– 10 kg ja -10 vuotta

Hahaa! Kyllä se eilen postaamani tantta-asu ilmeisesti ainakin muutamia teistä säikäytti. 😀 Voin kertoa, että kyllä oli naurussa pitelemistä, kun niitä vaatteita olin itselleni valitsemassa.

Syy miksi nuo itselleni täysin sopimattomat kuteet päälleni kiskoin, oli sellainen, että olin lupautunut meikkaajana ja opettajana työskentelevän ystäväni Satun malliksi ja opetusmateriaaliksi paikalliseen oppilaitokseen.

Teimme Satun kanssa pari vuotta sitten yhteistyötä paikallislehden muuttumisleikkien tiimoilta, joita Satu oli tekemässä minun kuvatessa lopputulokset. Satu olikin sitten eilen pitämässä kosmetologiopiskelijoille opetusta noista muuttumisleikeistä tekemänsä opinnäytetyön pohjalta ja halusi minut meikkimalliksi ja kertoilemaan hieman valokuvaajan kommentteja kuvausmeikin tekoon.

Toimenkuvaani kuului myös toimia live-esimerkkinä siitä miten erilaisilla vaatteilla vaikutetaan ulkomuotoon. Lähtökohta oli siis tuo eilen nähty itselleni täysin sopimaton tantta-look. Epäsopivan asun kohdalla sitten kerroin opiskelijoille hieman niistä asioista jotka tekevät noista vaatteista omalle kropalleni niin epäimartelevat.

Vaatteet lainasi Porin Isokarhun River co.

Että mistä sitä nyt aloittaisi.. Ensinnäkin tuo huonosti laskeutuva tunika on juurikin mallia teltta ja piilottaa kaikki viimeisetkin vihjeet siitä, että alla piilee hieman kapeampikin kohta. Ei se minun vyötärö nyt kummoinen ole, mutta on siinä nyt kuitenkin vielä iso ero tuohon rinnanympärykseen joten on tyhmää piilottaa se löysän kaavun alle. Lopputulos on vain se, että näytän entistä suuremmalta joka suunnasta.

Myöskään pussimaiset hihat eivät varsinaisesti kaunista tilannetta, vaan luovat illuusiota melkoisesti totuutta muhkeammista olkavarsista. Hihan pituus näyttää kuvissa astetta inhimillisemmältä kuin se oli todellisuudessa. Oikeasti hihat päättyivät juuri hölmöön kohtaan käsivartta saaden kädet näyttämään lyhyiltä ja totaalisen väärästä kohtaa katkotuilta.

Lisäksi tuossa puserossa oli tuossa etu-yläosassa sellaista rypytystä, joka sitten loppui juuri tuossa rintojen korkeimmalla kohdalla. Eli tissien päälle tuli kivasti sellainen vaakasauma, joka ei todellakaan minun ryntäilläni siihen kuulu. Puseron helman loppuminen tuohon juuri lantion leveimmälle kohdallekaan nyt ei varsinaisesti imartele itseäni.

Kuosista ja väristä voi sitten joku ehkä tykätäkin, mutta omasta mielestäni tuollainen vaaleapohjainen ruutukuosi ei kyllä näytä kovin hyvältä itseni kokoisen ihmisen päällä. Näytän tuo tunika päällä yläkropastani niin jättiläismäiseltä, että pää alkaa näyttää jo liian pieneltä. 😀

Ja mitä noihin housuihin tulee, niin varmaan ihan perussiistit housut ja puolustavat paikkaansa ehkä jossain missä pukeutumiskoodi vaatii suoria tummia housuja. Mutta jos tuollaiset joutuisin jostain syystä päälleni oikeasti pukemaan, niin yläosan olisi todellakin sitten oltava tyköistuvampi.

Farkut ja rotsi lainattu Porin Isokarhun Riveristä, loput vaatteet ja asusteet omia.

No mutta, sitten meikkihommien jälkeen kiskaisin lopuksi päälleni asun joka ainakin oman pukeutumisfilosofiani mukaan saa minusta esiin vähän imartelevampiakin puolia kuin tuo ”lähtötilanne”. Opiskelijat totesivat olemukseni selkeästi nuorentuneen ja kokoni visuaalisesti pienentyneen. Ja empä kyllä lähtisi väittämään vastaan.

Asun lähökohtana oli farkut jotka korkean vyötärönsä ansiosta pistivät sopivasti vatsamakkaroita kuriin. Pusero on selkeästi ensimmäistä istuvampi ja sen materiaali laskeutuvampaa, minkä ansiosta se ei laskeudu tissien päältä telttana vatsan ylle. Pusero on myös ruutupaitaa hieman lyhyempi ja paljastaa mun farkkuahterini, jossa ei mielestäni ole yhtään mitään hävettävää eikä peiteltävää.

No farkut on muuten Riverissä myytävää InTown -merkkiä ja tuo jalassani oleva malli yllätti mut tosi iloisesti loistavalla vyötärökorkeudellaan ja mukavuudellaan. Jäin jopa harkitsemaan pöksyjen ostoa, mutta haluaisin lahkeiden olevan alhaalta ehkä pikuisen kapeammat, joten jäivät vielä kauppaan.

Koska nilkat ja ranteet ovat niitä vartaloni harvoja kapeita kohtia, niin tykkään korostaa niitä käärimällä sekä hihoja, että lahkeita hieman lyhyemmiksi lämpötilojen niin salliessa.

Puseron päälle avoinaisena puettu rotsi ja pitkä kaulakoru ovat molemmat puolestaan luomassa kokonaisuutta kapeammaksi hämääviä pystylinjoja.

Myös asun voimakkaammaan värimaailman todettiin tuovan olemukseen rutkasti lisää itsevarmuutta  ja näyttävyyttä sekä väriä kasvoille, kontrastiltaan laimeaan huonoon asuun verrattuna.

Rusetille solmitun huivin funktio puolestaan on tietenkin näytää nätiltä, mutta itse tällaisena pallopäänä tykkään myös siitä miten tuollainen korkealle nouseva yksityiskohta päähineessä feikkaa kasvoihin lisää mittaa pystysuunnassa, kun leveyssuunnassa noita poskia on ihan omasta takaakin.

Kuvat: Anu Lindfors

Tässä lopuksi vielä vertailun vuoksi vierekkäin nämä esimerkkiasut. Kyllä siinä mun mielestä on jokunen vuosi ja jokunen kilo eroa noissa kokonaisuuksissa.

Jotkut jo ehtivät kommenttiboksissa esittää harmistumisensa siitä, että tällä tavoin tuota tantta-asua minä ja jotkut kommentoijat haukuimme ja sen mukaisen tyylin lyttäsimme. Muistuttaisin kuitenkin, että tässä blogissa on edelleen kyse  pääasiassa minusta itsestäni ja minun tyylistäni. Minä näytän tuollaisissa vaatteissa ihan hirveältä piste. Ja välillä on kiva kirjoitaa omasta pukeutumisesta myös tällaisesta vertailevasta näkökulmasta.

Mutta mitäs ajatuksia tuo ”muodon muutos” teissä herätti?

 PS. Kiitokset vaatelainoista Riveriin, kivasta kokemuksesta Satulle ja kuvista harjoittelijalleni Anulle!


28 Comments
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä noissa kuvissa on todella paljon eroa, niin painossa kuin vuosissa 🙂

    Sulle kyllä sopii paljon paremmin tyköistuvampi tyyli kuin sitten tuollainen peittelevä.

    Ja suorat housut todellakin kaipaavat istuvamman yläosan! Muuten tulee sellainen jäätelötötterö -efekti.

    En itse suosi ns. ”tantta-tyyliä” mutta olen sitä mieltä ettei noissa vaatteissa sinänsä mitään vikaa ole, ne ei vaan oikein istu sun vartalolle eikä sitä imartele. Mutta ne samat vaatteet saattaa näyttää jonkun toisen päällä ihan erilaisilta ja vähemmän tantalta 🙂

    Tottakai kirjoitat täällä sun omasta tyylistä ja näkemyksestä ja hyvä niin, tykkäänkin lukea sun mielipiteitä.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kyllä minunkin mielestäni nuo tantta-kuvan vaatteet maailmaan mahtuvat, mutta itse koen ne ihan karmeina enkä keksi kenen päällä ne näyttäisivät hyvältä 😀

  • Minttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis tää on aivan uskomaton! Eron huomaa noissa kahdessa vierekkäin asetetussa kuvassa ihan erityisen hyvin! Ja siitä huolimatta, että siinä ei ole kuponkiuutis-tyyliin murjottava ilme ja harmaat värit tuossa ”ei näin” -kuvassa. Vaan siis molemmat on kivasti ja nätisti kuvattuja… Mikä siis alleviivaa tuota eroa huomattavasti paremmin!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      haha! sellaisessa kuponkiuutis-kuvasa kuuluis sit olla vielä oikein huono ryhtikin. 😀

      Mut todellakin kyllähän tämä näin kuvattuna näyttää vähän uskottavammalta ja eron tosiaan huomaa.

  • aila
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    nuo farkut sopii sulle tosi hyvin, ei yhtään liian leveät. liian pillit sotkee balanssin 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      totta tuokin. mutta kun itse tykkään kääriä noita lahkeita, niin käänteistä tulisi siistimmät, jos lahkeensuuolisi hieman kapeampi kuin noissa farkuissa.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mitä mieltä olet jos onkin malliltaan päärynä/omena eli pienet ryntäät ja iso maha/lantio? Mitäs sit tehdään?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      voi apua.. mun täytyy kyllä myöntää, että mä en osaa yhtään eläytyä sellaisen vartalomallin omaavan ihmisen asemaan. Kun itsellä on aina olut tämä yläpainotteisuus se huomiota herättävin piirre. Joten en uskaltais kyllä päärynän pukeutumisvinkkejä kauheesti alkaa jakelemaan, kun ei oo omakohtaista kokemusta. 😛

  • M
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    eroa on kuin yöllä ja päivällä! rotsikuva on magee:)

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mä itekin tykkään tosta rotsikuvasta tosi paljon! 🙂

  • opiskelija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kiitos havainnollistavasta ja hauskasta postauksesta!

    Mittasuhteet ja niillä oikein pelaaminen on pukeutumisessa aika lailla se a ja o. rotsikuva upee!

    tota tyylii voisinkin testata 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      farkut ja rotsi on klassikko joka toimii aina! 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva oli nähdä molemmat versiot.Ero on kyllä uskomaton.Mulla oli hauskaa ja tuu uudestaankin poikkeemaan 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hauskaa kyllä riitti! 😀

      Nähdään taas!

  • sara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kun nuo on rinnakkain, huomaa eron, mutta ei musta toi toinenkaan asu itsessään mikään paha ole (vaikka ei sun tyylinen).

    Karsastan jotenkin tätä ajattelua, että aina pitäisi peittää ”huonoja” puolia ja hämätä, jotta mittasuhteet näyttäisivät ideaalilta (joka naisilla ilmeisesti on pitkä ja hoikka, mutta ei kuitenkaan ”liian” pitkä ja hoikka, isorintainen, mutta ei kuitenkaan ”liian” isorintainen jne. ja tietenkin nuori.

    Toki itsekin esim. korostan sääriäni ja hoikuuttani, mutta en sentään peittele ”liian” pieniä rintojani enkä tietenkään halua pukeutua tätimäisesti jne. Siis tämä postaus oli hyvä ja havainnollistava, mutta mua inhottaa se yleinen asenne, että jokainen nainen olisi itsessään sellainen, että joitakin kohtia on pakko häivyttää jne.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei mun mielestä aina tarvitse peittää ja hämätä. En mä joka päivä mieti pukeutuessani, että miten saisin itseni näyttämään pienemmältä, pidemmältä, pienirintaisemalta jne.

      Mutta munmielestä on ihan hiton hyvä, että mä tiedän miten sen voin tehdä silloin kun haluan.

      En itsekään siis kannata ajatusta, että kenenkään PITÄISI peitellä mitään itsessään minkään ulkopuolisen mielipiteen tai asenneilmapiirin vuoksi ja sen takia itsekin mieluummin puhun hyvien puolieni korostamisesta. Ja niin tein mielestäni tässäkin. Nuo tanttavaatteet taikoivat minut mielestäni ihan vieraisiin mittasuhteisiin, kun taas nuo toiset vaatteet ovat mielestäni totuudenmukaisemmat.

      Mielestäni tanttavaatteet tässä nimenomaan ovat ne jotka yrittävät peittää totuutta. Ja noita telttojahan meille isokokoisille nimenomaan yritetään tarjoilla. Itse siis koen taistelevani sitä peittelemisen kulttuuria vastaan.

      jokainen päättää itse päässään millaisen peilikuvan tahtoo nähdä. Tämän postauksen tarkoitus on antaa vinkkejä sellaisille itseni kanssa samanmuotoisille naisille jotka eivät halua alistua vaatekauppojen tyrkyttämään telttamuot(t)iin.

  • sara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä postaus oli aivan loistava! Täytyy laittaa suosikkeihin! 😀

    Tuollaisilla melko pienillä kikoilla ulkoasu näyttää paaaaaljon paremmalta! Ihana olet Veera!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, ei se ole isoista asioista kiinni miten se yleisilme muuttuu! 🙂

  • Maikki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oli kyllä hyvä ”muodonmuutos”, välillä katson telkkaristakin sellasia hurjia muodonmuutoksia, joissa siis ikää yritetään ottaa 10 vuotta ja niissä on kans kivoja juttuja, mutta esim kauneusleikkauksia ja hampaidenvalkaisujakin(??). Mut tää oli just hyvä et pelkillä vaatteillaki voi muuttaa olemusta noin paljon! 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kakkoskuva on kyllä stailattu niin paljon paremmin. Oikeastaan sama, mitä kokoa edustaa. Ykköskuvan kledjut tekevät mielestäni jopa XS-kokoisesta yhtä lailla tädin ja isomman näköisen.

    Toisaalta, mielestäni reitesi näyttävät paremmilta tuossa ykköskuvassa. Jos nuo housut olisivat vähän räväkämpää kuin kangasta kuin tollasta musta ja virallista laskosjuttua, suosittelisin saman mallia alaosaan. 🙂 Toki ehdottomasti eri yläosalla. 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis tää oli niin hyvä postaus! Itseäni naurattaa kun menin just tilaamaan ellokselta samankaltaisen ruutupaidan ja tajusin kans näyttäväni tantalta. 😀 Ja ikää kuitenki vasta 24v. Töissä joudun kuitenkin tuommoisia mustia suoria housuja pitämään, ja ne niiiiin leventää reisiä.. Mut hei Kiitos vinkeistä,tää avarsi paljon!:)

  • Marjukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi kiva postaus!

    On ihan uskomatonta, kuinka paljon esim. mittasuhteet vaikuttaa ja pienikin muutos helman/hihan/lahkeen pituudessa muuttaa tilannetta.

    Mielestäni yleisohjeita on vaikea antaa, kun esim. päärynävartaloisiakin (itse olen, ja yllä joku kyseli) on niin monen mallisia ja mittaisia, lisäksi sitten pukeutumiseen vaikuttavat vielä kasvojen muoto (vaikuttaa kauluksen malliin ja esim. huivien käyttöön) ja niin moni muu asia.

    Ei kai sitä ole pakko aina miettiä peittävänsä huonoja puoliaan, mutta kun tietyt asiat tiedostaa, se käy kuin luonnostaa ja peilistä katsoo vastaan virkeämmän näköinen ihminen, nostaa kuitenkin itsetuntoa ja on kaikin puolin mukavampi ollakin!

  • päivi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kiitos hienosta postauksesta, kuvissa todellakin näkyy ero ja ihana kun valinnan mahdollisuuksia löytyy, jälkeen-kuvassa näytät tosi hyvältä ja nuorekkaalta ja siltä että sinulla on hyvä olla juuri sellaisena kuin olet,

    moni varmaan haluaisi näyttää itsekin nuorekkaalta ja hyvältä ihan sen kokoisena kun on,

    ja tässä kohtaan usein ihmettelenkin miksi useimmissa vaateliikkeissä on tarjolla ”isojen kokojen” puolella juuri vain tuon ensimmäisen kuvan mukaisia vaatteita,

    ”normaalien” kokojen puolella on ihania, raikkaita uutuuksia ja kun sitten menet ”isojen” puolelle löydät mustaa, pussihihoja, rimpsuja ja mielestäni aivan väärin mittasuhtein suunniteltuja vaatteita, ( aivan niinkuin jutussasi kirjoitat ,

    kankaat, kuosit ja materiaalit ovat aivan erilaisia,

    miksi näin?

    netistä voi löytää erilaisiakin mallistoja mutta kaikilla ei siihen ole mahdollisuutta,

    toivottavasti tähän asiaan tulee muutosta ja meille ”isommillekin” löytyy helpommin kauniita vaatteita helpommin

  • tylymuija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos havainnollisesta postauksesta.Juurikin tuohon ”iso minä,kaapu päälle” erehdykseen tuli sorruttua ihan jatkuvasti aikoinaan.Kunnes sitten hokasi ettei kurvejansa ja kohoumiansa kannata yrittää peittää lainapeite-vaateparrella vaan hyväillä istuvammalla leikkauksella.Tiedän yhden asiakaskunnan jolle tuollainen pirtsakka ”piikaessu”-kangas sopii mainiosti..pienten tyttölasten kesämekkoon.Omalla nyt jo teinimussukalla oli juurikin puna-valkoruudukas hellemekko (pienin prinsessahihoin tietenkin) aikoinaan pikkuplikkana ja jo oli nöpösen näköinen kun vaaleat kiharat hulmusivat päässä <3

  • meeri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis WTF mikä ero! Jos ei tietäisi, uskoisi näissä kuvissa olevan eri ihminen. Itse superrintavana ja lanteikkaana, mutta suhteessa kapean vyötärön omistavana, kaipaisin vaatekaappiini ehdottomasti jotakin tuon jälkimmäisen kuvan tyylistä. Tämän postauksen luettuani tajusin, miten valtava merkitys vaatteilla on, suurkiitokset siitä! Ei niitä ”ihan järkyttäviä vatsamakkaroita” kannata loputtomiin koittaa piilottaa, siitä seuraa vain vaikutelma neljä kokonumeroa isommasta eukosta:P Mahtava blogi, ei nyt vain ota tämä hehkutus loppuakseen:D Tänks!

  • Kiki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Totta tuo otsikko -10 vuotta ja -10 kiloa. On muuten upea tuo nahkarotsi-asu! Nuo sävyt käy sulle upeasti.

  • Chenille
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näistä kuvista kyllä huomaa että olet kyllä löytänyt oman tyylisi, hyvä sinä!

  • Helinä
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen kauan miettinyt tyylibloggaajaksi ryhtymistä, mutta kokoni on ollut esteenä, olen miettinyt ettei kukaan halua katsella xl-kokoisen tyylihorinoita. Kiitos sinun uskallan aloittaa! Nainen, olet kaunis!

Post A Comment