Behind the scenes, stressiä pukkaa

 Nauruntäyteinen viikonloppu Helsingissä hujahti ohi, mutta ehti onneksi ladata akkuja tätä stressaavaa viikkoa varten. Ja että miksikö stressaa? No siksi, että keskiviikkona on edessä VATin (Valokuvaajan ammattitutkinto) eka näyttö ja hommat on tietenkin edelleen melkoisesti vaiheessa.

Otin maanantain ja tiistain vapaaksi töistä voidakseni keskittyä hoitamaan koulujutut kuntoon ja tänään maanantaina se tarkoittikin sitten useamman tunnin kuvausrupeamaa studiossa. Tässä ekassa VAT näytössä on aihealueena studiokuvaus ja minun täytyy viedä portfolion lisäksi näytille 3-5 kuvaa alkuperäisine kuvaussuunnitelmineen.

Uskomattoman kärsivällisenä ja kaikin puolin upeana mallina minulla toimi tänään rakas Emma-Kaisa, joka keikkuin kameran edessä pitkine säärineen ja upeine tatuointeineen. Tässä muutamia behind the scenes -otoksia kuvausoperaatiostamme.

Studion lattia lainehti kaikenmoisia alushepeneitä, koruja ja kenkiä ja minä sain vielä koko studiokalustoni leviteltyä ihan hujan hajan jaksamatta siivota niitä paikoilleen lähtiessämme. Eli sekasorto odottaa minua sitten huomenna.

Sillä välin, kun minä sähelsin valojen ja taustojen kanssa, sai huuppumallini keskittyä irtoripsiin, huulikiiltoon…

.. ja tietenkin dataamiseen.

 

Saa nähdä ovatko mitkään varsinaiseen näyttöön päätyvistä kuvista sellaisia, että voisin julkaista niitä täällä blogissa vai ovatko ne kaikki vähän turhan paljastavaa materiaalia yleiseen jakoon. 😀 No, sen näkee sitten huomenna kun pääsen kuvien käsittelyn kimppuun.

Mutta hirmuisen nättinä oli minun mallini eikö vaan? Että ei se kuvien onnistuminen nyt jäänyt ainakaan mallista kiinni. Eri asia on sitten kelpaavatko ne arvioijille. Hieman nimittäin pelottaa, että en onnistunut tekemään kuviin niin monipuolista valaisua kuin oli tavoitteena ja tarpeena.

Olen melko varma, että tulen saamaan juryltä huomautuksia siitä, että portfolioni on valaisun puolesta liian yksipuolinen. ÄÄh, miten sitä on jotenkin niin tapojensa orja? Mutta onneksi asian on nyt itsekin jo tiedostanut, sillä sehän on ensimmäinen askel kehityksen ja uuden opettelun tiellä. Tärkeintä olisi nyt siis vain saada tämä näyttö läpi ja koittaa sitten jatkossa taas kiinnittää lisää huomiota siihen, että onnistuisi muuttamaan ilmaisuaan monipuolisemmaksi.

Huomaako, että mua kenties ihan vähän ahdistaa, jännittää ja stressaa tämä asia? 😀

Huomispäivä onkin sitten lähes kokonaisuudessaan pyhitetty tämän päiväisten kuvien käsittelemiselle näyttökuntoon. Mitä nyt ensin aamupäivällä täytyy tehdä tekemässä yksi haastattelu ja keskiviikon Sovituskoppi-hölinätennakkoon, koska en ole keskiviikkona Porissa vaan Tampereella koulussa. Siihen päälle sitten vielä Sovituskopin uuden puffin nauhoitus. Mutta sanotaan siis, että iltapäivä ja ilta on varattu näyttötehtävien loppuun hiomiselle. Eli melkoisen pitkää päivää taas luvassa kuten viime viikollakin. Mutta sitten on superstressi taas hetkeksi ohi!

Nyt siis nukkumaan, että jaksan huomisen taas puristaa!!

 Ai niin, yks juttu vielä! Olen useaan otteeseen kertonut kuinka paljon rakastan vuosi sitten Olympukselta saamaani PEN-kameraa jolla kuvaa oikeastaan kaiken blogiin tulevan materiaalin ja kaikki muutkin siviilielämäni kuvat. Olen onnistunut innostuksellani saamaan useita ystäviä ja tuttujanikin liittymään PEN-jengiin.

Niinpä vinkkaan myös teille, että mikäli pienikokoinen järjestelmäkamera kiinnostaa, niin Olympus Nordicin Facebook-sivuilla on nyt käynnissä arvonta josta voi voittaa PEN minin itselleen ja kaverilleen. Käy ihmeessä tykkäämässä ja koittamassa onneasi! Sivulle pääset TÄSTÄ.


6 Comments
  • Ellenelle
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Blogiasi seuranneena olen 100% sitä mieltä, että näyttö sujuu varmasti loistavasti. Osaat tuoda kuviisi paljon tunnelmaa joka ei ihan jokapojalta tai -tytöltä aina onnistukaan.

    Tsemppiä näyttöön!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiitos kivoista sanoista! 🙂

  • Kikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaunis on malli ja varmasti upeita kuvia!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mallin puolesta tuli huippua kamaa, mutta omaan panokseenie n ihan ollut täysillä tyytyväinen. Mutta läpi meni, se tärkeintä! 🙂

  • Niina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy vaan todeta että huhhuh kuinka kaunis tuo Emma-Kaisa voikaan olla, vauh! <3 Suuresti tsemppiä ja jaksamista sinulle Veera portfolion kanssa ja onnea näyttökoitokseen! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no eikö! Mahtavaa kuvata tollasta pitkäsääristä kaunista gasellia. 🙂

Post A Comment