Hikilähmähihat ja muut epämukavuudet

Työkoneelta löytyi parin viikon takaiset asukuvat meidän studion avajaispäivältä, joten tuupataanpas ne tännekin.

 

Juhlittiin tosiaan uusien toimitilojemme avajaisia perjantaina 13. päivä ja käsky kävi, että kaikilla täytyy olla päällä jotain firman värien mukaista. Se tarkoitti minulle ja mun harjoittelijalle studiopuolen tunnusväriä pinkkiä, mainospuolen tyyppien sisällyttäessä asuunsa jotain limenvihreää.

Niin kovasti kuin olen joskus pinkistä pitänytkin, niin tällä kertaa kaapista ei löytynyt mitään passelia. Onneksi henkkamaukka pelasti jälleen ja juoksin hakemassa sieltä edellisenä iltana juuri ennen sulkemista pinkin perus t-paidan.

Aamulla olikin sitten lähtiessä ihan epätoivoa, kun pinkki ei tuntunut sopivan lainkaan yhteen minkään tämänhetkisten lempparivaatteideni kanssa. Päälle päätyikin sitten hieman vieraan tuntuinen kokonaisuus. Mutta ei voi mitään sillä mentiin.

Johtuneeko sitten juurikin vaatevalinnoista, että kuvassa naamalla loistaa oikein kunnon teennäinen jäykkishymy. Tai ehkä se johtuu vaan siitä, että farkut oli jotenkin mystisesti kutistuneet tuosta vyötärön kohdalta sitten edellisen käyttökerran.. Hups..mites se silleen. 😀

Tuo H&M:n keinonahkahihainen trikoorotsi on taas hyvä esimerkki siitä, että yritän aina välillä antaa mahdollisuuden jollekin kivan näköiselle vaatteelle, vaikkei materiaalit ihan miellyttäisikään. Rotsi oli alennuksessa tarjolla kymmenellä eurolla ja pähkäilin siinä sitten, että ”kai minä nyt siedän yhdet keinonahkahihat, kun tää on niin edullinenkin”.

No.. pitäis vaan suosiolla jättää noi muovit kauppaan vaikka kuinka halvalla saisi. Kyllä nimittäin siihen malliin hikoilin noissa elmukelmu hihoissa, että meinasi kuolema tulla. Yäks. Ois se kuitenkin kiva, että vaatteissa toimis jonkinmoinen ilmanvaihto. Mutta tulipa nyt sitten annettua kökkömatskulle mahdollisuus ja todettua se jälleen huonoksi ideaksi.

Eli melko monta asiaa oli asussa pielessä.. farkut ahdisti, pinkki väri ahdisti, rotsin kuumottavat hikilähmämuovihihat ahdistivat ja kokonaisuus nyt muutenkin on jotenkin huono. Mutta selvisin päivän hulinat silti hengissä.

Vaikka vaatteet eivät juuri fiilistä kohottaneetkaan, niin kekkeröinnin aihe puolestaan ilahdutti sitäkin enemmän. Ja tämä riemu onkin sitten onneksi pitkäikäistä. On nimittäin kuulkaa melko mukavaa tehdä töitä uudessa ihanassa studiossa! Tältä mun työpaikalla sitten näyttää. 🙂

Että ei muuta kuin tervetuloa kuvattavaksi! 🙂 vidastudio.fi

 


Tags:
,
12 Comments
  • mertsi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei Veera,

    noissa kuvissa olet oikein hyvännäköinen, tuntemastasi epämukavuudesta ei näy jälkeäkään 🙂

    Kasvokuvassa hymy on nätti ja silmissä pilkettä, tosi edustava. Vierastamasi pinkki muuten sopii sulle hyvin, ja noi korkkarit on huikeet 🙂

    -mertsi

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ehkä mun pitää siis opetella uudelleen tykkäämään pinkistä. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meinasin ennen teksin lukemista tänne tulla kommentoimaan että WOW, ollaanpa sitä oltu häikäisevän upeana liikenteessä mutta möh.. Ei sitten 😉

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      haha! No mut sehän on sitten ihan parasta jos se oma huono fiilis ei paista kilometrien päähän ulospäin. Sitä vaan aina kuvittelee näyttävänsä yhtä kauheelta kuin miltä on tuntunut. 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi asu on kyllä tosi hyvännäköinen, tuo pinkki ja nuo KENGÄT, VAU! Ikävää, ettet viihtynyt siinä :/

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      niinpä. kun toi pinkki nyt kuitenkin näyttää aika pirtsakalta niin olis kiva taas opppia siitä tykkäämään. Mutta noi kengät on kyllä sellaiset, että niistä tykkään aina!! 🙂

  • pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    hyvältä näytti mutta ymmärrän kyllä, kuinka epämukavalta muovihihat tuntui! pinkki paita raikastaa kivasti, älä turhaan sitä väriä välttele.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ehkä toi kesä taas hieman auttaa tuohon pinkin pelkoon. 🙂

  • saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nätti asu taas kerran, vaikka ei ilmeisesti kovin kiva päällä ja sehän on tärkeintä, että asu myös tuntuu hyvältä!

    En tiedä olenko ainoa, mutta minä en tykkää, jos itsellä näkyy avokkaista hieman varpaita tai jos sandaaleissa varpaat näkyy jotenkin omaan silmään tyhmän näköisesti. ;p

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no ei tuo varpaiden näkyminen oo ihan meikäläisenkään lempparijuttu. Noi kengät vaan on mulle ihan himpun isot ja joudun siks käyttämään puolipohjallista tuolla edessä joten nekin seikat varmaan vaikuttaa tuohon, että varpaiden välit tulee hieman esille. Mutta jospa niitä ei muut niin tuijottelis, kun ovat kuitenkin muuten niin super mahtavat kengät.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi mikä ihana asu! Nuo korvikset on kyllä tosi kivat, ja tuo pinkki sopii sulle aivan loistavasti. 🙂

  • mari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Noi kengät <3

Post A Comment