Tässä ehdottomat lempikuvani eiliseltä. Nukkuvat ihmiset jotenkin kiehtovat mua. Oon ehkä vähän outo, mutta minusta olisi mahtavaa kuvata kokonainen sarja muotokuvia nukkuvista ihmisistä. Am I weird? 😀
Hyvä idea! 😀 Me oltiin mun parhaan kaverin kanssa viime kesänä reilaamassa, ja junassa tuli nukuttua monta tuntia, mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Niistä ois kyllä saanu monta hauskaa kuvaa 😀
mä mietin ihan samaa… en tiedä, onko kyseessä nyt se, että julkisella paikalla saa kuvata ihmisiä ilman lupaa.
en kyllä haluaisi, että itseäni kuvattaisiin,kun nukun bussissa ja kuva julkaistaisiin jossakin mediassa. nukkuminen on kuitenkin jotenkin niin yksityinen tilanne…lisäksi henkilöt kuvissa ovat tunnistettavia..
itävallassa on julkisilla paikoilla kuvaaminen sallittua ihan kuten suomessakin. myöskään kuvien julkaiseminen ei ole kiellettyä vaikka kohde olisi tunnistettavissa. sitten vasta jos voidaan katsoa, että kuvassa olisi jotain sellaista että sen julkaiseminen todella loukkaisi kyseisen ihmisen kunniaa tai jos se julkaistaisiin jossakin loukkaavassa yhteydessä, niin olisi eri asia. tällaisissa kuvissa nyt ei kuitenkaan voida puhua mistään kunnian loukkaamisesta.
Mutta jos ny niin kävisi, että joku julkisella paikalla kuvaamani ihminen näkisi kuvansa blogissani ja pyytäisi sen poistamista niin kohteliaisuussyistä sen toki tekisin. Mutta mitään pakkoa siihenkään ei olisi.
Sä tosiaan osaat vangita kameralle mielettömiä hetkiä, sellasia jotka on arkipäiväsiä kauniita asioita, mutta joita ei tuu aina huomanneeksi! Tiedätkö sä miten valokuvaajat työllistyy tänä päivänä? Saavatko kaikki sun opiskelijakaverit leivän valokuvaamisesta vai onko moni joutunut hakeutumaan muihin hommiin? Ihan mielenkiinnosta kyselen siksi, että mun haaveet valokuvaajan tai journalistin ammatista teilattiin aina sukulaisten ja vanhempien taholta tokaisemalla ettei niillä riitä töitä..
Idea on kiehtova! Itse myös tykkään tarkkilla ihmisiä, nukkuvia ja etenkin kirjaa lukevia. Heidän ilmeiden seuraaminen on mitä parasta. Joskus Pariisissa ja Lontoossa kuvailinkin metrossa lukevien ilmeitä.
Ei mikään uusi aihe tuo nukkuvien kuvaaminen, tässä Matus Bencen ja tässä Michael Putnamin versiot aiheesta. Joku taiteilija teki New Yorkin nukkumapaikoista kuvineen kartan, nyt en millään sitä onnistunut löytämään. 🙂
Veera, mites ne Dieslin kumpparit? Kumpiin päädyit, mustiin vai harmaisiin? Halusin mustat, mutta jäljellä oli vain harmaita ja ne onkin ihan täydelliset! Kiitos vinkistä siis! 🙂
Kivoja kuvia, tosi kauniita ja vangitsevia. Mukava nähdä muutakin kuin muotia blogissasi välillä, vaikka ymmärränkin, että tämä muotiblogi on (ja saakin olla). Eli jatkossakin jotain tällaista kamaa aina silloin tällöin!
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana idea, kannatetaan!
Heidi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHyvä idea! 😀 Me oltiin mun parhaan kaverin kanssa viime kesänä reilaamassa, ja junassa tuli nukuttua monta tuntia, mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Niistä ois kyllä saanu monta hauskaa kuvaa 😀
veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhei,
pakko vinkata, että jan kailalla on upeita (!) vedoksia nukkuvista. tällä hetkellä nähtävillä ainakin turussa wäinö aaltosen museossa. suosittelen. 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunoo, olispa kiva nähdä tuo näyttely.
Katja
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMun on ihan pakko kysyä et oliko sulla lupa kuvata näitä ihmisiä? 🙂
zeta
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmä mietin ihan samaa… en tiedä, onko kyseessä nyt se, että julkisella paikalla saa kuvata ihmisiä ilman lupaa.
en kyllä haluaisi, että itseäni kuvattaisiin,kun nukun bussissa ja kuva julkaistaisiin jossakin mediassa. nukkuminen on kuitenkin jotenkin niin yksityinen tilanne…lisäksi henkilöt kuvissa ovat tunnistettavia..
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunitävallassa on julkisilla paikoilla kuvaaminen sallittua ihan kuten suomessakin. myöskään kuvien julkaiseminen ei ole kiellettyä vaikka kohde olisi tunnistettavissa. sitten vasta jos voidaan katsoa, että kuvassa olisi jotain sellaista että sen julkaiseminen todella loukkaisi kyseisen ihmisen kunniaa tai jos se julkaistaisiin jossakin loukkaavassa yhteydessä, niin olisi eri asia. tällaisissa kuvissa nyt ei kuitenkaan voida puhua mistään kunnian loukkaamisesta.
Mutta jos ny niin kävisi, että joku julkisella paikalla kuvaamani ihminen näkisi kuvansa blogissani ja pyytäisi sen poistamista niin kohteliaisuussyistä sen toki tekisin. Mutta mitään pakkoa siihenkään ei olisi.
sannu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSä tosiaan osaat vangita kameralle mielettömiä hetkiä, sellasia jotka on arkipäiväsiä kauniita asioita, mutta joita ei tuu aina huomanneeksi! Tiedätkö sä miten valokuvaajat työllistyy tänä päivänä? Saavatko kaikki sun opiskelijakaverit leivän valokuvaamisesta vai onko moni joutunut hakeutumaan muihin hommiin? Ihan mielenkiinnosta kyselen siksi, että mun haaveet valokuvaajan tai journalistin ammatista teilattiin aina sukulaisten ja vanhempien taholta tokaisemalla ettei niillä riitä töitä..
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIdea on kiehtova! Itse myös tykkään tarkkilla ihmisiä, nukkuvia ja etenkin kirjaa lukevia. Heidän ilmeiden seuraaminen on mitä parasta. Joskus Pariisissa ja Lontoossa kuvailinkin metrossa lukevien ilmeitä.
Salla
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEi mikään uusi aihe tuo nukkuvien kuvaaminen, tässä Matus Bencen ja tässä Michael Putnamin versiot aiheesta. Joku taiteilija teki New Yorkin nukkumapaikoista kuvineen kartan, nyt en millään sitä onnistunut löytämään. 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunoi, kiitos linkeistä! Ihania kuvia. 🙂
Anna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVeera, mites ne Dieslin kumpparit? Kumpiin päädyit, mustiin vai harmaisiin? Halusin mustat, mutta jäljellä oli vain harmaita ja ne onkin ihan täydelliset! Kiitos vinkistä siis! 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunen ole päätynyt vielä kumpiinkaan vaan ne on molemmat täällä mulla. toiset lähtee äidille sitten kun osaan päättää. 😀
.
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKivoja kuvia, tosi kauniita ja vangitsevia. Mukava nähdä muutakin kuin muotia blogissasi välillä, vaikka ymmärränkin, että tämä muotiblogi on (ja saakin olla). Eli jatkossakin jotain tällaista kamaa aina silloin tällöin!
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei toi olis kiva idea! Minä ainakin haluaisin nähdä ne. 🙂