Tää lady ei oo aina ihan ojennuksessa

Oon joskus ennenkin tainnut mainita, että mä en todellakaan kuulu niiden upeiden naisten joukkoon jotka jollain yliluonnollisella tavalla näyttävät tilanteessa kuin tilanteessa upealta ja säihkyvältä. Mä kuulun niihin joille tulee hiki, takatukka kastuu, meikki valuu ja vaatteet menee matkan varrella huonosti. Alushousut on persvaossa, sukkahousut kierteellä ja niskalaputkin saattaa törröttää väärään suuntaan.  Enkä mä urpo tajua vilkaista peiliin muuta kuin vessassa.

Lauantai oli aika pitkälti äsken kuvailtua kaaosta. Tai no, alushousut pysyi hyvin ja sukkahousuja ei ollut, mutta hiki ja lähmä ja vaatteet rutussa ja päin helvettiä senkin edestä. Kaapelitehtaalla oli kuumempi kuin uimahallin saunassa , joten itse ainakin sain sanoa meikeilleni bye bye jo vartin paikallaolon jälkeen. Hiki oikeasti ihan virtasi mun otsalta ja niskasta eivätkä keinonahkahousut varsinaisesti tehneet oloa helpommaksi. 😀

Parin tunnin vaatteet päällä saunomisen jälkeen leidi näyttikin sitten asukuvassa hieman kärsineeltä.

kuva: Jim Bergström

Vyötäröstä ylöspäin oon ihan yhtä sotkua, mutta onneks on pirun upeet kengät, huomion vievä laukku ja kohtuu kuumat pöksyt ihan kaikilla tavoin. (Mulla on noita housuja nyt sitten kahdet, kun ne ekat osoittautuikin käytössä vähän turhan löysiksi joten tilasin yhtä kokoa pienemmät. Löysemmät on arkihommiin ja piukemmat biletykseen!)

Mut onneks ei oo niin pahaa naama- tukka- ja asukriisiä etteikö se shampanjalla ja hyvällä seuralla paranisi. Kuten eräs ystäväni joskus terassilla tokaisikin valittaessani hamettani liian lyhyeksi ja korkojani liian korkeiksi, ”Hyvältä sä näytät, pari siideriä vielä lisää, niin uskot sen jo itsekin!”  Tämä ei siis tarkoittanut kirjaimellisesti että pitäis juoda itsensä kauniiksi, vaan sitä että pitäis muistaa heittää se liika itsekritiikki romukoppaan ja keskittyä olennaisempiin asioihin kuten ystäviin, herkkuihin ja hauskanpitoon. Ja niinhän me tytöt sitten tehtiinkin. Niin silloin terassilla kuin nyt ID-tyttöjenkin kanssa. Mutta jostain syystä sitä vaan aina aluksi sortuu kriiseilyyn ja tuhlaamaan aikaansa vaivaantuneisuuteen.

Miettiessäni tätäkin lauantai-iltaa joskus hieman myöhemmin, olen kuitenkin aika varma että muistan ennemmin sen kuinka paljon naurua se sisälsi ja kenen kaikkien kivojen ihmisten kanssa aikaani vietin kuin sen, että meikkini oli valunut hien mukana tissivakoon. Ja niin varmaan muistavat kaveritkin.

Pitäsiköhän teipata itselle mantra jääkaapin oveen ja vessanpeiliin.. Se kuuluisi näin:” Minä olen ihan kelpo ja ihana silloinkin, kun olen hikinen ja vaatteet miten sattuu. Alushousut persvaossa eivät vaikuta persoonaani.”


Tags:
15 Comments
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana postaus ja niiiin asiaa! Kovin tuttua on kyllä… Sulla on kyllä sana hallussa : )

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asiaa! Tuo alushousut persvaossa eivät vaikuta persoonaan, on just niin hyvin sanottu ku vain voi <3

  • Nelliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”Mä kuulun niihin joille tulee hiki, takatukka kastuu, meikki valuu ja vaatteet menee matkan varrella huonosti. Alushousut on persvaossa, sukkahousut kierteellä ja niskalaputkin saattaa törröttää väärään suuntaan.”

    Allekirjoitan kitkerästi jokaisen kohdan myös omalla kohdallani :/ en käsitä miten ne viileän upeat naiset tekee sen! T: Pörrö

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nuo kengät on kyllä niin täydelliset, että ne jalassa pitäs olla täydellinen olokin! Näytät oikein hyvältä vaikka takatukka oliskin ollut märkä 😀 T:Piia

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oo, näytät tosi hoikalta ja aivan upealta!! Kiva postaus, jatka samaan tapaan!

  • humpappaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minulla on allergiset, aina vähän vuotavat silmät jotka vuotaessaan tietenkin levittävät kaikki pakkelit pitkin naamaa ja niskahiki suoristaa vaivalla väännetyt kiharat, ah!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Komppaan edellisiä. Oot upean itsevarman näkönen, ja blogisi on yksi all time suosikeistani noin muutoinkin. Itseironiaa ei voine olla koskaan liikaa, amen.

    Lämpimiä ajatuksia ja muita keski-ikäishenkisiä toivotuksia sinne suuntaan! 🙂

  • Jatta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”Alushousut persvaossa eivät vaikuta persoonaani” -ihanasti sanottu 😀 Mikä siinä on, että kaikki hipsterit käyttäytyy kuin stringit?

  • Irkku81
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Loistava postaus kyllä! Pakko kysäistä että mistä nuo ihanat kengät ovat ja paljonko makso?

  • Dahlia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niin kovin tuttua se on täälläkin. Ja jos katson tuota kuvaa, niin kyllä sä vaan näytät häikäisevältä ja siltä, että mikään ei ahista, purista eikä etenkään hikoiluta 🙂

  • siilikissa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oot asian ytimessä. Tuo sama mantra pitäis määrätä pakolliseksi jo ala-asteen oppimäärään!

  • Stella
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä toinen samanlainen, mutta mä oon ajatellu tän homman niin että jos on tarpeeksi huippu tyyppi, ei tarvi aina (= ikinä) ollakaan joka karva ojennuksessa. Kun keskittyy tärkeisiin asioihin eli hyvään seuraan ja skumppaan, kukaan ei huomaa reikiä sukkiksissa, hikeä otsalla ja kulahtanutta kajalia.

    Samalla logiikalla oon ajatellu että lohjennut kynsilakka on vaan grungea ja tietynlainen renttuus elämäntapakysymys – kaiken voi oikeuttaa sillä että se on osa omaa tyyliä 😉

  • tannttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pitkasta aikaa taas eksyin blogiisi enka edes muista miksi viimeksi erehdyin lopettamaan lukemisen 😮

    Mutta olet erittain inspiroiva ja kaunis nainen! 🙂

    Jatka samaan malliin!

  • Eve
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haha, kunnon repeäminen viimeiselle lauseelle 😀 Muutenkin olen saanut monet naurut ja hymyt blogistasi, sulla on hauska tapa kirjoittaa ja itseironiaa riittää! Jatka samaan malliin 🙂

  • IMAGE
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan loistava blogi, mä olen ihan koukussa… 🙂

    Kirjoitat hirmu kivasti ja aikamoiset naurut olenkin jo saanut.

    En itsekkään mikään ”pikkutyttö” kokoni puolesta ole, joten tuttuja ovat tunteet. Jatka samaan malliin! 🙂

Post A Comment