Uusi koti

Just. Ihan vaan muutamia kuvia uudesta kodista ja yksi asu siellä seassa.

Maailman rakkain valokuva pääsi uudessakin kodissa makuuhuoneeseen. Itse ottamani kuva on mielestäni niiiiiin uskomattoman kaunis yhteiskuva minusta ja murusta.

Mamman tekemä taulu hakee vielä paikkaansa. Nyt se roikkuu valmiina olleessa taulukoukussa eteisessä, mutta todennäköisesti kauniisti kehystetyt ruokailuvälineet päätyvät keittiöön

Oka-naulakkokaan ei vielä ole löytänyt lopullista kotiaan. Seinäkello puolestaan palvelee tutulla paikalla vessa oven yläpuolella. Sieltä se löytyi vanhassakin kodissa.

Vieraan tuntoinen kämppä alkoi tuntua kodilta heti kun kutsui ystäviä kylään. Juotiin tänään tyttöporukalla viiniä mun vaatehuoneessa sen jäkeen kun olimme yhdessä järjestelleet vaatteet ja kengät hyllyihin. Aika onnellinen fiilis. Syynä kaverit ja vaatehuone.

Alternativen rakkauslaukku on edelleen ihanin. Ja samoin Cloun bikerit.

Blogikekkereistä vuosia sitten saatu Nanson mekko on palvellut lähes koko viikon hienosti muutto- ja siivousvaatteena. Päälle on muutaman viikon ajan kiskottu aina tarpeen tullen mitä sattuu ekana käteen. Mutta hauskoja asuja sitä näköjään syntyy ihan vahingossakin. Alkon kassi on erittäin dekadentti yksityiskohta joka sopii väsähtäneeseen olemukseeni enemmän kuin hienosti.

Uusi koti ja kassissa pullo viiniä (tai pari), voiko nainen olla enää onnellisempi.

 

Keittiön ikkunalla on kaikenlaista sekavaa odottamassa sijotusta.

 

Varastosta murun laatikoista löytyi aivan ihana vanhan oloinen lamppu ja se muutti meidän keittiöön. Ja ihana posteri löysi tiensä kehystettynä seinälle. Keittiönpöytä valittiin sillä perustein, että sillä voi tanssia. Nyt siis odotellaan meidän ihanaa tammipöytää.

Ja kuka pääsi meidän eteisen seinälle? No Tomi tietenkin!!!!! Parasta! Ja mulla on lippu kolmelle Amorphis keikalle. Aika onnellista. 🙂

 

Ja nyt sit terassille yhdelle. Tai kahdelle. 🙂


9 Comments
  • Hannavee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Postauksesta huokuu onnellisuus! Ja asu on ihana 🙂

    – Hannavee

    http://likoorikahvi.blogspot.com

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Onnea uuteen kotiin!

    Ja aivan ihana kyllä tuo teijän yhteiskuva 🙂

    terv. apteekin täti Sotkamosta (avasin uuden blogin joku aika sitten)

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Aivan ihana:) mistä on tuo Tomi-juliste?! tahtoa myös samanlaisen 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      tomi juliste on kalevala-korun mainosjuliste ja se hankittiin minulle tuttavien kulta-kaupan kautta. se on mahtava.

  • sharon
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    voi miten hellyttävän ihana yhteiskuva???..nyt oli ihan pakko kommentoida, vaikka usein luen kuulumisiasi, niin enpä ole kommentoinut..tykkään kovasti tyylistäsi ja sinusta huokuu se, että olet sinut itsesi kanssa..jatkahan samaan malliin ja paljon onnea uuteen kotiin :))

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Ootko tulossa Turkuun keikalle? Jos olet, ni sitte järkkään itseni johonkin että voin bongata sut 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      turku ei valitettavasti kuulu fanitus-kiertueeseeni. luvassa on helsinki, eura ja pori

  • Hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Tai kolmelle tai neljälle 😉 Yhdestä tulee vaan pahamieli 😉

    Ihana tuo kuva teistä kyyhkyläisistä.

    Onnea uuteen pesään =)

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Tuo teidän yhteiskuva on kyllä niin kaunis ja herkkä.

Post A Comment