Surrealistinen turbaaniviritelmä

Kuten on jo aiemminkin ilmi käynyt, niin minä tykkään hirmuisesti erilaisista huivi- ja turbaanivirityksistä. Vuosia sitten kirpputorilta eurolla tai kahdella ostamani leopardi/hässäkkä-huivi on nähty viime päivinä päässäni rusetinomaisesti sitten, että hiukset ovat kuitenkin jääneet esiin.

Tänään tukka oli siinä määrin lähmäinen, ettei sitä kehdannut paljoa esitellä, eikä pesupuuhinkaan kannattanut alkaa, kunillalla on tiedossa saunavuoro. Niinpä hätiin kiirehti jälleen tuttu hässäkkähuivi, mutta tällä kertaa melko surrealistisen turbaaniviritelmän muodossa.

Photobucket

On päiviä jolloin huivinsitomistouhut onnistuvat ja sitten taas niitä jolloin solmujen ja hiushaituvien kanssa pipertely on vaan ylivoimaisen hankalaa. Tänään oli onneksi ensiksi mainitun kaltainen päivä ja sain väkerreltyä aivan yllättävän huiman ja näyttävän rusetti-solmu-taideteoksen. Vapise rusettiturbaanien kuningatar Kirsi Nisonen! 😀


Tags:
6 Comments
  • Kahvitahra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hässäkkä näyttää kauniilta! 🙂

  • Viliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onpas upea! Minä en kyllä tuollaista lähtisi päähäni väsäämään, kun tuntuu, että ne kengännauhatkin jonain aamuina tuntuvat tarpeeksi haastavilta.

  • Hannavee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Turbaani näyttää hyvältä :)) Miten olis tukkapäivitystä pitkästä aikaa muutenkin?

    – Hannavee

    http://likoorikahvi.blogspot.com

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    hehee aika taidokas väkerrys! pakahdun miltein kateudesta ja toivon, että pääsen kelien lämmetessä väkertämään itsekin samanlaisia hienouksia. ainoo ongelma on saada tää tukka mahtumaan ja pysymään siellä huivin alla. dammit.

  • Piritta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Törkeen hieno, ihan mieletön lopputulos!!

  • TiinaT.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onpas kaunis 🙂 ei tosta mitään ohjetta ois? 😀 Vai tuleeko joka kerta erilainen? ;D

Post A Comment