Tähtöset

-sisältää mainoslinkkejä-

Katselin tuossa jokin aika sitten työkeikalle lähtiessäni kenkäkaappieni tennaritilannetta ja totesin sen olevan heikkenemään päin. Siellä oli jo useammatkin tossut sellaisessa vaiheessa elinkaartaan, että joutaisivat viimeiselle matkalleen kohti roskakoria. Halkeilevia pohjia, ratkeilleita saumoja jne.. Mutta miten se on aina niin hiton vaikea hyväksyä se tosiasia, että on käyttänyt jotkut kengät loppuun. Aina miettii, että "no jos mä nyt vielä tämän kerran laitan nämä jalkaan ja heitän sitten pois".

Kesä on mennyt töissäkin lähinnä ballerinoissa, mutta ei niilläkään enää ikuisuuksia pärjää. Jotkut kivat rennot tennarit olisi siis kiva hankkia ennen kuin ballerinakelit ovat ohitse.

Kesälomalla kotona käydessäni bongasin rakkaan Piia-ystäväni eteisestä ihanat Adidaksen tennarit jotka olisi mielestäni ihan juuri passelin näköiset minullekin. Jostain syystä iskee nuo pikku tähdet tällä hetkellä muodossa jos toisessakin. Tilasin nimittäin juuri hetki sitten Asoksen alesta tämän French Connectionin tähtihuivinkin.

Tähtitennareita kuvatessa tahtoi pihatiellä olla hieman ruuhkaa, joten kuviin osui myös kummipoikani.

Piia oli ostanut omat tähtösensä jo useampi kuukausi sitten, joten arvelin etten niitä enää mistään löytäisi. Mutta kuinkas loistava tuuri kävikään, sillä juurikin sama Adidas Honey Mid -kenkä löytyy Spartoolta ja vielä nätisti -30% alennuksella.

Taidan siis pistää tähtöset tilaukseen, kun on tuonne Spartoolle kerran lahjakorttiakin käytettävissä. Nyt mietiskelen vain kokopolitiikkaa, sillä lisätiedoissa mainitaan, että kengät ovat pientä kokoa ja kehotetaan valitsemaan normaalia kokoa suurempi koko. En nyt kuitenkaan tiedä, että pitäisikö mun sitten ottaa 37 1/3 vai 38.

Mitä hittoa tuollainen 1/3 edes meinaa kengän koossa? En tajua. Pitänee kilauttaa huomenna Piialle ja kysyä, että mikä koko sillä on ja onko nuo senkin mielestä normia oikeasti niin paljon pienemmät, että pitäis ihan se 38 ottaa… Hmm. Mutta toivottavasti osuu sopivat tilaukseen, sillä tähtöset olis niin söpöt alkusyksyn pelastajat!

Loppuun pakko laittaa vielä ihan "kunnon" kuva tuosta tennarikuvan taustalla vilahtaneesta apinasta, sillä tänään on tärkeä päivä. Tuo pitkätukka oli oppinut ajamaan ilman apurattaita! Kummitäti on hirmu ylpeä ja iloinen! Toivotaan pummitätin pikku apinalle paljon vauhdikkaita ja turvallisia kilometrejä!

 


2 Comments

Post A Comment