14.10.2011 Punahousuisen tytön muistelmat

Asukuva päivältä X. Kuka niitä erottaa? Maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantain, kaikki lipuvat ohi samanlaisena massana. Nousen, käyn suihkussa, pesen hampaat, puen päälle, töitä, kotiin, ruokaa, koomailua, riisun, pesen hampaat ja menen nukkumaan. No ei se ehkä oikeasti ihan noin ankeasti aina mene, mutta nyt syksyllä on kyllä tuntunut, että monta viikkoa on vaan hurahtanut ohi samalla oravanpyörällä.

Ehkä tämä on sitä päälle pukannutta ikäkriisiä. Ohitse huomaamatta lipuvat päivät ovat alkaneet kauhistuttaa, sillä olen yhtäkkiä tajunnut, että ei se ole pelkästään päivä tai viikko joka voi mennä ohi huomaamatta ja harmaana. Niin voi käydä pahimmassa tapauksessa kuukaudelle tai jopa vuodelle.

On pakko alkaa oikein miettimään mihin viimeiset 10 vuotta ovat menneet.  Jossain sisällä tuntuu kuin olisin edelleen se 20 vuotias juuri opiskelut aloittanut tyttö, jolla on edessään avoinna koko maailma, mutta kun katson valokuva-albumista vanhoja kuvia, en ole varma kuka sieltä katsoo takaisin. Tai saati siitä kuka minua katsoo peilistä.

Jotta vuosikymmen ei tuntuisi niin valonnopeudella ohikiitäneeltä hetkeltä, täytyy muistuttaa itseä kaikesta siitä mitä niihin vuosiin on mahtunut ja kuinka paljon olen kokenut ja muuttunut. Olen muuttanut kotoa, eronnut, ihastunut moniin, rakastunut yhteen. Nukkunut tuhansia öitä lämpimässä kainalossa. Saanut uusia ystäviä, jäänyt ikävöimään joitakin vanhoja. Sairastunut ja parantunut. Laihtunut ja lihonut. Juhlinut satoja iltoja. Matkustanut kymmeniin kaupunkeihin, lentänyt tuhansia kilometrejä, kolkutellut pitkin raiteita tunnin jos toisenkin. Opiskellut pari tutkintoa ja aloittanut kolmannen. Hakenut töitä sieltä täältä ja tuolta ja päässyt töihin sinne tänne ja lähes tuonnekin. Ostanut aina uusia punaisia housuja vanhojen menetettyjen tilalle. Ja paljon paljon muuta.

Jos nyt vaan vedän henkeä, rauhoitun ja muistutan itseäni, että en tarvitse kymmentä vuotta ehtiäkseni paljon asioita. Ikimuistoisia asioita tapahtuu tunneissa, minuuteissa jopa sekunneissa. Ja mikä parasta niitä mukavia muistoja syntyy onneksi myös harmaan arjen keskellä, kun vain muistaa pitää aistit auki.

Mutta nyt on perjantai ja se tarkoittaa sitä, että edessä on taas muutama päivä aikaa seikkailuille. Pakkaan laukkuni ja hyppään aamulla jälleen bussiin. Luvassa vaihtuvia maisemia, muutama eri kaupunki, paljon naurua, jännittystä, keskittymistä, rakkaita ihmisiä ja kuka tietää mitä muuta.

Ihanaa viikonlppua ja paljon ikimuistoisia hetkiä kaikille!