Viikonloppu täynnä muotia!

Indiedaysin etusivua seuraavat ja muita ID-blogeja lukeneet eivät varmasti ole voineet välttyä tämän postauksen sisältämältä infolta. Mutta jos nyt teidän joukossa on vielä joku, jota tämän tapahtuman markkinointi ei ole tavoittanut, niin kannan oman korteni kekoon ja kerron teillekin.

Tänään, perjantaina on Helsingissä, Kluuvin ylimmässä kerroksessa alkanut koko viikonlopun kestävä Indiedays Fashion Weekend -häppeninki. Huomenna lauantaina siellä jatkuu tämän päivän tapaan Fashion Market, jonne on kokoontunut iso läjä kotimaisia muotisuunnittelijoita myymään upeita tuotteitaan. Fashion Market on avoinna lauantaina klo 10-18.

Kuvassa näkyvien merkkien lisäksi mukana myös sellaiset nimet kuin Antti Asplund, Camilla Mikama, Jukka Rintala, Dusty, KaksiTvå, Kirsi Nisonen, Minna, Missqa, Piia Hänninen, Pogostick Failure, Riivari, Vainio.Seitsonen ja Sanna Hopiavuori. Tarjolla sii melkoisen upea kattaus kotimaisen muodin ystäville.

Sunnuntaina puolestaan me bloggaajat vallataan myyntipöydät ja roudataan paikalle vaatekaappiemme ylimääräiset aarteet. Mukana on kaikenkaikkiaan 19  Indiedaysistä tai Indiedays Lookbookista tuttua tyyppiä. Kamojaan myymässä mm. Pupulandian Jenni, MouMou, Are you feeling fashionablen Nadja, No Fashion Victimsin Emmi, Thing for the Blingin Teemu, White Trash Diseasen Nata ja Minna Cestin Minna ihan noin vaan itselleni tutuimpia mainitakseni. Ja listaan on lisättävä tietenkin se meikäläiselle kaikista tutuin, eli minä itse! Muotiblogaajien kirppikseltä voi tulla tekemään löytöjä siis sunnuntaina klo 12-16 välisenä aikana.

Juu-u, kyllä mä hullu raahaudun Porista Helsinkiin asti kirpparoimaan. Täällä Porissa on vaan noita tylsiä itsepalvelukirppiksia ja mä oon jo hetken aikaan oottanut tilaisuutta päästä ihan itse myyntipöydän taa. Ja sitäpaitsi nyt kaksi viikkoa ennen Itävaltaan suuntautuvaa talvilomareissua on just ihan täydellinen ajoitus muuttaa itselle tarpeettomaksi käyneitä vaatteita rahaksi. 😀

Mulla onkin tuossa itse asiassa kirppiskamojen pakkaaminen parhaillaan kesken, joten jatkan nyt sitä hommaa ja tuun sen jälkeen postaamaan tänne muutamia vinkkejä siitä mitä kaikkea omalta myyntipöydältäni tulee löytymään.

Kaikki Helsingissä päin viikonloppuna oleilevat siis sankoin joukon ostoksille huomenna Fashion Marketille ja sunnuntaina kirppikselle!

PS. Tuolla tapahtuman sivulla voi muuten osallistua arvontaan, jossa on palkintona 150 € lahjakortti Design by Katri/N online boutiqueen. annattaa siis osallistua!!


3 Comments
  • Janna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minua harmittaa niin kun en voi osallistua tapahtumaan 🙁

  • Irkku81
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi kun tälläiset häppeningit olis joskus jossain muualla kuin Helsingissä! Niinku esim Turus 😉 Voisikos sellaista ehdotella Indiedaysin suuntaan?

  • GoneWithTheNails/Mirka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Harmittaa myös, etten pääse osallistumaan. Pelkästään paikalle pääseminen on VR:n voimin hinnahtavaa :/

Post A Comment