Lohtua naamakriiseihin

 ”Jos oisin enää yhtään väsyneempi, julistettais mut jo kuolleeksi.”  Tuo perjantainen facebook-statukseni määrittelikin sitten samontein koko viikonloppuni. Perjantain töistä lähdön ja maanantaiaamun välissä taisin laskujeni mukaan olla hereillä yhteensä alle 20 tuntia. Ei siis varmaan ihme, että täälläkin oli taas päivätolkulla hiljaista. 😀

Maanantai valkenikin sitten aurinkoisena ja minäkin tunsin oloni jo lähes eläväksi olennoksi. Koska omasta vaatekaapista ei tuntunut löytyvän mitään, kävin keski-ikäisen alter egoni vaatekaapilla. Midimittainen hame yhdistettynä Pirjo-Riitan pikkujoulujakkuun = takuuvarmat mummoiluvibat.

Kun vitosen kirppismaiharit taas puolestaan lisäsivät kokonaisuuteen ripauksen teiniangstia, niin keskiarvoksi tulikin sitten aika jees fiilis ja oma olo.

Aina kun taas ahdistun ja pelkään näyttäväni jo neljävitoselta, kaivan muistilokeroistani sen hetken, kun Alkon myyjä viimeksi kysyi papereita. Siitä on kuitenkin vielä alle puoli vuotta aikaa. Epäilen kyllä, että se nainen joko jonotti parhaillaan silmien laserleikkaukseen tai sitten oli vaan nauttinut liikaa työpaikkansa antimia, mutta lämmitti se hänen erehtyväisyytensä silti minun mieltäni. Kohteliaisuuksia kuulee nykyään sen verran harvoin, että ne on osattava omatoimisesti tonkia esiin vähän epäilyttävämmistäkin kommenteista. 😀

Ai miten niin kuulostan ikääntymisestään ahdistuneelta ja ihonsa kimmoisuuden kadottaneelta naiseläjältä? Kaikki jaksaa aina lohdutella sanomalla, että ikä on vaan numero, mutta ikävä kyllä se on myös aamulla peilissä pelottelevat silmäpussit ja paljon muuta.

Tähän onkin hyvä sitten ottaa pari lohdutuksen sanaa ennen kaikkea itselleni, mutta myös kaikille niille muille joita oma naama ei ihan joka aamu miellytä. Tajusin nimittäin tuossa yhtenä iltana, että muruni minulle lausumat sanat minun vastustellessa sinisen auton ostoa, passaavat hyvin myös ulkonäkökriiseihin: ”Mutta kulta, ethän sä sitä väriä näe, kun olet itse ratin takana!” Ei lisättävää.


Tags:
,
5 Comments
  • Entinen Poritar
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näin sut joskus sattumalta Porissa, kun olin siellä käymässä lapsuudenmaisemissa. Kaupassa pistit oikien silmääni: kaiken harmauden keskellä oli joku tosi tyylikäs ja näyttävä ihminen…ensin tuli se wow, kuka julkkis toi on (monet julkkikset vaan erottuu edukseen massasta, jokin valovoima)…ja sitten muistin tän blogin. Näytät hyvältä!

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    voi Veera et todellakaan näytä vanhalta ja vaikka en sua henk.koht tunnekkaan muutaman kerran sut nähneenä voin sanoa ettet vaikutakkaan missään määrin vanhalta!

    upeus olet =)

  • Ewe
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanan näköinen tuo huulipuna! Piristää heti koko asua, vaikka aika pieni yksityiskohta onkin 🙂 Ja sopii todella kauniisti tuon hameen seuraksi, näitä lisää!

  • Lellu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heippa Veera!

    Olis vähän kysyttävää ohi aiheen (näytät tietty ihanalta niin kuin aina!). Postasit vähän aikaa sitten siitä, että olet aloittelemassa vähän liikunnallisempaa elämää. Omistan jokseenkin samaa kokoa olevan poven kuin sinäkin ja haluaisinkin kysyä, että osaisitko vinkata hyvistä urheiluliiveistä? En nyt oo varma ootko kirjotellu jo aikaisemmin aiheesta.. Ongelmana on nyt se, että minua ahistaa sellaset liivit, jossa ei ole hakaskiinnitystä. Eli en haluaisi semmosia mitkä pitää survoa päälle pään yli. Paniikki tulee pelkästä ajatuksesta! 😀

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      En ole Veera, mutta saan varmaan silti vastata 🙂 Itse vannon Shock absorberin nimeen, kun urheiluliiveistä on kysymys. Hakaskiinnitys löytyy ja ovat muutenkin ihan parhaimmat sporttiliivit mitä olen koskaan kokeillut.

Post A Comment