Paljetteja ja vakosamettia

-sisältää mainontaa-

Tällä viikolla ne saapuivat. Kenkäkokoelmani uudet kuninkaalliset nimittäin. En ihan helpolla pysty keksimään miten kengät voisivat olla enää yhtään ihanammat kuin nämä RASin paljettikuorrutteiset herrainkengät. Ja samaa mieltä oli myös rakas Ence, joka oli lähes vihreänä kateudesta nähtyään nämä kaunokaiset eilen jalassani. Todella harmi, ettei meilla kahdella ole sama kengänkoko, sillä makumme menee todella usein yksiin, joten  olisi kiva pystyä lainailemaan popoja puolin ja toisin.

20120916-212703.jpg

Tilasin kimaltavat kaverit siis Spartoo-yhteistyöstä saamallani lahjakortilla. Samassa paketissa tuli myös yhdet bikerit, jotka kuitenkin olivat valitettavasi liian suuret, joten lähtevät palautukseen. Mutta tärkeintä on, että nämä upeudet olivat täydellisen kokoiset!

Tuolla RAS-merkillä on muuten muutamia muitakin huikeita kimallus- ja paljettitöppösiä. Minua jäi kovasti kutkuttelemaan vielä esimerkiksi kullanväriset paljettiballeriinat, mutta sellaisten hankkiminen näin syksyllä ei tunnu kyllä kauhean järkevältä. Mutta toisaalta, koskas minä olisin ollut järkevä kenkiä hankkiessani? Aika harvoin. Saa siis nähdä pystynkö vastustamaan kullan kimallusta.

20120916-212716.jpg

Suunnattiin eilen illalla Encen kanssa radiokanavamme Eazyn saunailtaan höpisemään ja kittaamaan alkoholijuomia pomojemme ja muiden ohjelmien juontajien kanssa. Radiohommia on nyt takana kahdeksan kuukautta takana ja täytyy sanoa, että on kyllä ollut ihan mahtavaa oppia uusia taitoja ja päästä toteuttamaan yhtä pitkäaikaista haavettaan. Minä kun olin jo vuosikausia ehtinyt ajatella, että olisi huikeata päästä kokeilemaan radiojuontajan töitä.

Mutta siis.. palataanpas takaisin itse tän postauksen aiheeseen, eli eilisiin vetimiin. Halusin siis ehdottomasti saada jalkaani nuo uudet kimallukset, joten valitsin vaatteet sitten niin, että kengät pääsisivät loistamaan.

Näin upeita töppösiä ei tietenkään piilotella lahkeiden alle, joten vajaata punttia kehiin. Discopallon kaltaisen kimalluksen vastapainoksi passasi mielestäni erittäin oivasti sammarit. Minua nimittäin viehättää tuollainen blingblingin ja arkisten vaatteiden yhdistäminen.

20120916-212722.jpg

Lopputulos näytti siis tältä. Lempparisammarit on viime vuotinen vitosen hankinta hennesiltä. Paljettiteemaa hieman jatkanut kangaskassi löytyi pari vuotta sitten saman puljun lastenosastolta ja on minulle todella rakas. Pusero Sokoksella myytävää Kaiio-merkkiä ja rotsi vanha tuttu Saki. Ja kengät siis RAS, joka on itselleni ihan uusi tuttavuus kenkämerkkirintamalla.

Pirtsakan oranssit sulkakorvikset löytyi eilen KappAhlista ja olivat juuri sitä mitä garderoobini on kaivannut. Aurinkolasit nappasin Roomassa yhdeltä katukauppiaalta vitosella alkukesästä kadonneiden Wayfarereiden korvaajaksi siihen saakka kunnes raskin hankkia uudet. Arvatkaa vaan kuinka paljon harmittaa kadottaa rakkaimmat ja kalleimmat aurinkolasinsa! Paljon.

Mitenkäs mun paljettiuutukaiset ja niiden ensiesiintyminen teihin uppoaa?


No Comments

Post A Comment