Arvonta suoritettu

-sisältöyhteistyö-

Tänään vihdoin vapaapäivän vuoksi oli aikaa ja jaksamista pistää Changen lahjakorttiarvonta täytäntöön. Kiitos kaikille osallistujille, teitä oli ilahduttavan runsain mitoin!

Kuten muutama kommentissaan huomauttikin, niin kysymyksen asettelu oli hieman huono, kun kysyin, että ”koska rintaliivikokosi on viimeksi tarkistettu”. Totuushan siis on, että mitään yhtä ainoaa oikeaa rintaliivikokoa ei tietenkään ole, vaan se vaihtelee jonkin verran merkkien ja eri mallien kesken. Mutta ymmärsitte varmasti pointin, joka siis oli, että koska ne liivit on viimeksi tullut hankittua ammattilaisen opastuksella, niin että mukaan tarttui oikea koko.

Lähes 400 vastaajaa ja noin pikaisella vastausten läpilukemisella täytyy sanoa, että kyllä meillä on vielä paljon petrattavaa noissa rintaliiviasioissa. Todella moni myönsi mm., että käyttää mitä todennäköisimmin väärän kokoisia liivejä, sillä on tullut vuosien saatossa jämähdettyä yhteen tiettyyn kokolappuun vartalon muutoksista huolimatta. Osa taas sanoi pelkäävänsä erikoisliikkeeseen astumista niiden kalliiden hintojen vuoksi ja on sen vuoksi tyytynyt nappaamaan sinne päin olevia liievjä omatoimisesti marketista.

20120826-181034.jpg

Itse todellakin tiedän tuskan siitä, kun alusvaatteet maksavat lompakkoa satuttavia summia, mutta en voi silti sanoa muuta kuin, että sijoitus on ehdottomasti kannattanut. Kunnon rintaliiveistä maksetut eurot ovat sijoitus niin hyvinvointiin kuin ulkonäköönkin. Se on nimittäin täysi totuus, että pukeutiminen lähtee alusvaatteista ja huonojen ja epäsopivien alusasujen luomia muhkuroita ja pahkuroita ja epämukavaa oloa ei peitä edes kaunein mittatilausmekko.

Mutta, se siitä saarnauksesta nyt tällä kertaa, on aika julistaa arvonnan onnekkaat voittajat. Onnettarena toimi random.org ja se poimi 50 € Change -lahjakorteille kolme uutta omistajaa joiden nimimerkit ovat: Mimmu, Doe ja Joliel. Toivon tytöille onnistuneita alusvaateostoksia! Voittajille on laitettu sähköpostia.

Loppuun haluaisin vielä kaikille kamalaa rahanmenoa pelkääville vinkata vielä, että kannattaa uskaltautua käymään vaikka juurikin tuolla Changessä, sillä heidän hintansa eivät ole todellakaan pahimmasta päästä alusvaatemarkkinoilla. Changessä on iso valikoima erilaisia ja eri hintaisia malleja ja sieltä irtoaa paljon liivejä jopa alle neljällä kympillä. Ja liittymällä Club Changen jäseneksi, saa normihinnoistakin vielä -10% alennuksen tai clubilaisille suunnattujen erikoisetujen myötä välillä enemmänkin!


No Comments

Post A Comment