Voita liput Madonnan keikalle!

Jahuu! Terkut taas täältä työpaikalta! Pientä väsymystä meinaa pukata. En ole nimittäin käynyt eilisaamun jälkeen lainkaan kotona, vaan pakersin vuosikilpailukuvien parissa koko illan ja yön. Nukuin mä sentään neljä tuntia studion nurkkaan kyhäämässäni ”vuoteessa” joka syntyi lampaantaljasta, parista viltistä ja tyynystä. Ei olut herätessä pitkä matka työpaikalle. Kolme askelta ja olinkin jälleen tikkana koneen ääressä. 😀

Mutta nyt on kuvat tilattu ja toivotaan vaan, että ehtivät saapua ensi keskiviikkoon mennessä, joka on kilpailutöiden viimeinen palautuspäivä. Yhtään en oo taas viime tinkaan jättänyt hommia. Ja kun kuitenkin ihmettelette, että mistä kilpailusta oikein höpötän, niin Vuoden Muotokuvaaja -kisasta on kyse. Menestystä tuskin on meikäläiselle luvassa, mutta mukavahan se on silti omia pisteitä jännittää.

Mutta se minun kuulumisistani, nyt olis jotain vähän jännempää luvassa!

Hehkuttelinkin tuossa jo jokin aika sitten, että sain Livenationin ja Indiedaysin kamppiksen ansiosta liput Madonnan keikalle itselleni ja ystävälleni. Kaveri meinas repiä pelihousunsa ihan silkasta innosta, kun luki asiasta täältä blogista. Varattiin sitten hotellikin jo samointein ja luvassa onkin siis mahtava tyttöjen kesken reissu Helsinkiin elokuussa.

Mutta koska kivat asiat kasvavat sitä suuremmiksi mitä useammalle niitä pystyy jakamaan, niin on ilo ilmoittaa, että omien lippujeni lisäksi olen  saanut Livenationilta 2 kpl kenttälippuja (arvo á 97,50 €) Madonnan Olympiastadionin konserttiin 12.8.!Huikea keikkaelämys odottaa siis myös jotakuta teistä kera ystävän!

Mikäli haluat olla mukana lippupaketin arvonnassa, niin toimi seuraavasti:

  1. Kerro kommenttiboksissa kenet veisit kanssasi keikalle ja mikä biisi saisi sinut hoilamaan mukana kaikista lujiten!
  2. Muista keksiä itsellesi nimimerkki kommenttia varten
  3. Täytä sähköpostisoitteesi sille varattuun kenttään
  4. Jaa ihmeessä vinkkiä kisasta myös kavereillesi
  5. Suorita edellämainitut toimenpiteet maanantai 27.2. klo 23.59 mennessä!

Joten ei muuta kuin kisa käyntiin ja peukut pystyyn!!


219 Comments
  • Elina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä veisin keikalle mukanani hyvän ystävän jonka kanssa edellisellä kerralla Madonnan ollessa Suomessa kuunneltiin vastarannalla biisejä ja juotiin kuohuviiniä ja syötiin mansikoita tietysti! Ilma oli ihana ja ilta muutenkin erittäin hauska kun ei oltu pitkään aikaan nähty jotenka se olisi kiva ottaa uusiksi niin että näkisi itse Madonnankin 😀

    Lempparibiisini on varmaankin Material Girl 🙂

    ps. Onnea muotokuvakilpailuun!

  • Kaisla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olisi mahtavaa päästä laulamaan kaasoni kanssa Like a prayer-biisiä kurkku suorana!

  • lispet
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ilman muuta paras ystäväni, joka saa nyt toukokuussa perheenlisäystä ja todennäköisesti jo tuolloin elokuussa on jo kovin vapaaviikonlopun tarpeessa 🙂 Ja jos sattuisi tulemaan Papa don’t preach, niin täysillä mukana hoilattaisiin 🙂

  • vivander
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin armaan mieheni, jonka kanssa ollaan kohta vuosi yhteistä taivalta tallattu. Miehen kutsusta olin viime kesänä Iron maidenin keikalla Helsingissä, joten nyt olisi vastakutsun paikka. Uskoisin, että Madde pystyisi sytyttämään liekkeihin myös vannoutuneimmankin rokkimiehen.

    Ray of light saisi tunnelman kattoon,myös vanha kunnon Like a prayer iskee..

  • Chrisse
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lähtisin ehdottomasti keikalle mieheni kanssa. Jaettu ilo on parasta 🙂 Viimeksi emme saaneet lippuja vaikka kumpikin yritti kuumeisesti niitä metsästää. Parhaimmat huudot tulee kyllä kun Music räjäyttää potin.

  • Mimmu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle mieheni ja todistaisin kerralla tälle Madonnan showlahjojen ikuiselle epäilijälle, mistä oikea tähti on tehty! Olen Madonnan pitkäaikainen fani ja harmikseni viime keikka jäi väliin. Keskustelemme usein Rouvan musiikista ja vaikka mieheni biisejä minulta salaa lauleleekin, niin ei ole vielä suostunut tunnustamaan ilmiön upeutta. Nyt olisi siihen siis mahdollisuus =)

    • Mimmu
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hups, meinasi unohtua =) Siis biiseistä ehdottomasti Hard Candy!

  • Marjukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ystäväni, joka ei ole koskaan käynyt isoilla stadionkeikoilla. Olisi hänelle unohtumaton kokemus.

    Like a prayer!

  • saillang
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle lähtisi mukaan iki-ihana homokaverini, joka on armoton Madonna-fani! Biisi jota fiilistelisimme eniten olisi Papa Don’t Preach.

    lang.ilona@hotmail.com

  • Santsumantsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvän ystäväni Hannnen ottaisin mukaan. Ei olla ehditty viettää aikaa tarpeeksi yhdessä. Vietettäisiin ihana tyttöjen reissu ja hoilattaisiin Cherish biisiä. Tiijä vaikka olis sellaset pöksytkin jalassa kuin Madonnalla noina aikoina 😉

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti oman murun kanssa keikalle fiilistelemään. Frozen on legendaarinen biisi, johon liittyy tsiljoona muistoa nuoruusvuosilta ja itku varmasti tulee, jos sitä pääsen kuuntelemaan livenä 🙂 Tunteita siis laidasta laitaan!

  • wilmaaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle äitini, joka on armoton Madonna-fani. Hung Up, olisi sellainen biisi ,jota molemmat kurkku suorana hoilattaisiin. Oltaisiin menty edelliselle keikalle, mutta päivämäärä ei sopinut 🙁

  • Iris
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava kilpailu!

    Keikalle mukaan lähtisi paras ystäväni ja Vogue saisi varmasti molemmat laulamaan 🙂

  • Soil
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wow mikä kisa!!! Ottaisin messiin parhaan ystäväni ja yhdessä hoilaisimme Like a Virginia hetkutellen naurettavasti.

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle kaverini, joka on lähdössä ulkomaille pitkäksi aikaa. Varmasti olisi mieluisat läksiäiset! Itse hoilaisin mukana ainakin Sorry-biisissä.

  • Edgie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle ottaisin mukaan hyvän ystäväni, jonka kanssa olen tutustunut keikkojen ihmeelliseen maailmaan. Hoilaisin mukana kaikissa kappaleissa!

  • neitiR
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ai että! Parhaimmman frenun vetäisin hihasta mukaan ja Like a virgin raikais niin, että hatut lentäisi päästä..

  • jonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    keikalle ottaisin mukaan rakkaan siskoni, joka on siis 100% madonnan fani… joka taatusti lähtisi keikalle 😉

    Lemppari biisi, apua.. niitä on monia, mutta sanotaan vaikkapa Papa Don’t Preach…

    toivotaan parasta, että onni suosisi tällä kertaan!!!

  • madonna2
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle veisin poikaystäväni, joka on liian pihi maksaakseen itse lippuansa 😀 Ja lempparilaulut tulevat 80-luvulta, ehkä spotlight olisi se paras 😉

  • LadyW
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ja biisi olisi varmaankin Papa Don’t Preach ja mukaan lähtisi paras ystäväni:) Ihanaa

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukaan ottaisin oman rakkaani, jonka kanssa astelemme elokuussa vihille. Like a virgin voisi sopia tunnelmaan 😉

  • Peupa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle lähtisin poikkiksen kanssa. Stadionilla varmana on upea tunnelma joten kaikkia biisejä tulis jammailtua mukana. Ei vielä voi sanoa suosikkia biiseistä, sen näkee sitten siellä paikan päällä, se mistä tulee paras veto 🙂

  • Teiza
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä kun en ole ikinä ollut yhdelläkään isolla keikalla, hoilaisin fiiliksissäni tietty kaikkien biisien mukana 😀 Mukaani kaappaisin oman murun!

  • Aija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin varmaan keikalle kaksoissiskoni, ihan vain anteeksipyyntönä kaikesta minusta aiheutuvasta vaivasta ja sotkusta, jota ei ehkä kuitenkaan voi välttää, kun asumme 28 neliön yksiössä.. Keikalla varmaan minut saisi laulamaan koviten Borderline,Material Girl tai jokin muu Madonnan -80 luvun helmi!

  • anonyyymi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle äitini! Ihanin, rakkain ja paras äiti! Parempaa ja kiitollisempaa seuraa saa hakea! Papa don’t preach saisi minut lujiten hoilaamaan!

  • Karo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ehdottomasti oman avokkini, jota ei normaalisti saa houkuteltua kuin metalli- tai rockpoppoiden lavojen eteen… 🙂

    Biiseistä koviten vetäisin Material Girlin tahdissa!

  • paulina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Viimeksi Madonnan Suomen konsertin aikaan siskoni oli reilaamassa ja keikka jäi väliin. Hän olisi siis ehdoton valintani mukaan tällä kertaa.

    Ja kaikkia biisejähän sitä laulettaisiin mukana kovaa ja epävireisesti, mutta koviten varmaankin Material Girlia.

  • Riikka.S
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin poikaystäväni ja hoilaisin niin mieluusti mm Vogueta!

    Viime kesänä oli Rihanna ja tänä kesänä toivottavasti Madonna 😉

  • Ferdinand
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin hyvän ystäväni, jonka kanssa hoilattaisiin fiiliksellä Don’t tell me:tä ja VOGUETA!;)

  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin Madonnan keikalle parhaan ystäväni, koska Material girl on meidän biisimme 😀

  • Jennie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan parhaan ystäväni ja laulaisin täysillä Hung uppia!

  • Paapu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ehdottomasti poikaystäväni, hän ei kyllä todellakaan ole mikään suuri fani, mutta minä sitäkin suurempi.

    Like a virgin, ehdottomasti legendaarisin ja paras!

  • Noora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ehdottomasti parhaanystäväni jonka kanssa ollaan tunnettu n.10 vuotta eikä ikinä olla oltu yhdessä keikalla!! Tai no itse en ole koskaan ollu missään keikalla 😀 Me varmaan hoilattais jokainen biisi siellä kovaa ja korkeelta, mutta ykkösenä ois like a prayer. IHAN HUIPPU!

  • Lara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Biisi olisi ehdottomasti Die another day, siinä on oikeaa asennetta! Mukaan lähtisi varmaan yksi vanhimmista ystävistäni Mari!

  • LauRa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin ehdottomasti parhaan ystäväni! Ja like a prayer saisi meidät todellakin liekkeihin 😉

  • Pirkko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos tuonne keikalle pääsisin intoutuisin ihan taatusti jokaisesta biisistä, ihan varmasti sillä milloinkaan en ole tällaisille keikoille päässyt.

    Ihan valtaisa kokemus siis olisi tiedossa ja mukaan oma rakas kultani.

    Hitaina hämäläisinä syttyisimme taatusti muutaman biisin jälkeen 🙂

  • Pätti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos tuonne keikalle pääsisin intoutuisin ihan taatusti jokaisesta biisistä, ihan varmasti sillä milloinkaan en ole tällaisille keikoille päässyt.

    Ihan valtaisa kokemus siis olisi tiedossa ja mukaan oma rakas kultani.

    Hitaina hämäläisinä syttyisimme taatusti muutaman biisin jälkeen 🙂

  • Jojo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä veisin mukanani mun rakkaan siskon, jonka kanssa diggailtiin lapsena Madonnasta enemmän ku mistään muusta ja koska meillä ei nykyään oo kauheasti aikaa olla yhdessä, ni tää ois mahtava juttu. Paras biisi keikalla kuultavaksi ois tiettykki Holiday.

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava kilpailu! Veisin keikalle parhaan ystäväni, jonka kanssa keikalla olisi varmasti hauskaa. Täysillä laulaisin ainakin kappaletta Like a Virgin.

  • Iiris
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ystäväni ottaisin varmastikin mukaan ja hung up on ehdottomasti paras biisi!:)

  • ap
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    oijoih!! ois niin kiva päästä kattoon Madonnan keikkaa mutta oma budjetti ei oikein kestä kauheest keikkailuja :(( … mukaan ottaisin ehkä toisen siskoistani tai erään ystäväni joka jätti keikan väliin kun ei saanut seuraa ;)) … ja olen nyt niin ihastunut tähän uuteen biisiin nimeltä Give Me All Your Luvin’ <33 …

  • Mindey
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin ehdottomasti bestikseni keikalle! Se ois kyl nii mahtavaa!!!! :)) Ja like a virgin ois ihan paras kuulla.

  • Mergirl
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suurena Madonna-fanina (jo vuodesta -85!!) yhden kappaleen valinta on melko vaikeaa… Varmaan eniten ääntä lähtisi Papa don’t preachin tahdissa. Keikalle mukaan oma kulta.

  • nnnea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan mun rakkaan kaverin,ja papa don’t preachin aikana ääntä lähtisi eniten mutta frozenin aikana kyyneleet mitä luultavammin valuisivat sillä siihen liittyy niin paljon muistoja! <3

  • NiinaP
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    veisin avomieheni mukanani !:D kiva kokea yhdessä uusia juttuja.

    ja hoilaisin ja pomppisin hung upin tahtiin koska se on ollu yks lemppari madonna biiseistä ja se on niin mukaansa tempaava:)

    niiina-@hotmail.com

  • Sartsa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oma äiti lähtis mukaan keikalle! Yhessä hoilattais ääneen La isla bonitan tahissa! 😀

  • paelpa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin Madonnaa katsomaan ihanan rakkauspakkaus-kaverini Sannin, joka muutti Porista kauas Mikkeliin ja jota näen ihan liian harvoin:) Like a virgin olis meidän juttu, melkein pestäis sillä duetolla jo Madonnakin!

  • Tiia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wouu mahtava arvonta, onnea kaikille osallistujille!:) Itse ottaisin mukaani äitini,koska hän on Madonnaa kuunnellut jo todella pitkään sekä unelmoinut konserttiin pääsystä.Olisi mahtavaa antaa hänelle mahdollisuus päästä sinne ja kokea se hänen kanssaan:)

  • Molla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haaveilin vieväni ala-asteikäisen tyttäreni keikalle, mutta niinhän se on, että lippuihin ei ole varaa. Olisi varmasti mieletön kokemus ja muisto molemmille.

    Ray of light toisi fiiliksen:)

  • johannamaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukaan tietysti oma aviomies, ja parhaat bileet tuo Holiday tai Like a Prayer… Olenko vanha? 😀 Vetääköhän Madde noita edes enää?

  • Maijadonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    WUHUUU! Tän kisan mä haluun ehdottomasti voittaa, sillä kyttäsin lipunmyyntiä ku hullu, mutta sitte ei enää ollukkaa lippuja kun niitä menin katsomaan 🙁 Joten jos voittaisin niin ottaisin mun serkun mukaan ja me mentäis hoilaamaan Like a prayeriä niin lujaa että varmasti kuuluu ;))

  • Pikkusisko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Isosiskoni ei tiedä tätä, mutta ostin hänelle lahjaksi lipun Madonnan Suomen keikalle -09. Halusin yllättää hänet lipulla, mutta lipun jo hommattuani kävi ilmi että hänellä oli työhön littyvä sitoumus, josta ei päässyt irti. Nieli tappioni ja myin lipun viikkoa ennen tapahtumaa kymmenen euron tappiolla. Itse kävin keikalla ja tanssin koko shown ajan. Haluaisin viedä siskoni tänä vuonna konserttiin myös siksi että asumme yli 500 km päästä toisistamme ja näemme vain harvoin. Yhdessä voisimme jorata Vogueta ja viettää näin laatuaikaa yhdessä =)

  • musiikin ystäväinen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin hyvän ystäväni, jonka kanssa haluasin jakaa jonkin näin hienon kokemuksen.

  • Aava
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle veisin tyttäreni 🙂

    Ja hoilaisimme yhdessä ”Give It 2 Me” kappaleen ja kaikki muutkin 🙂

  • Janna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin erään ystävän, joka on hulluna Madonnaan ja jonka kanssa joudumme ikävä kyllä eri teille jatko-opiskelujen tähden. Vika yhteinen tyttöjen reissu olisi siis nasta huipentaa Madonnalla 🙂 Taitaisimme rääkyä koviten Material Girliä tai Papa don’t Preachia!

  • hanskubansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa, suosisipa arpaonni <3 Veisin konserttiin kaveriksi oman rakkaan äitini! Asun pohjois-Suomessa, äitini Helsingin lähettyvillä, ja näemme todella harvoin. Olisi mukavaa mennä äidin luo kyläileen ja tehdä päivän reissu Helsinkiin, shopaten ja konsertissa hihkuen!:) Minun ja äidin mieleen olisi ehdottomasti Vogue!!

  • miira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan valokuvaavan ystäväni, jonka kanssa olin sopinut meneväni edellisellekin keikalle. Itselleni tuli tuolloin yllätysero, joten sen sijaan, että olisimme tanssineet keikalla, löysimmekin itsemme konserttipäivänä kantamasta tavaroitani muuttoautosta uuteen asuntoon. Kaiken lisäksi paikka oli niin lähellä, että musiikin _melkein_ kuuli!

    Olisi ihanaa saada uusi mahdollisuus – ystäväni ansaitsee sen!

    • miira
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ja eniten odottaisin kuulevani Into the Grooven tai muita vanhempia kappaleita!

  • Kati
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No kyllähän mukaan lähtisi oma mies, jolle haluaisin tarjota tilaisuuden nähdä kunnon stadionkeikkashow! Monetmonet biisit saisivat fiilikset taivaisii, mutta kyllä yksi suosikeista olisi Like a prayer.

  • Anastasia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin rakkaani katsomaan Madonnan keikkaa. Haluaisin tarjota tilaisuuden nähdä kunnon keikka minun kanssa, koska viimeksi oli EX:n kanssa stadionkeikkashowssa (kyseessä ei ollut kyllä Madonna).

  • Lellu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin jonkun parhaista ystävistäni, joka sillä hetkellä eniten tarvitsisi piristystä elämäänsä. Lempparibiisini Material Girl vois saada meikäläisen laulamaan aika kovaa 😀

  • Lellu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ehdottomasti isosiskoni, joka on niiin kaipaa irtiottoa kotiäitiydestä ja on sen tarpeessa! Sisko kyseli itse jo aikaisemmin josko lähtisin hänen kanssaan keikalle, mutta opiskelijana minulla ei ole mitään mahdollisuutta maksaa hirvittävää hintaa lipuista. Jos niin onnellisesti kävisi, että Madonnaa päästäisiin fanittamaan, Papa don’t preach on biisi jota jammailtais kympillä!

  • Sofia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voih, kunpa arpaonni nyt kerrankin suosisi! Veisin ehdottomasti keikalle mukanani parhaimman ja vanhimman ystäväni, jonka kanssa tiemme ovat lasten kautta taas kohdanneet yhteen monen monen vuoden tauon jälkeen. Ja ehdottomasti hoilaisimme täysillä Material Girliä! Tää tulisi niin tarpeen parille kotiäidille.. ;D

  • noonaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Poikaystävä lähtis niiiin mukaan ja sattuis sopivasti herran 18vuotis syntymäpäiväksikin toi keikka!! Papa don’t preachia hoilailtais varmaan lujimpaa mukana, senverran ollaan sitä singstaarilla laulettu 8)

  • annni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    AAAA uskomatonta! Ollaan jahkailtu poikaystävän kanssa lippujen ostamista ja taitaa jäädä haaveeksi tiketin hintojen takia. Tää olisi siis loistava mahdollisuus päästä yhdessä jammailemaan Madonnan tahtiin! Itselläni onkin jo kokemusta ko. artistin keikasta kesältä -09 ja tiedän todella, että sitä jos jotain kannattaa odottaa. Biiseistä jammailtavampia olisivat varmaan Hung up ja Vogue 🙂 Mä niiin haluan voittaa!

  • Mii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikaille mukaan poikaystäväni, joka rakastaa Madonnan musiikkia. Olisi myös meidän eka yhteinen keikka. 🙂 Itse pidän eniten Papa don’t preach ja Material Girl:stä! 🙂

  • shiemmye
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaani lapsuudenystäväni, jonka kanssa ollaan vieläkin hyviä ystäviä. Hän miut sai innostumaan Madonnasta joskus 13-vuotiaana..

    Kaikkein koviten hoilaisin Like a Prayer -biisin tahdissa. Tällä hetkellä parhain tapa kuunnella kyseinen biisi on autossa, yksin, nupit kaakossa. Melkein tuntuu, että Madonna on takapenkillä 😀 Mutta luulenpa, että Rouvan liveveto olisi kuitenkin parempi. 😀

  • inkkudaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    siis crazy for you olisi biisi.

    ja keikalle veisin oman mieheni. crazy for him.

  • Naomi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä ilahduttaisin parasta ystävääni, joka on todellinen Madonna-fani 🙂 Biiseistä mun mielestä yks huipuista on Jump.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle veisin rakkaan kämppikseni, sillä yhteistä aikaa ja tekemistä tulee järjestettyä harmittavan harvoin. Madonnan keikka olisi mahtavaa vaihtelua eteisessä moikkailulle! Like a virgin saattais irrota koviten! 😉

  • Milla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle veisin rakkaan kämppikseni, sillä yhteistä aikaa ja tekemistä tulee järjestettyä harmittavan harvoin. Madonnan keikka olisi mahtavaa vaihtelua eteisessä moikkailulle! Like a virgin saattais irrota koviten! ;)Ja jos nyt kommentti sähköpostin kanssa!

  • Christine
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin ehdottomasti isosiskoni keikalle mukaan. <3 Siskolla on heinäkuun lopussa synttärit ja Madonnan keikkaliput olisi paras syntymäpäivälahja hänelle. 🙂 Madonna on ollut hänen suosikki artistinsa jo pienestä pitäen.

    Minut saisi hoilaamaan kovaa ja korkealta Madonnan, Justin Timberlaken ja Timbalandin 4 minutes -biisi!

  • hennake
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle pikkusiskoni, jonka kanssa hoilattais varmasti kaikki biisit kovaa ja kolmiäänisesti 😀

  • Tättärää
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oho, jopas sä olit ahertanut 🙂 mä en ole ikinä valvonut koko yötä työn tai opiskelun takia. Toivottavasti kisa menee osaltasi hyvin!

    Ai niin….se MADONNA-kisa 🙂

    Oon niin vanha, että muistan oikeasti kun Like a virgin tuli telkkaristä ja oltiin siskon kaa että what? Like a prayer tuo kans muistoja ylä-asteen discosta…. Siskoni veisin tottakai, vaikka mies vois olla vielä parempi ehdokas, raukka vannoo Stam1nan nimeen 😉

  • Paii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle ottaisin mukaan siskoni tai jonkun parhaista akkakavereistani.

    Täysillä hoilottaisin varmaan keikan alusta loppuun, mutta etenkin Like a prayer ja 4 minutes, olisi varmaan siellä äänenkäytön ääripäässä.

  • Dina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Menisin keikalle parhaan ystäväni kanssa. Ei olla ikuisuuteen päästy keikalle bailaamaan yhdessä. Eniten popittelisin Revolver-biisin tahtiin. 🙂

  • Ansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ihanan ystäväni joka on suuri Madonna -fani. Emme ole tunteneet kauhean kauaa ystäväni kanssa, mutta hänestä on tullut sitäkin rakkaampi minulle. Ystäväni on yllättänyt minut monesti, ja tämä olisi ihana tapa kiittää häntä kaikesta. Itsekin pidän Madonnasta paljon, ja suurin voluumi minusta lähtisi jos keikalla pärähtäisi soimaan La isla bonita!

  • kirsti Rämö
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin Madonnaa katsomaan oman kultamussukkani eli avomieheni, viimeksi kun Madonna oli niin olimme matkoilla emmekä päässeet.Vaikka on ikää viisi ja nolla niin haluaisimme konsertissa olla, sillä televisiostakin katsottuna se näytti huippu mahtavalta.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle rakkaan mieheni, jonka kanssa olemme työkiireiden ja työaikataulujen takia viettäneet liian vähän laatuaikaa yhdessä jo useamman vuoden. Siellä hoilaisimme ja bailaisimme Hung up:n tahtiin!

  • Kirsikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olisi mahtavaa päästä keikalle rakkaan poikaystäväni kanssa jolloin saisimme viettää romanttista aikaa yhdessä! Juhlatunnelmaan saisi varmasti Like a prayer.

  • Hansu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ystäväni opiskeluajoilta lähtisi keikalle mukaan. Yhteistä aikaa on nykyään (aikuistumisen myötä) vaikea löytää. ”Sorry” olisi illan huipentuma, siihen biisiin liittyy monia ihania muistoja:)

  • Reetta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jaoin pienenä huoneen 5 vuotta vanhemman isosiskoni kanssa ja kun isosisko kuunteli Madonna, niin minä kans. Ja lauloin Like a virginiä paaaljon ennen kun tiesin, että mitä se virgin tarkottaa. 😀 Eli keikalle veisin isosiskoni ja hoilattaisiin yhdessä like a prayeria ehottomasti.

  • Jaana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin Madonnaa katsomaan rakkaan treenikaverini ja laulaisimme kurkku suorassa Like a Prayeria!

  • minea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse laulaisin ja pomppisin kaikkein innokkaimmin varmaankin Ray of lightin tahtiin:) Mukaan ottaisin erään kaverin, joka vaihtovuosien sekä töiden vuoksi on asunut/tulee asumaan kaukana minusta. Keikka olisi laatuaikaa yhdessä.

  • Lilian
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    oi että! Madonna on sellainen artisti, jonka haluaisin ehdottomasti nähdä livenä vielä jossain vaiheessa!liput on vaan sen verran suolaset, että menee mun kipurajan yli. mukaan ottaisin isosiskon, joka kolmen lapsen äitinä, juuri yli vuoden kestäneen talonrakennusprosessin ja siihen päälle vielä opiskelun ja työn yhdistäneenä kaipaisi varmasti jotain spesiaalia 🙂 taisin myös e_h_k_ä pölliä siskon kasettilaatikosta ne madonnat, joten tässä olis hyvitystä kerrakseen :)lempparibiisit on frozen, secret ja no kaikki vanhat biisit (siis 80-luvun) :))

  • Ansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin äitini Madonnan keikalle, koska hän on samaa vuotta kuin madonna sekä haluan kannustaa häntä ettei hän ole vielä vanha! ylipäätänsä ikinä missään keikoilla yhdessä käyty, joten olisi varmaan hieno kokemus. Hoilatuksi tulisi Madonna – Like A Prayer tai Madonna – Hung Up aina nostattaa!

  • M
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle äitini, joka on hullu madonna-fani.. hän ei saanut lippua keikale -09, ja oli erittäin pettynyt, koska oli odottanut tätä kyseistä keikkaa kauan. olisi aivan upeaa saada annettua hänelle ilo ja viedä hänet keikalle! emme tapaa niin usein joten keikalle pääsy olisi mahtavaa! 🙂

  • Henna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan erittäin hyvän ystäväni ja juhlittaisiin samalla meidän 23-wee synttäreitä siellä 🙂 Ollaan molemmat synnytty siinä elokuun puolivälissä.

    Ja me tottakai hoilattaisiin mukana kaikki biisit, koska osataan! 😀

  • Inah
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mie ottaisin mukaan minun hyvän ystävän, josta joudun olemaan erossa koko kesän. Tuo olis täydellinen jälleennäkeminen <3 Laulettais täysillä Material Girl koska se on vain niin hyvä biisi!

  • Sabrina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan äitini, sillä hän on lähes aina pitänyt Madonnan rytmikkäistä biiseistä.

    Sorry, Into the groove, Celebration ja Music saisivaat varmastin rääkymään mukana. Onneks siellä ei kuuluisi omat sulosoinnut muiden korviin 😀 (ainakaan niin hyvin…)

  • Riitu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin sinne mun kälyn! 🙂

    Ja eniten hoilaisin varmastikin hung up kappaletta!!

  • Ridge
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan yhden ylisöpön pojan kenen tapasin hiljaittain. :)) Give It 2 Me biisi sais mut niin raikumaan syämmen kyllyydestä! Siihen biisiin liittyy paljon hyviä muistoja,ai että!

  • nnea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Konserttiin ottaisin mukaani parhaan ystäväni K:n. Emme ole koskaan päässeet yhdessä mihinkään tapahtumaan erilaisen musiikkimaun takia, mutta Madonna on ainoa joka uppoaa molempiin. Yhdessä jorattaisiin koviten varmastikin Like a Virginiä, tulee niin paljon muistoja mieleen siitä biisistä 🙂

  • Riibba
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Äitini ehdottomasti! Ollut Madonna-fani ensimmäisestä levystä saakka:)

  • annes
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ehdottomasti pikkusiskoni joka on oppinut arvostamaan Madonnaa hitaasti ja varmasti isosiskonsa (haha guilty as charged) painostuksen ansiosta. Vielä pitäisi saada kokea Madonna livenä niin our lives would be complete! Eniten pistäisi kiljuun, huutaan ja ehkä vähän laulaankin Like a Prayer joka on todistetusti Madonnan paras biisi 😉

  • mirremau
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin todellakin mun parhaan kaverin, koska sen kanssa on aina parhaat bileet! Ja epäilen että myös Madonnan keikka jää laimeeks ilman meidän kreisibailausta… Madonna faneina osaamme biisit ulkoa, joten hoilattas kaikissa mukana ja lujaa!

  • Auringonkukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ystävän joka on myös fanittanut Madonnaa ensimmäisestä levystä asti…hoilattaisiin varmaankin kaikki biisit kuten jo lapsena, mutta La isla bonita <3

  • adalmiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hii! Veisin ehdottomasti mieheni, joka on aina huvittuneena seurannut oman isänsä Madonnna-fanitusta.

    Näkisipä sitten siippanikin, että Madonna rokkaa 🙂

    Eniten tanssijalat vipattaisivat Hung upin soidessa. Kumpikin meistä on kuullut ko. biisin sanoja väärin.

    Minä: I go slowly, so slowly.

    Mies: Allrgight , allright (siis MITEN hung upin voi kuulla noin väärin 😀 :D)

  • Annie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin keikalle ehdottomasti mukaan siskoni! Näemme pitkän välimatkan vuoksi harvoin ja Madonnan keikka olisikin loistava syy viettää tyttöjen viikonloppu Helsingissä. Ja varmasti Papa Don’t Preach raikaisi kaikista koviten molempien suusta!!

  • Jennu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle veisin mukanani rakkaan ystäväni joka on auttanut minut ylös masennusten ryöpyistä vaikeimmillakin hetkillä! Laulaisimme siis korkealta ja kovaa Material girl-biisin!

  • Iidu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukaan ottaisin oman rakkaan äitini. Sukat jaloissa saisi pyörimään ”Sorry”, joka on erittäin menevä ja hyvä biisi!! (:

  • Annaleena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle ottaisin mukaani ihanan mammakaverin, joka takuu varmasti olisi innoissaan moisesta ylläristä.

    Like A Prayerin kohdalla voisi naapurin tärykalvot olla koetuksella 🙂

  • Mellina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ehdottomasti vanhemman siskoni! Joka ikinen biisi saisi hoilauksen varmasti täysille, Give It 2 Me ja Hung Up kuitenkin herättäis eniten tunteita kokea livenä! 🙂

  • Kermit
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin keikalle mukaan pikkusiskoni, joka tarvitsisi elämäänsä nyt piristystä ja joka muutenkin lukeutuu Madonna-faneihin! Ainakin itselleni biiseistä kolahtaa ”Jump” sekä ”Celebration”.

  • ida
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan parhaan kaverini tietysti. Ja hung up olis se biisi jonka aikana laulaisin ja huutaisin keuhkoni tyhjäksi ja hyppisin jalkani kipeiksi! (mutta se ei jäisi siihen!pieni varoituksen sana vaan mahdollisille tuleville vieruskavereille :D)se biisi on vaan niin nostalginen:)

  • Hemukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin ystäväni Tainan jonka kanssa kävimme Madonnan edellisellä Helsingin keikalla.

    Erityisesti La Isla Bonita saa tanssimaan ja hoilaamaan mukanaan. Siihen liittyy omakohtainen kokemus vuodela 1993. Sanoitus sattuu pitkälti kohdilleen 🙂 Erityisesti kertosäe on omakohtaisesti koettu:

    ”I fell in love with San Pedro

    Warm wind carried on the sea, he called to me

    Te dijo te amo

    I prayed that the days would last

    They went so fast”

  • Niki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wow mikä arvonta !! Veisin ehdottomasti ystävääni, joka tulee kesällä ensimmäistä kertaa Suomeen ja mikä olisi parempi kun tällainen yllätys ! Tulis varmasti vielä toisenkin kerran Suomeen;D

    Hung Up soimaan ja bileet alkaa! ;D

  • eemm
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle isoveljeni, joka on ollut suuri Madonna-fani varmaan koko ikänsä ja haluaa sinne keikalle päästä 🙂 Synttäritkin hänellä on just ennen keikkaa.. 🙂 Hung upia tulis varmaan hoilattua koviten, koska se musiikki siinä on niin kiva ja jää aina päähän soimaan

  • EnnaW
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin keikalle ehdottomasti mukaani äitini, joka on ollut hirmuinen Madonna- fani jo pidemmän aikaa. Vanhat hitit ja niistä varsinkin La Isla Bonita saisi meidät fiiliksiin!

  • Henini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä ottaisin keikalle mukaan isosiskoni, sillä hän tarvitsisi jotain rentoa ja vapaata menoa kotihommista ja lastenhoidosta! Ehdottomasti ainakin La Isla Bonita sekä Hang Up saisivat ja saavat tanssijalat vipattamaan ja laulun raikaamaan aina ja mielen korkealle. 🙂

  • moona
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Elämänkumppanini kanssa keikalle.

    Hung Up on paras.

  • vveera
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle veisin parhaan ystäväni Fannin! Varmasti olisimme täysillä mukana koko keikan ajan mutta Hung Up varmaan innostaisi hoilaamaan mukana eniten (:

  • Laapa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parhaan kaverin kanssa, tietty!

    laapalaura(a)gmail.com

    • Laapa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niin, se biisi unohtui.

      Tarttuvimpia voisi olla mm. se perinteinen Like a Virgin 😉 eli ainakin siinä irtoaisi!

  • Gaselli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minulla on isoveli, joka on kouluttanut musiikkimakuani Metallicasta Tulenkantajiin. Luulen, että hän voisi olla keikasta täpinöissään. laulaisin mukana koko keikan, oli laulutaitoa tai ei. Mutta ehkä ”Like a Virgin” on SE biisi.

  • Erika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    AAAAh ottaisin lapsuudenystäväni Lindan.. Ei olla oltu muutamaan vuoteen kauheasti tekemisissä, mutta tässä olisi hyvä syy nähdä! Varmaan laulettais ja tanssittais Madonnan Hung up-biisin tahdissa sillä kävimme joskus tanssitunnilla ja opeteltiin kyseisen biisin dance;D

  • heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mieheni. Like a virgin

  • Kere
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaani parhaan ystäväni, joka on ollut tuki ja turva irtisanomiseni aikana. Yhdessä hoilattaisiin kurkku suorana Give It To Me kipaletta..

  • Bette
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin siskoni keikalle koska olemme pienestä asti fanittaneet yhdessä Madonnaa! Yhdessä hoilattaisiin varmasti Vogueta ja La isla Bonitaa, joska molemmista biiseistä meillä on hauskoja muistoja 🙂

  • mma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin ehdottomasti mukaan äitini ja muu yleisö varmaan toivoisi että EN hoilaa minkään biisin mukana 😀

    Voi olla kuitenkin, että kiduttaisin ihmisiä ainakin La Isla Bonita:lla.

    Tai siis ketä mä yritän tässä huijata.. laulaisin taatusti jokaisen biisin mukana 😀 Viimeksi jäi Madonna näkemättä, mutta olisi huikeaa päästä mukaan tällä kertaa.

  • toffu1
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan ystäväni joka on raskaana nyt ja silloin pääsisi vihdoin pitkästä aikaa bilettään ja tietysti ois kiva jos tällä kertaa päästäs kattoonkin Madonnaa kun viimeks oltiin melkein siellä=). We love Madonna.

  • annnu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    sisko lähtis mukaan ja hoilattais laik ö vöötsiniä

  • Keksinen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi, olisi niin monia laulattavia biisejä, mutta yksi henk koht värisyttävä olisi Get Together.

    Mukaan ottaisin kummitädin, joka on aikaaan pukeutunut pitsihanskoihin ja helmiröykkiöihin ja kimittänyt Like a virginiä sydämen pohjasta!

  • Sanni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin mukaan keikalle parhaan ystäväni, sillä pääsemme keväällä ylioppilaiksi ja tuollainen kokemus kyllä kruunaisi koko lukio aherruksen ja sen jälkeisen kesän, jolloin muutamme yhteistuumin Helsinkiin ja aloitamme ELÄMÄN!! Biiseistä Jump ja Hung up iskevät todenteolla, ja ovat sen verran uudempiakin että ois hyvät mahdollisuudet päästäkkin jammaileen niiden tahtiin!! 🙂

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ihanan reippaan, opintojen, työn ja isyyden kanssa taiteilevan mieheni. Kappale on Material Girl. Pidän biisin sävelestä, ou jee! Raskaaksi tulon jälkeen (helmikuu 2011) ulosmeno on jäänyt tyystin. Olisi oikeasti kiva päästä viettämään yhteistä aikaa hyvän artistin keikalle mieheni kanssa. Saisi kerrankin laittautua. Prinsessallakin on jo hoitopaikka varattu. Heh!

  • t-mr
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vanhan luokkakaverini, jonka kanssa musaluokalla ollaan oltu supermadonna faneja. Papa don’t preach, like a virgin… Kyllä näitä löytyy vanhemmasta tuotannosta mutta hyviä tanssi biisejä myös uusimmasta matskusta.

  • emmmie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hung Up! Ja mukaan ottaisin kaverini, jonka kans ei nykyään nähdä kovin usein välimatkan vuoksi. Mutta kun tää biisi oli huippuhitti, niin vietettiin menevää opiskelijaelämää Rovaniemellä ja melko usein tuli kekkeröityä tämän tahtiin ja bootyäkin sheikattua. Oltiin silloin kämppiksiä kaveruuden ja luokkakaveruuden lisäksi. Tää olisi loistava juttu päästä viettämään aikaa yhdessä pitkästä aikaa ja fiilistelemään 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ainii, sama kaveri myös otti minut mukaan, kun hän voitti liput eräälle keikalle, joten nyt makselisin näillä lipuilla takaisin sen.

  • Piasi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin ehdottomasti Madonna-fani siskoni keikkailemaan ja biisi ois tottakai kasaria eli papa don’i preach (tai miten nyt ikinä sit kirjoitetaankin… my english is not so good 😀 )

  • Reetta K
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ehdottomasti vanhemman siskoni! Hän ei nuorempana (about 17 vuotta sitten) mitään muuta tehnykkään, kuin luukutti Madonnaa 24/7. No, välillä ehkä Michael Jacksonia myöskin.. Silloin aikoja sitten minuun iski La Isla Bonita kovimmin, tänä päivänä Hung Up edustaa minusta Madonnan pahaimmistoa!

  • mur
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä veisin pikkuserkkuni. Ollaan molemmat saman ikäisiä ja remuttu aina kakarana yhdessä. Näin vanhempana ei enää nähdä niin usein kun muutama sata kilometriä erottaa. Mutta MADONNAA kun päästäisi katsomaan niin johan olisi!

    Ja laulettaisi yhdessä suoraa kurkkua Miles away:tä 🙂

  • Xeve
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lähtisin keikalle ehdottomasti mieheni kanssa. Ja illan kohokohta olisi tietysti Like A Virgin! 🙂

  • Zara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lähtisin keikalle ehdottomasti äitini, isäni tai parhaan ystäväni kanssa! 🙂 Hyppisin hulluna jokaisen kappaleen kohdalla, mutta eniten ehkä ”Get Into The Groove” tai sitten hoilaisin mukana ”Like a Prayer” kun osaan sen jo valmiiksi ulkoa! 😀

  • Give it 2 me
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Madonnan koserttiin lähtisin ehdottomasti yhdessä bestikseni kanssa. Tulisi lisää yhteisiä muistoja ja laatuaikaa

    : ) Paras biisi on Give it 2 me!

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Konserttiin veisin rakkaan mieheni! Ehdottomasti parhaimmat biisit ovat 4 minutes ja she´s not me!

  • Suvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin keikalle mukaan parhaan ystäväni ja hoilaisimme Material Girlia, jonka hän toivottavasti nostalgia-arvon takia suvaitsisi esittää! 😀

  • HennaH
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ystäväni Miian ja La Isla Bonita kuuluu mielestäni Madonnan parhaimmistoon.

  • Aikku10
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Menisin mieheni kanssa konserttiin. Parhaita biisejä ovat ainakin 4 minutes ja Like A Virgin!

  • Malla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensimmäiselle Madonnan keikalleni veisin rakkaan ystäväni. Asumme nykyään eri paikkakunnilla, joten tapaamisia pitää erikseen aina järjestää. Tämä toimisi yllätyksestä!!:D Like a Virgin

  • Peppinen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Naiseni veisin Madonnaa katsomaan ja kuulemaan, La Isla Bonita ja Hung Up ovat hyviä mm.ssa mutta onhan niitä paljon muitakin.

  • majsan
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukaan lähtisi ehdottomasti oma sisko ja hoilaisimme koviten biisille 4 minutes!!

  • Taika-Lisbeth
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle rakkaan isäni! Meillä on ollut hiukan kaukaiset & viileät välit viime vuosina, mutta mikäpäs olisi parempi keino herättää ’ystävyys’ uudelleen henkiin kun Madonnan keikalla yhdessä hoilattu ’Holiday’ 🙂 Vieläköhän lippuja saa ostettua, jos onni ei potkaise?

  • käyttäjä-11564
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    keikalla parhaan biletysfiiliksen saisi aikaan varmaankin like a virgin-biisi-ihanuus, jonka ilmestyessä aloin tosiaankin fanittamaan madonna.keikalle ottaisin mukaan parhaan kaverini, jonka kanssa ei viime keikalle saatu lippuja.snif!

  • maisamiisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukaan pääsisi rakas ystäväni ♥. Hung up, Frozen, 4 minutes, Give it 2 me, jajaja.. Yhtä on mahdoton valita! Joten seuraavana päivänä ei varmaan juurikaan pihahdusta enempää ääntä lähtisi 😀

  • Neroli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti ottaisin mieheni mukaan, saisimme vapaata hulina-arjesta ja kahden keskistä aikaa, joka on erittäin harvinaista!

  • Eliisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukaan pääsisi ilman muuta rakas mieheni. Ja kappale olisi Like a Prayer. 🙂

  • Manna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan entisen poikaystäväni ja fiilisteltäisiin Frozenia nostalgiaa tihkuen oikein antaumuksella.

  • Ansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin keikalle mukaan ehdottomasti siskoni. Madonnalla on monta mahtavaa biisiä, mutta ainakin Human naturen kohdalla olisi varmasti pakko hoilottaa 🙂

  • Sailula
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan äitini, joka on ollut madonna-fani pienestä pitäen. Hoilaisin hänen kanssaan La Isla Bonitaa kovaa ja korkealta! :))

  • tarkku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Poikaystävän ja Frozen ois kovin hitti! 🙂

  • Elinäf
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Messiin lähtis vuotta nuorempi pikkusiskoni, jonka kanssa teinirebelvuodet oltiin parhaat kaverit ja juotiin kimpassa pussikaljat sekä hoilattiin Papa don’t preachia ja muita vähän vanhempia madonna klassikoita. Ollaan opiskelujen perässä kumpiki muutettu eri paikkakunnille ja harmillisen vähän ollaan enää tekemisissä. Tässä olis siis huippu syy nähä pikkusiskoa, hoilata täysillä vanhan lempparin tahtiin ja leikkiä vähän rebeliä tämän tylsähkön arjen keskellä 😉

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukaan ottaisin mitä luultavimmin kolme vuotta minua nuoremman pikkusiskoni. Keikkalipusta saisi hänelle myös kaikkien aikojen parhaimman synttärilahjan. Ja kovimmin hoilaisimme varmaan Material Girlin tahdissa – sen verran materialisteja itsekin olemme 🙂

  • nia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle hyperenergisen liikunnanohjaajaystäväni Nooran, joka on aina soittanut Madonnaa jumppatunneillaan uskollisesti ja jaksanut tanssia Madden biisien tahtiin aina yhtä vauhdikkaasti myös yökerhojen puolella. Siinä olis parasta keikkaseuraa! Biisi, joka saisi meidät villiintymään eniten, olisi vanha kunnon holiday.

  • Hanna O
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lähtisin niin mielelläni katsomaan Madonnaa elokuussa! Veisin konserttiin tyttäreni Ellan, joka ei ole päässyt kertaakaan mihinkään konserttiin. Minä osaan varmaan kaikki Madonnan voisit ulkoa, ehkä Vogue on se lemppari. Tyttäreni hoilaa uusinta hittiä. Peukut on pystyssä!!

  • Murmeli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Valitettavasti mulla ei ole mitään ”ystävä on Madonna-fani kuolemaansa asti”/”juuri vauvan synnyttänyt ystävä, joka pääsee pitkästä aikaa bilettämään”/”ystävä jota en ole nähnyt pitkään aikaan”/”ystävyyden uudelleen herättäminen”/”ystävä johon on pitkä välimatka” tms. korttia. Ehei, vaan myönnän reilusti, että ottaisin mukaan avomieheni. Koska se olis ainoa, joka ois keikan kanssani ansainnut, sietäähän se mua päivittäin. 😀 Lempibiisini Madonnalta on Bondi-meiningillä Die Another Day. Huippu.

  • Hellu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ystävänpäivänä sain mun kullalta keikkalipun, mut ei Madonnan… olin kyllä vihjaillu ku sentään synttärit päivä ennen keikkaa… eli kullan ottaisin mukaan. ja parempaa synttärilahjaa ei voisi saada ! Jump on yks lemppareista

  • käyttäjä-4754
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sielunkumppanini kanssa keikalle menisin La Isla Bonitaa kuuntelemaan!

  • jiiäs
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Maailman ihanimman poikaystävän sijaan mukaan lähtisi pikkusisko Itä-Suomen perukoilta. Itse asun pääkaupunkiseudulla, jossa kulttuuri- ja keikkatarjontaa riittää. Pikkusiskoni on invalidisoitunut, joten hän ei pysty itsenäisesti liikkumaan mihinkään pieneltä paikkakunnalta. Ja koska vanhempamme ovat työssäkäyviä, niin hekään eivät voi ottaa lomaa milloin sattuu.

    Joten, JOS voitan liput, pyydän ehdottomasti pikkusiskoni (26 v.) seurakseni! Olisi hänelle huippuylläri, jota hän ei varmasti osaa odottaa. Madonnassa riittäisi ihastelua etukäteen, keikalla ja jälkikäteenkin. Itse en ole juurikaan kuunnellut uudempaa Madonnaa, mutta vanhoista biiseistä Human Nature ja Secret saisivat jopa meikäläisen kiljumaan. 😀

  • PariS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle lähtisi mukaan siskoni, jolta jäi edellinen Madgen suomen visiitti väliin. Voguen tahdissa posetettaisiin 😉

  • Tintsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaa poikaystäväni joka asuu eri paikkakunnalla, saisi kerrankin tulla helsinkiin 🙂 laulaisimme eniten american pie- biisiä jos se nyt sattuisi olemaan setissä mukana 🙂

  • Maisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin mieheni keikalle mukaan, hän ei niin Madonna fani, mutta oppispa kuuntelelmaan laatu musaa :).

  • Pex
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaverin ottaisin mukaan.

  • JossuZ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Maa lahtisin konserttiin aitini kanssa!! Sen korvia raakkasin koko teini-ikani Madonnan biiseilla mun hienossa mankassa napit kaakossa! Mun lempparibiisi on Open your heart….nyt rupesi hyrailyttamaan….ja tietty toissa olen!

  • Nanja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olipa kerran kaksi ekaluokkalaista tyttöä, jotka olivat parhaat ystävykset. Heille suurinta hupia oli yrittää änkeä naapurin teini-ikäisen tytön luokse hengaamaan. Silloin, kun tyttöjen onnistui päästä sisään, he halusivat katsoa VHS:ltä Material girl -keikkataltiointia ja laulaa mukana.

    Ekaluokkalaisista tuli teinejä ja teinistä aikuinen. Yksi kuitenkin pysyi muuttumattomana: rakkaus Madonnan musiikkiin. Teini-ikäisinä parhaat ystävykset keräilivät idolistaan leikekirjoja ja iltapäivät kuluivat haaveillessa Something to Rememberiä kuunnellen. Ensimmäisissä discoissa tanssittiin Ray of Lightia ja kouluesitelmät pidettiin yleensä Madonnasta (vaikkei se kovin coolia ollutkaan).

    Teineistä kasvoi nuoria aikuisia. Vuonna 2009 he pääsivät viimein näkemään idolinsa livenä. Keikka oli unohtumaton ja ystävykset innostuivat uudelleen Madonnan musiikista. Aina yhdessä ollessaan he huudattivat ja hoilasivat Like a Prayeriä, josta olikin muodostunut heidän kaikkien aikojen suosikki Madonna-biisi.

    Nyt vuonna 2012 toisella ystävällä on meneillään vaikea vaihe: omakotitalo ja lusikat menivät jakoon, rahasta on tiukkaa.

    Eräänä päivänä toinen ystävyksistä huomaa, että voisi eräässä blogikilpailussa voittaa ystävälleen ja itselleen liput idolinsa keikalle. Hän osallistuu kilpailuun ja pyytää nöyränä keikkalippua viedäkseen parhaan ystävänsä, suuren Madonna-fanin, keikalle tanssimaan alakulonsa pois. Koska kaksi asiaa pysyy: rakkaus Madonnan musiikkiin ja näiden kahden ystävyys. Sen pituinen se (tosi-)tarina.

  • Nina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä ensimmäisenä tulee mieleen Vogue 🙂 Mukaan lähtisi varmasti paras ystävä, mieheke ei välttämättä innostuisi 😉

  • eini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä veisin parhaan ystäväni tänne, koska se on ollut niin ihana mulle. Ja toivoisin, että keikalla soisi Music, ni pääsisin laulaan että hey mr. dj put a record on I wanna dance with my baby.

  • Tuulis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mieheni veisin, madonnan show on varmaan huikea!

  • mikkochka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olisi ihan mieletöntä mennä kumppanini kanssa katsomaan popin kuningatarta! Kummatkin olemme aivan hulluja faneja ja edellisellä kerralla emme päässeet kumpikaan joten nyt olisi korkea aika! Omistamme jopa jokaisen levyn.

  • Emppu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle ottaisin mukaan siskoni, jonka kanssa käytiin fiilistelemässä viime kesänä Bon Jovia. Sisko olisi mahtavaa keikkaseuraa ja olisi varmasti konsertista aivan yhtä innoissaan kuin minäkin. Kaikkien biisien mukana tulisi varmasti hoilattua, mutta eniten innostuisin ehkä Like a prayer -biisistä.:) Hyvänä kakkosena La isla bonita. 🙂

  • Henkka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Poikaystävän ottaisin mukaani laulamaan La Isla Bonitaa.

  • Niina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Varmasti lähtis ystävä. ja madonnan kokoelma tietysti juhlahumussa soisi ennen ja jälkeen keikan.

  • anne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Uuu, Madonna. Nuoruuteni idoli ja roolimalli 🙂

    Mikäli onnetar suosii, ottaisin mukaan parhaan kaverini Sarin, joka ihan varmasti laulaisi kurkku suorana kanssani Express Yourselfia. Ja monia muitakin, hihi.

  • Marie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllähän Madonnaa nyt olisi mukavaa päästä katsomaan. 😀 Muistan joskus 10-vuotiaana katsoneeni telkkarista hänen keikkojaan ja aina sanoin isälleni, että häntä minä menen katsomaan vielä joskus. Mukaani nappaisin parhaimman ystäväni ja upeaksi todetun keikkaseuralaisen. Jos minulle liput napsahtaisi antaisin toisen hänelle suoraan osaksi hänen syntymäpäivälahjaansa, nimittäin ovat synttärit viikkoa ennen keikkaa. 😀 Kaikki Madonnan biisit ovat aivan mahtavia ja kyllä ääntä lähtee varmasti jokaiseen kipaleeseen, mutta oma lemppari on ehdottomasti Jump. (:

  • Irmeli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan työkaverini joka jakaa kanssani työmme haasteet ja saavutukset, work hard, play harder.. Keväällä on tapahtumassa suuria asioista ja olisi mukava mahduttaa mukaan myös jotain tällaista. Music olisi yksi illan kovimmista jutuista!

  • Madde
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin konserttiin veljeni, oltiin katsomassa yhdessä myös Bon Jovin keikkaa viime kesänä. Holiday lähtisi niin kovasti!

  • Ulla Ruohonen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin nuorimman poikani, uskon että hänkin tykkäisi ”vanhasta” HYVÄSTÄ musiikista, vaikka kuuntelee itse toisenlaista. Olisi hänelle ehkä avartava elämys…

    La Isla Bonita olisi se kapple, jota eniten odotan. Vie ajatukset ihaniin loma-aikoihin, saa mieleni aurinkoiseksi.

  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle mukaan ottaisin ystäväni Tiian, jonka kanssa olemme olleet parhaita ystävyksiä ja diggailleet Madonnaa semmosen parikymmentä vuotta. Eniten meikäläistä laulattaa ja joratuttaa Into the Groove -biisi.

  • Salkko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikkaseuraksi lähtisi ihminen, jolta sain rippilahjaksi liput Jätkäsaaren keikalle! Nyt olisi takaisinmaksun aika 🙂

  • Peppinen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    La Isla Bonita, Like a Prayer ja monta muuta hyvää on ihanalla Madonnalla takataskussa, veisin vaimoni elokuussa konserttiin.

  • Anis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ehdottomasti poikaystäväni, joka oli aivan rakastunut Madonnaan.. 5 vuotiaana 😀 Holiday varmasti pakottaisi hoilaamaan täysiä mukana!

  • meemi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ottasin mukaan parhaan kaverini. ei olla käyty missään tyttöjen reissussa pitkään aikaan, ja sellasella on aina niin kivaa! lempparibiisejä on kyllä monia, mutta kyllä la isla bonita on ainakin yks niistä.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle mukaan ottaisin ehdottomasti äitini. Neljän lapsen yksinhuoltajana sekä opiskelijana äitini ansaitsee mielestäni edes yhden illan päästä vapaalle ja tanssimaan.

    Äitini kertoi haluavansa Madonnan konserttiin, mutta nähtyään lippujen hinnat unohti ajatuksen. Toivottavasti nyt nappaisi niin saisin rakkaan äitini hetkeksi irtautumaan tästä kaaoksesta kotona. Ja papa don’t preachiä vetäisin täysillä !

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle mukaan ottaisin ehdottomasti äitini. Neljän lapsen yksinhuoltajana sekä opiskelijana äitini ansaitsee mielestäni edes yhden illan päästä vapaalle ja tanssimaan.

    Äitini kertoi haluavansa Madonnan konserttiin, mutta nähtyään lippujen hinnat unohti ajatuksen. Toivottavasti nyt nappaisi niin saisin rakkaan äitini hetkeksi irtautumaan tästä kaaoksesta kotona. Ja papa don’t preachiä vetäisin täysillä !

  • janinina2
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle mukaan ottaisin ehdottomasti äitini. Neljän lapsen yksinhuoltajana sekä opiskelijana äitini ansaitsee mielestäni edes yhden illan päästä vapaalle ja tanssimaan.

    Äitini kertoi haluavansa Madonnan konserttiin, mutta nähtyään lippujen hinnat unohti ajatuksen. Toivottavasti nyt nappaisi niin saisin rakkaan äitini hetkeksi irtautumaan tästä kaaoksesta kotona. Ja papa don’t preachiä vetäisin täysillä !

    taisin muuten sekoilla näiden kommenttien kanssa tuli varmaankin monta kertaa 😀

  • Sonsku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin parhaan ystäväni,koska tuo teräsnainen olisi mahtava nähdä mahtavassa seurassa. Biisi,joka saa muistoja pintaan ja väkisinkin alan hoilaamaan mukana on You´ll See..

  • Elle-Marie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukaan ottaisin luultavasti parhaan ystäväni! Suosikkini on Vogue, joka nostaa heti mielialan ylös! 🙂

  • Piitu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä olen kiinnostunut lipuista rehellisesti sen takia, että en ole koskaan ollut varsinainen Madonna-fani. Jo edellisen keikan aikana pohdin, että olisiko pitänyt yrittää lippuja, sillä veikkaan, että livenä Madonna saattaisi mut positiivisesti yllättää. Parhaat ja ikimuistoisimmat keikat ovat olleet ne, joilta ei ole oikeastaan osannut odottaa paljoa ja sitten on lähtenyt jalat alta ja huokaus ”VAU”.

    Mukaan ottaisin mieheni tai isoveljeni, molemmat varmasti keikasta innoissaan. Ja laulaisin You’ll see:n tai Material girl tahtiin..

  • petra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle äitini.. 🙂

  • Päivi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hmmm…Ottaisin niin ilolla vastaan The Lady Madonnan -keikkaliput. Koskaan en ole nähnyt noin huipputason artistia livenä. Madonna musiikki on ihan alkuajoista kuulunut favoriteihini eli yksittäisiä lempparibiisejä en pystyisi mainitsemaan. Lista kun olisi loputon 😉 Mukaan ottaisin ehdottomasti parhaan ystäväni, joka ansaitsisi tämän kaikista niistä leelianlepotuolina-olohetkistä, joina olen omia sydänsurujani vuodatellut. Nyt on pakko siirtyä Lady Madonnan musiikin pariin…

  • Sintsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oman rakkaan aviomieheni ottaisin mukaan viettämään vapaailtaa lastenhoidolta. Papa don’t preachia hoilaisin varmasti täysillä 🙂

  • Milla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan rehellisesti sanottuna, ei ole hajuakaan kenet ottaisin keikalle mukaan! Toivottaasti elokuussa on. Olen ottamassa irtiottoa nykyisestä elämästäni ja muuttamassa Helsinkiin. Tarkoitus on löytää tuhat ihanaa uutta kaveria ja toivottavasti myös yksi sydänystävä, joka voisi laulaa keuhkot pihalle mun kanssa Livin on a prayeriä :))))

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielelläni lähtisin Madonnan keikalle hyvän ystäväni kanssa hoilaamaan Celebrationia!! Tuntuu kyllä hyvältä ajatukselta! 🙂

  • SannaK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hoolidaay ceelebraate.. Hoilaisin ja täysiä ystäväni Kirsin kanssa..

  • Airikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    La Isla Bonitaa veisin kuuntelemaan mieheni, hän on kova Madonna fanittaja. Viimeksi en päässyt Madonnan keikalle ja se jos mikä harmitti.

  • madde
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keikalle ottaisin mukaan avopuolisoni 🙂 Holiday tuo muistoja mieleen!

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    (Ensinnäkin pahoittelut siitä että kommentoin salalukijana vasta nyt ekaa kertaa, tuntuu niin material girlmäiseltä!)

    Keikkakaveria ei tarvisi kahta kertaa miettiä! Mukaani ottaisin rakkaan tätini, joka on ehkä maailman suurin Madonna-fani. Tämä täti mut alunperin 5-vuotiaana tutustutti Madonnaan, ja siitä asti ollaan jaettu voimabiisejä puolin ja toisin juurikin Madonnalta. Käytiin katsomassa Madonnan ekaa Suomen-keikkaa yhdessä, ja se oli yks parhaita kokemuksia tähänastisessa elämässä.

    Täti ei itse pysty ostamaan lippuja, köyhä yksinhuoltaja kun on, ja tämä olisi ihan mahtitilaisuus hemmotella mulle rakasta ihmistä. Muutin Lontooseen syksyllä, ja tuo Madgen keikka sattuisi vielä kesälomaan – mikä parempi tilaisuus viettää laatuaikaa yhdessä pitkästä aikaa!

    Ehdottomasti suurimman hoilailun ja halailun aihettaa Like a Prayer, joka oli myös perheemme kolmannen, nyt jo menehtyneen, Madonna-fanin lempibiisi. Sen soidessa tuntuu että hän on meidän kanssa samassa tilassa 🙂

  • Berry
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle parhaan kaverini ja hoilaisimme täysillä biisin 4 minutes mukana (:

  • -Virpi-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mieheni veisin kuuntelemaan Madonnaa ja Holiday pistäisi laulamaan mukana 🙂

  • ensu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle äitini, joka on samaa ikäluokkaa Madonnan kanssa ja kasvanut Madonnan keralla, mutta ei ole koskaan (!) ollut missään megakonsertissa. Mistä sitä siinä iässä enää kannattaa aloittaa kuin suoraan huipulta eli Madonnasta. Kovimmin laulaisin `Like a Virgin`-hitit mukana, sivusilmällä vilkuilisin ymmärtääkö äiti vitsin..

  • sh
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin parhaan ystäväni matkaan ja lähdettäisiiin lauleskeleen American Pieta oikein sydämemme kyllyydestä!

  • Eeva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ystäväni, joka täyttää samana päivänä 30-vuotta. Olin itseasiassa ajatellut hankkia liput tälle keikalle, mutta työhässäkkä vei ajatukset muualle. Eniten laulettaisiin varmaankin nuoruusvuosien hittibiisejä, American Pie nyt ainakin sytyttäisi.

  • Marikki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle siskoni ja olisimme varmasti molemmat innoissamme, jos kuulisimme Jump- tai Get together -kappaleen livenä.

    On jotenkin hurjaa ajatella, että Madonna on vanhempi kuin äitimme ja itsekin lähestyn kovaa kyytiä kolmeakymppiä eli en itsekään ole enää mikään tytönhupakko 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin ystäväni keikalle, koska emme ole nähneet Madonnaa ikinä livenä. Hoilaisin täyttä häkää biisiä Into The Groove! Taattua kasari Maddea!

  • nelli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle mukaani parhaan ystäväni Saaran ja hoilaisimme jump-biisiä täysillä:)!

    Olen aina halunnut Madonnan-keikalle ja niin myös ystävänikin!

    Fanitan Madonnaa;)

    Ja jaan tämän vinkin kisasta ystävieni kesken tekstareilla!

  • ahle
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle tyttäreni ja laulaisin mukana kappaletta La Isla Bonita -kappaletta, koska sitä osaan mielestäni laulaa, eli ei tule vierestä pitkiä katseita väärin lauletuista sanoista yms.

  • hedonya
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mieheni mukaan keikalle. Pidän todella paljon Madonnan koko tuotannosta, mutta menevimmät biisit taitaa löytyä naisen Confessions on a Dance Floor -levyltä. Tuolta levyltä Sorry on kyllä parhain.

  • kirs-maija suomela
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ottaisin mukaani mieheni, ja laulaisimme times go by-kappaletta.

  • Sinny
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä mä mieheni ottaisin mukaan ja jotain vanhempaa hoilaisin eniten, esim Papa don’t preach!

  • Hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan mieheni ja laulaisin La Isla Bonitaa – paitsi ihanan kasarinostalgian vuoksi myös erään hienon nimen omaavan vauvanpötkylän takia.

  • Kaisu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin Madonnan keikalle mukaan äitini, hän on jumalattoman iso Madonna fani itseni lisäksi! 🙂

    Itse tykkään eniten Madonnan Papa don’t preach biisistä! 🙂

  • Larre
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtavaa! Ehdottomasti ottaisin mukaani tuon paremman puoliskoni ja toki singstarissa puhki laulettu Papa Don’t Preach raikaisi Helsingissä, jos sinne vain pääsisin 🙂

  • Soikku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin avomieheni keikalle ja hoilaisin Hung Up -biisiä, se saa aina minut hyppimään. 😀

  • Sarita
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin keikalle mukaan poikaystäväni – olemme hänen kanssaan jo suunnitelleet kyseiselle keikalle suuntaamista! Ja veikkaanpa, että Hung Up saisi ainakin minut hoilaamaan ja kirkumaan ja kiljumaan ja ties mitä muuta! 😀

  • kiiu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan kaverin jo aikojen takaa, ollaan jaettu yhteinen harrastus ja pysytty kavereina senkin jälkeen.

    Kappaleista eniten odotan kuulevani (ja laulavani mukana) This used to be my playground.

  • tiiti66
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kolmen teini-ikäisen lapsen äitinä, näistä lipuista olisi iloa koko kesäksi. Lupaisin vielä konserttiin sen joka käyttäytyy kesän ajan mallikelpoisimmin. Todellinen win-win -situation ! Material Girl saisi hoilaamaan korkealta ja kovaa, sopii keneen tahansa lapsistani tällä hetkellä….

  • Haiduk
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin keikalle ystäni Lauran, ollaan molemmat Madonna faneja ja kummatki on alkanu tykkäileen jo pentuna kun mutsit tykkäili! Me hoilattais koviten Papa don’t preachia!

  • nikoladeus
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veisin varmaan pikkusiskon konserttiin, eipä ole tullut kummallakaan käytyä liikoja missään megaluokan konserteissa. Eniten ehkä laulaisin Time goes by;n mukana.

  • lentoemo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Saattaisinpa vielä aviomiehen, tai saattaa olla että sittenkin valinta kohdistuisi tyttäreen, jolloin kun kerran naisenergialla oltaisiin liikkeellä niin Dick Tracie-elokuvan superhitti Vogue kirvottaisi suurimmat bailaukset.

  • Ellu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottaisin mukaan kultani ja hoilattaisiin ”korkealta ja kovaa” ihan kaikkia biisejä mutta erityisesti Papa don’t preachiä 🙂 !

Post A Comment