Duuniasu ja karvahommia

Pikaiset terkut kesken työpäivän tällä tavalla kaksoisleualle armollisesta lintuperspektiivistä napatun asukuvan muodossa!

Nuo H&M:n reisitaskuhousut löytyivät mun omasta kirpputorikasasta ja päätin antaa niille vielä yhden mahdollisuuden.Mutta ei, ei ne vaan jotenkin miellytä vaikka niin mukavat ovatkin. Nuo karmivan kokoiset taskut vievät jotenkin ihan tarpeettoman paljon huomiota reisiin ja tekevät jaloista epätaapainoisen näköiset. Mikä lie päässä viirannut, kun olen nämä joskus hankkinut. Väri olis kiva, mutta kyllä se taitaa tämän duunipäivän päätyttyä olla bye bye näille pöksyille.

 

Kävin muuten tänään toistamiseen sokeroinnissa. Se oli nyt toisella kerrallakin edelleen yhtä kivutonta ja kivaa (oon outo, I know..) kuin aiemminkin. Viisi viikkoa ehti siis kulua edellisestä kerrasta ja niistä noin kolme viikkoa sääret ja kainalot pysyivät sellaisena, ettei karvat häirinneet vielä lainkaan. Jossain parin viikon paikkeilla säärten iho oli toisinaan  etenkin suihkussa käydessä hieman arka ja kihelmöivä, ihan kuin ne uudet säärikarvat olisivat siellä poranneet reittiään ihon läpi vapauteen. 😀

Viime viikolla sitten alkoi olla jo sen verran mittaa, että turkista eroon pääseminen rupesi tuntumaan oikeasti ajankohtaiselta etenkin, kun edessä on matka hellelukemilla hemmoteltuun Roomaan, missä tulee varmasti heiluttua kintut paljaina.

Parasta sokeroinnin jälkeisessä karvankasvussa on ollut ehdottomasti se, että esim. bikinirajat eivät missään nimessä olleet ikävästi kutisevat kuten terällä vedetyn sängen jälkeen. Säästyin siis ikäviltä pistelyn tunteilta ja myös toisinaan höyläilyn jälkeen esiintyviltä karvatupentulehduksilta. Myös kainaloissa pehmeänä takaisin kasvavat karvat eivät tuntuneet yhtään niin ikävältä kuin sellainen raapiva sänki yleensä tekee.

Eli vaikka sokerointi karvanpoistometodina vaatiikin sen, että ne jouhet aina ehtii kasvaa välillä sellaiseen mittaan, että myös tarttuvat sokeriin, niin ainakin omasta mielestäni tämä tuntuu ehdottomasti parhaalta tavalta päästä eroon karvoista. Tämä on siis tästä lähtien pakollinen meno, joka on tavalla tai toisella sovitettava kuukausibudjettiin. 😀

Nyt ahkerana takaisin töiden kimppuun. Vielä olisi tämä ilta ja pitkä huomispäivä edessä ja sitten koittaa reilun viikon loma!

 


Tags:
2 Comments
  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kävin viime viikolla sokeroimattomassa kulmat. Se ei tosiaan sattunut yhtään ja sen jälkeen oli jotenkin tosi ”kevyt” olo kasvoissa. Aion mennä kainalot sokeroimaan myös. Sai täti minut vakuutettua sen verran hyvin eduista 😀

  • Miiiaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sokerointiin jää koukkuun 🙂 eikä tosiaan haittaa vaikka karvat pääsee kasvamaan paitsi sitten, jos ehtii tulla kauhee puska 😀

Post A Comment