Ylihuomenna Rooma!

Enää reippaat 48 h ja tämä tyttö tallaa katuja ihan toisella puolella Eurooppaa. Edessä on nimittäin jo aiemminkin täällä ohimennen mainitsemani viiden päivän reissu Roomaan! Lähdetään ihastelemaan tuota ikuista kaupunkia perheemme akkalaumalla eli minä, kaksi isosiskoani ja mamma. Tämä onkin ensimmäinen kerta, kun matkustamme kaikki yhdessä, joten luvassa on varmasti kaikin puolin ihana ja ikimuistoinen reissu.

Pakkaamishommat ahdistaa taas melkoisesti. Minä kun en todellakaan ole mikään matkalaukun pakkaamisen ylin ystävä. Se on vaan aina niin ärsyttävää puuhaa ja vaikeiden valintojen tekoa. 😛 Mutta matkustamisen ihanuuden vuoksi on aina hieman kärsittävä. Kyllä ne kaikki uudet kokemukset ja mukavat muistot sitten palkitsee siinä määrin, että viitsii hetken aikaa kiroilla matkalaukun äärellä. 😀

20120831-103602.jpg

Mitään sen kummempia suunnitelmia ei olla matkallemme tehty kuin, että Vatikaani taitaa kiinnostaa kovasti meitä kaikkia, joten sinne varmaan suunnataan ihmettelemään kirjoista, elokuvista ja uutisista tuttuja paikkoja. Muuten suunnitelmissa on lähinnä mennä sinne minne nokka näyttää, syödä ja juoda hyvin sekä nauttia olosta. Ainakin kelien puolesta on luvattumukavaa lohtua Suomen onnettomaan kesään harmistuneille matkaajille.

Sen verran monta päivää on aikaa, että Vatikaanin hienouksien lisäksi muutamat muutkin legendaarisimmat nähtävyydet ehditään varmasti katsastaa. Itse ainakin haluaisin päästä livenä todistamaan suunnattoman monumentaalisen Colosseumin olemassaoloa eikä espanjalaisia portaitakaan varmaan voi ohittaa.

20120831-103610.jpg

Kuvat: Nelliina

Nelliinan blogista ( bongasin vinkin yöllisistä Trasteveren joenvarsimarkkinoista ja näyttää tosiaan ihan jo tuon tunnelmallisen kuvankin perusteella vierailemisen arvoiselta. Muutenkin tuo Trastevere vaikuttaa alueelta todella mielenkiintoiselta, joten pitänee muutenkin suunnata sinne päin. (Tai sitten jos vaikka malttais ottaa vähän asioista enempi selvää, niin saattais selvitä, että kappas, meidän hotellihan taitaakin sijaita juurikin Trasteveressä joten ei sinne sen kummemmin tarvii erikseen suunnata.. 😀 )

Lisäksi Nelliina kehotti (tai paremminkin käski) syömään Roomassa kunnon juustoöveripizzaa ja uskoisin, että tuon pystyn kyllä toteuttamaan. 😀

Minä Rooma-keltanokka en oikein pahemmin osaa mitään odottaa enkä tosiaan aio tiukkoja suunnitelmia tai tavoitteita itselleni asettaa, mutta kuulisin silti mielelläni, jos jollakulla teistä on itse hyviksi havaittuja vinkkejä siihen mitä Roomassa kannattaisi nähdä, kokea, syödä tai shopata. Jaa siis Rooma-vinkkisi kommenttiboksissa!


4 Comments
  • Angie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tässä ote Mondon vanhasta Rooma-artikkelista, joka pitää täysin paikkaansa:

    ”Rooman-matkalla on ihan pakko kurkistaa Maltan ritarikunnan päämajan portinreiästä. Salaperäinen suljettu portti ja sen avaimenreikä ovat kuin lastenkirjasta Salainen puutarha. Elämys on ohi puolessa minuutissa, mutta se saattaa pelastaa päiväsi, viikkosi, kenties elämäsi. Toisinaan portilla on pieni jono, jossa seistessä on helppo tuntea itsensä typeräksi. Avaimenreiän kummallakin puolella seisoo aseistautunut vartija, joka tuijottaa tyhjyyteen. Kun oma vuorosi tulee, ajattelet: »No, kurkistetaan nyt sitten.» Ja sinä kumarrut ja katsot. . .

    Piazza dei Cavalieri di Malta. Kurkistus ilmaista, sisälle ei pääse.”

    Paikka on lähellä Trasteverea, Testaccion kaupunginosassa kukkulan päällä. Suosittelen!

    Roomassa ei tarvitse mennä erikseen nähtävyyksille, vaan koko mieletön kaupunki on täynnä historian havinaa ja törmäätte paikkoihin todennäköisesti sattumalta. Heittäytykää mukaan ikuisen kaupungin mystiikkaan ja nauttikaa kaikesta – unohtamatta mielettömiä ruokia (yleensä parhaita bistrot ja pizzeria-tyyppisen ravintolat, joissa paikallisia terassilla), sekä ihanista viineitä ja maailman parhaasta jäätelöstä (suosittelen pistaasia ja sitruunaa yhdessä).

  • anonyymi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti suosittelen myös tuota avaimenrei’ästä kurkistamista.

    Trattoriat on myös sellaiset, mitkä kannattaa muistaa ruokapaikkoja etsiessä. Edullista, mutta erittäin hyvää ruokaa.

    Roomassa ei tosiaan tarvitse hätäillä nähtävyydestä toiselle. Kaikki kun sijaitsee ihan lähellä toisiaan ja koko kaupunki on elämys.

    Trasteveressa hengailua suosittelen minäkin!

    Nautinnollista matkaa! Rooma ei jätä ketään kylmäksi.

  • käyttäjä-11858
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, vielä on ikuinen kaupunki ja sen jumalaiset kenkäkaupat näkemättä, mutta uskon, että Veera ei voi pysyä niistä poissa ja saamme kadehtien ja kuolaten tutkailla ”saalista”:) Ihanaa matkaa teille kaikille 🙂

  • IrmaG
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä vaikutuin ensi kerralla ehdottomasti eniten Pantheonista, sen pylväiden lomassa käyskenteleminen on varsinkin pimeän laskeuduttua todella sykähdyttävä kokemus! Omalle reissulleni sattui vielä täysikuu…

    Olkaa tarkkana varkaiden varalta; taskuvarkaat ovat todella taitavia, ja ravintolassa voi hyvin joutua huijatuksi, jos ei ole tarkkana annosten koosta ja hinnoista. Minulta lähti pokkarikamera vetoketjulla suljetusta, kainalon alla kulkeneesta laukusta, ja maksoin kalaillallisesta lähes sata euroa. Oppia ikä kaikki!

    Hyvää matkaa!

Post A Comment