Posted at 13:08h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Muuton vuoksi tavaroita läpikäydessä tuli vastaan vaikka mitä aarteita, mm. omat koulukuvat aina ala-asteelta lukiovuosiin saakka. Ja koska itse ainakin olen tykännyt hihitellä toisten ihmisten kuvallisille kasvukertomuksille, niin ajattelin tarjota myös omani muiden naurettavaksi. Koska kouluvuosia ja siten myös kuvia on melkoinen määrä, niin aloitetaan nyt ala-asteajoilla ja jatketaan sitten omassa postauksessaan yläasteelle ja lukioon.
Kun kyse on noista pärstäkuvista, niin tyylin kannalta esillä on lähinnä tukka, mutta kyllä noista onneksi näkee pieniä paloja myös sen ajan vaatemausta. Eli Veeran tyylikkäät lapsuusvuodet ja muistoja noiden vuosien varrelta, olkaa hyvä!
Ennen koulukuvia pitää kuitenkin esitellä tämä ’Veeraa hieman jänskättää studiokuvassa 5-vuotiaana’ -otos. Minulla taisi olla suurimman osan lapsuudestani ennen koulun alkua tuollainen melko vaalea pörröinen polkkatukka. Takaosan pentukarva oli vuosikausia siinä määrin takussa, ettei siihen auttanut mitkään aineet eikä välineet.
Kuvauksessa päälläni oli mamman neuloma pitsihelmainen mekko, samanlainen millainen minulla oli ollut aina vauvasta saakka. Entisen käydessä pieneksi äiti väsäsi aina uuden. Väri vain välillä vaihtui ja joskus mekossa oli pienet hihat, toisinaan taas suosittiin tuollaista olkainmallia. Sama mekko vaaleanpunaisena on nähty aiemmin myös täällä blogissa postauksessa Cover Girl.
Kuvauksen aikoihin olin juuri aloittanut viulutunnit ja kotimme seinällä onkin suurennos, jonka ottohetkellä selitän ja esitän miten viulua soitetaan. Minulla oli tuohon aikaan kirkkaanpunainen pupupyörä ja vietin paljon aikaani leikkien samalla kadulla asuneen Kaisan kanssa. Pahin viholliseni oli naapurin Pöpi-niminen koira, jota pelkäsin enemmän kuin mitään muuta.
Tässä sitten reipas ekaluokkalainen edelleen vaalealla polkalla varustettuna. Harmi ettei ole kuvaa takaapäin, sillä en ollut vielä tuossakaan iässä kuulema päässyt eroon siitä pentupörröstä. Vielä ollaan kaukana ajasta jolloin päälle kelpaa vain musta. Turkoosinvihreän Lacosten pikeepaidan päälle on tyylikkäästi puettu isosiskon jostain etelänreissusta tuoma ”Marc o’Polo” -college. Ihan oon ite vaatteeni reippaana valinnut. Kyl on tyylikäs! Jos yhtään oikein muistan, niin alaosana taisi olla siniset sammarit. Oi tuota värien ilotulitusta!
Kuva on otettu ekaluokan kevätlukukaudella, eli vuosi on 1989. Tuo oli kaikin puolin aika mieleenpainuva kevät, sillä maaliskuussa minusta tuli täti kypsässä seitsemän vuoden iässä. Vain reilua kuukautta myöhemmin puolestaan olin elämäni ensimmäistä kertaa laskettelurinteessa ja huonoin tuloksin. Mursin sääreni ja vietin koko loppukevään jalka kipsattuna nivusista varpaisiin. Kävelykeppejä en kuitenkaan suostunut ottamaan joten vietin 5-6 viikkoa hyppien yhdellä jalalla. Koska koululuokkamme sijaitsi kolmannessa kerroksessa, sain nauttia isompien oppilaiden reppuselkäkyydeistä välitunneille ja takaisin. Iltapäivät koulun jälkeen menivät toipilasaikana äitiyslomalla olleen isosiskoni luona uuteen vauvaan tutustuen.
Hiusmuoti ei ollut vielä kahdeksaan ikävuoteen mennessä juuri muttunut. Kampaajalla toistettiin edelleen samaa ”lyhennetään korviin saakka” -metodia. Ruusipinnit taitaa olla taas ihan neidin itsensä kutreille asettelemat. Tällä kertaa Lacosten pikee on saanut seurakseen todella coolin Seppälän liivin.
Liivi on sillä tavalla merkityksellinen vaate, että se oli päälläni myös silloin kun tokaluokkalaisena menin kaverini Annan kanssa nuorisotalolle discoon. Muistan vieläkin sen näyn kuinka itseäni vuoden nuorempi Heidi tanssi keskellä lattiaa villisti Lambadan tahdissa päällään persikan värinen Kanarialta ostettu trikooasu. (Sellainen missä sekä paidan helmassa, että lahkeensuissa oli hapsuja joiden päässä helmiä. Omat ikätoverit ainakin muistatte mistä on kyse.) Muistan kadehtineeni niin Heidin rohkeutta kuin tanssitaitojakin. Lambadan lisäksi discoillan soittolistalla oli mm. Barbarellaa.
Tokaluokalla 12 oppilaan luokkamme sai lisävahvistusta kahden tytön verran joten poikien 8-4 ylivalta tasoittui lukuihin 8-6. Olin ihastunut luokkakavereihini Ilkkaan ja Joniin ja niin taisi olla melkein kaikki muutkin.
Kolmannella luokalla on alkanut tukka niin tummumaan kuin kasvamaankin. Tämä onkin sitten viimeinen vuosi, kun minulla oli luonnollinen hiustenvärini. Siitä ettenpäin on päähän laitettu vuosien varrella väriä jos toistakin.
Tällä kertaa Lacosten pikeepaita on saanut päällensä yhden noiden aikojen rakkaimmista paidoista, Naf Nafin neuleen jonka etumuksessa tuolla piilossa on suuri Afrikan kartta ja siellä pieniä kirjailtuja eläimiä. Mamman ulkomaantuliaisia tämä paita kuten moni muukin lapsuuden suursuosikeista. Pinkki tukkapompula ei lainkaan ole niin irrallinen asuste kuin paitojen värien perusteella kuvittelette. Se nimittäin oli tarkoin mätsätty jalassani oleviin pinkkeihin kangastossuihin!
Kolmannesta luokasta en muista mitään kovinkaan spesifiä paitsi, että tästä alkaen kävin ala-asteen loppuun saakka yhdysluokalla. Ala-asteemme oli pieni n. 80 oppilaan koulu ja vakituisia opettajia oli vain neljä, joten ykkös ja kakkos -luokat käytiin erillään ja loput luokat sitten aina vuotta vanhempien tai vuotta nuorempien kanssa yhdistetyllä luokalla. Muistan hirvittävästi ihailleeni silloista Leena-opettajaamme ja luokkakuvauspäivältä onkin muistona kahdestaan opettajan kanssa otettu kaverikuva, jossa istun hänen sylissään.
Tästä se silmäpussien kasvu sitten on näköjään alkanut. Koska olen jo neljäsluokkalainen, eli iso tyttö, niin olen alkanut kasvattaa tukkaa ja olen onnistunut vinkumaan äidiltä, että hänen käyttämäänsä hennaa laitetaan minunkin hiuksiini. Tukkapantana oleva Mikki-huivi on siskon vuoden -89 tuliainen Disney-worldista, sieltä samalta reissulta kuin se tänä kesänä kadonnut Mikki-sateenvarjokin. Päällä jälleen mikäpä muukaan kuin Lacosten pikee! Ja se päällä sitten Italialaisen Naj Oleari -merkin college jonka rinnuksessa olevan aplikaatiokuvion muistan edelleen. Mamman maailmanmatkojen tuliaisia tämäkin.
Korvareiät on hankittu juuri kuluvana vuonna hiihtolomalla. Pari vuotias siskonpoikani oli mukana korvien rei’itys reissulla mukana ja muistan raukan itkeneen kauheasti, kun näki että tätiin sattuu.
Neljännellä luokalla elämääni asteli yli vuosikymmenen kestänyt rakkaus nimeltä lentopallo. Edellisen kesän ajan kokeilemani pesäpallo ei nimittäin ollut minun juttuni, mä en vaan osunut kättä pidemmällä pieneen palloon enkä juossut lujaa. Lentopallotreeneistä tämäkin rääpäle kuitenkin löysi paikkansa. En kuitenkaan tuolloin kymmenvuotiaana olisi todellakaan voinut kuvitella kuinka paljon upeita muistoja tuo uusi harrastus minulle vielä vuosien kuluessa toisi.
Oijoi! Viitosluokka ja tasan kerran ikinä koko historian aikana päähän väsätty juppikukkula kutosluokan tyttöjen innoittamana. Onnekse se ikuistui luokkakuvaan. Harmittais jos ei tästä tapauksesta olisi todisteita. Silmänaluset jatkavat muotoutumistaan tulevien vuosien muotoon ja leukaan on tannut ilmestyä ensimmäinen näppylä, apua!
Kukallinen neuletakki on nyysitty äidin vaatekaapista ja sen alla on taas se krokologolla varustettu kauluspaita. Jos ihmettelette kuinka ihmeessä minulla 5/6 ala-astekuvassa päällä Lacostea, niin se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että mammallani oli tuohon aikaan vaateliike jossa myös kyseistä merkkiä myytiin. Vanhempani kertovatkin legendaa jonka mukaan vielä ensimmäiselle luokalle mennessäni luulin, että kaikissa maailman vaatteissa on krokotiili. Viisivuotisneuvolassakin piirsin reppaana perhekuvan, jossa koko viisihenkinen perheemme esiintyi valtavat krokotiilit rintamuksissaan. Ai miten niin merkin orja? 😀
Vitosluokalla ollessa muistan salaa ihailleeni kovasti yhdysluokkamme kutosen tyttöjä, jotka tuntuivat niin isoilta ja cooleilta. Itse en ollut erityisen cool, enkä mennyt kauheasti muodin mukana, vaan pukeuduin miten itse tykkäsin. Sainkin välillä kuulla pojilta naljalua esim. erikoisista hatuistani tai muista vaatevalinnoista jotka eivät olleet juuri samoin kuin muilla. Muistan tuolta ajalta mm. punaiset kengät joita pojat jostain syystä kutsuivat vironperän buutseiksi. Muiden kansitakkien ollessa sinisiä, minun oli pinkki ja muiden vetäessä päähän NHL-lippiksen, minä kurkistelin Blossomin innoittamana samettisen lierihatun alta. Pupulandian Jennikin muisteli tuota tyyli-idolia hetki sitten.
Kutosluokka, vihdoinkin koulun vanhimpia!! Ja ekaa kertaa koulukuvassa ilman Lacostea. Isosiskolta joululahjaksi saadut Leviksen 504-farkut (en oo koskaan omistanut viisnollaykkösiä) saivat kaverikseen seppälän pinkin tunikan. (miettikää, että mä oikeeasti muistan kaikki vaatteet, että mistä ne on!) Ekalle luokalle mennessä saatu rannekello on pysynyt ranteessa koko ala-asteen, mutta ranneke on vaihtanut väriä. Rakkauteni hopeanvärisiin korvarenkaisiin on näköjään syttynyt jo tuolloin. Erilaisten renkaiden lisäksi muistan korvanlehdistä roikkuneen usein erilaiset tuon ajan hitit kuten värikkäät papukaijat tai tutit.
Kuudennella luokalla koulussa oli parasta ne välitunnit jolloin tiesimme seiskaluokan ihanien pesäpalloilijapoikien tulevan kemian tai fysiikan tunneille meidän alakertaamme. Siellähän sitä sitten piti käydä niitä kurkkimassa ja muka huomaamattomasti ihailemassa, hirveän tirskunnan saattelemana tietenkin. Nämä todella tärkeät päivät oli tarkasti merkitty kalenteriin. Paras ystäväni Piia oli eri koulussa, mutta viikonloput vietettiin jo melko tiiviisti yhdessä yökyläillen toistemme luona tai siskoni luona lapsia vahtien. Ja kun ei nähty, niin kaikki vilahdukset ihastuksista kerrattiin toisillemme pitkillä maratonpuheluilla.
Loppuun vielä yhteiskuva minusta ja tuossa edellä mainistsemastani parhaasta ystävästäni. Lapsuudenystävän äiti oli löytänyt kuvan tänään albumistaan ja lähetti sen minulle. Miten ihana ja ilahduttava yllätys!
Veikattiin, että ollaan tässä varmaan juurikin kutosluokkalaisia. Minun pitsiliivi on mamman vanha jostain menneiltä vuosikymmeniltä ja Piian liivi on KappAhlista. Minulla oli sama mustana ja taidettinpa ostaa ne yhteisellä ostosreissulla. Meillä oli aina tuossa esi-teini ja teini-iässä tapana suunnata lähimpään kaupunkiin, eli Kajaaniin, ostoksille syys- ja hiihtolomilla. Ja aika usein sieltä tarttui mukaan jotain tiimivaatteita. 😀
Huomatkaa muuten nuo hiusten lomast kaulallaa pilkottavat samettinauha-chokerit! Joidenkin catwalk-kuvien perusteella näyttää pahasti siltä, että kyseiset kaulan lyhentäjät tekevät taas tuloaan!
T’ässä siis Veera 5-12 v. Seuraavassa osassa sitten siirrytään villiin teini-ikään. 😀
Jos joskus aiemmin julkaistut nuoruusjuttuni ovat menneet ohi, niin tyylikokeiluja ja tukkamalleja viime vuosituhannelta voi kurkkia kategoriasta Historiallista.
