Hatut ja myssyt

Vaikka olenkin erityisesti tänä syksynä kokenut oloni alastomaksi, jos olen ollut liikkeellä ilman päähinettä, niin voisin silti väittää olleeni hattuihminen jo lapsuudesta lähtien. Päässäni on vuosien aikana nähty kaikenlaisia lierihattu, huopahattu, myssy, turbaani ja huivivirityksiä. Laiskan tukanlaittajan, eli minun, pelastus on kasa päähineitä. Minun ei siis tarvinnut kahdesti miettiä, kun Pupulandian Jenni viime viikolla kyseli, josko haluaisin tulla muutaman muun bloggaajan kanssa tutustumaan hänen ystävänsä Katin vetämän KN Collectionin tuotteisiin hattukestien merkeissä.

Niinpä siis suuntasin viime viikonlopun reissuillani myös Keravalle, missä KN Collectionin toimitilat ja myymälä sijaitsevat ja vietin mahtavat kolme tuntia sovitellen kymmeniä ja kymmeniä mahtavia päähineitä. Voitte kuvitella minkälainen hulina pienessä liikkeessä kävi, kun minä, Jenni, Minna Cest -blogin Minna ja Oi Ihana Turhamaisuus -blogista tuttu Annukka peilailimme, kuvailimme ja kikatimme Katin opastaessa meitä syvemmälle hattuiluun. Kivoja kuvia on ihan valtava kasa, joten luvassa on kaksi hattujen täyteistä postausta. Nyt ensin ylestunnelmia ja kakkososassa sitten enemmän omaa pärstääni erilaisilla hatuilla kuorrutettuna.

Aah, kuinka ihanalta näyttääkään tuollaiset kymmenet hyllymetrit täynnä värikkäitä baskeripinoja! Jos ei noistra valikoimista löydy jokaiselle sopivaa väriä, niin jo on ihme.

Olen itsekin käyttänyt baskereita aikoinaan paljonkin, mutta viime vuosina ne ovat jostain syystä hautautuneet laatikoiden pohjalle. Minusta on aina tuntunut siltä, etten oikein osaa asetella baskeria kauniisti, pitää ehkä jatkaa harjoittelua. Vaikka rusettibaskeri tuntuikin omasta mielestäni vähän turhan tyttömäiseltä, niin nyt kuvia katsoessa täytyy todeta, että eihän se oikeastaan näytäkään hullummalta.

Jenni näytti upealta ihan hatussa kuin hatussa. Erityisesti kylmät violetin, sinisen ja punaisen sävyt saivat tytön oikein hehkumaan mätsäten upeasti päivän huulipunasävyyn.

Toiset näyttää tyylikkään viileiltä jopa hylkeenpyytäjän mieleen tuovassa karvareuhkassa…

.. toisia kyseinen tyyli taas ei ihan niin kovin imartele.

Villakankainen turkistupsulla somistettu Zoe-hattu taisi ihastuttaa jossain määrin meitä kaikkia ja sitä soviteltiinkin todella ahkerasti. Itse en ensin uskonut tuon tyylisen lakin passaavan itselleni, mutta kuinkas kävikään.. selviää myöhemmin. 😉

Nyt ajankohtaisten talvihattujen lisäksi KN Collectionilta löytyy tietysti myös kesään ja juhliin sopivia ihanuuksia. Hattujen käyttö esimerkiksi häissä on Suomessa  mielestäni ihan harmittavan vähäistä. Jos ei suuren suuret lierit innosta, niin kehotan kokeilemaan seuraavan häävieraan asun kanssa edes jotain upeaa hiuskoristetta tai pannalla päässä pysyvää pienempää hattua. Mutta tuota Annukan kuvaa katsoessa tajuaa kyllä, että kyllä välillä saa olla hatulla kokoakin. Annukka on kyllä siitä onnellinen ihminen, että hänestä ei saa naurettavan näköistä oikein millään hatulla, vaan hän näyttää kaikkien päähineiden kanssa siltä kuin olisi syntynyt pillerirasia tai upea juhlahattu päässään.

Kati yritti kovasti sanoa meille, että tuon Jennin sovittaman sinisen pillerihatun puetus, eli tuo rusetti (puetus tarkoittaa hatun koristetta, tämä oli uusi sana minulle)  kuuluisi taakse, mutta me kaikki neljä oltiin sitä mieltä, että hattu näytti paljon mielenkiintoisemmalta rusetti eteenpäin puettuna. Sehän menisi niskassa ihan hukkaan!

Minna onnistui rokkaamaan jopa tuon punaisen leirihatun, jonka minä nimesin Dolly Parton -hatuksi. Minä puolestaan näytin samassa hatussa Pirjo-Riitan mummolta. Ei oo reilua.

Kuka voi vastustaa tupsumyssyjä? Minä vastusin ennen, mutta enää en pysty. Ihania.

Isosilmäiset hattupäät ovat ihan samanlaisia mitä kummitätini liikkeessä oli, kun olin pieni.

Niin kivoja kuin monet hattumallit olivatkin, niin naisellisia rusetteja ja kukkia oli minun makuun vähän liikaa. Itse kaipailin lisää hieman yksinkertaisempia koristeita ja Kati lupasikin pistää palautteeni mieleen.

Saimme jokainen valita yhdet hatut ilmaiseksi mukaamme ja voin kertoa, että yhden suosikin valitseminen ei ollut kenellekään meille helppoa. Vaihtoehtoja punnittiin hartaasti ja lähes kaikki joutuivatkin saadun hatun lisäksi kuljettamaan jotain vielä kassankin kautta.

Jos oli tarjolla Dolly Partonia, hylkeenpyytäjää ja venäläistä sotilasta, niin riemua riitti myös tuosta Blossom-hatusta. Jenni esittääkin tässä parhaillaan miten hattu vaikuttaa knatajaansa, se päässä ei voi kävellä normaalisti, vaan päähine pakottaa hypähtelemään yli-iloisesti. 😀

Blossom muuten oli yksi ensimmäisiä pukeutumiseeni vaikuttaneita julkkiksia/hahmoja, minä nimittäin hankin samettisen lierihatun, jonka lieri nostettiin edestä pystyyn, juurikin Blossomin innoittamana.

 

Mulla alkaa olla pikku hiljaa kiire loihtia itsestäni ihminen ennen kuin suuntaan Encen kanssa syömään ja sen jälkeen katsomaan Magiaa! -nimistä taikashowta joka sisältää taikojen lisäksi mm. tulennielentää ja jonglöörausta. Varmaan kiva ilta tulossa.

Teille haluaisin kuitenkin vinkata, että jos olette suuntaamassa vielä huomenna avoinna oleville Muotimessuille Helsingin messukeskukseen, niin KN Collectionilla on siellä osasto 5N34. Siellä voi siis käydä tutustumassa mallistoon ja hankkia ihannuksia omaksi.

Ja tässä vielä KN Collectionin omat nettisivut, missä esillä koko mallisto ja heidän Facebook-sivunsa, jossa myös paljon ihania kuvia.

Hattuillaan lisää lähipäivinä!


6 Comments
  • Jatta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ah, tuo ihana punainen hattu, jossa on tuo kukkajuttu! Niin söpö! Mulle kans..

    Ja nuo hattupäät on ihanan retroja! 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kauniita hattuja todella, mutta nuo turkistupsut….en todellakaan voisi käyttää.

  • arjamaaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Apua, missä on lähin jälleenmyyjä?!?!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ratsulasta löytyy KN:n hattuja, mutta valikoiman suuruudesta en toki ole varma. Myös Teljäntorilla olevassa hattuliike Irjamossa on kuulema merkkiä myynnissä. Nettikauppa on suunnitteilla, mutta sen aukeamisajankohdasta ei vielä tietoa-

  • Jenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aaa, ihana postaus! 😀 Ja aivan mahtavia kuvia, varsinkin tyo hyppelehtimiskuva, hihi. Tuumasin jo silloin reilu viikko sitten, että osasimme kyllä kutsua hattuilemaan juuri oikeat tyypit. 🙂 Kaikille sopivat hatut niin älyttömän hyvin ja oli ihana katsoa sitä intoa vierestä (tosin taisin olla aika innoissani itsekin, noista kuvista päätellen, hahaa).

  • Minna Cest
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oiii ihana!! 🙂

Post A Comment