisin muuttaa omaa ”en varmasti tee videopostauksia” -linjaani.

Olen suhtautunut videopostauksiin melko nihkeästi ehkä siitä syystä, että en kovinkaan monta kertaa blogeissa törmännyt mielenkiintoisiin sellaisiin. Videolle höpötellyt päivän kuulumiset kun eivät minun mielestä hyödynnä videon mahdollisuuksia kovinkaan mielikuvituksellisesti ja kiinnostavasti. Itse ainakin kaipaan videoilta sitä, että ne tuovat selkeästi jotakin lisäarvoa verrattuna pelkästään still-kuvia ja tekstiä sisältävään postaukseen. Omat harvat videoideani ovat kuitenkin aina tyssänneet viimeistään oikeiden välineiden puutteeseen.

Nyt kuitenkin tilanne on se, että sopivasti samaan aikaan, kun sain tuolta Hill & Knowltonin tilaisuudesta itselleni varsin näppärältä vaikuttaneen Adoben Premiere Elements 9 -ohjelman, osti muruni meille uuden tietokoneen vanhan viimeisiä vedelleen tilalle. Nyt siis olisi sekä blogivideoiden editointiin passaava ohjelma ja vielä konekin joka sitä suostuu nätisti pyörittämään. Olenkin nyt hetken aikaa tässä muhinut päässäni tätä asiaa ja miettinyt josko kokeilisin laatia jotakin lisäsisältöä postauksiin toisinaan myös videon muodossa, mutta en ole vielä päässyt toimintaan saakka.

Nytpä siis heitänkin palloa teille päin ja kysyn millaisia videoita te haluaisitte ehkä nähdä? Millaisiin aiheisiin video toisi blogissa mielestänne hyvän lisän? Jaksatko ylipäätään katsoa blogeissa olevia videoita? Kertokaa ihan vapaasti ajatuksianne aiheesta. Heitelkää villejäkin ideoita. Kannustakaa tai tyrmätkää.

 

Kommentoiminen kannattaa, sillä kaikkien maanantai-iltaan (11.7.) mennessä ajatuksiaan jakaneiden kesken arvotaan kuvassa näkyvä n. 150 € arvoinen Adoben Photoshop 9 + Premiere Elements 9 -paketti. Eli sekä kuvankäsittely- että videoeditointiohjelma samassa paketissa. Mikäli haluat osallistua kommentillasi palkinnon arvontaan, niin muistathan täyttää sähköpostiosoitteen sille varattuun kohtaan.

EDIT: Osallistumisaika on päättynyt! Kiitos kaikille osallistujille. Voittaja ilmoitetaan täällä blogissa huomenna ja otan häneen yhteyttä myös henkilökohtaisesti.


Tags:
307 Comments
  • ujosiili
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Juu ”söin tänään tomaatin”-lässytykset ei kiinnosta, mutta kenties melko tiukasti leikatut (imo muutama minuutti on aika max, mitä surffatessa jaksaa videoon pysähtyä) raportit häppeningeistä, joista kirjoittaisit kuitenkin, tai kieli poskessa tehdyt asuesittelyt (liike antaa vaatteesta kuitenkin eri kuvan)?-) Toisaalta alle puoli minuuttia voisi mennä lässytystäkin, jos asia on terävää 😉

  • hihih
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielestäni hyvää sisältöä videopostaukseen olisi esimerkiksi asunnon esittely. Tietysti sinun tapauksessasi myös esimerkiksi kameroiden, valojen yms. kuvauslaitteiden esittely voisi olla kivaa katsottavaa. Tai vielä parempaa; muutaman minuutin ”teaser-traileri” kuvauksista, eli sinä tai joku työkaverisi kameran takana ja videon ideana olisi vaan sellainen valokuvaajan työpäivän kuvaaminen! 🙂 tai osa siitä..!

  • talvinalle
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    viedopostaus aina silloin tällöin on mukava, kohteena voisi olla vaikkapa joku asuesittely tai jonkun ”pakko saada” ostoksen esittely

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ah mikä palkinto, varpisti mukana. Mutta siis videopostit tosiaan vaativat jotain, mikä tekisi siitä videoimisen arvoisen…ihan puheen vuoksi sitä ei kannattane tehdä enkä minäkään yleensä jaksa pelkkiä höpötyksiä kuunnella/katsoa.

    Koska tämä on tyyliblogi, niin ehkä jotkut meikkaus- tai hiustenlaittamisjutut voisi tehdä videoista videoimisen arvoisia. Itseä kiinnostaa myös ehkä jotkut valokuvaukseen liittyvät jutut. Ehkä esim. tuon olympuksen uusimman kameran esittely videossa voisi olla sellaista, joskin sellaisia videoita varmaan löytyy, kunhan tonkisi juutuubbia. Sisustusblogeissa olen tykännyt kotiesittelyistä videoina, koska niiden avulla pystyy helpommin hahmottamaan sen, että millainen koti oikeasti on.

  • Norkku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä katson aika harvoin blogeissa olevia videoita, lähinnä vain jos kyseessä on jonkunlainen opetusjuttu, vaikka hiuksiin liittyvä. Video voisi olla paikallaan silloin kun halutaan välittää esim. jostakin paikasta tai tapahtumasta tunnelmia.

    Trailer-tyyppinen video jostain tulevasta jutusta voisi olla hauska, sellaisen voisi vaikka vähän revitelläkin.

  • pirpana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kotiesittely olisi ihan jänskä.

  • Haart
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Työhösi liittyvät jutut kiinnostaisivat! Toki myös esim. asuste- ja hiusvideot kelpaavat enemmän kuin hyvin. Myös jotain kreisimatskuu olis kiva katsella 😉

  • Nini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näin kesällä videokuvaa voisi taltioida vaikka rannalta, festareilta tai puistosta, jotain missä on liikettä! Tosiaan videokuvassa jossa bloggari vaan istuu paikallaan ei paljoakaan videon mahdollisuuksia tule käytettyä, vaikka kyllä joskus on hauska kuulla ihmisten ääniä ja seurata eleitä ja ovatko ne samanlaiset kuin blogin perusteella on kuvitellut.

  • P
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pukeutumisen esittely. Eli kun koostat jotain asua, niin kuvaisit kokeiluvaihetta (tyyliin housut A ja paidat B, C, D) ja sitten perustelisit, mikset ottanut tuota paitaa ja miksi päädyit ratkaisuusi. Video toisi lisäarvoa, ja ehkä me muutkin opittaisiin pukeutumisesta jotain. Samaan videoon toki kenkien ja asusteiden valinta.

  • Myy
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pitkät videot jää helposti katsomatta (jotain tutorialeja lukuunottamatta). Luen niin isoa määrää eri blogeja, että tuntuu tyhmältä ”tuhlata” aikaa kymmenen minuutin höpötysvideoihin, kun postauksen saa lukea omaan tahtiin nopeasti. Lyhyemmät kyllä katson eli mikä ettei. 🙂

  • Paula
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen sen verran utelias, että katsoisin edellä mainitun kotiesittelyn. 😀 Mutta jonkinlainen ”kulissien takana” pätkä kuvaussessiosta olisi vieläkin kiinnostavampi, että näkisi hieman, millaista on valokuvaajan työ/arki.

    Katselen myös meikkivideoita toisinaan ja lyhyitä ”hetki päivässä”-tyylisiä videoita. Sulla kun on lyhyt tukka, niin voisi kiva katsoa video siitä, miten sitä laitat. Yleensä nuo hiusvideot ovat pitkätukkaisten tekemiä (tai sitten olen vain eksynyt vain sellaisia katsomaan).

  • Magda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ai, ai, mikä namupalapalkinto! Tarttisin just tollasta töihin… 🙂 Mun toiveeni olisi, että tekisit videopostauksen työpäivästäsi (eli pistäisit jonkun muun kuvaamaan). Ei tietty koko päivästä, mutta olisi mielenkiintoista nähdä, minkätyylinen kuvaaja olet. 🙂

    Oho, ja tätä samaa oli toivonut joku muukin. Mutta ei kait haittaa, vaikka tulee samojakin toiveita?

  • pilvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miksipä ei vaikka yhdestä päivästä koostettu video! Satunnaisia hetkiä, tunnelmapalat.

  • Ellenelle
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minusta mielenkiintoisia videopostauksia olisivat sellaisista jutuista mitä on vaikea selittää sanoin tyhjentävästi. Esim. juuri joku kamerankäsittelytutoriaali, lyhkäinen kooste jostain reissukaupungista tai tapahtumasta tms. Työpäiväpostaus olisi mielenkiintoinen, sinulla on niin erilainen ura itseeni verrattuna että olisi hauska nähdä sitäkin maailmaa vähän.

    Minuutti, ehkä pari on mielestäni hyvä mitta videopostaukselle. Sellaisen voi jo saada toimimaan koneellakin 🙂

  • käyttäjä-5103
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuulumisvideoista tekee ehkä tylsiä niiden editoimattomuus. Energisemmäksi leikattuna nekin voivat olla kiinnostavia, ääni tuo tosi paljon persoonaa lisää kerrontaan.

    Edellisillä kommentoijilla on superhyviä ideoita! Mun mieleen ovat erityisesti tukka- ja kameratutorialit. Pelkkä maisemakuvaus ei kiinnosta, pitää olla sinä tai joku muu tyyppi jutustelemassa.

    Mulla on muuten PEN E-P1, ja sillä saa mielestäni tämäntyyppisiin tarkoituksiin aivan pätevää videomateriaalia aikaiseksi. Ihan vaan vinkkinä jos kaipaat vielä jotain lisäperusteita sen E-P kolmosen hankintaan 🙂

  • Paola
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En yleensä jaksa katsella/kuunnella perus kuulumisvideoita. Jossain blogissa oli joskus kivasti toteutettu leipomisvideo, joka oli tehty vähän niinkuin mykkäfilmin kaavalla. Että musaa ja kuvaa, ja välissä joku tekstinpätkä. Jotain tunnelmapalasia sun työpäivistä vois olla kiva kattella, juurikin jotenkin montaasina tehtynä. (:

  • Marjukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ani harvoin avaan blogissa videoita, ne vaan on yleensä niin tylsiä.

    Videointiehdotus: asuesittely ”joka puolelta”, niin että täytät asun edestä ja takaa, miten se liikkuu, miten elää, ja zoomaan vielä yksityiskohtiin.

  • mju
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Valokuvaukseen liittyvät asiat kiinnostavat. Esimerkiksi video, millaista kuvaajan arki on. Siihen tervittaisiin ehkä joku muu videoimaan sinua. Kaikenlaisiin tutoriaaleihin video sopii. Nyt vain en keksi, mistä sellaisen tahtoisin nähdä. 🙂

  • veerra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Musta olis kiva nähdä videota esim sun meikistä (bile-) ja hiustenlaitosta 🙂 tai sit jotai valokuvaukseen liittyvää 😛 mut joo, semmoset turhanpäiväset höpinät ei kamalasti nappaa täälläkään päässä…

  • Maija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Työhön tai arjen erikoisempiin hetkiin liittyvät videot kiinnostaisivat eniten. Kuten joku hyvin edellä totesi: ”jotain missä on liikettä!”

    Eli ei kiitos tylsille itse kuvatuille kymmenen minuutin höpötyksille, kyllä kiitos jollekin luovemmalle ja sinun näköisellesi! 🙂

  • Mami
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Harrastan valokuvausta omaksi ilokseni ja minusta olis hauska nähdä video ammattivalokuvaajan työpäivästä =)

  • Kir-zi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videoita tulee harvemmin blogeista luettua, varsinkaan pitkiä. Minuutti alkaa olla aika maksimi, ellei videossa ole jotain tarpeeksi hyvää pointtia. Luulen että ihanasta hiiripupusta saattaisi saada aika meneviä ja hauskoja videopätkiä. 😀

  • esprit
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Alennusmyyntiostosten esittely olis kiva videolla.

  • Ida
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En yleensä tykkää katsoa videoita blogista, ainakaan jos ne ovat pelkkää turhaa höpöttelyä. Videot, joissa opastetaan, kuinka esim jokin kampaus tehdään, ovat kivoja ja hyödyllisiä. Jotain sen tyyppistä olisi kiva nähdä enemmän.

  • maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse katson usein eri blogien videoita. On mielenkiintoista nähdä ja kuulla, millainen persoona blogin kirjoittaja on oikeasti, kaikkia luonteenpiirteitä ja sen sellaisia kun ei tule esille kirjoittamalla. 🙂 Tosin liian pitkiä ja tylsiä jaarittelu- tai ostostenesittelyvideoita en jaksa aina kokonaan katsoa.

    Minuakin kiinnostaisi nähdä videon muodossa valokuvaajan kulisseihin. Valokuvaajan ammatti kiinnostaa kovasti(en ole vielä päättänyt mihin menen vuoden päästä jatko-opiskelemaan, mutta tämä voisi olla yksi vaihtoehto), joten olisi mukava nähdä millaista se on käytännössä. 🙂 Oikeastaan kaikki valokuvaukseen liittyvä kiinnostaa kovasti. 😀

    Lisäksi olisi kiva nähdä jotenkin uudenlainen video. Usein blogeissa nimittäin näkee kameran edessä pönöttämistä ja puhumista, joten jotenkin uudenlaista (taiteellista) lähestymistapaa voisi miettiä.

    Muistelen muuten aikaa sitten nähneeni Irenen blogissa oikeasti hienon asuvideon (jota en nyt tähän hätään löytänyt). En muista kuka sen oli tehnyt, taisi olla joku videokuvaamista opiskeleva… Aluksi olin skeptinen, mutta kun kuitenkin katsoin videon, se löi minut ällikällä.

  • Sari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sanoisin, että lyhkäset viedopätkät, jossa näkyy uusimmat ostokset päästä varpaisiin 😀

    Varsinkin sellaisten ”liehuvien” vaatteiden kanssa ois hyväkin idea! Näin sais paremman kuvan siitä, miltä vaate todella näyttää – niin hyvässä kuin pahassakin!

    Taustalle joku hyvä jytke soimaan ja muutama spiikki jos haluat höpistä ja se ois siinä!

    Lyhyet pätkät joiden kauttaa kauniit vaatteet, kengät ja korut tulevat esille!

    Pidemmästä esim. vaatteiden sovitussessiosta tms. saisi varmasti nopeutettuna oivaa matskua – hauskaakin 😀 ”pikku Vipeltäjä”

  • ankva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mie voin ihan suoraan sanoa, et mie en ole kattonut tähän mennessä yhtäkään muotiblogeissa olevaa videopostausta 😛 Jossain perhe yms. blogeissa oon saattanu katsastaan jonkun lapsen toilailuja yms. Mutta aikuisen ihmisen mössötys kameralle ei vaan jaksa kiinnostaa, oli aihe oikeestaan mikä tahansa

    • ankva
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Lisäkommenttina vielä, että jotkut meikki- tai kampausopastusvideot on asia erikseen 🙂

  • essi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pidän sellaisista videoista, joidenka taustalla on jokin ”opetus.” Esimerkiksi erilaiset tutoriaalit liittyen pukeutumiseen, meikkaamiseen tai kampauksiin ovat mielenkiintoisia.

    Turhan päiväiset ”lässytys”-videot skippaan suosiolla. Tarkoitan lässytys-videolla sellaista, missä joku on vain päättänyt kuvata videon ilman mitään oikeaa aihetta.

  • annna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Liian pitkät videot eivät ainakaan minua innosta niitä katsomaan, eikä liioin täysin turhat höpöttelyvideot. Sen sijaan just esimerkiksi kodin esittely kuulostaa tosi mielenkiintoiselta!

  • Riikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Harvemmin katson blogeissa olevia videoita. Jos aihe on itseäni kiinnostava, niin silloin saatan katsoa. Esim. meikkiopastus tai kampauspostaukset on mielenkiintoisia. Jos sinä tekisit videopostauksen aiheena voisi olla esim. kotisi esittely. Mieluusti tutustuisin ainakin kenkäkaappiisi 😉

  • Niina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Yleensä katselen videoita blogeista ihan mielelläni, mutta minusta kaikkein tyhmintä on aloittaa video tyyliin sanoilla ”Joo ei mulla oikeastaan mitään asiaa oo, mut…” tai ”Mulla on ihan kauhea kiire enkä ehdi kuin sanoa että…” 😀 Hieman hassua, miksi ylipäänsä sitten ajatteli kyhätä koko videon? Itse mielelläni kurkin videoista joitakin asuja tai vaikkapa uutta laukkua, jos bloggaaja on ostanut sellaisen ja haluaisi esitellä sitä tarkemmin. Myös kotiesittelyt ja sisustukseen liittyvät jutut kiinnostavat itseäni. Ja kuten jokin muukin jo mainitsi niin kiinnostaisi saada lisätietoa työstäsi jotenkin videon kautta, esimerkiksi jotain kameraesittelyä tai muuta…:) Toivon että päätät kuvata videon jossain käänteessä 🙂

  • -A-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sopivan pituiset, eli suht lyhyet ja napakat videot, joissa on joku taiteellinen pointti persoonaasi tai aihetta tukevan musiikin kera.

  • Poni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En oikeastaan koskaan katso mitään blogeissa olevia videoita, paitsi kissavideot 🙂 Ainakaan mitään ”mitätänäänkuuluu”-videoita en jaksa katsoa. Jos aihe on kiinnostava, jotkin opastustyyppiset videot katsastan. Eli sinun tapauksessasi, joku valokuvaamisen saloihin perehdyttävä opastusvideo voisi olla varsin mielenkiintoinen.

  • Terde
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaikka harmittavan usein videopostaukset ovatkin bloggaajan yksinpuhelua kuulumisistaan kameran edessä, niin niiden kautta kirjoittajan persoona tulee mielestäni paremmin esille kuin tekstin muodossa. Ei sellaisia ”heipparallaa, tulin vaan kertoo kuulumiset”-videoita jaksa tosin päivittäin katsella, mutta joskus on mukava saada edes pieni kurkkaus minkäoloinen tyyppi blogia päivittää – sillä kun on ainakin itselleni suuri merkitys siihen, mitä blogeja seuraan. Eritoten kysymys&vastaus-videot ovat olleet varsin mukavia, vaikkakin ne ovat usein puuduttavan pitkiä ja pahimmassa tapauksessa jaettu useaan yli 10 min videopätkään – ei näin! Usein mitä lyhyempi video, sen parempi. Toivottavasti jonkinlaista videomateriaalia nähdään myös blogissanne, olipa aihe sitten mikä tahansa 🙂

  • Aune
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mitä lyhympi ja ytimekkäämpi, sitä parempi videopostaus. Mielellään jostain spessusta jutusta eikä vaan kuulumisia että mitä tuli aamulla syötyä. Vaikka jostain reissusta tai blogiin liittyvästä tapahtumasta ois kiva nähdä ja kuulla videota paikan päältä.

  • Emma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Harvoin katson videoita, mutta jos mielenkiintoinen aihe tulee vastaan, voisin katsoa!!!

  • käyttäjä-10317
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Blogien videopostaukset, joissa vain höpötellään kuulumisia tai esitellään asuja, ovat minusta aika tylsiä. Mutta jos jotain uutta keksisi, jossa olisi läsnä myös taiteellisempi näkökulma, niin olisi kovin kiva katsella videoita blogissasi. 🙂

  • Heli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Puhuva pää ei mielestäni tuo mitään lisäarvoa, mutta vaikkapa sellaiset riittävän ytimekkäiksi leikatut ”how to” -videot erilaisista aiheista, voisivat olla ihan mukavia katsottavia. Ja tietenkin ne, joissa liikkuva kuva on jutun ydin – aiheesta riippumatta.

  • : ) Pirtsakka :)
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jotain lennokasta ainutkertaista ja erikoista silloin jaksan katsella.

    tylsät esittelyt ja jonninjoutavat laaritukset eivät kyllä innosta lainkaan.

  • Nauski
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nyt on niin hyvä palkinto, että pakko oikeesti alkaa jo ajatella. Ylipäätään tykkään videoista, koska niistä näkee persoonasta paljon sellaista, mitä teksti ei paljasta. Tokikin pelkästään puhetta sisältävät videot alkaa olla puuduttavia, jos ne rupeaa kestää minuutteja. Ja muutenkaan niitä ei jaksa jatkuvasti. Mutta jos mainitaan kuvauskohteita, joissa video mielestäni toimii erinomaisesti, niin useat tuote-esittelyt ja tutoriaalit. Toki näitäkin voi tehdä tylsästi. Ja olen nähnyt, että videon kehnon sisällönkin voi usein korvata tehokeinoilla, kuten musiikki, videon nopeutus…

    Niillä, jotka harrastaa ja osaa jotain coolia, kuten skeittausta, trikkausta jne. on helppo kuvata vaan sitä omaa tekemistään ja pistää musiikit päälle. Mut jos päivän aikana tapahtuu jotain spesiaalia, niin miks siitä ei vois kertoo videolla. Ottaa vaan kameran tapahtumapaikalle, eikä kerro jälkeen päin videolla, että tänään kävin sukeltamassa koralliriutalla, hyppäsin benjin ja äsken just kotiuduin avaruusmatkalta.

    /Suvi

  • Piitu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    aika harvoin tulee katsottua videoita joten en osaa sanoa

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mie tykkään katella videoitakin blogeista, sillä niistä välittyy siitä bloggaajasta kaikkea sellaista, mikä teksteissä ja kuvissa ei näy. Ilmeet, eleet, kehonkieli kokonaisuudessaan tekevät (ehkä tyhjänpäiväisestäkin) kuulumisten kerronnasta monesti mielenkiintoisempaa kuin pelkän tekstin lukeminen.

    Tykkään myös kovasti asuesittelyistä videomuodossa, sillä asuista saa paljon enemmän irti kun näkee ne liikkeessä verrattuna still-kuvaan.

    Eli ei muuta ku videoita kehiin, vaikka kuinka jänskättäs ja kauhistuttas! 🙂

  • Johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itselle tuli ensin mieleen myös tuo asunnon esittely. Sitten vaikka merkkiä miten yhdistellä vaatteita, sellainen olisi kiva katsoa livenä 😀 Vaatetusneuvoja.

    Lisäksi olisi kiva nähdä miten laitat hiuksiasi! 🙂

  • Emma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miusta kaikki tutorialit toimii paremmin videoina kun still-kuvina. 🙂 No riippuu tietysti kuvanlaadusta mut tämä on miun mielipide.

    Oih olis niin kiva voittaa tuo mutta haaveeksi taitaa vaan jäädä, niin huono arpaonni sattuu olemaan. Mutta eikö toivotta ole hyvä elää? 😀

  • Janna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haluisin tietysti nähdä rehellisen kännäysvideon!

    • Anni
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Janna on asian ytimessä. Kännäysvideo kehiin!

  • rikkihappo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haluisin ehkä eniten nähdä jonkun videon, jossa on oikeasti vähän jotain tarinaa. En nyt meinaa sitä, että bloggaaja istuu sängyllä ja esittelee päivän ostokset oikein seisomaan nousten, vaan jotain kivasti editoitua pätkää jossa on selkeä alku ja loppu. Ja mielellään jostain muualta kun yhdestä huoneesta. Erilaisilla kuvakulmilla ja kivoilla lähiksillä aiheeseen liittyen, aina ei kuvassa tarvi olla bloggaaja.

    Oon jotenkin tykästynyt hirveesti sellasiin sarjakuvauksella otettuihin valokuviin josta on tehty video. Niissä on jotenkin niin erilainen se fiilis ja sellasen tekemiseen pitää nähdä vähän enemmän vaivaa.

    Tokikaan ei sellasia voi keltään bloggaajalta vaatia, mutta sinä voisit toki osata 😉

  • Iines
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onnea uusista ohjelmista! Laitahan videoa mahdollisimman pian, niitä kun tuntuu blogeissa niin harvoin olevan.

    Täällä olisi haaveissa toimiva kone ja siihen hyvä kuvankäsittelyohjelma, kumpaakaan kun ei tällä hetkellä ole… 🙁

  • mzzzzz
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Työhösi liittyvät postaukset olisivat kiinnostavia, mutta toisaalta pidän kyllä yleensä mistä tahansa videopostauksesta jonka lukemani bloggari tekee. Ihan perus päivänasu- ideakin on kivempi videomuodossa:)

  • Hauwerine
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joku toinen ehtikin jo kommentoida työhösi liittyvää aihetta, joten komppaan sitä! Tai jonkinlainen ”päivä videokollaasina” olisi hauska. 🙂

  • ellu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minua kiinnostaisi video, jossa valokuvaat ihmistä. Haluaisin vinkkejä, miten ammattilaisena ohjaat henkilöä kuvaustilanteessa. Vaikutat rempseältä ja mukavalta tyypiltä, joten uskon, että juttua sinulta tulisi vaikka mitään varsinaista aihettakaan ei olisi.

  • sara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    valokuvauksesta! ei mitää tylsii asunto meikki kuulumis videopostauksii.:p

  • Sagu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Esittele kenkäkokoelmasi! 😀 Myös nuo kaikki erilaiset valokuvausjutut kuulostavat hyviltä.

  • Hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kenkäkokoelman esittely kiinnostaisi 🙂

  • Satu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videon pitäisi ehdottomasti olla riittävän lyhyt, jotta niitä tulisi blogissa katsottua.

  • E
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Harvemmin jaksan katsella bloggaajien videopostauksia siitä, mitä he ovat sinä päivänä tehneet yms. Mitä pidempi video, sitä varmemmin jätän sen katsomatta. Kun Videon tekee lyhyesti ja ytimekkäästi ja jättää ylimääräiset asiat siitä pois, on videon katsominen huomattavasti mielekkäämpää. Täällä kommenteissa oli jo muutamia ehdotuksia kenkävideosta, jota myöskin kannatan, sillä blogiasi jo pidempään lukeneena olen palavasti ihastunut suurimpaan osaan kengistäsi. 🙂

  • Nea F
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä oon samaa mieltä muutaman muun kanssa siitä että ylimääräinen höpöttely ei jaksa napata pidemmän päälle, ehdottomasti joku yksi aihe/idea ja siitä näpsäkkä video. Kenkien esittely olis jees, vaikka kyllä se onnistuu valokuvillakin, mutta vois olla ihan kiva videon muodossa 🙂 Tietty kaikki ne viime hetken niksit/muut kätevät tiedot/salaisuudet, niin hiustenlaiton, meikkauksen kuin vaatteidenkin saralla vois toimia paremmin videolla.

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    videopostaus valokuvauksesta olisi mukava! :>

  • Lotta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videopostaukset ovat omasta mielestä paljon ikävämpiä kuin kirjoitetut kuvineen. Syy on ehkä se, että videoon pitäisi oikeasti keskittyä useamman hetken ajan, kun taas kirjoitetun tekstin voi lukea rauhassa. Kirjoitettuun on myös kivempi palata myöhemmin, jos etsii vaan jotai tiettyä asiaa teksistä.

    Niin sitä vielä piti sanoa että aikamoinen palkinto! Photaria tuli käytettyä paljon kun kävin vielä kuvataidekoulussa, mutta nyt se on hintansa takia jäänyt hankkimatta. Eli kelpaisi kyllä tuo! : D

  • Catti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot on hankalia, en ole koskaan ymmärtänyt juuri sellaisia höpötysvideoita. Että miten ne eroaa siitä kirjoitetusta. Tietysti eka video on kiinnostava, millainen ääni bloggaajalla on ja miten hän elehtii. Mutta sen jälkeen on hankala ymmärtää, miten paikoillaan oleva bloggaaja kertomassa samat asiat kuin kirjoitettunakin, antaisi mitään lisäarvoa blogille. Erilaisten asioiden tai paikkojen esittely voisi olla jännempää. Toivottavasti saat toteutettua ideoitasi, uskon, että sinulla niitä juuri voisi olla.

  • Niina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videopostaukset ovat kiinnostavia, jos bloggaaja itse on kiinnostava. Musta olisi kiva nahda sulta jonkinlaista videopostausta, esim. valokuvauksesta.

  • Svea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielestäni erilaiset esittelyt voisivat toimia hyvin videopostauksina. Voisit esimerkiksi esitellä suosikkikauppasi tai jonkin erikoisemman vaatteen. Vinkeämmin leikattujen vaatteiden yksityiskohdat kun eivät välttämättä välity kovin hyvin pelkistä valokuvista.

  • sani
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    suurilta osin videopostaukset on aika turhia, eikä minua ainakaan kuulumishöpöttelyt jaksa kiinnostaa kahta sekuntia kauempaa. videopostaukset ovat oikeastaan kiinnostavampia kuin ”tavispostaukset” vain silloin, kun niissä on tutorial-aineistoa, ja sitä toivoisin sultakin! esimerkiksi valokuvauksen/-ohjelmien kikkoja, tuunausideoita ja parempien omakuvien ottamisen ohjeet toimisivat minusta paremmin videopostauksissa kuin pelkkänä tekstinä 🙂

  • Merja UK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minulla on samat suunnitelmat. Pitäisi oppia videoeditointia ja hommata uusi tietsikka. Pikkuinen vieokamera on jo, mutta eipä sitä tule käytettyä editointivärkkien puuttuessa. Tykkään lukea blogistasi kaikenlaisia juttuja. Jatka samaan tyyliin. Jos innostut videoinnista, mikäpäs siinä. Olisihan se mukava kuulla sinua livenä.

    Merja UU

  • Viliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot ovat blogeissa aina hieman haasteellisia ja toimivat mielestäni parhaiten nimenomaan tutorialtarkoituksessa (näin se tukanlaitto tai valokuvaaminen oikeasti sujuu) tai lauluesityksissä (ei se ääni oikein välity kuvasta).

    Esiintymisen pitää kuitenkin olla varmaa, sisällön hyvin jäsennetty ja esityksen verrattain lyhyt. Ellei kyse ole edellä mainituista, niin oikeasti mieluummin kallistun tekstiin ja valokuviin, jotka blogissasi ovat mielestäni olleetkin huipputasoisia. Videoita ei kannata mielestäni tehdä vain videoin itsensä takia. Siinä pitää olla joku hyvä sisältökin. 😀

  • Paiksa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mua ainakin kiinnostaisi kuulla sun ääni ja muutenkin, millainen olet ns. elävänä 🙂

    • Kai BRANDSTACK
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      video paljastaa henkilöstä niitä seikkoja joita ei tekstistä ja stillkuvasta löydy. Kannatan videota.

  • wilma_
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielenkiintoinen ympäristö esimerkiksi ulkotila tuo omasta mielestäni aina lisäarvoa videoihin. Kotinurkka ja aina sama kohta kuvauksessa on hieman mielenkiintoa latistavaa.

  • Irma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onhan tämä mielenkiintoista, mutta pakko sanoa, että aika ei riitä kaikkeen eli tuskin ehtisin netissä käyttää enempää aikaa kuin nyt käytän. Monia videot varmaan kiinnostaa. Jos voittaisin palkinnon arvonnassa, sille olisi kyllä perheessä käyttöä 🙂

  • japi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kaikki kuvankäsittely ja videoohjelmat kiinnostaa kivasti

  • ghita
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kuvaan videoita kohtalaisen paljon,mutta kunnollinen käsittelyohjelma puuttuu

  • Mä tiedän!
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heilu hinkit paljaana niin suosio on taattu!

  • Simo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Luontokuvaukseen liittyvää.

  • Eve
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot ovat hyviä silloin kun stillkuva tai sanat eivät riitä. Lyhyen, informatiivisen videon katson aina miellelläni. Liika on kuitenkin aina liikaa.

  • Helena13
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kuvia ja videoita jaksaa aina katsella mielenkiinnolla.

  • helikaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lyhyet ja kiinnostavat videopostaukset ok.

  • Hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse tykkään blogeissa enemmän still-kuvista ja teksistä. Vähän sama kun tykkään mielummin lukea itse sen kirjan kuin katsoa kirjasta tehdyn leffan.

  • kroo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videon postauksen kynnyksen pitäisi olla korkea, koska videolta odotetaan jotain spesiaalia. Mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin myös videokuva.

  • kace
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    liikkuvalla kameralla, ei webcam tyyppistä

  • tina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mihin tahansa aiheeseen käy hyvä video,jos se ei ole liian pitkä…sehän on tavallaan kuin mainos…

  • kakave
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tyyliin ”Pirkan sukkahousuniksit” vidoita olisi kiva katsoa

  • Luonnollinen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mikä ettei vois olla ihan kiva kunhan jutut on lyhyitä ja ytimekkäitä niin antaa tulla.

  • Lisbeth
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Esittele asuntosi. 🙂

  • titti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joissakin blogeissa olen videopostauksiin törmännyt ja jostain syystä itse en jaksa oikein niitä katsella. Mieluummin katselen kuvia ja tekstiä. Ehkä se vain vaatii totuttelua.

    Olisi ihana voittaa tämä palkinto. Vuosia sitten mulla oli kuvankäsittelyohjelma, mutta enää ei ole mitään ja se harmittaa.

  • Susu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki sisustukseen liittyvä kiinnostaisi minua tällä hetkellä.

  • marso
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    liian adhd katsoakseni videoita

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Valokuvaus on harrastukseni, joten siihen kaikki liittyvä materiaali kiinnostaa. (:

  • kaarin tähti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kuvaan video ohjelmaa aika vähän .pitäs kai opetella.valokuvia kyllä näpsin kovasti.

  • ninnnnis-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    wau, olisi mahtavaa saada tämä! valokuvaus on intohimoni

  • satu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lyhyet mutta mielekkäät videot ois kivoja, siis sellaiset persoonalliset missä kuitenkin on asiaa, kiinnostavasta aiheesta.. ei mitään turhaa lässytystä 🙂

  • Jussi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse harrastan paljon valokuvaamista ja tuo olisi varmasti mielenkiintoinen paketti! 🙂

  • moneypulaattori
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lyhyt video, mieluiten sellainen, jonka voi katsoa ilman ääntä eli turhat höpötykset pois.

  • jetset
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mustavalkovalokuva kaikkein paras tulkki.

  • Mervi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sulla on niin m ainioita kuvia että en osaa sanoa tuoko video lisäarvoa. Paitsi jos saat sellaisia kuvakulmia ja tunnelmaa aiheesta kuin aiheesta, kun on sinun valokuvissasi, niin yllätä, sillä mielikuvitusta sinulla taitaa olla. Odotan innolla.

  • Jarno T.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ainakin kuulumiset kuulostaisivat videoilla tunnelmallisemmilta,kuin tekstinä.Samoin tuota historiallista-osita videot havainnollistaisivat paremmin.

  • hessu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videoiden katselu vie mielestäni liikaa aikaa eikä niitä tule usein napsauteltua auki. Paras video on lyhyt ja naseva.

  • Risse
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asunnonesittelyvideo

  • Hasse
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen aina haaveillut Adoben Photoshop 9 + Premiere Elements 9 -paketista. Olisi mukava muokkailla omia kuvia! 🙂

  • suvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot on plussaa ja mukavia lisiä, mutta niiden avaaminen ja lataaminen vie yleensä kamalasti aikaa, ja siksi niitä ei jaksa availla tai odotella niiden aukeamista. Näpsäkät ja lyhyet videot hyviä!

  • Lydia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa muotijutut luontoaiheet ym.

    Hei nyt ukkostaa ja sataa valtavasti , pelottaa 🙁

  • hapa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lyhyt ja hyvä(kuva)laatuinen video.

  • Immortal
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot ei paljon kesähelteellä nappaa..

  • Nettifretti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei kiinnosta videot. Otan mieluummin aurinkoa =)

    • minttu66
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      toi olis nasta laite voittaa

    • timppa68
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Videot ovat aina kiinnnostaneet

  • Mary
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Luontoaiheiset videot ja kuvat kiinnostaa

  • =)
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    videot olis kivoja =)

  • hannu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse kiinnostuin liikkuvasta kuvasta lasteni videoinnostuksen myötä. Ihmettelen aina mikä luovuus lapsissa piilee….he tekevät ex tempore videon aiheesta kuin aiheesta eikä minkäänlaista kynnystä näytä olevan (kuten meillä kalkkiksilla). Mutta kun nykyään videoita on netti täyynnä pilvin pimein niin kuinka erottua massasta ..tai onko se ylipäätään tarkoituskaan.Ehkä videointi on nykyään luonteva tapa kommunikoida yleisönsä kanssa.

  • MABU
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kuvan käsittely on aina kiinnostanut

  • Riitta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ole vielä kokeillut, mutta kovasti kiinnostaa myös minua sillä hankin juuri uuden kamerankin, jotta voisin kuvien lisäksi myös videoida.

  • MissM
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jaahas, on taas netin arvontasivuilta näköjään päädytty tänne, vakkari lukijana pistää vihaks…

    Itse katselen harvoin videopostaukset blogeista. Syystä että useinmiten ne EI ole kiinnostavia. Päivänasu, mitäsöin, mitäkuuluu, eikiinnosta! Videot tuovat lisäarvoa vain silloin kun pelkät still kuvat eivät pysty kertomaan ”tarinaa oikein”.Esim. noilta sinun ulkomaan reissuiltasi olisi voinut saada ihan mielenkiintoista videomatskua. Olis tullu itellekin sellanen fiilis et ”on mukana matkalla”

    Väkisin ei videoita kannata ruveta vääntämään, jos tuntuu että videot ei oo sun juttu niin ne ei oo.

  • lawie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    (—-: kannattaa

  • karjis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ok

  • Masa1
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    olisi juuri sellainen paketti mitä harrastuksessa tarvitsisin

  • Sonsku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olisi aika mieluinen setti

  • Ari44
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuvankäsittely ihan ok

  • zeepia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Saisi kyllä ihan uusia ulottuvuuksia tuolla

    paketilla.Kiinnostaa todellakin, kuvaaminen

    ollut iän kaiken harrastuksena – nykyään

    on niin paljon tekniikkaa millä on hauska ”pelata”.

  • minnamarika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään enemmn ihan vain pelkistä valokuvista kuin videoista. Tommonen kuvankäsittely ohjelma ois kyllä kiva, ei ookkaan kokemusta sellasista.

  • tiiu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot kävisi hyvin esim. eri asujen/tyylien esittelyyn niin että näkisi ne joka puolelta.

  • Titu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tarvitsen kuvan käsittelyssä huippulaatuista esimerkiksi maiseman kuvia,niin sitä haluaisin.

  • mandariini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videon pitää tuoda juttuun jotain ekstraa, jotta sitä katsoo muiden kuvien lisäksi. Kuvienkäsittelyohjelmalle olisi käyttöä.

  • liinu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    vanhassa tietokoneessa oli kyllä vähän vanhempi adobe photoshop kuvanmuokkausohjelma. Ihan sairaan hyvä ohjelma!

    Paitsi ettei ole sellaista enää tullut ostettua. Videoita olisi hienoa pystyä muokkaamaan.

  • Hele
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Visioita kyllä on, niiden toteuttamiseen kunnon välineet ja oppi tarpeen.

  • Afga
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toivottovasti on helppo käyttää.

  • 0k
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki videot kelpaa

  • make
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kyllä kelpaisi toi olis tosi kiva

  • UntitleD
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä kiinnostaa ja paljon, kuvien käsittely erityisesti, videosta en olekkaan vielä niin kiinnostunut, mutta tuolla paketilla kiinnostus varmasti heräisi.

  • jenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    jännältä kuulostaa.

  • merja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mielenkiintoista,kun aika vain riittäisi.

  • sipe65
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi olis ehottomasti saatava.

  • Anneli Jämsä
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olis kiva saada tollanen

  • markus
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tätä voisin kokeilla.kuvienkäsittely on ihan kiva homma

  • Aa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllähän videot ovat aina mielenkiintoisempia, kuin tavalliset kuvat.

  • Markus
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä videopostaukset olisivat elävä ja hyvä lisä blogiin. Aina kannattaa kokeilla uusia juttuja. Ei muuta kuin kuvaamaan vaikkapa liikenteessä olevia kauniita ja komeita ihmisiä kesävaatteissa, pientä haastattelua peliin! Kyllä ohjelmalla olisi mullakin käyttöä aivan varmasti.

  • Trh
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun mielestä videot olis kiinnostava lisä lähinnä asujen esittelyyn, että näkisi niitä useammista kulmista ja miltä ne näyttää liikkeessä. Poseeraukset kun ei kerro koko totuutta. Sellasille höpinä-postauksille en oikein kyllä lämpene. Eli asuja mutta ei hölötystä, mieluummin vaikka musiikkia taustalle tms.

  • Enni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei ainakaan pelkkää kasvokuvaa ja kuulumisten kertomista.

  • Miira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Osallistun arvontaan ehottomasti, photoshopille ois käyttöä kun olen aloitteleva valokuvaaja! Video ois kiva lisä tälle blogille mutta ei liian usein koska sun kirjotukset on erittäin viihdyttäviä!

  • jussi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mie tykkään tämmösestä siis kuva hommeleista olen itte kuvannut jo kauan ja nyt mulla on canonin eos5dmark 2 ja toi kuvan käsittely on aina sydäntä lähellä ja varsinkin tämmöisissä hyvissä blogeissa se olis napakymppi ..ajatteleppa vaikka kun avaa blogin niin alkais kuulua heti musiikki joku sopiva kappale ja sitä ettis et mistä se tulee ja löytäs ”ite” tehyn filmin sieltä mis ja jes.kiinnostaa

  • jopunen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    sellaiset jutusteluvideot on parhaita, ei tarvi esitellä mitään vaan omana itsenään moikkaa ja kertoo kuulumiset.

  • Puhi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haluaisin niin paljon videonkäsittely ja kuvankäsittelyohjelman. Tykkään tehdä videopätkiä ja koota esimerkiksi kuvista sarjan minkä taustalla soi musiikki. Olisi hiena saaha fiksattua kunnolla omat tuotokset.

  • Iiris
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En jaksa videoita katsella.

  • T
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaikuttaa mielenkiintoiselta ohjelmalta.

  • Laisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielenkiintoinen setti. Kamera on ja sillä voi ottaa myös videoita. Kuvankäsittely on ihan hebreaa.

  • jyrki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    yeeeeeeeeeeeessssssssssss…sais olla

  • myyrä
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videopostaus olisi hyvä lisä.

  • Pii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei,

    tunnistan itseni siinä mitä sanot, videopostaukseen on itsellänikin korkea kynnys. Arvostan kyllä kaikkia jotka sen tekevät koska siinä laittaa itsensä likoon eri tavalla kun still-kuvassa. Hyvä että kävit kurssilla niin kynnys laski, samaa tarvitsisin varmasti itsekin.

    Tee muutama videopostaus, minä ainakin lupaan katsoa ja kommentoida. Jos tuntuu siltä ettei ole oma juttu, niin ei pidä väkisin, ihan kun joku yllä oli jo todennut.

    Inspiraatiota ja rohkeutta toivottelen uusiin haasteisiin 🙂

  • Raijis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tähän arvontaan ihan pakko saada ottaa osaa…

    Mua kiinnostaa sun blogissa erityisen hienojen valokuvien lisäksi erityisesti se, että en ainakaan tiedä toista naisen kokoista muotibloggaajaa. Täältä saan monesti oikeita vinkkejä omaankin vaatekaappiini. Videoita olen aika laiska katselemaan mutta näkisin kyllä mielelläni sut aidosti liikkuvana ja eri puolilta.

  • Mirkkux
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Matkavideot on yes ja tykkään myös ”Päivänasu” -videoista.

  • Lina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voisin ottaa tollasen setin ku ei oo oikeen löytyny hyvää ohjelmaa.

  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuten joku jo aikaisemmin sanoikin, videolla on se etu still kuvaan nähden, että videolla voi näyttää, miten vaate käyttäytyy liikkeessä.

  • Joni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Humoristisia videoita haluaisin nähdä. Kokkausblogeihin videot toisivat hyvän lisän. Jaksan katsoa blogeissa olevia videoita, jos aihe kiinnostaa.

  • Kaisu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ulkomaanreissuistasi olisi kiva kattoa matskua, ku ítse ei pääse reissaamaan. Vaikka itsestä tuntuisi että tuleepa tylsää kuvaa niin kuvaa ja kuvaa lisää siltikin. Ohjelmalla saa kivasti leikattua myöhemmin turhat/tylsät pois ja yhdistää juttuja, lisätä tekstiä, musiikkia yms… Ehkä videoo ei jaksa heti katsoa, mutta parin vuoden päästä se taas kiinnostaa. Itsellä ainakin tulee liian harvoin kuvattua, saati sitten editoitua ne pätkät kunnolla. Mutta ne mitä olen tehnyt valmiiksi on kyllä kivaa katottavaa isommallakin porukalla

  • Maarette
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Yleensä en jaksa millään katsoa videoita, ne on vaan yleensä ihan liian pitkiä tai puuduttavan tylsiä. Ainostaan kynsi tai meikkitutoriaalit saattaa kiinnostaa. Kyllä kuvat kertoo ihan tarpeeksi, ainakin vaatteista. Kuvankäsittelypaketti olisi tosi tervetullut, just tilasin uuden kamerankin 🙂

  • 4pp13m013
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    toi ois kyl kiva voittaa, oon tosi kiinnostunut kuvan- ja videonkäsittelystä.

  • hissu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    enpä paljon ymmärrä,vaan eipä haittaa,onhan meill monta jotka ymmärtävät

  • kaija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot ovat mielenkiintoista lisää postauksiin. Videopätkä ei tarvis olla kovin pitkä, minuutissakin saa esiin videolla paljon! Ja oma videon ja kuvankäsittely ohjelma olis tosi kiva!

  • Ollu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Liikkuvaa kuvaa lisää, hyvä idea! Ohjelma olisi tarpeen itsellekin.

  • IAM
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva idis! Videot rocks!

  • Hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toimii!

  • Irmeliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onhan toi videojuttu ihan hyvä juttu

  • skeppo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eipä niitä tule paljoa katseltua

  • tomppeli-mummo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mitä vaan

  • Aki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä katsoisin videoita mielelläni, niitä olis kiva itsekin Photoshopilla työstää.

  • A-M
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Video on blogiin kiva lisä. Palkinto kiinnostaa!

  • Tuulia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muotinäytöksistä kuvaa ja muodista! Kaikki veikeä on tervetullutta! Rakastan vaatteita, joten inspistä omaan pukeutumiseen saa muotinäytöksistä!

  • jenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    videot toimii

  • Pete
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot tuovat elävyyttä sekä ulottuutta mukaan. Niitä pittäkin olla nykyaikana..

  • Anonyymi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videoita tulee katseltua, jos ne ovat korkeintaan parin-kolmen minuutin mittaisia ja sisältävät muutakin kuin puhetta. Pelkkiä puhuvia päitä on tylsää katsella, joten mieluummin puhe taustalla liikkuvan kuvan kanssa (vrt. elokuva-arvostelut) tai erikseen tekstinä.

    Videoblogauksissa ei myöskään kannata olla alussa ensin minuuttitolkulla turhaa selitystä, vaan asiaan kannattaa mennä mahdollisimman pian. Johdanto mieluummin tekstinä, jonka voi joko lukea tai jättää lukematta.

  • keljuk
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei ne videot juuri lisäarvoa tuo, hidastavat vain sivujen toimintaa.

  • FaiRLane
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videopostauksiin kannattaa lähteä minuutin, parin ”tietoisku” linjalla ja mielellään omalla äänellä varustettuna.

    Olen joitain videopostauksia seurannut ”äänettömänä” (siis pelkkä taustamusalla varustettu esitys), niin siitä jää ”jokin puuttumaan” -fiilis.

    ”Powerpoint esitys” omalla äänellä voisi olla hyvä ”aloitus” jos ei ole suuremmin videoeditointia vielä harrastanut.

  • Marjatta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot on nykyaikaa

  • ippe
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    videot toimii

  • aakoo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot hyviä jos se avaa käsiteltyä aihetta, riittävän lyhyt että viitsii katsoa 🙂 Toisaalta ei niitä kannata laittaa vain laittamisen ilosta, osoittaakseen tai olettavan että osaa käyttää tekniikka, etenkin jos haittaavat sivujen käyttöä.

  • Erkintyttö
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voisi olla ihan piristävä juttu, odotan mielenkiinnolla videopostaustasi.

  • vilkku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    videot toimii aina, kunhan ei liian pitkiä ole.

  • juju
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Välillä videot on kiva lisä, ei tietenkään joka postauksen täytteeksi, ja kai ne ovat aika raskaita ladattaviakin usein. No, esim. ostosten esittelypostauksessa videot ovat hauskoja.

  • Katri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Yritin kovasti miettiä sopivia videopostauksen aiheita, mutta en keksinyt mitään oivaltavaa..Outoa, pakkohan videoiden on jollain tavoin sopia muoti/tyyliblogeihinkin! Ehkä video toimisi esim. eri tyylien vertailuun, kuten jonkun vaatteen esittelyyn erilaisissa kokonaisuuksissa? Jostain matkoilta/muilta reissuilta videopostaukset voisivat myös olla kiva lisä.

    On kyllä sanottava, että blogivideoita jaksaa harvoin katsoa. Pelkkä kuulumisten höpöttely ei jaksa kiinnostaa niin paljon, että jaksaisi katsoa moniminuuttisen videon. Ja siinä tulikin se seuraava ongelma: blogivideot ovat mielestäni usein aivan liian pitkiä. Minuutti on jo todella pitkä pätkä, ellei kyseessä sitten olisi ihan oikea videokollaasi esim. matkalta. Kaiken kaikkeaan kuitenkin peukut ajatukselle videokokeiluista!

  • Hlj
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moni asiasisältö tulee kyllä riittävän hyvin esille myös tekstin välityksellä, mutta monien taitojen ja vekottimien tarkkaan esittelyyn videot toki antavat oman havainnollistamisensa.

  • Tjm
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joissakin tapauksissa voi olla videosta hyötyäkin, esimerkiksi jos tahtoo näyttää miten videopelissä pelataan kenttä läpi. 😀

  • du
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joo hyvä idea

  • Hannap
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    videot on jees, kunhan eivät ole liian pitkiä

  • eini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Harvemmin jaksan videopostauksia katsoa, tutoriaaleja tai muuta vastaavaa asiamatskua vähän paremmalla keskittymiskyvyllä. Ne huonolla kuvan- tai äänenlaadulla tehdyt mitä kuuluu -sisältöiset blogivideot.. ääh. Hyvin ja tyylillä toteutetun videon kyllä jaksaa katsoa loppuunkin asti.

  • iidee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    videot olis kivoja

  • pn
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ok

  • Tarja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot on ihan kivoja!

  • jaanaj
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Video olisi varmaan oikein käytettynä oivallinen esimerkiksi juuri muotiblogissa. Välttämättä yksi tai muutama valokuva ei tuo asua esille kaikkine yksityiskohtineen samalla tavalla kuin video. Olen samaa mieltä usean muun kommentoijan kanssa noista puhuvat päät- jutuista (aika moni tv-ohjelmakin toimisi pikemmin radiossa), kyllä sillä liikkuvalla kuvalla pitää olla jokin oma tehtävä.

    Jään kiinnostuneena odottamaan videopostauksiasi!

  • nina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    aika hyvä juttu

  • KK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En jaksa katsella videoita, kuvat toimivat paremmin.

  • jr
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    jep

  • hane
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot ovat työläitä ladata, varsinkin hitaalla nettiyhteydellä. Mielummin katson kuvia blogisivuilla.

  • Tutu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kai sitä oppisi käyttämään.

  • Heli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot on nykyaikaa, vaikka kuvia mielelläni enemmän katselen.

  • aksu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oishan se nykyaikaa,,,,toi videojuttu.

  • mari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    …ja vielä kun oppis käyttämäänkin kaikkia näitä vempaimia!

  • Viu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos mä olisin sä, niin koittaisin kehitellä ihan oman videobrändin tai ihan muuten vain jotain vähän erikoisempaa. Perinteiset videot ovat hiukan tylsiä enkä välttämättä jaksaisi katsella.

  • Marika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot toimii,nykyaikaista!

  • Eddie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Elements on tosin vain kevytversio Photarista ja Premierestä ja sillä ei saa kokeneempi tehtyä sitä, mitä haluaa. Mutta hyvä satunnaiselle harrastelijalle.

  • Karoliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä olisi kyllä tarpeellinen. Olen noita Adoben kokeiluversioita käyttänyt ja haikeana jäänyt kaipaamaan 🙂

  • Tuikku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lyhyetkin videot elävöittävät. Olisi hauskaa katsoa kuvamatskua vaikkapa katumuodista tai matkoilta.

  • Bemary
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy myöntää, että aika harvoin jaksan kyllä toisten kuvaamia videoita blogeista katella, joten oon huono keksimään myöskään teemoja videopostauksiin (paitsi jos satun olemaan videon julkaisijan roolissa, käytänhän nimittäin ite videoita elävöittämässä elukkablogini maailmaa). Tosin jos nyt sattuu joku erityisen kiinnostava postausaihe jonkun toisen blogista löytymään, niin saatanpa niitäkin videoita katella, kunhan vaan eivät kestä neljää minuuttia pidempään.

  • sanzilla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kuvat toimii paremmin.

  • Elkka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. 12-vuotias poikani kiinnostui asiasta heti, hän kun ymmärtää tietokonejutuista huomattavasti enemmän kuin minä. Tekee itsekin netti/flash-pelejä ja kiroaa välillä kuinka surkeat ohjelmat meidän omalla koneella on. Ei aina pysty kaikkea tekemään.

  • CuteCat
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    juu, tahdon osallistua arvontaan. olisi tarpeellinen =)

  • Supu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olisi kyllä aivan mahtava palkinto!:)

  • Aija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mikäli video antaa jotain lisäarvoa postaukseen, se on oiva lisämauste, videota videon vuoksi ei palvele ketään. Usein erilaiset ohjeet tms. ovat videomuodossa toimivia.

  • tipitii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Yleensä katselen blogeissa olevat videot, mutta monen minuutin höpöttelypätkät jäävät usein kesken. Olisi kyllä hienoa, jos joku jaksaisi edes joskus tehdä videopostauksen oikein ajan kanssa 🙂

  • Jonnna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse suhtaudun vähän kinkkisesti videopostauksiin, oma nettiyhteyteni on niin hidas että lataaminen kestää, mutta toisaalta kyllä ne lopulta latautuvat kun jättää lataamaan, eli useinmiten niitä kyllä kuitenkin katson. Postauksen aiheesta en oo kyllä sitten ihan varma, mutta mukava lisä tuollaiset videot kuitenkin ovat:)

  • manta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    TYkkään katsella silloin, kun on aikaa ja yhteydet toimii.

  • ´taru
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    en ole kokeillut

  • Vellu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiinnostava kokonaisuus, kyllä kelpaisi.

  • tiiti66
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    en itse ole oikein koskaan innostunut videopostauksista blogeissa, hyppään katsomatta yli, tunnustan. Tärkeintä varmaan olisi tiivistää ja lyhentää postaus sellaiseksi, että sen kestää katsoa ja tuntuu että loppuu ennen aikojaan…

  • eikku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Harvemmin tulee katsottua, hitaahko yhteys pätkii ärsyttävästi.

  • Paavo Salonen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaikuttaa tosi hienolta

  • hedonya
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videoita, joita itse olen katsonut blogeista ovat useimmiten olleet esim. hiustenlaitto ja meikkausjuttuja. Opastuksia, jotka ovat liian monimutkaisia tekstiin laitettavaksi. Blogeissa olevat videot aika harvoin tuovat mitään ekstraa itse blogille asiasisällöllisesti, varsinkaan kun useimmiten ne ovat olipa kiva päivä- tyylisiä. Luonnollisesti ne tuovat enemmän kirjoittajan omaa persoonaa henkilökohtaisemmin esille. Ei mielestäni mikään blogi videopostauksia kaipaa erityisemmin. Ulkomaan reissulta katselen videopätkiä mieluusti, varsinkin sinulta olisi ollut kiva joku Wien- pätkä. Lähden itse sinne ensi maanantaina. 🙂

  • Giglio
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videopätkä toimii blogissa, kun siinä on kunnon sisältöä. Muuten on vähän tylsää, jos on vain jotain tyhjänpäiväistä löpinää.

  • kasi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aika harvoin tulee katsottua videopätkiä. Otsikko saa olla todella houkutteleva ja omaperäinen, että klikkaan videopätkän auki.

  • miisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oma kotiyhteyteni on sen verran hidas, että videoiden mukaantulo voisi tiputtaa blogin kokonaan pois seurantalistoiltani… muuten hyvä idea

  • pku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    lyhyt ja tiivis video on paras.

  • slk
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ole kokeillut

  • esko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    harvoin tulee katottua

  • Maro
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot on hyvä lisä blogeissa. Henkilöhaastattelut ois kivoja, aiheesta kuin aiheesta.

  • HeliJ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei, olisi kiva katsoa blogissasi videoita valokuvaukseen liittyen. Kun olet tuollainen valokuvauksen ammattilainen, niin olisi hienoa kuulla vaikkapa että millä asetuksilla otit jonkin tietyn kuvan tms. Kuvien sommittelusta tms. olisi myös kiva kuulla samassa yhteydessä 🙂

  • Assu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ole kokeillut!

  • käyttäjä-10548
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olisi kiva nähdä videokuvaa esim. lempipaikoistasi kotikaupungissasi! 🙂

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tottakai video kiinnostaa, jos se liittyy olennaisesti postauksen aiheeseen.

  • LeenuLii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Video videon vuoksi ei oikein istu blogiin.

    Mieluiten katson musavideoita silloin kun ne kuvaavat kirjoittajan mieltä kirjoituksen aikana. Toki myös muut mieltä avaavat kirjoitukset kiinnostavat.

  • Petraa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ole kauhean kiinnostunut

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse tykkään kyllä videoista niin blogeissa kuin uutisjutuissakin. Mielestäni aiheella ei sinänsä ole väliä, mutta video on monesti kiva lisä, kun se tukee kirjoitettua tekstiä. Jos esim. kirjoitetaan katumuodista, niin sitä piristäisi kummasti videopätkä, jossa kadulta bongatut tyypit esittelevät omaa tyyliään vaikkapa lyhyen haastattelun muodossa. Itse olen tehnyt paljon hommia ihan vapaalla videoiden parissa ja niiden teko on oikein kivaa puuhaa. Tärkeintä kuitenkin on, että videot ovat lyhyitä, max. 3 minuuttisia eikä niitä tungeta ihan jokaiseen juttuun. Myös julkkisten haastatteluja katselee mielellään videolta! Toivottavasti tästä oli apua, editointi hommiin vaan ja videota kehii, odottelen innolla! 🙂

  • j
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    harrasteblogeihin

  • Hannu Korhonen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tulisi tarpeeseen!

  • h
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    vaikea kuvitella mihin ei toisi joatin

  • Helena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ole kokeillut!

  • mikko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mukava on paketti,kokeilen tuuria.

  • suzku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Harvoin tulee videoita katsottua, vievät liikaa aikaa.

  • Mammu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videoiden täytyy olla lyhyitä, ytimekkäitä ja selviä.

    Niin kuin mainitset, ”videolle höpötellyt päivän kuulumiset”, ei todellakaan kiinnosta!

    Minua kiinnostava asia on tuon uuden adobe-ohjelmiston ”raskaus”. Puoli vuotta vanha koneeni meinaa kevyemmälläkin ohjelmistolla välillä olla niin hidas että mielenkiinto menee.

    Kirjoitappa juttua ja tee pientä videota siitä kun aloittelet tuon ohjelman käyttöä….

  • usram
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joskus on kiva katsella videoita, muta hidas ja vanha kone asettaa tiettyjä rajoituksia..

  • Jaan Lindqvist
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukavan näköinen paketti, tekisi mieli saada !!

  • Tulsku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Video toimisi hyvin asusteiden esittelyssä.

  • Murmeli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiinnostava kokonaisuus. Enemmän kyllä kiinnostaa tuo stillkuvapuoli. Vähemmän jaksaa kiinnostaa liikkuva kuva.

  • pietu80
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä tulisi tarpeeseen tämä paketti!!! Yhtä sun toista väkerrettävää löytyy kotonakin, joten…

  • sari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiinnostava ohjelma. Olen vasta kuvankäsittelyasteella, mutta bideoitakin olisi kiva kokeilla.

  • Jana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    olisi kiinnostavaa kokeilla!

  • metu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    en ole kokeillut

  • humbold
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    enpä ole koittanut

  • eekku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    en ole kokeillut

  • Janne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joku tuossa aiemmin sanoi että pelkkä video videon vuoksi ei palvele ketään. Ilmaisenpa itse olevani tavallaan eri mieltä. Video on oiva tapa esitellä niin asiapitoista juttua kuin tehdä taidetta, ja kaikkea siltä väliltä. Sanonpa siis vain sitä, että mielestäni ei tarvitse olla mitään erityistä syytä käyttää jossain blogipostauksessa tai muussa artikkelissa videota, vaan videota VOI käyttää ihan vain koska haluaa. Se tarjoaa mahdollisuuksia ja etuja tekstimuotoiseen esittämiseen verrattuna. Joskin omannee se jotain heikkouksiakin.

  • Pilvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aiempi kommenttini ei tainnut tulla perille…

    Niin siis, näkisin mieluusti koostettuja tunnelmapaloja esim. yhdestä päivästä 🙂

  • Marjut
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos opetetaan tekemään tietty asia alusta loppuun, jonkinlainen (hyvin leikattu ja hallittu) videokokonaisuus voi toimia. Joskus pelkkä ääniraitakin voi olla oiva vaihtoehto. Riippuu siis täysin sisällöstä, sen ehdoilla mennään!

  • Hnam
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Blogit ei tarvitse videoita. On erikseen videoblogit

  • mimos
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videopostaus ei jätä enää mitään lukijan oman mielikuvituksen varaan, kuvat ovat siten parempia.

  • annakka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Blogeissa saisi olla enemmän videoita! Ne tuovat niin paljon lisää blogeihin:)

  • Mimmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Esim vaatteiden esittelyssä video toimii paremmin kuin kuva, koska video on tietysti elävämpi, kuva saattaa vääristää törkeästikin.

  • donk
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ei aina jaksaa katsoa videoita niin ei liikaa ainakin

  • Lotta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nyt olen ahne ja osallistun, vaikka mulla ei ookaan ideaa videopostaukseen. Olen kurppa enkä ymmärrä niiden pointtia. En kaipaa videoita blogeihin, blogit on lukemista ja kuvien kattelemista varten. Eli korjaan, olen hyvin rajoittunut kurppa :D. Mutta kuvankäsittelyohjelma ois silti tosi jees.

  • iines71
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tulee katseltua mutta pitkät pätkät jää yleensä kesken

  • Serenkaroliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania olisi jotenkin eläväisempiä kuin pelkkä kuva.

    tykkään lyhyistä ytimekkäistä jutuista laidasta laitaan.

  • Knopfler
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Esimerkiksi ruuanlaittoblogissa videot ovat oivallinen tapa näyttää konkreettisesti valmistus ja lopputulos

  • make
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ole kokeillut.

  • ansu88
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En katso videoita jos ne on liian pitkiä, asiaan pitää päästä heti ja lyhyet ja ytimekkäät videot on parhaita.

  • Chenille
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllähän videot ovat joskus ihan hauskoja. Esimerkiksi jos blogi esittelee paljon bloggaajan ostoksia on ihan kiva vaihtelun vuoksi nähdä ostoksia videolla esiteltynä.

    Mutta millaisia videoita itse haluaisin nähdä olisi ehkä kaupunkiesittelyjä hyvin editoituna, tunnelmacollaaseja esim mökki/keikka/huvipuistoreissuilta.

  • Mixu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti erilaisten tuotteiden esittelyvideoita.

    Videoitten avulla on helpompi saada käsitys tuotteesta

    ja sen ominaisuuksista sekä tehdä ostopäätoksiä.

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    rakentelu ja korjausvideot ovat parhaita

  • marika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    en ole kokeillut, mutta ois siistiä voittaa 😉

  • Bemy
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En kyllä jaksa itse innostua katsomaan netissä videoita, mutta jos itse tekee itselleen, niin ne on kivoja.

  • Sugaryflavour
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lyhyet ja ytimekkäät pätkät piristää blogia ja saa aivan uuden kuvan itse kirjoittajasta ja hänen persoonastaan!

  • Sinny
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kovin pitkiä videoita en yleensä jaksa katsoa, mutta sopivan lyhyet pätkät silloin tällöin on kivoja. Jos ei kiinnosta niin eihän ole pakko katsoa. Aiheena juurikin vaikka jonkin asian esittely, esim. sitä kenkäkokoelmaa, uusia hankintoja, kampaus, paikka tai mitä vaan, mutta pelkkää puhetta ei kyllä yleensä jaksa videolta katsella, ts. ainakin sinä olet hyvä kirjoittamaan niin on kiva lukea ”pelkä

  • Mikko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä videot blogiin kävisi, mutta ne pitää olla ytimekkäitä, jotta porukka kiinnostuu. Koostaisin omia videoita eri kotitapahtumista.

  • hheini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi tykkään kattoa videoita blogeissa! 🙂 Tosin ne 20min pälpätykset edellisen päivän kirppisreissusta ja ruuista on hiukan.. noh.. tylsähköjä! Mutta ois kiva jos sullakin ois videoita välillä 🙂 Joitain omia mietteitä ja mielipiteitä ja maisemavideoitki ois jees. Jotain omaperäistä ja semmosta mikä on bloggaajalle luonnollista ja rentoa! Ettei ala kuvaamaan mitään lenkkivideoita jos ei koskaan lenkkeile, tai ala ruokavideoita kuvaamaan jos ei osaa tehdä muutakuin uuniranskalaisia..

  • Sue
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videopostauksen pitäisi tuoda blogiin jotain, mitä ei tekstin/valokuvien avulla voi tarpeeksi hyvin näyttää. Esimerkiksi kenkäkokoelman esittelyyn video voisi olla mainio – en välttämättä jaksaisi katsoa 200 kenkäkuvaa, mutta videon avulla voisi saada kivan yleiskuvan. Jotkin suosikkiparit voisi ottaa sitten vielä lisätarkasteluun.

  • meva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    videokuva kertoo usein enemmän kuin kymmenet kuvat, joten mielelläänhän myös videopostauksia kattelisi

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    videot piristävät mukavasti postausta kunhan ovat sopivan pituisia ja kunnon sisältöä eikä turhaa hölötystä

  • Sirpa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllähän asusteet ja esim.kirppislöydöt tulisivat paremmin esitellyiksi videossa. Myös jos ”väsää” jotakin niin ehkäpä olisi selvempää katsoa videolta ohjeet.

  • Johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jaa-a, yleensä jää kyllä kaikenlaiset videot katsomatta. Mutta ehkä jos video jotenkin selventää/syventää puheenaihetta (ja videon ohessa on naseva kuvaus videon sisällöstä), niin saattaisin katsoa.

  • Marikki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voisi tehdä vaatekaappiesittelyjä, esim. top 5 juhla-asuni, housuni, ei-mustat vaatteeni jne. Videossa vaatteiden materiaali voi tulla paremmin esiin.

    Olisi myös hauska katsoa video, jossa esittelisit itsesi. Olen lukenut blogiasi pitempään, mutta en tiedä sinusta kovinkaan paljon. Video, jossa kertoisit pähkinänkuoressa faktoja itsestäsi, olisi mielenkiintoinen.

    Videon hyvänä puolena on se, että videolla voi kertoa monisanaisemmin asioista. Sinulta sai taannoin kysyä opiskelustasi ja ammatistasi. Esim. tällaisista asioista voisi olla helpompi kertoa videolla kuin selittää monisanaisesti kirjoittamalla.

  • Mutsikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jotain kaunista, tyyliä luonnossa 🙂

  • Tiks
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä videoita tulee katseltua, jos ne on hyvin tehtyjä. Vaikea sanoa mikä se hyvä video sitten on, ainakin tarpeeksi tiivis, lyhyt ja ytimekäs.

  • helena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    en ole kokeillut.

  • Ball to balls
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä katson vain hauskoja kotivideoita.

  • Voikukka83
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä ohjelma olisi mahtava kun kirjoitan itsekkin blogia 🙂

  • Ihihi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jotain gonzoilua olis hauska nähdä 😛

  • Johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jotain hauskoja tai informatiivisia, mutta riittävän lyhyitä.

  • Timo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ole kokeillut.

  • Nina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot on usein kamalan pitkiä ja niiden latautuminen mokkulalla kestää kauan. Jos video lyhyesti ja ytimekkäästi havainnollistaa jotain juttua, silloin ne on ok.

  • Eero
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot ovat monesti mielenkiintoisempia kuin tekstijutut ja havainnollisempia.

  • Jape
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    lyhyet videot on okei

  • nanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    luontoaiheisia videoita on kiva katsella

  • julius
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    en oikein tiedä, ehkä jotain lyhyitä ja iskeviä pätkiä

  • Heli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videokuva on loistava tapa saada vaikea ja monimutkainen asia selitettyä yksittäisiä kuvia paremmin.

  • Jussi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Edellisen perusteella kyseessä olisi varsin monipuolinen ohjelma. Olisi tosi mielenkiintoista oppia käyttämään sitä.

  • Johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ole kokeillut.

  • Katjuska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sopiva videon pituus on mielestäni max 5 min. Aiheena voisivat olla vaikka päivän asu, tukkatutoriaali, meikkitutoriaali, kuukauden suosikit jne.

  • Matti mukavamies
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No jos edes jollain lailla mietittyjä pätkiä olisi, niin niitä mielellänsä katselisi. Jos tunnelma on samanlainen kuin joskus aikoinaan Raimo-sedän Torremolinos-matkan jälkeisissä diasulkeisissa, niin ei se hirveästi kiihota katselemaan. Takapuoli puutuu ja haukotus valtaa naaman.

  • aa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä katselen videoita, jos vain aihe kiinnostaa.

  • Riikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videoita tulee katseltua, jos aihe on sellainen että toimii paremmin videona kuin vain kuvan ja tekstin yhdistelmänä. Esimerkiksi uuden mekon esittely voi toimia paremmin videona, kun pystyy pyörähtelemään kameran edessä ja esittelemään mekon kauttaaltaan ja liikkeessä, eikä vaan paikoillaan, tulee paremmin esille miltä mekko näyttää eri kuvakulmista ja tosiaan juurikin liikkeessä.

  • m156
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielestäni videot toimivat, jos ne ovat tarpeeksi lyhyitä – noin 2-3 minuuttia on melkeinpä maksimi. Videoina voisi tehdä esimerkiksi hius- tai meikkitutorialeja, ja sinun kohdallasi behind the scenes -tyylinen video jostain kuvauskeikasta voisi olla kiinnostava.

  • R
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eniten katson ”how-to” videoita, eli jos bloggarit ovat julkaisseet videolla ohjeet siitä, kuinka esimerkiksi jokin kampaus tehdään, tai meikki tai miten vaikkapa korkokengillä kävellään. Muuten videot eivät ole niinkään tarpeen mielestäni, tietysti on hauska kuulla miltä bloggaaja kuulostaa ja millainen olemus hänellä on.

  • Henri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lyhyet ja ytimekkäät missä näkyy selvästi ja tarkasti kaikki näkemisen arvoinen

  • Valkovuokko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Leipomisvinkit ovat kiinnostavia. Katson vain joistakin blogeista videoita silloin tällöin.

  • CeelaCeela
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olisi kiva voittaa!!: )

  • jk
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    lyhyet videot olisi kiinnostavia

  • Emppu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot kertoo aina enemmän kuin teksti ja kuvat, JOS ne on tehty hyvin. Lyhyet (max. 1,5 min) ja mielenkiintoiset videot tulee aina katsottua.

  • Meeri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lyhyitä ja nopeasti latautuvia videoita katsoo useammankin. Tuote-esittelyihin esim. sopivat mielestäni mainiosti.

  • JJJ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Videot sopivat erinomaisesti ohjeiden tehostamiseen, miten teet meikin, miten koristelet kakun jne. Nopea latautuminen ja hyvä laatu ovat kaiken a ja o, muuten menee mielenkiinto samantien.

  • Merenkävijä
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    luontovideoita

  • eki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Matkailuvideoita

  • Pate
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei tarvitse videoita

Post A Comment