Viimeinen synttäriarvonta

Viime viikko meni sellaisessa hulinassa, että jäi se lupaamani synttäriviikon kolmas arvonta odottamaan hieman kiirettömämpi aikoja ja sellainen koitti nyt!

Käväisin muutamia viikkoja sitten Adoben järjestämässä työpajassa taas hakemassa hieman vinkkejä ja lisärohkaisua asiaan nimeltä videopostaukset. Kasvaneen videoinnostuksen lisäksi mukaan tarttui Photoshop Elements ja Premiere Elements ohjelmien uusimmat versiot jotka Adobe meille työpajaan osallistuneille lahjoitti. Jospa viimeistään joulunpyhinä ehtisin harjoittelemaan editointia vaikkapa mun ja Encen kesäisten Sunny Beach -videomatskujen kanssa (Se on sitten toki eri asia onko siellä sellaista materiaalia mitä voi julkisesti esittää. ;D ), niin sais otettua ensiaskeleen näiden jo kauan askarruttaneiden videotouhujen kanssa otettua.

Toisin kuin vähälle omatoimiselle tutustumiselle jäänyt Premiere, niin tuo Photoshop Elements mulla onkin sitten ollut  ahkerassa käytössä siitä saakka, kun sain aiemman 9-version käyttööni. Olin toki kokeillut joitakin aiempiakin versioita ohjelmasta, mutta niistä tuntui puuttuvan vielä liikaa sellaisia ominaisuuksia joita olin tottunut täysverisessä photarissa käyttämään. Nämä pari uusinta päivitystä puolestaan ovat onnistuneet lunastamaan minunkin luottamukseni mitä vapaa-ajan (esim blogikuvien) kuvankäsittelytarpeisiini tulee.

 

Nyt jollakulla teistä on mahdollisuus voittaa tuollainen kuvassa näkyvä Photoshop Elements 10 + Premiere Elements -ohjelmistopaketti. Mikäli siis koet, että kaipaisit näitä kuvankäsittely- ja videoeditointiohjelmia, niin osallistu arvontaan kertomalla lyhyesti miksi tämä palkinto ilahduttaisi kovasti juuri sinua. Oletko esim. innokas valokuvaaja joka tykkäisi saada kuvistaan irti hieman kameran tarjoamaa tulosta enemmän vai kaipaisivatko kenties lomamatkoilla kuvaamasi videopätkät hieman viimeistelyä?

Runoilemalla vastauksen tuonne kommenttiboksiin perjantaihin 16.12. mennessä ja liittämällä mukaan niin nimimerkin kuin sähköpostiosoitteenkin, olet mukana arvonnassa.

* Blogin kirjoittaja on saanut ilmaisia tuotteita postauksessa mainitulta yritykseltä


Tags:
181 Comments
  • Ella
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heipsankeikkaa!

    Mulle olis aivan sikapaljon hyötyä noista ohjelmista! Oon köyhä opiskelijanretku joka käy media-assariksi ammattikoulussa ( ja siihen päälle vielä yo-tutkintoa ), mutta kun omalta koneelta ei löydy Photofiltreä kummempaa kuvankäsittelyohjelmaa eikä rahaa ole todellakaan minkäännäköisiin adobepaketteihin, niin kotoa käsin on sitten vähän vaikeanpuoleista jatkaa koulussa kesken jääneitä hommia ( juuri esimerkiksi valokuvankäsittelyä, joka on varsin ajankohtaista nyt tälläkin hetkellä opinnäytetyön kanssa puurtaessani ). Koulullekaan ei saa jäädä kuin kuuteen asti, ja tunnit kestävät yleensä neljään, joten näin yökyöpelinä on varsin turhauttavaa sitten valvoa ja miettiä että ’voi kun olisikin mahdollista muokkailla kuvia kotioloissakin niin olisin varmaan jo saanut oparini valmiiksi……’.

    Olisi kyllä aivan mahtavaa voittaa tämä paketti!

  • Pilvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Uuh!

    Olen valokuvannut jonkin verran ja suunnitellut graafisiakin juttuja, mutta välineistö ei kyllä ole kohdillaan. Photoshoppaan nyt nimittäin GIMP:llä. 😛

    Toivoisin hankkivani lähiaikoina lisää objektiiveja ja muutakin kamaa. Rahapoliittisista syistä homma kuitenkin odottaa vuoroaan. Olisipa mainiota, että olisi ainakin kunnon ohjelmistot kasassa!

    Työskentelen ammatikseni elävän kuvan saralla, mutta koska työskentelen tuotantopuolella, ei minulla myöskään ole videokuvalle ohjelmaa. Sellainen olisi myöskin tervetullut, sillä videokuvaan mielelläni omia juttuja. Tosin toistaiseksi ihan vain omaan käyttöön. 🙂

  • Saraseeeni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oijoi! Juuri tuossa vasta kysyin veljetäni, tietääkö hän mitään ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia, kun minulla menee hermot, etten saa kuvia käsiteltyä blogiini. Minulla on tasan yksi hyvin rajoittunut ohjelma, joka tuli koneen mukana ja sillä saan ”jopa” rajattua kuvat ja käännettyä ne mustavalkoiseksi. Punaisia silmiä olen yrittänyt sitten paintilla töhriä mustiksi (näyttää juuri niin luonnolliselta kuin voi kuvitella).

    Eli tämä on todella epätoivoista. Olisi kiva saada ohjelma, jota oikein käyttämällä voisi saada vaikka millaisia tuloksia! Joskus vuosia sitten vanhempieni koneella oli sellainen ja sillä oli kiva kikkailla : )

  • jonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään kuvailla todella paljon, ja tietenkin olisi kiva kokeilla jotain muutakin muokkausohjelmaa kun vain niitä ilmaisia.. 🙂

  • Daisy
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Woou tämähän olisikin magee voittaa.

    Ostin nimittäin hiljattain uuden järkkärin ja hieman perusmalleja arvokkaamman läppärin ja minusta tuntuu että tämä läppärini jaksaisi pyörittää muutakin ohjelmaa kuin pelkkää GIMP.iä.

    Muokkailen päivittäin kuvia sillä teen eräänlaista myyntityötä ja kuvailen myytäviä tuotteita itse, kuitenkaan tähän vuodenaikaan hyvä järjestelmäkamerakaan ei pysty ihmeisiin ja ilman minkäänlaista koti(kuvaus)studiota on mahdoton saada hyviä kuvia joten hieman pitää kuvanmuokkausohjelmalla avittaa 🙂

  • Helenn
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tarvitsisin juuri noita ohjelmia.

    Olen vasta aloittanut muotoilun opiskelut, eikä minulla ole mitään muokkausohjelmia koneella, tarvitsisin hyvän sellaisen kipeästi, etenkin kun olen saanut jo ensimmäisen työtarjouksen, jonka suunnitelemiseen ja toteuttamiseen tarvitsisin oikeat ’välineet’.

    Kuvan muokkauksen lisäksi suunnittelen mielelläni myös videopätkiä, sillä ne kuuluvat myös olennaisesti opiskeluuni.

    Tälläinen kaino anomus tähän 😀

  • Ansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun edellisessä koneessa oli Adobe ja rakastin sitä ohjelmistoa. Kone lähti kuitenkin vaihtoon ja uudelle Adobelle olisi nyt tarvetta. Tykkään kuvailla paljon, ja kun kamera ei toistaiseksi ole parhaimmasta päästä, on kuvia pakko muokkailla. Tai no pakko ja pakko, mielellään niitä vähän säätelee, tai joskus enemmänkin 😀

  • Violetti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oikeasti tarvitsisin ihan ammattini puolesta uutta Photoshopia (opetan kuvataidetta). Olen vaan vanhalla versiolla yrittänyt kitkutella tässä pitkät tovit, kun en ole raaskinut ostaan kunnon päivitetyillä ominaisuuksilla olevaa Photoshopia.Tarve on valtaisa.

  • Marikki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Opiskelen viestintää ja markkinointia ja olisi todella kätevää, kun ei aina tarvitsisi raahautua koululle, vaan voisi tehdä kuvankäsittelyohjelman käyttömahdollisuutta vaativia tehtäviä kotona sohvalla lojuen.

    Varsinkin kun en ole kokopäiväinen opiskelija vaan olen päivät töissä ja opiskelen iltaisin, niin haluan viettää vapaa-aikani kotona ja näin ollen olisi kätevää jos kotikoneelta löytyisi opinnoissa tarvittavat ohjelmat.

  • meiju
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Opiskelen käsityönopettajaksi ja opintoja varten töitä tulee kuvattua paljon. Haluaisin saada kuvista enemmän irti ja kunnon kuvanmuokkausohjelmiston avulla niitä olisi helpompi käsitellä eri tarkoituksiin. Kuvia kun tulee käytettyä raportteihin, ohjeisiin, blogeihin, portfolioihin ja ties mihin. Onpa sitä joskus tullut kuvattua joku opetusvideokin neulontasilmukoista, mutta ilman mahdollisuutta muokata videota jäi kyseinen pätkä melko kehnoksi.

    Tuo ohjelmistopaketti helpottaisi huomattavasti mun elämää! 🙂

  • kryp
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei, hieno arvonta!

    Olen ollut jo pitkään enemmän tai vähemmän harrastekuvaaja, ja viimeisimmän työpaikan puitteissa tuli niitä sitten otettua nettisivu tarkoituksiinkin. Olen myös mukana julkaisemassa ainejärjestömme lehteä, ja olisi hienoa, jo pelkästään painojälken takia saada kuvia muokattua vähän paremmilla ohjelmilla kuin paint tai picnic..

    E-h-ehee.

    Lisäksi olen hakemassa harjoitteluun viestintätehtäviin, ja unelmieni paikan vaatimuksissa mainittiin kuvien muokkailun perusteet, ja juurikin photoshopin avulla ne varmasti oppisin.

    Mut jes, hehkeää joulunodottelua Veera!

  • Gemini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ilahduttaisi jo pelkästään sen takia, että aion hakea elokuvan ja editoinnin koulutusohjelmaan ja köyhänä (toivottavasti tulevana) opiskelijana mulla ei tietenkään ole varaa mihinkään hienouksiin. Videoita olen kuvannut ja leikannut, mutta kun omalla koneella ei mitään ohjelmaa ole, niin tästä saisi sopivasti lisäpontta harrastukseeni :).

  • Tytönhupakko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on ihan hyvä kamera mutta yleensä otan kuvia/videoita keikoilta tai muuten vaan pimeissä olosuhteissa joten todellakin kaipais kunnon kuvankäsittelyohjelmaa, että sais kuvista irti kaiken. Sitten kuvia kehtais esitellä vähä enemmänki ku olis saanu ne kunnon kuosiin 🙂

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen kiinnostunut kuvankäsittelystä ja graafisesta suunnittelusta. Itselläni ei ole yhtikäs mitään adoben ohjelmia, tai muitakaan, koska eihän niihin köyhällä opiskelijalla varaa ole.

    Harrastan valokuvausta ja haluaisin saada kuviini lisäulottuvuutta jälkikäsittelyn avulla ja oppia siitä enemmän.

    Opiskelen sisustussuunnittelua ja alkuperäisiä piirroksia emme ikinä saisi antaa asiakkaalle. Näin ollen kuvat täytyy skannata ja senhän tietää miten kaunis kädenjälki tuhoutuu skannerin kautta koneelle tuotuna. Ellei ole välineitä korjauksiin. Keväällä alkaa opinnäytetyön tekeminen ja koulun ovet pamahtaa joka päivä kuudelta kiinni. Lisäksi tietokoneita on siellä liian vähän, kaikille ei ikinä riitä.

    Olisi mitä ihaninta saada tuollainen paketti haltuun!

  • Tuuli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ohhoh! No nyt on semmonen arvonta että mun ois aika melkein jo voittaa. Kuvankäsittelyohjelmalle ois ollu tarvetta jo aikaa sitten.. moni on kehottanut sellaisen lataamaan netistä, mutta jos ei tiedä miten se tapahtuu, eikä kukaan tule sitä neuvomaan niin hiukan haastavaksi menee. Toisekseen budjettieläminen ei ole mahdollistanut sellaisen ostamista ihan rehellisestikkään. Toki, en tiedä mistä tuollaisen laatikon voisi edes ostaa. Arpaonni, pliis, suosi minua! 🙂

  • V
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    oioi… tommonen tulis kyllä niin tarpeeseen, kun omaan blogiin koittaa kuvia värkkäillä. Liäks käyn koulussa photoshop kurssia, niin ton avulla vois niitä taitoja alkaa hyödyntämäänkin!

  • Laurrra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Koneelta löytyy Gimp, kuvia on 150 gb ja tutkintona kuvallisen ilmaisun pt. Joku tässä yhtälössä ei ihan natsaa siis! Samat sanat kuin monilla muilla, köyhänä opiskelijana ei paljon ole varaa ostella edes opiskelijalisenssiä..:/

  • inkkudaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    holla!

    kuvailen paljon lapsiani ja olisi kiva, jos pystyisi muokkaamaan otoksista vähän parempia. kuopus syntyi vuosi sitten ja sen jälkeen ei ole yhtään valokuvaa teetätetty, kun ei ole kuvien laatu napannut. nyt olisikin siis hyvä sauma niitä muokkailla ja saada toisestakin lapsesta kuvia ulos 🙂

    plus tuo videon muokkaus kuulostaisi kanssa aika jees jutulta, voisi olla tän lahjan jälkeen tää äiti vieläkin väsyneempi, kun yöt menisi kuvia ja videoita muokkaillessa hehehe

  • Emiliak
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan upea arvonta!

    Olen aina pienestä pitäen ollut kiinnostunut tietokoneista ja joskus varhaisteininä opettelin jopa nettisivujen koodaamista, mutta kaikki tämäkin jäi kuvan ja grafiikan puuttuessa. Perheen pöytätietokoneen Paint-ohjelmalla kun ei järisyttävän kauniita nettisivustojen layouteja tehdä. Olisikin mukava, jos pääsisin vihdoin toteuttamaan teini-iässä alkaneen projektini, jos minusta tulisi uuden ja uljaan kuvankäsittelyohjelman omistaja.

  • TiinaR
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään ottaa paljon kuvia, ihanasta kummitytöstäni ja omasta tyttärestäni :)Omaa blogia varten tulee myös otettua kuvia. Olisi kiva osata ja pystyä muokkaamaan kuvista parempia 🙂

  • Kaisu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moi!

    Osuipa hienoon saumaan tämä. Opiskelen tv- ja radiotyötä ammattikorkeakoulussa, ja opintoihini kuuluu oleellisesti myös videoeditointi. Premiere olisi mulle ihan mahtava, hyödyllinen väline kotikoneelle! Premiere siis opiskelujen tueksi, ja photari harrastuskäyttöön. Olis nam…

  • nah
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itselleni en ohjelmia tarvitse, mutta tyttäreni kuvaa paljon ja on omatoimisesti muovaillut kuvia jo pari vuotta ja kokee että netin ilmaisohjelmat rajoittavat luovuutta 🙂 Ikää neidillä on vasta 13, mutta intoa löytyy. Ja lahjakkuutta tietenkin!

  • Tiitu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    VOI ETTÄ! Pelkästään valokuvausharrastuksne takia tuo olisi opiskelijalle enemmän kuin parasta! Myö omien harrastusteni kuvaaminen (tansi, cheer) ja nettisivuille pistäminen olisi laadukkaampaa laadukkaampien kuvien kera. =)

  • riibba
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan sun tyylinen arpajaispalkinto:)

    Mä tarvitsen kuvankäsittelyohjelmaa enimmäkseen koirakuvia varten – punaiset silmät ja epämääräiset läiskät pitää naamioida;)

  • Memde
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    opiskelen media-assariksin, ja valmistun ensi keväänä. olen ihan superinnokas valokuvailija, joten olisi kyllä ihan mahtava joululahja tämä ! 😉

  • jennin
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, tarvitsisin todella kuvankäsittelyohjelman! Olen harrastanut valokuvausta jonkin aikaa, mutta kuvienkäsittely on vielä melkoisen alkeellisella tasolla. Harjoittelua helpottaisi huomattavasti, jos olisi se kuvankäsittelyohjelma 😉

  • hedonya
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täältä löytyisi eräs innokas valokuvaaja, jonka kuvankäsittelyohjelmana toimii tällä hetkellä joku tietokoneen oma ohjelma, jolla saa ainoastaan rajattua kuvat. Heh. Kuvailen paljon eri keikoilla, ja niitä kuvia olisi ainakin mukava saada hieman käsitellä. Jos sitten vaikka saisi kuvista koostettua kuvakirjankin. Lisäksi minun arkistoistani löytyy ihan mahottomasti videopätkiä, joita todellakin voisi viimeistellä. 🙂

  • Kiki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oooh, just oon hiplannut tuota elementsiä kun kuvankäsittelyohjelmalle olisi tarvetta, mutta hintalappu arveluttaa… Harrastelijakuvaajana ois kiva välillä vähän säätää kuvia parempaan kuosiin. 🙂

  • H
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Paketin mielellään voittaisin, kuvanmuokkausta koittaisin,voisin joitain jopa julkaista, jos joku haluis niitä vilkaista. Mun kuvat ei oo kovin hienoja, mut ainahan voi hioa taitoja. 😉

  • Mimmu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joo-o, kai se on pakko tunnustaa. Käytän paremman puutteessa Painttia. Ja se kyllä näkyy kuvissakin. Kyseinen paketti voisi pelastaa ict-uskottavuuteni =)

  • irene
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä vastaisi todella tarpeitani

  • HeliJ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haluasin tuon Adobe-paketin, koska vanhat videot lapsistani pienenä odottavat tallennusta ja editointia koneelle. Nuo aarteet on pakko saada talteen, että on sitten vanhana mitä muistella 🙂 Lisäksi olen aloitteleva digijärkkärikuvaaja, joten kaikki apu kuvankäsittelyyn tulee tarpeeseen. Kiitos!

  • Kaisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No, ei mulla ole läheskään yhtä hienoja perusteluja kuin aiemmilla. Opiskelen vaan tylsää terveysalaa, enkä siis tarvitse opiskelun takia kuvanmuokkausohjelmia. Enkä mä ole edes kovin ahkera kuvaaja. Eikä mun tietokone varmaan edes kestäis tätä ohjelmaa. Kuitenkin mä olen haaveillut näistä kunnon ohjelmista. Niitä olis kiva kokeilla ja opetella.

  • Bemy
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haluaisin oppia tekemään kuville muutakin kuin tulostamaan ne valokuvapaperille ..

  • HeliTee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hih, juuri kävin Elements-kurssin jossa käytettiin juurikin tuota uusinta versiota. Joten tulisi kyllä kuin tilauksesta tämä palkinto kun en ole raaskinut itselle vielä hankkia. Kurssien opit kun tuntuu unohtuvan nopeasti jos ei pääse kotona räpeltämään! 🙂

  • Eeru
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nyt on erilainen mutta niin osuva palkinto jaossa. Tällaisia arvontoja saisi olla useamminkin!

    Ja aiheeseen… Innostuin valokuvauksesta pari vuotta sitten. Harrastelen kuvien ottamista omaksi iloksi enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Tähän asti olen ”säätämiset” tehnyt makin Ifotolla, mutta haluaisin tehdä kuvilleni vähän enemmänkin kuin suoristaa, rajata ja säätää kontrastia… Kuvankäsittelyohjelmaa olen ollut hankkimassa jo pari kuukautta, mutta valinnan vaikeus (sekä hinta!) iski.

    Elements-paketti tulisi käyttöön tässä osoitteessa 🙂

  • Elsi-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tarvitsen! Olen ostamassa (eli siis ostattamassa sukulaisillani 20vee lahjaksi) uutta järkkäriä pikkusiskolle lahjoitetun tilalle (nyyh), jolloin uusi muokkauspeli olisi enemmän kuin kätevä. Kyllähän nämä pokkarikuvat gimpillä muokkaa, ei sitä tasoa mikään pelasta… 🙂 Tämän lisäksi haaveilen pääseväni opiskelemaan joko dokumentaarista elokuvaa tai kuvajournalismia, viime vuonna pääsy dokkaristiksi oli jo ihan lähellä, joten kunnon ohjelmasta voisi saada vetoapua sekä ennakkotehtäviin että ehkä jopa mahdollisesti toivottavasti itse opiskeluun.

  • Tytti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olis ihana saada kuvankäsittelyohjelma. Olen haaveillut sellaisesta jo vuosia. Joskus nuorempana minulla oli kokeiluversioita, mutta enää ei niitäkään. Kamera kun on vuodelta miekka ja kirves, niin usein kaipaisi kuviin muutoksia. Esim. taustaa sumeammaksi.

  • JAJ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Huh, mikä upea palkinto!

    Tähän on siis pakko osallistua heti.

    Olen alalta kohtaupuoliin valmistuva opiskelija, mukavaa olisi että valmistauduttua olisi asianmukaiset ohjelmat käytössä.. Ihan heti niitä ei monen vuoden opiskelujen jälkeen ole varaa hankkia!

    Tämän arvontavoiton todellakin osuvan kohdalle 🙂

    Mukavaa joulun odotustajoka tapauksessa!

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen jo parin vuoden ajan yrittänyt aloitella valokuvausharrastusta. Tähän vuodenaikaan olisi kuvankäsittelystä todellakin hyötyä, kun kaikista kuvista tulee niin synkkiä ja ankeita. Voisin siis innostua jälleen kuvaamaan, jos saisin kuvia muokattua vähän piristävämmiksi!;D

  • petriina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuvaan paljon ja videoin, kun tuli ostettua vähän parempi kamera. Piirrän ja kuvitan myös levykansia ym, joten tulisi ohjelmat ihan hyötykäyttöön.

  • Serafiia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tahtoisin voittaa tämän paketin rakkaalle ihmiselle, koska kyseiset ohjelmat toisivat hänen viestinnän alan työhönsä valtavasti helpotusta ja uusia välineitä. Näitä kun ei ihan heti pysty ostamaan, koska ovat melko arvokkaita. Ehkä hän voisi samalla opettaa minuakin käsittelemään kuvia ja videoita entistä taitavammin 😉

  • Maikku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Rakkaan avomieheni tärkeimmät harrastukset ovat valokuvaus ja kuvataiteilu.. Tuo kuvankäsittelyohjelma olisi hänelle enemmän kuin nappi joululahja! 🙂 Nyt peukut ja varpaat pystyyn, että onni käy! 🙂 Opiskelijalla ei ole valitettavasti varaa tuollaisia lahjoja ostaa..

    Mukavaa joulunodotusta sinulle! 🙂

  • ammi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Valokuvailen jonkun verran ja jos olisi tällainen ohjelma, viitsisin useamminkin raahailla järkkäriä mukana. Vanhemmatkin valittavat että ”digiajan” tultua valokuvaaminen on jäänyt eikä paperikuvia jää muistoiksi enää. Hyvän kuvankäsittelyohjelman avulla jaksaisi keskittyä kuvien taltiontiin paremmassa muodossa:)

  • LadyW
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Puuttuu kokonaan tuollaiset ohjelmat! Olisi mukava jos voittaisin

  • KatjaS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tulisi todellakin tarpeen, oon aloittamassa opinnäytetyötä ja noiden ohjelmien avulla se olisi miljoon kertaa helpompaa 🙂 Peukut pystyyn!

  • Raijis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi kun olis ihanaa voittaa tuo ohjelma, kun en ole päässyt enää käsitteleen kuviani kunnolla kun photosopit meni vanhan koneen hajottua.

  • Emma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sekä premieristä että photoshopista olisi varmasti paljon hupia ja hyötyä, itse en osaa edes käyttää muita kuvankäsittelyohjelmia kuin photoshoppia ja se uupuu nykyisestä koneestani, eli pitää kitkutella käsittelemättä kuvia.

  • Jatta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Iih, mikä arvonta!! Pakko osallistua, koska mulla ei ole mitään kuvankäsittelyohjelmia! Tai noh, valehtelen, mulla on joku koneen mukana tullut Windowsin kuvankäsittely, missä ei paljo pysty tekemään, joten blogini kuvat ovat jääneet melko käsittelemättömiksi. Veikkaan, että poikaystävänikin kiinnostuisi paketista 😛

  • Irmeliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen etsinyt juuri tuonlaista ohjelmaa ja olen haaveillutkin juuri tuosta mutta eipäs vain rahavarat ole antaneet myöden ostamiselle. Aina se ”ylimääräiseksi” luultu raha on mennyt johonkin tapeellisempaan.

  • Skeppo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voih, jopas olisikin todella ihanaa jos arvontaonni osuisi kohdalle. Mun rakas muruni tarvitsisi tuollaisen ohjelman. antaisin sen hänelle joululahjaksi.

  • Janna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi että, upea palkinto tässä arvonnassa!

    Olisi ihana päästä virkistämään muistia Photoshopin kanssa ja mennä vaikka jollekin työväenopiston päivityskurssille ko. ohjelmien tiimoilta, että oppisi käyttämään Premiereäkin! Viimeksi kouluaikana tullut Photaria käytettyä ja ohjelma tulisi nyt enemmän kuin tarpeeseen!

  • zeepia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Äiti ja tytär; molemmat innokkaita valokuvaajia.Olisi hienoa nostaa harrastus astetta korkeammalle tasolle!

  • Aikku10
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä en vaan voita mutta osallistun nyt silti.

  • erika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No Poikaystäväni tarttisi sitä yhdistyksen kotisivujen tekoon ja mä tarttisin, että voisin muokata mun pokkarikameralla otettavat asukuvat fashionfinderille paremmiksi ja saada paremman näköisiä muistikuvia myöhempään elämään:)

  • Otsakiehkura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään kuvailla ja toi ois kyllä ihan nasta paketti mulle

  • pupu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oih! Kyllä mies ilahtuisi, jos tuollainen kuoriutuisi paketista jouluna! Hän on rakastaa valokuvaamista ja valehtelematta viettää useamman tunnin hiomassa kuvien kontrasteja ja muuta enne kuin näyttää kenellekään kuviansa!

  • käyttäjä-9341
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Yksinkertaisesti siksi, että kuvaan jatkuvasti ja pidän valokuvablogiakin, mutta koska minulla ei ole varaa kunnolliseen ohjelmaan, tapahtuu hienovarainenkin muokkaus välillä lähemmäs kymmenen eri ilmaisohjelman avulla – mistä 6 vuotta vanha pöytökoneeni ei pidä yhtään. Jos tuon voittaisi, niin yksi suuri unelma toteutuisi 🙂

  • delphic
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään räpsiä kuvia, mutta noi windowsin omat kuvankäsittelyohjelmat on niin kökköjä.:( Tulis siis tarpeeseen…:)

  • Cerp
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun mies opiskelee mediatekniikan insinööriksi, joten koulutukseen kuuluu myös kaikennäköistä kuvien ja videoiden kanssa tekemistä. (Tähän väliin lisätäkseni, mä en yhtään tiedä, mitä se sit ”valmiina” tekee :D)

    Nyt kuitenkin on niin, että ukkelin kouluinnostus on nollassa ja vitutus huipussaan, sillä kurssitarjonnan vähyydestä johtuen hän joutuu käymään myös paljon ei vois vähempää kiinnostaa -kursseja. Kuitenkin mies kokee, että video/kuva/musiikkipuoli koulutuksesta on hänen oma juttunsa.

    Ja miksi runoilen tähän miehestäni? No koska haluaisin antaa tämän paketin hänelle joululahjaksi, kannustaakseni ja motivoidakseni häntä koulunkäyntiin!

  • tannttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei hitsi, kun tallainen olis taydellinen joululahja veljelleni! Han on innostunut nyt kuvaamisesta ja videoiden ottamisesta, mutta ei silla kunnon muokkaisohjelmia taida viela olla. Oi kun kerranki olis onnea, olis ihana yllattaa lahjalla, josta tietaa etta tulee tykkaa 🙂

  • Ellu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olisi ihana voittaa tuo paketti, saisi vähän paremmat editointiohjelmat käyttöön, kuin nuo macin omat ovat 🙂

  • Tuikku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tässäpä oliskin hyvä synttärilahja taiteilijaystävälleni! Hänelle on aina niin vaikeaa keksiä käytännöllistä lahjaa.

  • sandra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään kuvailla ja sain nyt syksyllä ensimmäisen kunnon kameran,joten tämä tulisi todella tarpeeseen! 🙂

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä ja kaksoissiskoni harrastamme ahkerasti keikoilla ja festareilla käyntiä. Keikkakuvia on melkoisesti ja olisi hienoa päästä hienosäätämään niitä. Lempparibiisit olis mahtavaa saada myös videolle ja editoida ne kompakteiksi.

  • Kere
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Työttömällä ei ole mitään muuta kuin aikaa ja tuo sopisi hyvin itselleni..

  • Marjuu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mahtava palkinto! Mukaan arvontaan!

  • eevis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    en oo mikään huippukuvaaja, mutta ehkä noilla sais niistä munkin kuvista jotain irti:)

  • zägä
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllähän noi kelpais!

  • Marjukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täälläkin sekä äiti että tytär tuollaista kaipailisi!

  • Megabass
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse käytän Paint Shop pro 9:siä kuvien editoinnissa.

    Photoshop on niin kallis ollut, että ei ole viittinyt sitä ostaa, Mutta mitä päässyt koulussa vuosia sitten kokeilemaan.

    Niin täytyy sanoa, että vaikeampi käyttöisempi on kyllä, mutta erittäin kiinnostunut olen osallistumaan ja voittamaan tämän kilpailun. 😀 heh

  • PurpleRain
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tyttö pääsi Lontooseen opiskelemaan kenkäsuunnittelua, joten hän olisi joulupukkiin tyytyväinen jos tuon saisi paketista. Tuo tulisi tarpeen niin opiskelu- kuin muissakin kuvauksissa.

  • Hädy
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voih, mikä mahtava joululahja tuollainen olisikaan!

    Opiskelen graafista viestintää ja näistä ohjelmista olisi niin suuri hyöty opiskelun kannalta! Ei tarvitsisi istua koulussa monia ylimääräisiä tunteja yksin, yrittäen saada kurssien tehtäviä valmiiksi ennen deadlinea, kun voisin ne hoitaa mukavasti kotona juuri siihen aikaan kuin itselle parhaiten passaa. Valo-ja videokuvauksesta kiinnostuneena ja niitä myös koulussa opiskelevana saisin perehtyä ohjelmiin omin käsin syvemmin, koulussa kun ei mitenkään ehdi käydä kaikkia ohjelmien hienouksia läpi. Tähän asti olen sinnitellyt kotona Adoben 30 päivän trialeilla – jotka toimivat mikäli haluavat, mutta omiin täysiin versioihin ei ole varaa nuoren iän ja työkokemuksen puutteen vuoksi (= ei rahaa). Toivoisin myös oman alan ammattiohjelmistojen omistamisen, tai edes joidenkin niistä, auttavan myös tulevaisuudessa alan työpaikkaa hakiessa, ehkä minulle tarjoutuisi mahdollisuus esimerkiksi etätyöhön.

    Tämä lahja olisi kerrassaan vuoden pelastus!

  • siru.k
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukana ollaan

  • noir sur blanc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaukana kotoa uudessa maassa

    yritän nähdä, ymmärtää ja soupeutua.

    Vangita sen minkä voin,

    ikuistaa sen minkä uskallan.

    Jotta kotona, kun haluan taas pois,

    voisin palata edes hetkeksi takaisin.

    -nsb

    Siinä pieni runo, jonka äsken keksin! 😀 Kuvan ja videonmuokkausvälineet olisivat siis loistava työkalu tehdä ottamastani otoksista vieläkin arvokkaampia!

  • Baroquean
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen aina halunnut kokeill paljon hehkutettua ”Photoshopparia”, kun olen toivottomasti koukussa kuvien muokkaamiseen. Tähän mennessä käyttänyt monitoimilaitteen mukana tullutta ohjelmaa.. Ei ole rahat koskaan riittäneet aitoon Photoshoppiin joten nyt olisi mahtava tilaisuus! 🙂

  • Myy
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä en tajua noista mitään, mutta mies osaisi arvostaa. 🙂

  • Supu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mies aina kiroaa että kun tehdään valokuvista tilausta niin olisi ihanaa saada niitä ohjelmalla hieman muokattua. Olenkin pähkäillyt miehelle joululahjaa ja tässähän se nyt olisi;)

  • Mix
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oishan se kiva tollasta testailla!

  • Iidas
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Osallistun tositosi harvoihin mihinkään kilpailuihin blogeissa, mutta nyt on aivan pakko kokeilla onnea!! Olen oppinut kuvanmuokkausta aikoinani Photoshopilla, mutta tietokoneen vaihtuessa jouduin siirtymään ilmaisiin palveluihin (jotka ovat kaikki ihan p*rseestä)… Olen haaveillut jo vuosien ajan Photoshopista, mutta valitettavasti sen ostaminen ei mahdu opiskelijanbudjettiini 🙁 Tämä olisi kyllä aivan huippu joululahja itselleni! :))

  • ansqu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi olis niin kätevä! 😀 Voisin tehdä yhden kuvakollaasin ton avulla.

  • Miira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen itse valokuvaajaksi haluava nuori tyttö ja tuo ohjelma olisi hieno omistaa, sillä saisin varmasti kuvistani vielä enemmän irti. Itselläni on todella vanha photari joten joku vähän uudempi ohjelma olisi myös tervettullut, tuon ohjelman avulla kehittyisin varmasti vielä lisää, olen tuota kovasti halunnutkin mutta itsellä ei ole varaa!

  • viv
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Opiskelen muotoilua ja tuotekuvien ja muiden koulujuttujen kanssa photari ois kyllä niiin kätsy! Saataisiin kyllä ostaa ohjelmat omaksi koulun kautta, mutta opiskelijahintakin on liian suolainen omalle budjetille. Innokkaasti myös otan keikoilta valokuvia ja niiden muokkaaminen iphotolla on vähän turhan kanssa, joten tuolla sais harrastuksesta vähän enemmän irti.

  • minnakaro
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää ois ihana! En yleensä jaksa osallistua arvontoihin, kun en ikinä voita, mutta tän todella haluaisin. Ja lisäksi taidot kuvien muokkaukseen mukana, kiitos.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Innokas amatöörikuvaaja ilmoittautuu! Olisi niin siistiä osata muokata kuvia, leikellä ja liimailla, sävytellä ja siloitella, terävöittää ja tärähdyttää (?). Oosaan nuo taidot jo kohtalaisesti, mutta tällä nykyisellä ohjelmalla (=nettisivusto photobucket.com) ei tee paljoo,, sitäkään.

    Lisäksi videoista olisi ihana muokata sellaisia kollaaseja, tai siis muodostaa videopätkistä kollaaseja. Mulla olis niin monta hyvää,,, (;

  • Maija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä olisi kiva lahja siskolle, joka haikailee Photoshopin perään 🙂 Itse käytän Gimpiä ja Darktablea kuvankäsittelyyn.

  • mi-la
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mies jostain syystä naureskelee kuvankäsittelyilleni, joten voisin näyttää taitoni, jos olisi monipuolisempi ohjelma. (:

  • anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    harrastan valokuvausta ja haluaisin työkseni ehkä kuvata sitten joskus. tällä hetkellä pohdiskelen lähinnä parin alan väliltä ja toinen niistä valokuvaus. olisi käyttöä! 🙂

  • Emmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Innokas kuvaaja, jolle tämä tulisi todelliseen tarpeeseen.

    Voisi sitä lainata myös toiselle puoliskollekin:)

  • käyttäjä-10548
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva arvonta! Itse olen innokas, tosin vielä aika aloitteleva harrastevalokuvaaja ja tytär (16 v) puolestaan tykkää ”värkätä” erilaisia videoita. Tämä paketti olisi loistava apuväline niin kuvien kuin videoidenkin muokkauksiin ja voisimme sitten ylpeinä esitellä tuotoksiamme muillekin…. nyt niitten kans on vähän niin ja näin 🙂

  • Q
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wow, tällänen kelpais! Oon aina kuvaillu aika paljon, mutta muokkaamispuoli on aina vähän jäänyt vaan muokkausohjelmien puutteen takia. Ylä-asteella kotikotoa löytyi jonkinmoinen muokkausohjelma jolla sitten kokeilin ja opin perus muokkaus juttuja, mutta sen jälkeen on jäänyt kun ohjelma katosi(?) jonnekin. Nyt omallakaan koneella ei ole mitään millä saisi enemmän kuvista irti (paitsi kämäset ilmais nettiohjelmat) niiin olis kyllä hienoa saada niihiin enemmän tunnetta ja päästä koklailemaan taas 🙂 hups. no johan tuli tekstiä :DD

  • pex
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tää tulis tarpeeseen entisestä loppui lisenssi aika ja olisi vinopino lomakuvia odottamassa käsitellyä.

  • maisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    harraste kuvaajana tulee otettua noin 100-200 kuvaa kuukaudessa. Joskus muokkaan esim. punasilmäisyyttä ja valoisuutta. Mutta tällä varmaan sais paljon hienoa aikaan =)

  • Lydia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaipaisin kovasti laadukasta ohjelmistoa kuvien käsittelyyn.

    Photoshop on paras 🙂

  • Sikurina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, tuo vasta olsii mainio. Innokkaana valokuvaajana ottaisin tehokäyttöön. Mukana ollaan arvonnassa! 🙂

  • miia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    matkoillani monta kertaa vuodessa otan paljon kuvia ja niitä olisi kiva tällä tuunata

  • Ninna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Osallistun arvontaan ja toivon sormet ristissä. Kuvia on kertynyt kameran muistikortille ja koneelle, ilman kunnollista ohjelmaa en ole niihin juuri tarttunut. Tuolla Photoshopilla saisi kunnon jälkeä kerralla.

  • janni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olisi mukava päästä muokkaamaan kuvista parempia, ehkä silloin innostuisi myös enemmän kuvaamaankin. Nyt vaan tuntuu että kaikista kuvista puutuu jotain, tai että voisi olla paremman näköisiäkin.. 🙂

  • jenniheini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuvailin kesällä ja etelän matkalla tosi paljon, joten tolle ois kyllä kovaa tarvetta muokata kuvia ! 🙂

  • Haba
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen ostanut vuosi sitten järjestelmäkameran ja on tullut otettua monia tuhansia kuvia, joista kaikki eivät ole niin onnistuneita. Olisi kiva kokeilla voisiko kuvanmuokkauksella saada joitakin kuvia paremmiksi. Tykkään myös ottaa paljon videoita pokkarilla ja kännykällä, että niistäkin saisi varmasti hauskoja videoita muokkailemalla.

  • =)
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tulis kyllä tarpeeseen.

  • Sabrina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nyt on kyllä kyseessä arvonta, jonka voittaminen olisi aivan mahtavaa! Tulisi hyvään käyttöön ahkeralla kuvaajalla, saisi korostettua kuvien hyviä piirteitä.

  • Johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Apua! Justiin täydellinen joululahja meikäläiselle!

    Minähän olen juurikin tuollainen innokas harrastelijakuvaaja (eikä unohdeta niitä kaikki turhia ostin tämän ja tämän -räpsyjäkään) ja TODELLAKIN kaipaisin jonkilaista kuvankäsittelyohjelmaa, minulla kun ei sellaista ole IKINÄ ollutkaan. Jos ei painttia oteta lukuun, eikä sitä oteta 😀

    Videoita en ole ikinä kuvitellutkaan julkaisevani, kun en siis tietenkään niitäkään ole osannut/voinut mitenkään katkoa/muokkailla. Saattaisi olla ihan hauskaa kokeilla sellaistakin.

    Enemmän kuitenkin olen kiinnostunut tuosta valokuvapuolen käsittelystä, voi, sen osaaminen ja yleensä tekemään pystyminen olisi ihan loistava juttu! En osaa edes kuvitella…

    Innolla siis olen mukana kisassa toivomassa itselleni mahtilahjaa! 🙂

  • FaiRLane
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Terve

    Vanhaa Photoshop elements 4 käyttäneenäni (edelleen) alkaa sen elinkaari loppumassa, koska windowsini kun vaihtuu xp:stä 7:kaan, ei ole enää takuuta toimiiko elements 4 siinä… Siksi uudempi versio olisi mukava, satunnaiseen ”shoppaukseen” ja riittäväkin.

    Syy nummero kaksi: Nykyisellä videokameralla (Fullhd) taltioidut videot (lomareissu brasiliassa) editointi vanhalla pinnaclella ei oikein onnistu, koska se ei ymmärrä Fullhd materiaalin päälle…

  • Kaloriina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näin joulun hyväntahdon ja lahjojen aikaan haluaisin voittaa tämän, jotta voisin antaa sen edelleen miehelleni. Hän harrastaa valokuvausta ja videokuvausta ja nykyinen kuvankäsittelyohjelmamme on jo vanha, mutta hän ei malta ostaa uutta, koska muutakin tarpeellista rahanmenoa on. Väittäisin, että olisimme molemmat maailman onnellisimpia ihmisiä, jos voisin antaa tämän hänelle.

  • ap
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    oih! tullee itellä kameran kaa liikuskeltua aika paljo joten muokkaisohjelma tulis tarpeeseen …

  • Nauski
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oijoi! Innostuin valokuvaamisesta toden teolla jokunen vuosi sitten ja siitä lähtien olen säästänyt _opintotuesta_ voidakseni ostaa uusia objektiiveja. (Niin monet perjantai-illat olen istunut kotisohvalla televisiota katsellen ja objektiivit silmissä vilkkuen, kun kaverit ovat soitelleet kaupungilta…) Kuvat olen siis pakon edessä käsitellyt ilmaisohjelmilla, siis sen mitä ohjelmat ovat antaneet myöten. Kameran peruskäyttö alkaa kuitenkin olla sen verran mallillaan, että välillä tekisi mieli kokeilla vaihteeksi tehdä niille kuville jotain vielä sen laukaisimen painamisen jälkeenkin…

    /Suvi

  • mairpinky
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi että! Toi ois aivan täydellinen lahja

    Oon innokas valokuvaaja mutta vielä innokkaampi kuvien editoija (ja myös muutaman videon;) ). Edellisen koneen rikkoutuessa myös kuvankäsittelyohjelma jäi sinne. Tällä hetkellä olen yrittänyt pärjätä Gimpillä, mutta mun hermot ei kyllä kestä sen kanssa pelaamista. Kaipaan niitä layereiden ja effectejen käyttöä <3

    Videon käsittelyy ei löydy mitään ohjelmaa muuta kuin tuo koneen mukana tuleva elokuvankäsittelyohjelma (joka on sanonko mistä..) joten toi ois aivan passeli lahja lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla 😀

  • Chenille
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voih, tuo tulisi niin tarpeeseen sillä olemme siskoni kanssa sunnittelemassa äitimme viisikymppisille hienoa kuvakollaasia joihin pyydämme kaikilta hänen ystäviltään kuvia musiikin kera. Ettei nyt ihan paintillä tarvitsisi väsätä niin tuohan olisi loistoapu tämän tumpelon tulevaan tehtävään. !

  • Svea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Yritän opetella valokuvausta ja palautella mieleen kuvankäsittelyä. Photari-opinnoista on yli kymmenen vuotta, joten paljoa en enää muista. Palkinnon avulla olisi jälleen hyvä opiskella.

  • Nevernemo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oh, tämä olisi tosi kiva voittaa.

  • Heli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Yritän kuvata aktiivisemmin, jotta saisin mm. omaan blogiin enemmän eloa, mutta intoa latistaa se, ettei minulla ole kunnollista kuvankäsittelyohjelmaa. Ja videoeditointiohjelmaa ei ollenkaan, mutta raakamateriaalia kylläkin odottassa, että sille ”tapahtuisi” jotakin. Arvonnan voitto olisi erittäin tervetullut!

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukana 😉

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oliisi tietty kiva voittaa 😉

  • Sari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukana, tietysti! 😀

    Mullahan on nyt 8 käytössä, joten haluaisin mieluusti päivitystä uudempaan 😀

    Jospa vaikka saisi sitten tehtyä uuden vuoden lupauksen, että tulisi käsiteltyä enemmän noita kuvia ja sitä myötä myös tilailtua muistoja arkistoihin <3

  • mariam
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi, toi pelastais mun Jouluni!!!

  • Sari H
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuollaiselle olisi kyllä tarvetta. Vaikka oma kamera onkin ihana ja kuvat suht hyviä, tarvitsee ne silti välillä muokkailua. Valitettavasti tällä hetkellä muokkaukset päytyy tehdä windowsin omalla (hyvin rajoittuneella) kuvien korjailuohjelmalla. :p

  • jari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kamera on muttei mitään kuvan tai videonkäsittely ohjelmaan eli tarvetta olisi…

  • MerjaUK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi voi. Tama on juuri se josta ”nayteaika” on kulunut umpeen ja ohjelmaa kipeasti tarvittaisiin.

  • nif
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upouusi kamera odottaa käyttöön ottoa, täähän sen kaveriks sopis.

  • Mimm-i
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Valokuvaus ja kuvien muokkaaminen on niin rentoo, mutta valitettavasti jääny aika vähälle tän hetkisen ällöpimeän vuodenajan takia. Ja joo, vanha muokkausohjelmani, joka on valehtelematta luultavasti vuodelta 1995 kaipais kyllä ehdottomasti päivitystä.

    Eli siis mulle tollanen :—–)

  • Nenne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen innokas valokuvaaja (ja valokuvauksen kohde), mutta valitettavasti mestariteokset vaativat aina hieman híenosäätöä. Tulisi todellakin tarpeeseen!

  • Sandra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vitsi mikä palkinto, mahtava arvonta! Olen säälittävän huono kuvankäsittelijä, tää tulis opetustarkoitukseen 🙂 Eikä kotivideoiden editointikaan olis huono idea!

  • :) Pirtsakka :)
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olisi tämä kyllä oikea jymypotti voittaa 😀

  • iinu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Todellakin tulisi tarpeeseen, juuri tänään olen viettänyt tunnin jos toisenkin tietokoneen ääressä yrittäen saada valokuvista tehtyä hienoja joulukortteja, mutta eipä onnistunut kun oikeat ohjelmat puuttuivat 🙁 Näin lasten ihanien kuvien myötä olen innostunut valokuvauksesta ja myös videokuvauksesta, mutta ohjelmat todella uupuu!

  • Karo L.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämäpä olisi mahtava joululahja valokuvaukseen hurahtaneelle poikaystävälle – omistakin kuvista tulisi vähän katseenkestävämpiä kevyen käsittelyn jälkeen 🙂

  • Marja-Liisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olisi aika mahtava juttu, kuvia riittää kyllä!

  • kikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Harrastukseksi asti kiinnostaa.

  • Sari K.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Antaisin tämän lahjaksi miehelleni joka harrastelee ja puuhailee kameran kanssa!

  • Leena-A
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen säästänyt rahaa, että saisin ostettua kunnollisen kameran jolla saisin parempia kuvia blogiini. Tuo ohjelma olisi kyllä piste iin päälle 🙂

  • Tarja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    osallistun arvontaan!

  • Johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meillä kuvataa paljon lapsia, lemmikkieläimiä ja maisemia. Tuolla paketilla olisi paljon käyttöä ja iloa koko perheelle.

  • esprit
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olis ihana jouluylläri valokuvauksesta innostuneelle poikaystävälleni.

  • Jennni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olis ihana joululahja isälle:) (toki mäki sitä ovelasti käyttäisin myös)

    Isä ja mä ollaan molemmat kovia valokuvaajia ja olis kiva saada muokattuu kuvia oikein kunnolla!:)

  • mzzzzz
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen lähdössä puoleksi vuodeksi vaihtoon, ja tälläiselle amatöörikuvailijalle olisi ihan huippu juttu mikäli saisi kunnon ohjelmat, jolla sitten käsitellä vaihdon aikana otetut sadat (tai tuhannet) kuvat.

  • Sappi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jees ois kyllä aika kiva

  • Lyyris
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ostin ensimmäisen järkkärini kesällä ja olen aivan rakastunut Canoniini. Lähden vaihtoon Ranskaan tammikuussa, joten olisi mahtavaa voittaa tämä ja saada parempia kuvia blogiin tuolta reissulta!

  • Paola
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    nolottaa laittaa blogiin niin suttusia mössökuvia, mutta omalta koneelta ei löydy mitään kuviin viittavaa ohjelmaa Paintin ja esikatselun lisäksi.

    Että olisi ihana saada jotakin käyttökelpoista! (:

  • Salla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, ohjelmistopaketti olisi minulle juuri omiaan!

    Työssäni olen tottunut käyttämään laadukkaita kuvankäsittelyohjelmia, mutten kotioloihin ole (vielä) raaskinut ostaa omia laatutuotteita. Käytän useita ilmaissoftia, mutta sitä oikeaa ei ole löytynyt. Niinpä aina työkausina jään usein muutamaksi tunniksi työpaikalleni vapaa-ajallani ihan vain käsittelemään työttömänä kautena otettuja kuvia paremmilla ohjelmilla. Tämä on aika hölmöä ja rasittavaakin.

  • Viliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Amerikan roadtripiltä kuva-aineistoa kertyi reilut 5000 otosta kolmen viikon sisältä ja reilun viikon Skotlannin matkaltakin yli 2000 kuvaa. Kun taloudessa on kolme kameraa, niin kuvia tulee napsittua niin digijärkkärillä kuin -pokkareillakin. Kuvien teettäminen aina kuitenkin jää, kun haluaisi ensin saada viritettyä levelssit, värikylläisyyden, kontrasit ja muunkin hienosäädön kohdilleen… Voin jo mielessäni kuvitella, kuinka ihanan vaivatonta se kaikki olisi Photarilla. 🙂

    Kyllähän ne kuvat siellä tietokoneen uumenissakin lämmittävät, mutta aidon valokuvan ei ole vielä voittanutta. Paketti antaisikin nimenomaan motivaatiota käsitellä ne koskettavimmat kaappaukset pariksi sadaksi käsinkosketeltavaksi paperikuvaksi. 😀

  • sallimus
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Antaisin tuon eteenpäin tyttärelleni. Kannustaisin teini-ikäistä eteenpäin hyvän harrastuksen parissa.

  • Tiuhti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä olisi ihana voittaa! tykkään valokuvata, ja kuvien käsittely tekisi harrastuksesta täydellisen!

  • BlueSoul
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä postauksesi innoittikin minua tutkimaan muistikorttini kätköjä ja vitsi vie minkälaisten kuvien olemassaolon olin jo unohtanutkin!

    Tarkoituksenani olisi koota kuva-albumi koskien elämääni vuosi vuodelta, etenkin nyt, kun sitä aikaa sen tekoon löytyy.

    Ongelmanani on vain ollut juurikin kuvankäsittely. Olen käyttänyt netin tarjoamia ilmaisia muokkausohjelmia, jotka kyllä auttavat hieman, mutta tuntuu usein siltä, että haluaisin enemmän. Voisikohan kyseinen paketti ratkaista ongelmani?

    Innokkaana täällä jo mietin kuvien järjestelyä paikalleen. 🙂

  • Kartsa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olemme mieheni kanssa himokuvaajia ja tälle löytyisi hurjasti käyttöä.

  • Noora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oisko pikkasen huippu, kun en osaa tehdä kuville oikein mitään.. Tasan rajaan ne ja siinä se 😀

  • Henry
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pitäisi saada järeämpi työkalu, kameran mukana tulleen raw-kääntäjän kaveriksi. Pystyisi sitten postaamaan parempia kuvia intternetin joka kolkkaan!

  • eekku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kyllä varmasti ois käyttöö

  • esteetikko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiinnostaisi kyllä kovasti, koska

    a) kuvaan kyllä aika paljon, mutta en ole siinä hyvä. Kuvan muokkausohjelma siis on tarpeen paikkailemaan huonoa kuvausjälkeä.

    b) kaipaan lisää ominaisuuksia käyttämäni Picasan lisäksi…

    siis.. voi kun voitto napsahtaisi!

  • anninka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En koskaan onnistu kuvissa, enkä oikein osaa kuvatakaan, saati tällaista käyttää, mutta haluaisin niiin oppia! Tämä olisi ihana synttärilahja!!

  • eikku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tulis niin tarpeeseen tämä…

  • Anastasia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen innokas valokuvaaja ja tällä hetkellä minun pitäisi saada uudet kotisivut, jotka eivät ole ulkoasultaan ”ysärit”. Ohjelma tulisi tarpeeseen ja auttaisi luomaan aivan uuden visuaalisen tyylin. Samalla onnistuisi myös parempi videoiden muokkaus.

  • Henniina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täähän tuli just tarpeeseen. Ensinnäkin oon ihan hirmu ahkera valokuvaamaan ja tykkään todella kokeilla erilaisii kuvasjuttuja ja asetuksia näplään jatkuvasti.

    Muokkaan kuvia vaan jollain ilmaisilla nopeilla systeemeillä ja tämmönen ois todella kiva ja tätä tarvittas. Vihdoinkin sais vielä muokattuu kuvia eikä sitä kameraa tarviis jatkuvasti asetusten kohdalta näplätä. 🙂 Mukavaa joulunodotusta ja kiva jos onni suosii :DD

  • Soikku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen tänä syksynä aloittanut valokuvaamisharrastuksen ja olisi kiva oppia muokkaamaan kuvia lisää. 🙂

  • Torstai
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ystäväiselle olis aika hieno 18v lahja,

    se olis ihan pilvissä

    siksi siis osallistun

    ite tollasist ohjelmist ymmärrä en mitään.

  • Sirmeli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä tulis kyllä tarpeeseen, jos sitä sitten osais käyttää, se onkin jo toinen juttu;)

    Kuvaan tosi paljon, aina ja joka paikassa!!! Kamera kyllä kulkee aina mukana.

  • paulina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse en niinkään editointimahdollisuuksia kaipaa, mutta siskolleni paketti sopisi kuin nenä päähän. Jos siis voitan, niin lahjaksi voittoni menee.

  • Anis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi ei, mä niin tarvitsen tämän! Poikaystäväni huomauttelee j-a-t-k-u-v-a-s-t-i minun ottamien valokuvien laadusta, joten kotirauhan säilymiseksi parantelisin mielelläni jälkeä tällä!

  • Elsa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuommoinen videon editointipaketti tulisi kyllä tarpeeseen, kun olen aloitellut uutta harrastustani musiikkivideoiden parissa. 🙂 Juurikin editointiohjelma koneeltani puuttuu, ja uskon että tämä olisi sata kertaa parempi kuin joku netistä ladattu ilmaisversio johon saatan rahapulassa päätyä

  • Fredrika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen intohimoinen valokuvaaja ja haluaisin opiskella valokuvakäsittelyä digitaalisesti. Kuvailen paljon mustavalkofilmille joita sitten itsekseni pimiössä värkkäilen, mutta digikuvien ulottuvuudet on vielä aika pitkälti koluamatta. Saisi taas vähään enemmän irti valokuvista ja uusia ulottuvuuksia visuaalisessa ulosannissa :p

    Toisekseen kuvailen päättötyökseni porukalla pieniä käsikirjoittamiani pätkiä, joiden editoimiseen tarvitsisin parempaa ohjelmaa… On muuten vähän tuskaista vääntää jollain supervanhalla lagisella ohjelmalla pätkää uudestaan ja uudestaan. Säästäisi aika monen hermoja ja pitäisi zeniläisen rauhan luokassa jos tuon saisi :)!

  • samea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahti kilpailu pakko siis osallistua. Itse olen leikkelyä työkseni touhuava paatunut mediaomi joka ei kuitenkaan vieläkään valitettavasti ole oppinut photaria taikka mitään muutakaan adoben ohjelmaa käyttämään. Koulussa kun opeus oli vähän niin ja näin. Tällä hetkellä haaveilen omasta kotieditistä joka olisi omien projektien leikkelyyn sopiva missä voisin rauhassa harjoitella kuvan muokkausta kikkastelua lyhäreiden ja musavideoiden kanssa. Premieren uudesta versiosta kun on viimeaikoina paljonkin huudeltu ja kehuttu niin on se oman editin haavelista ykköseksi noussut ja koko paketin sitten voisi kruunata afterilla niin jopas saisi taidetta aikaan….sellaista paljon kaivattua häröilyä työväännön vastapainoksi 🙂

  • Anne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Osallistun veljeni puolesta 🙂 Hän innostui valokuvaamisesta muutamia vuosia sitten oikein tosissaan, ja on siitä lähtien napsinut kuvia järjestelmäkamerallaan lähes joka päivä jostakin kohteesta. Minutkin on vedetty hommaan mukaan, kun olen ”saanut” tilata hänelle eBaystä milloin objektiiveja milloin kantohihnaa. Veljeni on kuitenkin sen verran pihi, että ainoa kuvankäsittelyohjelma, mitä hän käyttää, on joku ilmainen netistä ladattu, jolla ei saa kuvista paljoakaan irti.

    Tahtoisin kovin ilahduttaa häntä tällä ohjelmistopaketilla, ja samalla hoituisi kätevästi yksi joululahja pois alta 🙂 Saaja olisi varmasti enemmän kuin onnellinen! 🙂

  • vivi ingrid angelica
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    OIH, ADOBE ! Juuri eilen kuolasin noita, mutta opiskelijalle liian kallista herkkua. Tulevalle huippukuvaajalle ja graafiselle suunnittelijalle (minulle) tuollaisesta laadukkaasta ja monipuolisesta kuvanmuokkausohjelmasta olisi todellakin hyötyä.

  • Esme
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuollainen paketti tulisi tarpeeseen, kun opiskelen musiikki ja media alaa eikä rahaa ole liiemmin sijoittaa ohjelmistoihin. Kursseilla syntynyt innostus kuvienmuokkailuun ja videoeditointiin saisi jatkoa myös koulun ulkopuolella, jos olisi ohjelmistot kotikoneella 🙂

  • Catti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aaah, tarvitsisin sen, mutta lahjaksi. Ystäväni on graafisen alan ammattilainen aivan eri alan töissä, siivoojana jo neljättä vuota, vaikka on todella nuori. Hän tarvitsisi rohkaisua hakea lisäkoulutukseen tai työhön omalle alalleen ja tuo ohjelma auttaisi siinä. Hän on loistava alallaan, mutta kun ei ole työkokemusta on vaikea päästä alkuun.

  • Lumikki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tarvisin just noita ohjelmia, kun aion tehdä itselleni kunnon sähköisen portfolion. Pääsisin urallani alkua pidemmälle suit sukkelaan!

  • pintakuiva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    KOska en oo ikinä omistanu mitään vastaavaa

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ah, tuollainen olisi aivan täydellisyyttä! Olen monet kerrat kironnut, kun en omista kunnollista muokkausohjelmaa ja nyt se olisi arvonnan ulottuvuudella. Plus valokuvaharrastuskin tykkäisi!

  • Katjuska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oispa mahtavaa saada kunnon kuvankäsittelyohjelma ettei tarvis omaan blogiin muokata kuvia Paintilla! 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tämän minä haluaisin!

  • Unea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Antaisin ohjelman synttärilahjaksi miehelleni, joka joutuu työnsä vuoksi päivittämään urheiluseuransa nettisivuja ja tämän myötä hän myös vastaa sivujen kuvista. Ohjelmalle tulisi varmasti käyttöä, ja ihmiset saisivat nauttia laadukkaammista kuvista.

  • Ninah
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Antaisin tämän tyttärelleni joululahjaksi, hän on innostunut valokuvaaja sekä touhuaa netissä erilaisten valokuvaukseen liittyvien sivustojen kanssa. Tämä olisi hänelle hyvin toivottu lahja.

  • ystävällinen hei
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No huomasinpas tämän täpärästi! Tällaisia kilpailuja on harvoin tarjolla vaikka ohjelmistopaketit ovat yleensä puhdasta kultaa.

    Itse koen tarvitsevani pakettia kouluni ja työni kannalta. Opiskelen toista vuotta kuvallista ilmaisua ammattikorkeassa. Olisi tavattoman huikeaa jos minun olisi mahdollista tehdä töitä myös kotikoneelta, tiedäthän, välillä deadlinet pukkaa niin täysiä että olisi ihanaa jos ei olisi aina riippuvainen koulunkoneista ja ohjelmistopaketeista. Koulukin nimittäin aina öiksi sulkee ovensa. Itseasiassa tälläkin hetkellä stressaan ja valvon huomisia deadlineja, koska olis kivaa aloittaa loma kun on homma tehty.

    Olen tutustunut photoshopin käyttöön jo aika paljonkin (paljon on vielä opeteltavaa, koulukaverit aina nauraa miten voinkin olla niin käsi photarin kanssa, mutta mutta en ole saanu harjoitella tarpeeksi!) ja premierekin koulultamme löytyy (vaikka toistaiseksi käytän Final Cut Pro:ta). Kiinnostusta ja intoa todellakin löytyy ja varsinkin kun olen tammikuussaa kotiuttamassa uutta kameraa Canon60D:tä, sitä odotan innolla. Mietin jo, että miten siistiä olis hoitaa yhdessä tuon paketin ja uuden kameran kanssa prokkiksia! *dreaming*

  • Milja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oioi, tällainen paketti ois aika hulppea juttu! Harrastan huvikseni kuvankäsittelyä ja ulkoasujen tekoa, ja kunnon välineillähän se sujuisi tietysti paremmin (:

  • Anniiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aloitin tänä syksynä julkaisugraafikon opinnot. Vielä en ole omia ohjelmia ostanut, koska ne ovat hirmu kalliita. Opiskelijalle tosi iso raha laitettavaksi.

    Kipeästi tarvisin ohjelmia myös kotona, koska aina ei voi tehdä koulussa (illat, viikonloput). Paras inspiraatio syntyykin kotona.

  • Sigma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ois hieno paketti… Videoin ja tyttären (2v) touhuja aina silloin tällöin ja olisi niistä kiva editoida sellainen versio jota voisi esittää muille ja samoin kuin valokuvia olisi kiva ”parannella” ja muutella oman maun mukaan.

  • x-ray
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuvailen aivan älyttömän paljon, mutta kamerani ei ole aivan huipputasoa. Näin olenkin kunnostautunut myös kuvanmuokkauspuolella, mutta noilla kokeiluversioilla ja ilmaisohjelmilla ei kaikkea saa irti. Siksi tämä olisi aivan unelma palkinto!

  • mmira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    no täähän ois mulle iha mainio paketti, koska oon tässä jo tovin harrastanu valokovausta ja mua on harmittanu kun ei oo ollu kuvanmuokkausohjelmaa jolla vois tuoda kuviin sellasta ”syvyyttä” ja korjailla pikku virheitä. tuo videonmuokkausohjelma ois kans kiva koska sinne videoille tuppaa aina tulemaan jotain ei julkaisukelpoista mikä ois kiva leikata pois ym. 😀

  • Camilla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen kirjoittanut lifestyle-blogia noin puolen vuoden ajan ja lisäilen jatkuvasti kuvia vaatteista, sisustuksesta, matkailusta, viherkasveista, ruoasta ja kaikesta mitä ikinä mieleen tuleekaan! Käytössäni ei ole muuta kuvanmuokkausohjelmaa kuin vanha kunnon paint, jonka kanssa ei oikein olla saatu rakennettua semmosta yhteistyösuhdetta joka kuvaajalla ja kuvanmuokkausohjelmalla pitäisi olla.. ehkä se tuommoisen kanssa onnistuisi! 🙂

  • Riikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kymmenvuotinen masennus ja vakavat terveysvaivat veivät ilon ja haperruttivat värit koko elämästä. Ei tunteita, ei haaveita, vain pahaa oloa kellon ympäri, loputtomiin. Nyt elämän hiljalleen voittaessa valokuvaaminen on ainoa asia, joka tuo edes ripauksen iloa ja saa tavoittamaan jotakin siitä jaksavasta ja uutta kokeilevasta ihmisestä, joka joskus olin. Se on henkireikä ja jotain, jonka parissa ikävät asiat unohtuvat.

    Olisi mahtava juttu saada uutta opeteltavaa tässäkin muodossa – ja kyseessä on tuote, jota työtön ei tuosta vain osta vielä pitkiin, pitkiin aikoihin.

  • -A-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aktiivinen harrastelijakuvaaja täällä hei! Tarkoitukseni on ollut jo jonkin aikaa hankkia Photari, jotta pääsisi kokeilemaan ja kikkailemaan. Minusta on hauska rikkoa raja-aitoja.

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Innokkaana harrastelija kuvaajana olisi hienoa päästä kokeilemaan kunnollisia kuvanmuokkaus ohjelmia, joten tämä tulisi hyvin käyttöön ja pääsisi oppimaan ja kehittämään itseään enemmän.

    Jos onni suosii arvonnassa, niin hymy ei hyytyisi ihan heti ainakaan :).

Post A Comment