09.08.2012 Bagguja edullisesti
-sisältää mainontaa-
Pikainenvinkki täältä työpöydän takaa. Huomasin Facebookista, että Katokon ale jatkuu vielä loppuviikon ajan ja siellä on myöskin ihania nahkaisia Bagguja tarjolla -30% ja jopa -50% alennuksin. Esimerkiksi tuo kuvassa näkyvä kauniin värinen M-kokoinen Baggu irtoaa vaivaisella kuudella kympillä!
Itsellänihän on siis ollut jo viime vuoden lopulta saakka käytössä Katokosta saatu kullanvärinen M-kokoinen nahka-Baggu ja se on kyllä ihan huikea tilaihme! Mä tiedän olleeni paha ja laiska bloggaaja, kun en ole saanut tänne laitettua kuvaa Baggusta olalla kannettuna, vaikka sitä on pariin otteeseen pyydetty. Mutta voin nyt ainakin sanallisesti vakuuttaa, että laukku on leveiden ripojensa ansiosta vallan hyvä kantaa olalla.
Ai että itseä houkuttelisi edelleen sellainen pienempi Baggu joko keltaisena tai verigreipin värisenä… Pankkitilin laiha saldo mielessäni koitan pidätellä itseäni.
Nina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOu jes, tilausta lähti menemään että pätkähti! (Vähän vaan pelottaa etten jaksa kantaa tuota suurempaa kun lastaan sen kuitenkin täyteen tavaraa, mutta isosta kassista on pulaa eli tarpeeseen tulee. Ja kassi itsessäänhän on hyvin kevyt.)
Kiitti vinkistä!
Siilikissa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAaah, voihan nenä… Pitäiskö vaiko eikö? Jos tinkaiskin tommosen synttärilahjaksi mieheltä… Hmm. On ehkä pakko.