Mun rakas käsipaino

Meillä oli tänään Sovituskopissa (= radio-ohjelma) aiheena naisten käsilaukkujen sisältö. Kävin tekemässä muutaman katuhaastiksen aiheesta ja jutusteltiin mun vieraan kanssa mitä kaikkea kummallista omista laukuistamme oikein on aikojen saatossa löytynyt. Meikäläisen veskasta on esimerkiksi kerran yllärinä hypännyt silmille todella karvainen ja vihreä karjalanpiirakka.

Yksi haastateltava puolestaan kertoi laukustansa löytyvän välillä erilaisia putkimiehen tarvikkeita, ja serkkuni kommentoi facebookissa kantaneensa pidemmän aikaa vasaraa käsilaukkunsa vuoren sisässä. Se muuttuu pehmoinen käsilaukkukin kummasti uskottavammaksi lyömäaseeksi, kun sisällä on vasara. Myös kahvakuula voisi toimia tyrmäystarkoituksessa. 😀

Aiheen taustatutkimukseeni kuului mm. käsilaukkujen punnitseminen. Kaikki kaupungilla vastaan tulleilta naisilta punnitsemani laukut (joo mä ihan oikeesti menin kyselemään tyypeiltä, että ”anteeksi, saisinko punnita käsilaukkusia?) painoivat vähintään 1,2 kg. Monta oli sellaista kahden kilon pintaan, mutta potin räjäytti silti oma laukkuni, joka näytti aamupunnituksessa lukemaa 3,5 kg!!!

20121010-211701.jpg

Mut täytyy kyllä sanoa, että meidän vaa’alla on tapana heitellä yhden ja saman punnituskohteen kanssa peräkkäisillä punnituskerroilla 200-300 gramma. Eli totuus ei ehkä ollut ihan noin kamala. Eli naisen perus itsepetos jatkuu myös veskan painoa tarkastellessa. ”Tuo meidän vaaka se näyttää aina kilon pari liikaa, en mä suinkaan oikeesti näin paljon paina..” 😀 Pitänee laittaa laukku laihikselle!

Päivän polttavan aiheen innoittamana päädyin sitten tekemään päivän päätteeksi omalle CK:n nahkalaukullenikin ruumiinavauksen. Että mitä ihmeen kiviä mä siellä näin duunipäivänä oikein raahasin?

Laukusta löytyi illalla: iPad + näppis, pullea meikkipussi (en koko päivänä sutinut naamaani ainuttakaan meikkituotetta), lompakko (musta pussukka keskellä), Monkin korttikotelo (osoittautunut käytössä loistavaksi!), nenäliinoja, käsipeili, kaulakoru, irtokolikoita, Mynton pastilli (huom yksi kpl, irrallaan), läjä rutattuja kuitteja, pari laskua, työeläkeote (mulle on karttunut työeläkettä yhteensä reilut 160 €, onneksi on vielä jokunen vuosikymmen aikaa kartuttaa kassaa..), kuvasta puuttuvat avaimet, kirjevaaka (tää oli niiden laukkujen punnitusta varten 😀 ) ja…..

20121010-213625.jpg

…meikkipussin ulkopuolella sijainneita kosmetiikkatuotteita kuten puuteri, pari huulirasvaa (molemmat saatu blogin kautta), kajalkynä, huultenrajauskynä ja huulikiilto, aina kassin pohjalle piiloutuva puhelin (saatu blogin kautta). Yllättäen hyökkäävän näläntunteen varalta kassissa seilasi myös pari myslipatukkaa…

Eikä elämästä tietenkään tulisi mitään, jos ei laukussa lymyilisi myös vaikkapa rannekoru ja läjä erilaisia lahjakortteja ja etukuponkeja. Ja kaiken tämän lisäksi painoa toi muutaman sata grammaa vielä tietenkin kamera jolla tuon koko komeuden ikuistin. Että ei se nyt ihme jos olkapää huutaa armoa ja kassista ei koskaan löydy yhtään mitään.

Se ei nimittäin ole kerta tai kaks, kun olen hermostuksissani kumonnut koko laukkuni sisällön vaikkapa keskelle toria, kun puhelinta ei ole löytynyt sen soidessa tai kotitalomme ulko-oven eteen, kun avaimet ovat raivoisasta kaivamisesta ja ravistelusta huolimatta pysyneet piilossa. Mulla palaa käpy tuollaisissa epätoivon tilanteissa ihan välittömästi. Ja siitä huolimatta mun laukun sisältö näyttää yllä kuvaillulta.

Onko siellä ruudun toisella puolen joku jonka laukussa kaikki on järjestyksessä ja sisältö ei aiheuta koskaan yllätyksiä? Vai onko sellainen nainen yhtä todellinen olento kuin yksisarvinen?


25 Comments
  • Haidihou
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun puoliso kutsuu mun käsilaukkua komostiksi, eikä ehkä ihan syyttä. Minulta kun löytyy käsilaukusta suloisessa sekamelskassa vanhat kuitit, lapsen vaihtovaatteet, lompakot, meikit, eväshedelmät (jotka toisinaan saattaa unohtua kassiin pyörimään) . Kerrankin olen hajottanut puhelmeni niin, että luumu oli unohtunut kassiin inasen liian pitkäksi ajaksi ja löysin puhelimeni luumun nesteiden pinnoittamana ja entisekshän se meni.

    Anoppini puolestaan hämmästyi, kun kuuli minun kutsuvan käsilaukkua käsilaukuksi, hänen mielestään kyse oli matkakassista. Mä tarviin ison laukun.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mun äiti puolestaan kutsuu sellaisia kaiken nieleviä laukkuja kirnuiksi. 😀

      Mut ihana kuulla etten oo yksin sekasortoni kanssa.

  • Nata
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mun repussa (isossa repussa): puhelin, kahdet avaimet, lompakko, kolme huulirasvaa, sytkäri. siinäpä se 😀 tosin se reppu yksinään painaa varmaan sen kilon heh

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ihanan minimalistista. Jos mä oikein varta vasten pakkaan kamat johonkin uuteen laukkuun niin silloin siellä on yleensä vain lompakko, avaimet puhelin ja joku huulikiilto + puuteri, mutta sitten kun noihin alkaa vaan kerrostua tuollaisia historiallisia kerrostumia tavaraa menneiltä ajoilta. 😀

  • suski
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muistan painineeni aiemmin paljonkin just avainten/puhelimen ynnä muiden etsimisen kanssa, kun ne pirulaiset aina painui johonkin laukun pohjalle hukuksiin. Sitten luin parisen vuotta sitten jostain blogista ”laukunjärjestäjästä” (http://ellit.fi/muoti-ja-kauneus/muoti/bagpod-laukunjarjestaja-pelastaa-…) ja laitoin omani tilaukseen samoin tein. Nyttempä onki ollut helppoa nakata vaan sisustaa laukusta toiseen ja samalla variseepi ne yliääräiset kuititkin… Toki tässä lompakkoroinan hävityksessä auttoi myös tuo monkin korttikotelo – enää en edes omista oikeaa ”lompakkoa”… 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mäkin olen lukenut tuosta bagpodista, mutta arvelen, että ei sekään poistaisi ongelmaa. Mulla olis kuitenkin kaikkea ryönää siinä laukunjärjestäjäss. 😀

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä! Mulla on käsilaukku aina järjestyksessä, enkä pidä siellä mitään turhaa. Toisaalta oon ihan normielämässäkin melko siisti. Mua ällöttäis löytää käsilaukustani jotakin vanhaa ruokaa 😀 Mulla löytyy yleensä veskasta puhelin, avaimet, lompakko, pieni peili, pari huulirasvaa, mp3 ja joskus, mutta ei edes aina, kalenteri. Mun mielestä on ihan turhaa naisilta kantaa puolielämää mukana.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihailtavaa toimintaa!

      Munkin mielestä on turhaa kantaa puolta elämää mukana, mutta jotenkin sitä rojua vaan kertyy sinne kassin pimeälle pohjalle.

  • Piikkuli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla oli vielä viime vuonna sama käsilaukku koulua varten sekä vapaa-ajalle, joten se oli kyllä sen näkönenki ku kirjat, kansiot, paperit oli sulassa sekamelskassa kaiken muun kans. Nytten ku raaskin ostaa toisen kunnollisen (löysin tarpeeksi ison) laukun, niin koululaukussa ei pyöri enää mitään muuta ku koulujuttuja ja käsilaukussakaan ei kuin kalenteri, lompakko, kännykkä, meikkipussi, nenäliinoja ja huulirasva 🙂 Hartiat kiittää:)

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      munkin hartiat kaipais jotain kiitoksen aihetta. 😀

  • Figlia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on nykyään mukana vain pieni laukku, mitä naispuoliset kaverini jaksavat ihmetellä 😀 Laukustani löytyy kännykkä, avaimet, pieni lompakko ja matkakortti sekä näin syksyisin sateenvarjo, mikä on myös aika pieni.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mä en jotenkin osaa olla arkena pienen laukun kanssa vaikka en tarvitsisikaan paljoa tavaraa. Isot säkit on jotenkin rennonpia ja olo turvallisempi.

      • MouMou
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        ”Isot säkit on jotenkin rennonpia ja olo turvallisempi.”

        AAMEN! 😀

  • Marianne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun pieni laukku sisältää lompakon, kännykän ja avaimet. Joskus korvakuulokenapit. That’s it. Ja riippuen tilanteesta, pyrin olla kanniskelematta tätäkään laukkua, delegoimalla esim. lompakon poikakaverin laukkuun.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      apua! mä en pystyis olemaan täysin ilman laukkua muuta kuin urheillessa. Muuten on jotenkin sellainen alaston ja hylätty olo. 😀

      Ei siis mene minun lompakko kyllä ikinä poikaystävän taskuun. Ennemmin niin päin että mä kannan miehenkin tavaroita. 😀

  • J-J
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun koululaukku on painanut joskus 7 kg!:D

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      oo! siitä kans hartiat tykkää!

  • Ella
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veska on aivan jumalattoman kokoinen, musta, tekonahkainen pussikassi josta löytyy kyllä tavaraa vaikka lampaille syöttää. Sami Hedbergin sanoin; ”tavara menee kolmessa kerroksessa hissillä ylös alas” – chihuahuaa ei tosin löydy, ainakaan vielä. :–D pitäis varmaan vähän siivoilla, mukana kun kulkee välillä mitä kummallisimpia juttuja joita en ihan oikeasti koskaan tarvitse ( vuoden takaiset kirppiksen hintalappupohjat näin esimerkiksi……. ) Ja jokapäiväinen perusjuttuhan on ainakin kerran autonavaimen kadottaminen laukkuun.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ”chihuahuaa ei tosin löydy, ainakaan vielä.”

      Mulla tuli tosta ekana mielikuva, että sulla on chihuahua, mutta sitä ei vaan ikinä löydy sieltä laukun pohjalta. Toistuvasti koitat ettiä mutta siellä se jossain lymyilee. 😀

  • Chenille
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuuntelin teidän ohjelman eilen, oli todella hauska! Itse olen tyytynyt kohtalooni ja jättänyt meikkipussin vallan pois laukusta sillä jos kerran vuodessa muistaisin laukusta ottaa sen esiin ja laittaa meikkiä niin sitten saa jäädä…=D

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Oo, kiva kuulla että ohjelma kuulosti hyvältä ja tykkäsit. Se oli mun eka suora lähetys! 🙂

      Mulla toi meikkipussi kulkee mukana sellaisina päivinä jos en aamulla ehdi meikata kotona. Otan sen sitten mukaan et jos jossain vaiheessa päivää töissä pakkelois ennen asiakkaiden tuloa.. Mutta aika harvoin kuitenkaan jaksan. 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä kutsun omaa laukkuani mustaksi aukoksi, koska sinne todellakin katoaa KAIKKI. Ja joskus ne löytyy vasta kuukausien tai vuodenkin päästä. Enkä tietenkään osaa pitää (jättimäisessä laukussa) tavaroita mitenkään järjestyksessä, esim. meikit ei ole edes pussissa vaan pitkin laukun pohjaa. 😀 Viimeksi eilen istuin rappukäytävässä vartin penkoen laukun sisältöä (etsin avaimia) ja sainpa uudelta naapurilta hyvät purskahdusnaurut samalla. Oli muuten hyvä tapa tutustua naapuriin!

  • Fantti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on rutiinisti mukana laukussa lompakko, avaimet, kännykkä, sekä pieni pussukka, missä on särkylääkeliuska, huulirasva ja jotain kortteja, mitä en viitsi lompakossa pitää. Lisäksi aina töihin mennessä on mukana eväät. Eli melko pienellä tavaramäärällä mennään täällä 🙂

  • Catti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun mustassa aukossa eli käsilaukussa on kans millon mitäkin. Pahinta, mitä sieltä oon löytäny oli reilun viikon vanha päärynä, tosin muovipussissaan, eli se oli ihan nesteenä jo, mut onneks pysy muoveissaan. Yäääh, silti! Yhden kerran sattui niin, et lähdin töihin ja ulkona huomasin, et sataa. Laukustani en löytänyt sateenvarjoa, joten hain sellaisen vielä sisältä. No, kun sit töissä ollessa etsin laukustani jotain muuta, huomasin, että huoneeni lattialla kuivamassa olleen sisältä haetun sateenvarjon lisäksi, laukussani ei ollut vain yhtä vaan KAKSI sateenvarjoa!!!! Uskomatonta. Enää mulle ei kyllä noin käy, oli se sen verran noloa ja tyhmää. Nykyisin ostan aina sellaisia laukkuja, joissa on tarpeeks pikkutaskuja, joihin saa välttämättömimmät jutut selkeisiin paikkoihin, ettei tarvi avaimia tai bussikorttia kaivella kauaa.

  • IrmaG
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minulla on vain pieni olkalaukku, lähes tasku, johon mahtuu juuri ja juuri avaimet, lompakko, kännykkä, huulirasva, aurinkolasit ja pikkuruinen mp3-soitin. Ja tuonkin määrän mahduttaminen laukkuun vaatii tetristaitoja. Tuonkokoinen laukku on siitä kiva, että sen voi melkeinpä unohtaa – isomman laukun kanssa minulle tulee äkkiä ahdistus, kuin olisin pakkopaidassa! Tosin lumin toispuoleinen posteljoonilaukku on ollut yllättävän mukava kantaa mukana silloin, kun olen vaikkapa kameran tai ylimääräisen paidan vuoksi tarvinnut lisätilaa.

    Kuitteihin ja muuhun vanhaan, tarpeettomaan sälään minulla ei ole minkäänlaista toleranssia, ja siivouspuhuri käykin lompakolla/laukussa lähes päivittäin. Taidan olla vähän järjestysnatsi 😀

Post A Comment