Streetsyle – Friends Edition

-Indiedays-kampanja-

 Joko olette käyneet Indiedaysin ja Olympuksen kampanjasivulla tutkailemassa meidän bloggaajien nappailemia katumuotikuvia ja äänestämässä suosikkianne? Jos ette, niin vielä keskiviikkoon saakka ehtii! Kannattaa ehdottomasti käydä äänestämässä, koska samalla osallistuu huikean hyvä Olympus Pen E-PL3 -kameran arvontaan.

Itse postasin aiemmat kamerani eteen sattuneet tyypit jo toukokuun alkupuolella ja tässä tulisi nyt sitten lisää. Tällä kertaa onkin sitten ihan tarkoituksella vuorossa tällainen Friends Edition, sillä postauksen kaikki mimmit ovat hyviä ystäviäni.

Emma-Kaisa, Pori

Emmis kipitteli shortsiasussaan kanssani suoraan töistä baariin yksille pitämään Sovituskoppi-palaveria. Onneksi matka ei ollut pitkä, sillä siinä viimassa ja sateessa ei olisi ehkä kauaa tarjennut noin lyhkäisissä lahkeissa.

Emma-Kaisa on yksi niitä omasta mielestäni melko harvassa olevia ihmisiä jotka kykenevät jollain ihmeellisellä tavalla yhdistelemään päällen samaan aikaan vaikka sen seitsemää eri kuosia ja printtiä ja sitä sun tätä ja näyttämään silti käsittämättömän hyvältä. Hänen mottonsa pukeutumisen suhteen onkin, että ”parempi överit kuin vajarit!”.

Tuo sateelta suojeleva Irregular Choicen pupu-sateenvarjo on muuten sillälailla härski kapine, että kun ensimmäisen kerran näin sen E:n eteisessä koteloonsa pakattuna, luulin sitä joksikin pupu-vibraattoriksi… 😀

Pauliina, Pori

Paukku jakaa kanssani intohimon huiveihin. Meistä kumpikaan ei oikeastaan koskaan poistu kotoa ilman huivia tai jopa kahta. Eri värisiä ja kuosisia rättejä on eteisen laatikot pullollaan ja aina shoppailureissuillamme päädytään hipeltelemään huiveja.

Pukeutujana Pauliina on rento kerrospukeutuja joka valitsee jalkaansa mieluiten tennareita tai biker bootsit. Juhliin se sitten käy lainailemassa korkkareita minun kaapista. Onneksi meillä on samankokoinen kinttu.

Kuvanottohetkellä Paukulla oli päällään musta Whyredin trikoomekko jonka sen mun painostamana osti viime kesäisellä shoppailureissulla. Mut onneksi painostin, sillä se on kuulema nykyään yks neitin lempivaatteista. Kyllä kaveria kannattaa toisinaan kuunnella.

Anni, Pori

Anni the leijonanharja, jolla on tukkaa niin paljon, että se jo riittäis asuun yläosaksi!

Anni kertoi, että kuvassa näkyvä asu on oikein kunnon lokkeilun tulos eikä ole maksanut juuri mitään. Housut on saatu kaverilta, mahtava vintagetakki löydetty kotitalon ullakolta, käsilaukku oli löytynyt mökiltä, tennarit ja t-paita ostettu parilla eurolla kirppikseltä. Ja takin alla on vielä aivan tpsi hieno Espritin bleiseri josta oon Annille tosi kateellinen. Tiedän et se on upee, koska oon ite sen ostanut ja kateellinen oon siksi ettei se enää mahdu mulle joten möin sen Annille. 😀

Mulla on niin ihania ystäviä! Pus Pus vaan kaikille näille rakkaille tytöille!

Olympuksen katumuotikamppis siis käynnissä vielä keskiviikkoon 6.6. saakka. Käy osallistumassa PEN E-PL3- kameran (arvo 549 €) arvontaan äänestämällä suosikkikuvaasi täällä!

Kaikki tämän postauksen kuvan on muuten kuvattu mun suosikkiobjektiivillani joka on 1.8 valovoimalla varustettu kiinteä 45 mm. Sain tätä kampanjaa silmällä pitäen lainaan kasan monia muitakin objektiiveja kuten 12 mm mahtava laajakulmalinssi ja PENin kittiobjektiiviin sopivia lisäkkeitä, mutta mä huomaan vaan kerta toisensa jälkeen tarttuvani tuohon viime talvena ostamaani 45 milliseen linssiin ja kuvaavani lähes aina suurimmalla mahdollisella aukolla. Tuo syväterävyys, tai siis oikeastaan sen kapeus on vaan niin kaunista.

Mutta Tukholman reissulla tulikin sitten kuvailtua oikein urakalla esim. laajakulmalla ja kokeiltua myös kalansilmälisäkettä ym. Niitä kuvia siis luvassa lähipäivinä!


2 Comments
  • vimma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    oi mikä ihana lämmin tunne tuli näin viimeisen kuvan. sehän on aarau, intternetti-ihminen, jonka blogia seurasin joskus kauan, hyvin kauan sitten. tosin silloin nettipäiväkirjoja ei vielä sanottu blogeiksi. sattumalta meiän molempien elämissä tapahtui samanlaisia asioita samaan aikaan monen vuoden aikana, esim. poikajuttuja ja lapsijuttuja. tosin annihan ei voi minun elämästäni tietää kun en itse ole nettiin mitään kirjoittanut, minä vain luen. mutta jos anni luet tämän, niin oot mun mielestä ihan emäsiisti tyyppi. ja olisi mukavaa lukea tekstejäsi, jos vielä johonkin kirjoitat. 🙂

    (hmm. taisin vaikuttaa nyt vähän hullulta stalkkerilta. anteeksi.)

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi hitsi, ihanaa! Olipas kiva lukea vimman kommentti. 🙂 En oikein enää kirjoittele mihinkään muualle kuin facebookiin. Muistan sut kyllä. 🙂

Post A Comment