Naked truth

Mä harvoin mitenkään suivaannun blogien kommenttibokseissa esitetyistä typeristä kommenteista ja vielä harvemmin mä vaivaudun niihin tarttumaan kommentoidakseni takaisin. Omassa blogissani jotkut harvat päänaukomiset ulkonäöstäni ja kiloistani olen yleensä kuitannut jollain ”diipadaapa-ihansamantekevää”-vastauksella.

Kuluneella viikolla luin kuitenkin rakkaan ystäväni Iinan blogista kommentin, joka sai päässäni napsahtamaan. Mm. alla olevan kuvan sisältäneeseen, Mert Otsamon Iinalle suunnittelemaa pukua esittelevään postaukseen oli tullut kommentti, jossa sanottiin, että puku olisi sopinut paremmin jollekin hoikemmalle ihmiselle, sillä avoin selkäpuoli on kovin paljastava.

Meikäläisellä paloi käpy tässä kohtaa melko täydellisesti ja kirjoitin melko äimistyneen ja tulisen vastauksen kommenttiin. Mikä ihme on tämä joidenkin ihmisten ajatusmaailma, jonka mukaan vain johonkin todella tiukkaan muottiin sopivat ihmiset saavat pukeutua niin kuin haluavat? Tai, että on kauhistus, jos jollakin näkyy valokuvassa kaksoisleuka, vatsamakkara tai ihan mikä tahansa inhimillinen ”virhe” kehossa. Heti ollaan huomauttelemassa, sillä onhan se nyt herran jumala kauheeta, jos joku muu kuin mallimaailman tai Hollywoodin kauneusihanteet täyttävä ihminen näyttää vartaloaan ja ihoaan photoshoppaamattomana.

 

Yhden lukijan puolestaan ehdotettua minulle joululahjaksi kuvankäsittelyohjelmaa ja kurssia sen käyttön, alettiin tosissaan miettimään, että mikä ihmisiä oikein vaivaa. Mulle on ihan sama jos joku arvostelee mun ottamia kuvia, sillä ei oo tässä asiassa nyt mitään väliä, vaan nämä kommentit saivat pohtimaan sitä, että miksi on niin suuri rikos olla normaali ihminen.

Onko lehtien käsitellyt kuvat todella saaneet monet meistä sellaiseen mielentilaan, että photoshoppaus on välttämätöntä? Onko totuus niin vallan hirvittävää, että tällaisten tavallisten ihmisten kuin vaikkapa me bloggaajat, on suojeltava lukijoita siltä kaikin mahdollisin keinoin? Siellähän saattaa joku todellisuudesta vieraantunut tyyppi vaikka järkyttyä, jos näkee ihohuokosia, tai vaikkapa finnin!

Olen valokuvaaja, joten kyllä, kuvien käsittely on itselleni ihan arkipäivää. Muotokuvista häivytetään hurjan tummia silmäpusseja ja poistetaan lapsilta mustelmia. En siis missään nimessä olen kuvankäsittelyn vastustaja, vaan omatkin blogikuvat kulkevat aina photarin kautta. Useimmiten blogikuvat käyvät läpi lähinnä sävyihin ja kontrastiin vaikuttavia säätöjä, mutta oikein paskana naamapäivänä tulee toisinaan poistettua se naaman suurin finnikin.

Kysymykseni kuitenkin kuuluu, että miksi ihmeessä sen kuuluisi olla jokin oletus, että kaikki kuvat käsitellään virheettömiksi? Miksi on niin kamalaa, jos valokuvassa näkyy jotain sellaista, mitä on mahdollista nähdä livenäkin? Meistä jokainen näyttää jostain kulmasta katsottuna kauniimmalta kuin jostain toisesta.

Hoikimmallekin ihmiselle ilmaantuu ryppyjä, ruttuja ja makkaroita, kun sopivalle mutkalle vääntäytyy. Keho elää ja näyttää erilaiselta päivästä, vuorokaudenajasta, valosta, vaatetuksesta ja katsojasta riippuen. Se mikä jonkun mielestä on kamalaa, on toisen mielestä kaunista.

Tässä kuvassa olen minä tänään. Täysin meikittömänä, tukka unen ja pipon jäljiltä ja photoshoppaamattomana. Mahtaako siellä nyt yleisö haukkoa henkeään kauhusta? Iho on täynnä virheitä, väsymys paistaa silmänalusista ja kulmat rehottavat nyppimättömänä. Olenko nyt siis kamala ihminen jonka kuuluisi hävetä olemassaoloaan? Onko tämän kuvan julkaisu ilman perusteellista kuvankäsittelyä jonkun mielestä nyt suurikin rikos? Kauheeta, kun joku näyttäytyy täysin luomuna, eihän sellainen nyt sovi nykykultturissamme ei kaduille eikä internetiin.

En minä ajattele olevani suunnaton kaunotar, mutta en myöskään ajattele ulkonäköni olevan tärkein itseäni määrittelevä asia. On huonoja naamapäiviä jolloin peilikuva ei juuri kiinnosta ja toisinaan taas peilistä tuijottaa omasta mielestä varsin mukiin menevä mimmi. Olipa naamapäivä mikä hyvänsä, olen kuitenkin aina luottanut siihen, että tärkeämpää on pääni sisältö. Kun ystävä nauraa kanssani putkeen tuntitolkulla tiedän olevani hyvää seuraa ja rakastettu ihminen huolimatta siitä kuinka marsulta näytän nauraessani ja kuinka monta kaksoisleukaa se saa minulla esiin.

Mitä jos hyväksyttäisiin sekä oma, että kanssaihmisten epätäydellisyys.

Toivoisin meidän bloggaajien pystyvän taistelemaan sitä ilmapiiriä vastaan, jossa sallittua on vain virheettömyys. Ilahtuisin kovasti, jos muutkin bloggaajat innostuisivat postaamaan itsestään kuvan juuri sellaisena kuin ovat meikin alla, photoshoppaamattomana. Näytettäisiin, että jokaisen blogin takana on ihan oikea ihminen pienine virheineen. Sillä niin täydellisesti kuin se välillä unohtuukin, niin kultturissamme vallitseva kauneusihanne on useimmiten melkoisen rakentamisen ja kuvankäsittelyn tulos.

Totean loppuun kuten Vilan näyteikkunan mainoksessakin jokin aika sitten luki, ”you will never be more than you are naked”. Vatsamakkarat ja allit sentään saa halutessaan vaatteiden alle piiloon ja jos mieli tekee, niin silmänaluset voi photoshopata. Se on valintoja. Mutta ahdamielisyyttä, todellisuudesta vieraantumista, ilkeyttä ja tyhmyyttä, asioita jotka tuntuvat aiheuttavat esimerkiksi toisten ihmisten ulkonäön arvostelua, ei voi photoshopata pois.


336 Comments
  • Jonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava idea! Mun meikitön kuva ilmestyy huomenna! 🙂

  • Joliel
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Amen to that! Hyvä Veera! 🙂

  • Inka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aamen!

  • Joanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kudos! Täältäkin tulee asap!

  • Helma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä hyvä! Viimeinen kappale tekstistäsi täyttä kultaa, kiitos!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava kirjoitus, täyttä asiaa! 🙂

  • Elina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielestäni olet hyvin rohkea ihminen, koska uskallat olla oma itsesi tällaisessa maailmassa, missä nykyään eletään. Se on kyllä totta, että kaikki näyttää ”paremmalta”, kun kuvat photoshoppaa, mutta se että näyttää itsensä sellaisena kun on, on mielestäni todella mahtavaa.

    Itse ajattelin vielä pari vuotta sitten, että minun pitää mukautua tietynlaiseen muottiin, jotta minut hyväksyttäisiin ja saisin ystäviä. Mutta vasta tämän vuoden alussa tajusin mitä olin tekemässä. Olin menettämässä itseni, joten palasin vanhaan minääni, vaikka se aluksi olikin hyvin vaikeaa, sillä menetin monta ystävää sen takia. Nyt kuitenkin, kun vihdoin ja viimein hyväksyn sen millainen olen oikeasti, olen saanut monia OIKEITA ystäviä ja elämäni kukoistaa paremmin kuin ennen 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hienolta kuulostaa sun oivalluksesi! niiden oikeiden ystävien seurassa ei todellakaan ole väliä sillä sattuuko olemaan millainen naamapäivä. 🙂

  • Pinkit korkokengät
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä idea ja hyvä postaus 😉

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tää oli kyllä hyvä 🙂

  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet erittäin kaunis, kasvoissasi toteutuu itselleni aivan vieras symmetria– tämä kuva ei siis ole järkyttävä ollenkaan 😉

    Ja ystäväsi Iina, hän on upea puvussaan. On ikävää, että me vertaamme itseämme malleihin, itse en pysty bloggaamaan, vaikka omaan vahvan persoonallisen tyylin-siksi etten kestä oman itseni harjoittamaa vertailua-aina jossain joku on täydellisempi.

    Kiitos siis tästä jutusta-WORD!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      niin, aina on olemassa joku täydellisempi ihan joka asiassa. ja silti kaikissa niissä täydellisimmissäkin on inhimillisiä ”virheitä”. vertailusta eroon pääseminen helpottaisi kyllä kummasti elämää itse kullakin. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Molempien kuvien mallit on aivan upeita naisia! Mahtava postaus. Rispektii 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiitos! 🙂

  • Reetta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    AIvan mahtava postaus! Itse olen melkoisen iso kokoinen naisihminen ja olen siitä saanut kuulla paljon ja tulen paljon kuulemaan. Itse pidän itseäni tiettyinä päivinä ihan nätiltä mutta kytllä kun joskus peiliin katson niin meinaa itku päästä. Tämä postaus antoi voimaa kiitos siitä! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kaikilla meillä on sekä huonoja, että hyviä päiviä. Mutta oma kriittisyys on yleensä jo ihan tarpeeksi, joten toisten ulkonäön arvostelu voitaisiin kyllä kuopata. 😛

  • Minttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    <3 Veera <3

    En kyllä tiedä, olenko tarpeeksi vahva toteuttamaan haastetta. Kaiken muun lisäksi kun nykyään tuntuu olevan ihan hirveä rikos se, että ei ole NUORI!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mutta niin se on, että kaikilla meillä juoksee se sama ajankulu. Kaikki on vuorollaan kaks-, kolme-, neljä ja viiskymppisiä. Ja sitäpaitsi sähän oon ihan hirmu nuoren kissan näkönen!

  • Voih!
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä kuitenkin jokaisen pitäisi pystyä itse puolustamaan omia selkä- ja muitakin makkaroitaan, jos siltä tuntuu!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no tässä nyt ei varsinaisesti ollut kyse kenenkään makkaroiden puolustamisesta, vaan yleisesti asioiden ihmettelystä. Mutta mitä pahaa siinä olisi jos ihmiset pitäisikin toistensa puolia?

  • Lotta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täyttä asiaa! 🙂

  • Erika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Makkaroista tulee vielä muotia!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      toivotaan, että kaikista vartalomalleista tulee muotia!

  • Lilyelle
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veera,olet todellinen inspiraation lähde! Itse pienenä pullurana ja muille pulleroille vaatteita myyvänä olen joka päivä tekemisissä ahdasmielisten ja typerien ihmisten kanssa,ja sulta olen oppinut asennetta sietämään niitä! KIITOS! (enkä ymmärrä minkälainen idiootti pitää olla jos ei näe miten upea Iina mekossaan oli)

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täyttä asiaa! Kiitos loistavasta kirjoituksesta.

  • tylymuija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nyt nousee elähtäneemmän daamin paljettihattu ja nousee korkealle.

    Kauneus on kaikkialla ja kaikissa,kaikista ei vain ole sitä näkemään.

  • millamainen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    WORD!!! Hyvä Veera!

  • Karolina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytynee joku päivä napata meikitön kuva. Tämä teksti oli täyttä asiaa. Kiitos siitä.

    🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos tästä tekstistä, puhuit enemmän kuin asiaa!! Ihan idioottimaista, että vain tietyn vartalomallin omaavat ihmiset saisivat käyttää tietynlaisia vaatteita. Tunnustan ettei mulla itselläni ole yhtään itsetuntoa ilman meikkiä, mutta aion silti osallistua!

  • evelyn
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    On kyllä jotkut ihmiset katsoneet liikaa Huippumallihaussa (tms)-ohjelmaa, jos heidän mielipiteensä on se, että kaikkia kuvia tulisi käsitellä ”virheettömiksi”.

    Koulussa kuulin opettajaltani hyvän kommentin koskien _perus_kuvankäsittelyä. ”Kuvaa tule käsitellä niin, että vielä oma äiti lapsensa siitä tunnistaa.” Tämä tarkoittanee sitä, että on okei poistaa muutama finni ja tummat silmänaluset, mutta että kasvojen ihosta ei tulisi tehdä muovimaisen sileää ja ”täydellisyyttä” hipovaa. Eihän tällaisia muokkauksia tee kukaan ellei kuvissaan hae tarkoituksella ”taideteosmaista” lopputulosta, jos ymmärrätte mitä tarkoitan?

    Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että on ok muokata kuvista muovimaisia, koska itse pidän siitä. Sellaismuiden pitää luulla että olen täydellinen” tms, vaan että luon ”käsittelyllä taidetta”. Mielipiteeseeni kuuluu myös toisenlaien ajatus; on TÄYSIN ok olla normaali, epänormaali, laiha, lihava, lyhyt, pitkä, mitä vain, kunhan sen tekee itsevarmasti! Olen varma, että joku näistä kommentoijista ei itsekään ole mr/mrs perfection. Miksi tulla ilveilemään muita?

    Vähän tuli pitkä kommentti, mutta ehkä se ei haittaa 😀 Tällaset aiheet jakaa aina mielipiteitä ja luo keskustelua ja teki mieli tuoda omia ajatuksia julki 🙂 Jatka samaan malliin, leuka korkealla ja näytä ihmisille miten kiloja kannetaan ylpeydellä!

  • Katrij
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mielettömän hieno teksti! 🙂 Voisin tarttua itsekin haasteeseen ja napata meikittömän kuvan lähipäivinä. 🙂

  • Anne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aplodit tälle ! Tämä ei-enää-niin-nuori suht tuore bloggaajaparka ei edes osaa photoshopata 🙂 ja kyllä nämä nyt niin nuoret tytöt/pojat vanhenevat itsekin ja huomaavat , että vaikka ulkokuori rapistuu , mieli pysyy nuorena 😉

  • maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    löysin tänne kun white trash diseasen nata linkkasi ja otti osaa haasteeseesi. itse olen tämän viikon ollut pakosta ilman meikkiä töissä, asiakaspalvelussa, ja ensimmäistä kertaa ikinä. enkä ole kuollut. kukaan ei ole edes kommentoinut meikittömyyttäni. ehkä meillä ei käy asiakkaina niin pinnallisia ihmisiä joiden mielestä asiakaspalvelijan pitäisi olla hajuton ja mauton ja ilman ärsyttäviä ulkonäköpiirteitä.. ”kaunis on rumaa” sanoi a.w. yrjänä, tämä koskee ehkä juurikin niitä meikkinaamion ja photoshopin taakse piiloutuneita, kauneusihanteisiin pyrkiviä, itseään pelkääviä ihmisiä. aitous on kaunista. hienoa kun tuot sen esille.

  • martsba
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet kyllä todella nätti meikittä! Ja niin asiapostaus ettei mitään rajaa! Hyvä että on ihmisiä jotka ottaa kantaa tälläisii asioihin (=

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava blogikirjoitus! Toivon, että rohkea ”paljastuksesi” kannustaa ihmisiä puhumaan aiheesta.

  • Miranda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei,

    Minä niin tykkään tyylistäsi. Kiitos tästä. Täyttä asiaa. Olet idolini! (=

  • Epona
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Alesha Dixon teki tuosta kuvien muokkaamisesta mun mielestä hyvän dokkarin jonkun aikaa sitten. Dokkarin sisältö lyhykäisyydessään oli, että Alesha yritti saada kuvansa johonkin lehteen ilman että sitä kuvaa käsiteltäisiin. Siinä dokkarissa tuli hyvin esiin, että edes maailman kauneimmat naiset eivät kelpaa enää itsenään, kun kuvamuokkauksella on luotu kauneusihanne täydellisyydestä, täyteläisistä huulista/rinnoista/hiuksista/… En muista dokkarin nimeä, mutta löytynee varmasti jos kaivelee netistä BBC:n ja Alesha Dixonin nimellä kauneusdokkaria, suosittelen katsomaan.

    • Maria Morri
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Sen nimi oli ”Look But Don’t Touch” 🙂

      Ja kiitos Veeralle tästä tekstistä, tartun myös haasteeseen muiden tavoin! 🙂

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo mä olen nähnyt sen dokkarin ja se oli ihan hurjan mielenkiintoinen ja samalla karmea!

  • sara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    EXACTLY !

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mahtava teksti! Ja mitä Iinan blogia seuraan, ni itse en kyllä sieltä juurikaan mitään virheitä näe, mutta toisaalta – en niitä myöskään siellä suurennuslasin kanssa etsi. Olen sitä mieltä, että aina löytyy virheitä jos oikein etsimällä etsii. Otan haasteesi vastaan, vaikka mulle se onkin normaalia – sillä en käytä meikkiä, en käsittele kuvia, olen vain minä – todella luonnollisessa lookissa. 🙂

  • Linnanneito
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kauneus on katsojan silmässä – tästä on työkavereidenkin kanssa paljon puhuttu, ulkonäköä kun työkseni myyn.

    Sinähän näytät tosi somalta ilman aineellisia ja teknisiä ehosteita, kiinnitin huomion ensimmäisenä hymyysi ja pilkkeeseen silmissäsi.

    Iinasta ja hänen mekostaan (tämä pitäisi kyllä käydä kirjottamassa Iinan blogiin, mutta laitan tännekin nyt): Mert Otsamohan suunnitteli mekon IINALLE, IINAN toiveiden mukaan ja niin, että se, mitä IINA näkee peilistä mekko yllään miellyttäisi IINAN silmää. Mekko on kaunis ja tyttö on upea, what’s the damn problem?! Nykyään naisella ei saa olla lihaksia, hartioita ja habaa? Ei saa käyttää itseään miellyttäviä vaatteita, koska aina on joku, jonka mielestä se ei kantajalleen sovi? Eihän tässä kukaan kohta voi laittaa mitään päällensä, koska aina on joku, jonka mielestä se ja se vaate tai asuste ei näytä hyvältä juuri sillä ihmisellä, perkele!!!

    Hohhoijakkaa tätä järjen köyhyyttä!

  • Kaisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Totta joka sana. Sitäpaitsi, Iina näyttää kuvissa upealta. Sinä myös.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    You go girl!

  • milena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava teksti! 🙂 just näin, hienoa!

  • Vim
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oot ihan huippu! 🙂

  • chi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä, että olet sinut itsesi kanssa. Mutta totuus on, että olet ylipainoinen etkä kovin kaunis. Ja tuo nainen yllä olevassa kuvassa on liian suuri tuohon mekoon, se näyttää ihan makkarankuorelta.

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Todella lapsellista ! Kommentoijan olisi hyvä huomata, että ylipainoisuus ja kauneus ovat eri asioita. Ylipainon voi määrittää indekseillä, mutta kauneus on mielipideasia. Kyllä ylipainoinenkin voi olla kaunis ja näyttää hyvältä. Ja tuskin Iinan mekko hänelle liian pieni oli, kun ihan henkilökohtaisesti se hänelle oli suunniteltu…

      • Nimetön
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Minusta Veera on kyllä kaunis. (Ja ei, emme tunne. Tämä on kolmas kerta kun koskaan edes kommentoin hänen blogiaan.) Mutta totuus on, että sinulla on suuria vaikeuksia käsittää, mikä on sopivaa keskustellessa muiden ihmisten kanssa. Etkä ole kovinkaan kaunis sisältäsi. Ja se nainen siinä kuvassa on ihan sopiva siihen mekkoon.

    • Joanna
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Aivan uskomaton kommentti. Olen sanaton.

    • Tyhmä läski
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Aika erikoista, että meitä ylipainoisia pidetään niin tyhminä, ettemme itse tiedä ylipainostamme vaan se pitää kertoa meille monta kertaa päivässä.

    • Dr.Sugar/Jinna
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tuliko hyvä mieli kun pääsit sanomaan noin? Netissä on niin helppo esittää tyädellistä nimimerkkien takaa, näinköhän todellisuus on karumpaa.

      Iina & Veera molemmat rohkeita ja rohkeus on kaunista!

  • hansi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse ylipainoisena bloggarina saan aika-ajoin myos ilkeita kommentteja painostani. Jostain syysta terveyteni ja rumuuteni on kaikkien yhteista riistaa, koska kirjoitan blogia. Olen niin tottunut nakemaan itseni meikit kasvoilla, etta en julkaisisi itsestani meikitonta kuvaa – se ei tuntuisi minusta luonnolliselta ja hyvalta.

    Ennen kuin rupesin lukemaan tekstia, enka tiennyt mita se kasitteli, nain tuon kuvan avonaisesta selasta ja mekosta. Ensireaktio siihen oli, etta ”Woumama miten hotti mimmi”. Todella hyvannakoista kun kantaa itsensa tuollaisella ylpeydella. Se, etta mekko ei sopisi tuolle vartalotyypille ei kaynyt mielessakaan – eihan kuvassa edes ole ylipainoinen ihminen vaan sopusuhtainen nainen jolla on pyorea perse. En ymmarra miten tuosta tulisi edes mieleen kommentoida toisen painoa.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet rohkea, olet ihana <3

  • Leena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Otan myös haasteen vastaan! Teen tästä huomenna postauksen ja liitän sulle linkin siihen, haastan myös omat lukijani tähän! On pitänyt jo pidemmän aikaa, mutta nyt kyllä tekee oikein mieli.

  • Pinja Leona
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    MAHTAVAA! Ehdottomasti hyppään mukaan tähän ketjuun ja kannan korteni kekoon tekemällä myös oman postauksen lärvistä ilman meikin meikkiä! Tulipas oikein hyvä mieli tästä postauksesta, kiitos 🙂

  • Monsku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kirjoituksesi on niin täyttä asiaa, että minulla ei ole siihen mitään lisättävää. Pelottaa vain se, että maailmasta löytyy niin paljon tällaisia todellisuudesta vieraantuneita, ahdasmielisiä ihmisiä. Kummastuttaa, miten he pystyvät elämään todellisessa maailmassa, kun vastaan tulee oikeita, photoshoppaamattomia ihmisiä kaikkine ”virheineen”. Kuvittelevatko he tosissaan, että bloggaajat ovat ”täydellisiä”? Sitäpaitsi, KUKA määrittää sen, mikä on virhe, mikä normaalia tai epänormaalia, täydellistä tai epätäydellistä, kaunista tai rumaa? KUKA sanelee sen, mitä minkäkin näköinen tai kokoinen ihminen saa pukea päälleen? Joo, tätä keskustelua voisi jatkaa loputtomiin…

    Seuraan myös Iinan blogia, ja olen aina ihaillut hänen kaunista, naisellista kroppaansa, ja sitä kuinka luonnollinen ja sinut itsensä kanssa hän on. Sama koskee myös sinua itseäsi. Saan blogistasi voimaa ja uskallusta hyväksyä oma,”pullea”, ”vanha”, ”epätäydellinen” itseni.

    Btw, veikkaan että chi:n kommenntti oli provo. Jos ei, niin halleluja! Hän on löytänyt TOTUUDEN!

  • Misty
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan huippupostaus!

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hymyile ja olet kaunis, muuta ei tarvita 🙂

  • Anna-Silja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ältsisti kiitoksia! Joku edellä jo totesikin, että nykyään on luonnollisuuden lisäksi syntiä se, ettei ole nuori. Voi elämä!

    Mutta ei sitä tilannetta, etteikö hymy sitä ainakin parantaisi, jos ei pelastamaan kykene. Mutta jos joku ei omaa sydämen sivistystä, niin emme mahda sille mitään. Hymyillä voimme.

  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jep, minäkin otan haasteen vastaan!

    Itsekin ylipainoisena bloggarina olen joutunut kohtaamaan kaikenlaisia kommentteja, parhaimmillaan (pahimmillaan) on sanottu jopa sellaista, että en saisi käyttää tavallista t-paitaa, koska allit löllyy. Siis anteeksi mitä? 😀 Että pitäisikö tässä sitten pukeutua kesähelteilläkin pitkähihaisiin ja -lahkeisiin mustiin vaatteisiin, ettei vahingossakaan ällötä ketään löllöillään tai väärillä kuosivalinnoilla?

  • ida365
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veera, sä oot mahtava!!!! Mäkin tartun haasteeseen mahdollisimman pian, supertärkeä aihe. Ihan mielettömän typeriä kommentteja olette saaneet mm. Iinan kanssa osaksenne, en käsitä.

  • Sita
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ah tätä postausta oli ihana lukea!!

  • Ida
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hienoa, kiitos tästä 🙂 Ja olet kyllä nätti ilman meikkiä, vaikkei se pointtisi ollutkaan 😉

    Jos on pienikin lovi itsetunnossa, on tässä maailmassa (=länsimaissa) niin helppo alkaa etsiä syitä omalle ”riittämättömyydelle” juuri ulkonäöstä. Tämä on todella nurinkurista, koska ulkonäönhän pitäisi olla vähiten tärkeä asia maailmassa.

    Kaikkialta työnnetään sitä kuinka ”tämän ostettuasi näytät tältä ja olet onnellinen!” Pahimmillaan jää elämä elämättä kun on niin karmea stressi ulkonäöstä ja odotetaan vain kuinka juuri sen oikean hameen löydettyäni, tai sen ja sen toimenpiteen jälkeen olen sitten onnellinen :/

    Ja lopulta kaikki oheishässäkkä on vain todellisuuspakoa siitä kuinka lyhyt, epävarma ja täynnä kipeitä asioita elämä on. Parempi olisi vain nauttia hetkestä, miettiä miten kelpaan itselleni ja läheisilleni ja vain antaa mennä 🙂

    Todella ihanaa, että otit tämän asian puheeksi. Toivoisin näkeväni tästä enemmänkin keskustelua, koska, kuten moni on jo sanonut: onhan tämä ulkonäkökeskeisyys mennyt jo ihan sairaaksi. Vaatteet ja meikkailu voivat olla kivoja lisämausteita, mutta ei niillä onnea osteta.

  • OskuK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asia on itse asiassa aika laaja. Sen lisäksi että on ne muut, joden eteen meikataan ja piilotellaan kiloja, ne muut jotka luullusti tai todelisesti moittivat vääränlaisia ominaisuuksia ja geenejä. Näiden lisäksi ova me, me jotka valkaisemme hampaita, leikkautamme kasvomme tunnottomaksi ja poistatamme hampaita, vain koska muuten olemme kelpaamttomia ja huonoja. Vähintäänkin ravaamme sauvat kädessä päästäksemme karkuun itseinhoamme. Miksi emme itse kelpaa itsellemme? Katselin telkusta vanhaa hienoa leffaa, John ja Mary. Pääasiallinen anti kuulemma oli, miten hirveät hampaa Mia Farrow:lla on! Olemme varmasti elämän syvien totuuksien äärellä…

  • Pesonen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki naiset ovat aina kauniita, meikittä tai ilman. Vain kauneuden kontrasti vaihtuu.

    Teillä tuppaa vain olemaan niin naivi pyrkimys kauneuden virheettömyyteen sukupuolena, josta se on tarttunut myös valokuvaukseen ja sitä kautta molempiin pukusuoliin.

    Ehkä te joskus vielä päästätte siitä itsenne hiomisen ikeestä ja alatte nauttimaan olemisesta as is.

  • Dr.Sugar/Jinna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea postaus. Olen NIIN samaa mieltä.

  • Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tartuin tähän aiheeseen ja laitoin omaan blogiinikin meikittömän rumiluskuvan. En nyt sano, että muut näyttäisi luonnollisessa tilassa rumilukselta, se olen vaan minä itte. 🙂 Mutta sitä on niin kriittinen omasta ulkonäöstään. Mun kuva löytyy täältä: http://www.fashionwhipit.com/2012/11/out-of-safe-zone.html

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Itse sitä tosiaan raidetaan olla aina se oman naaman pahon kriitikko. Toisten kuvia katsoo paljon armollisemmin.

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sä oot sekä kaunis, että rohkea nainen. Jatka samaan tapaan!

  • Cava
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää on loistava juttu! Tartuin haasteeseen 🙂 http://charmingcava.blogspot.fi/2012/11/natural-beauty-is-hot.html

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Oi, ihanaa että osallistuit!

  • moniQ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei muuta kuin upea postaus. Aivan totta joka sana.

  • Dahlia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea postaus. Kun työkiire helpottaa, niin tartun tähän haasteeseen. Meikittömästä naamasta siis, kuvia en edes osaa käsitellä 🙂

  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täälläpä se minunkin osallistumiseni:

    http://tiina-steps.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jeiiii! Kiitos osallistumisesta!

  • roosa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jännä, että me suomalaisnaiset loukkaannumme siitä, kun joku Anu Saagim arvostelee meitä rumiksi/lihaviksi/tyylittömiksi, yms. Ja silti kuitenkin itse teemme sitä kotimaisille kanssasisarille blogeissa, keskustelupalstoilla, jne.. Miksi ihmeessä????

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niinpä. Ristiriitaista todella!

  • milperimulperi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää postaus oli hienointa mitä oon pitkään aikaan lukenu mistään blogista. Nyökyttelin vaan yksikseni täällä näytön takana koko ajan kaikelle mitä luin. Kiitos tästä!

  • M
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan huippuja ajatuksia.

  • Hehkuvainen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    <3

  • saturavantti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hienoa, juuri näin! Oli ihminen sitten minkä tahansa näköinen, kokoinen, mallinen tai ikäinen ei tulisi unohtaa, että jopa niiden ”Hollywood kaunottarien” pakkelikerroksen alla on samanlainen ”ruma ankanpoikanen” kuin kuka tahansa muukin.

  • Boo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Linkki tähän postaukseesi löytyi eräästä toisesta blogista, ja koska idea oli minusta hieno, tulin tekstisi lukemaan. Olipa aika yllätys, että (osa-)kimmokkeena tähän oli ollut minun kommenttini Iinan mekkoon.

    Kyllä, minä olen se paskiainen, joka sanoi, että Iinan mekko hienoudestaan huolimatta olisi sopinut paremmin jollekin hoikemmalle. Kuten jo siinä kommentissani mainitsi, en pidä Iinaa tippaakaan ylipainoisena. (Tämän olit selkeästi ”unohtanut” mainita.)

    Pahoittelut, mutta olen edelleen samaa mieltä. Ko. mekko ja sen leikkaus sopisi ehdottomasti paremmin jollekin hoikemmalle, ehkäpä myös pidemmälle. Minusta tuo puku ei tippaakaan tuonut esille Iinan vartolon hoikkaa ja kivaa muotoa, vaan korosti niitä ”huonompia” puolia. Mekossa itsessään, eikä myöskään Iinassa ole siis mitään vikaa. En myöskään sanonut, etteikö Iina saisi ko. pukua pitää, enkä myöskään sanonut että kuvia olisi pitänyt muokata.

    Mikä kommentissani oli niin väärää? Eiköhän meistä suurin osa halua pukeutua niin, että hyvät puolemme korostuvat? Näin minulle on ainakin opetettu jo kotona, enkä todellakaan ole oppinut pahaksi sitä, että pukeutuessa tekee valintoja oman vartalon ehdoilla siinä missä omien halujenkin. Toisia varten ei toki tarvitse pukeutua, ja jos Iinalla on hyvä ja itsevarma olo ko. asussa niin hatunnosto hänelle! Minun mielipiteeni on silti se, että tuollainen leikkaus sopii erilaiselle vartalolle.

    Vaatteita valitessa teen ehdottomasti valintoja kahdella perusteella, 1. mikä näyttää hyvältä? 2. mikä sopii minulle? Arvostan suuresti jos olen toisen ihmisen kanssa ostoksilla ja hän kertoo miltä asu näyttää ulkopuolisen silmin, siitä saa näkökulmia jotka saattavat vaikuttaa ostopäätökseen. Toisinaan totean, että vaikka perse hieman isolta näyttäisikin, otan hameen/mekon/housut silti, koska pidän niistä. Tällaista elämä on.

    Hassua muuten että pillaistuit kommentistani Iinalle, mutta sinun blogissasi saa kommentoidessa nimitellä hoikkia luurangoiksi ja ties miksi muuksi. Yleisesti olisi hyvä pohtia miksi vartalo on tabu vain silloin, jos sitä on liikaa? Miksi kukaan ei mellasta, jos jotakuta sanotaan liian laihaksi?

    Noh, nämä ovat makuasioita, enkä vieläkään näe kommentissani mitään loukkaavaa. Kuten jo alussa mainitsin, korostin alkuperäisessäkin kommentissani, ettei Iina ole mielestäni mitenkään normaalista poikkeava. En ollut kauhuissani, tai edes yökkäillyt, totesin vain mielipiteeni puvun leikkauksesta. Miksi koit tämän niin isona hyökkäyksenä luonnollisuutta ja jopa Iinaa kohtaan?

    Hienoa, että tästä jupakasta kuitenkin poiki kampanjasi. Toivottavasti tämä saa paljonkin levikkiä ja näkyvyyttä. Olen itse ”kosmetiikka-orja” ja nautin kaikenlaisista mainoskuvista ja kampanjoista, ne ovat esteettisyydessään usein todella huikeita. En silti oleta, että ihmiset oikeasti näyttäisivät siltä, enkä näe syytä miksi meidän tulisikaan näyttää siltä. Persoonallisuus kunniaan. Käytän meikkiä hyvin harvoin, kerran viikossa tai harvemmin, ja siksi arvostankin, että luonnollisuutta tuodaan esille näin positiivisesti!

    Hieno ja rohkea kampanja sinulta, en vain ihan ymmärrä miten tuo kommenttini tämän aiheutti.

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Onpa naivi ajattelu tapa.. ”mielestäni kommenttini ei ollut loukkaava” Aivan yhtä hyvin voisi sanoa, että mielestäni ei ole loukkaavaa haukkua toista läskiksi, sillä onhan se totta! Pitäisikö sinun ensin miettiä, että voiko se loukata jota kuta muuta?

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Loistava kampanja ja hyvän asian puolesta, mutta minunkin mielestäni on kurjaa, että laihoja saa vapaasti mollata ”luurangoiksi” ja ”luuksi ja nahaksi”.

      Kyllä laihojakin ihmisiä kiusataan ja nälvitään. Eivätkä kaikki laihat ihmiset edes voi laihuudelleen mitään.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No, ei kannata itselleen tästä postauksesta kummoista kunniaa ottaa. Sinun kommentisi nyt vain päätyi postaukseeni esimerkiksi, mutta oli monta muutakin tapausta jotka nämä ajatukset saivat pulppuamaan.

      • Hmm
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Mutta totta on, että tuo puku olisi näyttänyt paremmalle esim treenatun selän kanssa, kuin sellaisen, mikä Iinalla on. Turha näistä on pillastua, realiteeteistä. Kyllä se minunkin silmääni karsasti, ja karsastaa, jos pullukka tunkee ittensä johonkin makkarankuoreen ja pursuaa sieltä.

        • Nimetön
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          voi luoja…

          No sitten sun ei vaan kannata katsoa!

          • Hmm
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            No pakko katsoa, kun Iina kykkii tossa nanson mainoksessa joka näkyy kaikissa mun suokkariblogeissa, buu!!!

    • olga
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      iina on upea, mutta mekko ei sopinut hänelle ollenkaan. kuten aikaisemmin todettu, malli sopisi pitkälle ja hoikemmalle naiselle.

    • Saana
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Heipähei, et varmaan tarkoittanut loukata, mutta ajattelematon kommenttisi kuitenkin oli. Eihän kukaan ilahdu, jos oma vaatevalinta arvioidaan jollain tavalla vääränlaiseksi. Lisäksi unohdat tässä kommentissasi sen, että makuasiat ovat makuasioita ja ihmiset pitävät erilaisia asioita kauniina. Näin ollen sinun mielipiteesi – että puku olisi sopinut paremmin hoikemmalle – ei ole fakta vaan ainoastaan sinun mielipiteesi. Monen muun mielestä puku oli erittäin kaunis juuri Iinan päällä.

  • Milja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tässä on minunkin osallistuminen kyseiseen haasteeseen:)

    http://valokuvaust.blogspot.fi/

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hienoa, kiitos!

  • Kettu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana postaus! Kiitos paljon! Sain paljon ajattelemisen aihetta ja arvomaailmani kääntyi päälaelleen.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva kuulla, että on laittanut ihmisiä ajattelemaan. 🙂

  • Fanni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mahtavaa, että joku uskaltaa laittaa tälläisen lumipallon pyörimään!

    Oot upea, sekä sisäsesti että ulkoisesti!:)

    Itsekkin uskalsin pienessä blogissani lähteä mukaan tähän!:)

    http://uno-de-esos-dias.blogspot.fi/2012/11/olette-kauniita.html

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Huippua! Kiitos osallistumisesta!Linkkasin sen tyyliä metsästämässä facebook sivuille!

  • Pippuri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Blogini ei paljon väkeä tavoita, mutta parempi vähän kuin ei ollenkaan, right?

    Joten osallistuttu on!

    http://purkkapallopurkkaa.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jokainen lukija joka tavoitetaan, on asian levittämistä. Hienoa kun osallistuit!

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    sä olet upea! 🙂 <3

  • meikitön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mahtava postaus <3

  • Lotta/Keidas
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Respect! Oliskin mahtavaa jos ilkeyden ja tyhmyyden sais photoshopattua pois… Olis maailma parempi paikka, niin pienesti kuin isostikin!

  • Pinja Leona
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tässä mun oma versio 🙂

    http://pinjaleona.blogspot.fi/

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ottamatta kantaa itse asiaan, halusin vain sanoa että sulla on todella kauniit kasvot. 🙂

  • Oonae
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei sinä upeus siellä ruudun toisella puolella. Luin postauksen joannan blogista, joka ohjasi mut sun luo. VAU miten aito ihminen olet. Iso hatun nosto. Nää postaukset saa mut oikeesti miettimään, että miks mä olen tuhonnut itsetuntoa anonyymien huonoilla sanoilla. Mitä sitten vaikka oisin kokoa 40? mitä sitten vaikka mulla on lukihäiriö? Mitä sitten vaikka mulla on näppyjä? Anonyymit on ilkeitä otuksia. Olin hilkulla lopettaa bloggaamisen n.pari viikkoa sitten kun Demin sivustoilla oli foorumi, jossa mun ulkonäköä ja kokoa haukuttiin ja tässä mä vielä oon. Jokanen negatiivinen kommentti satuttaa, mutta ne myös vahvistaa. Tässä mun postaus parin viikon takaa, jolloin päätin mikä mulle on tärkeetä :

    http://oonaen.blogspot.fi/2012/11/fuck-that-shit-and-keep-blogging.html

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Voi Demin foorumi… Se on kyllä ihan vihoviimeinen paikka! Pää pystyyn vaan ja ollaan ylpeesti just sellaisia kuin olemme. 🙂

  • Enni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jee hyvä Veera! Tässä mun osallistuminen:

    http://palapelinkokoamista-enni.blogspot.fi/

  • Sonja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kommentoin nyt ensimmäistä kertaa blogiisi, sillä tähän oli pakko tulla oman mielipiteensä jakamaan. Olen lukenut sekä sinun että Iinan blogia kauan, ja ihan mieletön tuo teksti minkä kirjoitit. Ja Iina on todellakin kaunis tuossa mekossa, niinkuin sinäkin alemmassa kuvassa. Luonnollisuus on kaunista, oli sitten minkä kokoinen tai näköinen tahansa. Itsekin olen isohko nuori ja olen valitettavasti pienestä pitäen saanut kuulla kommenttia kaksoisleuasta nauraessa tai makkaroista jotka puskevat paidasta. Se ärsyttää minua hyvin paljon, sillä en ole itse aiheuttanut ylipainoisuuttani vaan se on tullut mukana geeneissä. Kaikki eivät vain tajua että ylipaino ei aina ole itse aiheutettua, esim. syömällä, vaan jotkut vain ovat syntymästään asti ”isoluisia”.

    Seuraavan kerran aion kyllä sano kaverilleni, jos hän vielä huomauttaa naurustani ja monista leuoistani!! Se on typerää ja hyvin lapsellista! Sama kuin sanoisin laihalle, että onpas rumaa kun kylkiluut törröttää, niin varmasti suuttuisi, vaikka se voi myös olla jokin sairaus tai se ettei vaan liho vaikka lehmän söisi joka päivä. Ei isoja ihmisiä ole yhtään sen enempää oikeutta haukkua, kuin laihojakaan.

    Mitä luonnollisuuteen taas tulee, niin itse kuljen todella paljon ilman meikkiä, kaupungilla, koulussa, tms. Ja se on mielestäni ihan hyväksyttävää!!!

    Valitan pitkää kommenttia, mutta kerrankin oli aihe mihin halusin ottaa kantaa 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei tarvitse pitkiä kommentteja anteeksipyydellä! Kiva jos postaus herätti ajatuksia. 🙂

    • Hmm
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Miksi näissä vertailujutuisssa pitää aina olla ”tosi läski” tai ”kylkiluut törröttää”? Miksei voida pysyä siinä keskitiellä ja todeta, että trenattu (HUOM!! treenattu) normaalipainoinen on kaunista? Miksi se on aina joko tai?

      • Nimetön
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Eli onko sitten VAIN treenattu normaalipainoinen kaunista? 😉

        Jos halutaan oikeasti luopua joko-tai -ajattelusta, niin siinä tapauksessahan kaikki akselilla pullukka-normaalipainoinen-hoikka on kaunista…

  • memma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    nyt on tullu jo niin paljo kommentteja että tuskin tähän edes vastaat tai just ja just luet, mut kiitos kun postasit meikittömän kuvasi! oon kärsiny iho-ongelmista heti teini-iän alettua ja kasvot niin läikikkäät aiemmista finneistä, että tuntuu että kärsin tästä vain ite kun näkee vaan kauniita kuulaita kasvoja kaikkialla. en tykkää oikein meikata, mutta ehkä pitää kun saisi noin hyvin piiloon 🙂 kiitos että näytit muillakin olevan samanlaisia ongelmia

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Voi kuule, et oo todellakaan yksin ongelmiesi kanssa! Meitä kohtalotovereita riittää.

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Toi on kyllä totta et monesti finninaamasena tuntuu pahalta kattoo ihmisten kuvia joil on täysin virheettömän näkönen iho, mut totuus on se et niistäkin kuvista sielt meikin ja muokkauksien takaa saattaa paljastuu ihan samanlainen iho kun itellä. Et siis todellakaan oo yksin 🙂

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava kirjoitus! Olen niin samaa mieltä! Iina näyttää mekossa upealta ja sinä kuvassasi kauniilta. Kaunis Veera 🙂 mahtavaa, että haastoit muitakin bloggaajia mukaan, on tärkeää että tämä aihe herättää keskustelua. Iso KIITOS!

  • Erika C.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos Veera tästä, aivan uskomaton idea. Tiedät mistä puhut 🙂

    http://eerinin.blogspot.fi/2012/11/naked-truth-this-is-who-i-am.html Tässä taas yksi toteutus!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos osallistumisesta! Täähän leviää ihan hurjasti! 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihailtavaa, rohkeaa ja aivan älyttömän mahtavaa! Eksyin blogiisi sattumalta ja nyt pakko päästä lukemaan lisää! Olet herättänyt paljon keskustelua jo ainakin omassa lähipiirissäni kun olen linkkaillut ihmisille tästä postauksestasi,pakko sanoa, että positiivista ja toiveikasta keskustelua on syntynyt! En varmasti ole ainoa joka nyökkäili ja päästi suustaan lauseita kuten ”Juuri noin mäkin ajattelen” tai ” Tää on niin totta joka sana”, lukiessaan sun postausta! Kiitos!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hienoa kuulla, että on herännyt keskustelua! Ihan uskomatonta kuinka moni tämän postauksen on lukenut. 🙂

  • Pia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Todella hienoja ajatuksia! Itsekin teen työkseni kuvankäsittelyä, mutta onneksi käsiteltävänäni on lapsia, sillä he pitävät itseään kauniina juuri sellaisena kuin itse ovat, vaikka välillä valuu kyyneleitä silmistä ja räkää nenästä. Heistä meidän pitäisi ottaa mallia, itsevarmuus on kaunista.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos kovasti postauksesta! Omaan elämn tilanteeseen se se tuli, kuin nappi silmään! Vaikeeta nuorten elämässä (kuin kaikkien muidenkin) on juuri kaiken näköiset ulkonäkö paineet.. joka johtaa helposti syönmshäiriöihin, jotka ovat lisääntyneet tytöille huimasti. Ja osittainhan tämä selittyykin median tuottamilla ihanteilla.. Kun tästä puhuttaisiin enemmän yhteiskunnassa, että se on se sisältö eikä ulkonäko, johan syömishäiriötkin vähenisivät! .

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Aihe todellakin saisi olla enemmänkin esillä. Olen itse ihan suunnattoman onnellinen, että onnistuin elämään oman teini-ikäni hyvin ulkonäköpaineettomasti. Vanhemmiten niitä on tupannut enempi olemaan.

  • mipsukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava ja inspiroiva postaus! Itsekin tartuin haasteeseen. Kukaan meistä ei ole täydellinen eikä tarvitsekaan olla.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä en tajua kuinka moni tämän on nyt oikeesti tehnyt! Ihan huikeeta!

  • Riima
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onkohan teillä bloggaajilla ulkonäön lisäksi älyssä vikaa? Kaikkia ihmisiä arvostellaan ja haukutaan (kotona, työpaikalla…). Julkisuuden ihmisiä arvostellaan vielä lisäksi vieraiden ihmisten kahvipöydissä ja netissä. ETTE TE VOI saada vain sitä julkisuuden ihanuutta, kehuja, kannustuksia, vaan te saatte myös sen varjopuolen. Yleensä julkkikset ei ruikuta negatiivisesta palautteesta (josta iso osa on asiatonta), mutta te bloggaajat jaksatte inistä siitä, että kaikki ei rakastakaan teitä. Mikä teitä vaivaa, huono itsetuntoko? Kunnon leidit ei ruikuta.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No on älyssä vikaa.. Ilmeisesti ainakin sinulla, kun taisi mennä postauksen pointit ja punainen lanka viuhuen ohi.

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Suutahdin oikeen kunnolla tätä kommenttia lukiessani! Juurikin tämän postauksen aiheessa käsiteltiin sitä, miksi ihmiset ovat niin kärkkäitä arvostelemaan toisia ja ilkeilemään toisilleen ja samantien päätät avata sanaisen arkkusi haukkumalla. Onko joku bloggaaja kenties maininnut ajattelevansa näin? Onko joku antanut ymmärtää näin? Ei minun mielestäni. Ajatus ja tarkoitus tässä on ollut hyvä ja kannustava, se että näytetään itsetunto-ongelmien kanssa painiville ihmisille, etteivät he ole huoliensa ja murheidensa kanssa yksin, etteivät bloggaajat juurikaan ole täydellisiä ja virheettömiä ja että kaikissa on pieniä virheitä, enemmän tai vähemmän. Toisissa ne virheet ja viat näkyvät näköjään ulkonäön lisäksi luonteessa. Kyllä jokainen bloggaaja on varmasti ymmärtänyt bloginsa aloittaessaan ja kuviaan ja juttujaan nettiin julkaistessaan tiennyt että niistä tulee niin risuja kuin ruusujakin. Minusta on silti aivan totaalisen naurettavaa, epäkohteliasta, älytöntä ja TYPERÄÄ olla ilkeä. Meillä kotona opetettiin, että jos et osaa sanoa mitään kaunista, ole hiljaa. Jos jonkun naama, tyyli, vartalo jne ei miellytä, onko ilkeä kommentointi välttämätöntä? Rakentava ja asiallisesti ilmaistu kritiikki on useasti varsin toivottavaakin, mutta tuollainen ilkeä ja epäystävällinen kommentointi on täysin tarpeetonta ja lapsellista ja kertookin kommentoijasta itsestään aika paljon. Itsestäni on älyttömän hienoa, että te bloggaajat uskallatte näyttää lukijoillenne olevanne ”vain ihmisiä” vikoinenne päivinenne jotka vain tekevät jokaisesta omanlaisensa. Lisää tällaista!

    • L.
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ”You cannot derive ’ought’ from ’is’.”

      Varmaan sulla Riina ei ole älyssä vikaa, ja ymmärrät pointin..

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tosi hieno tää kampanja, mahtava idea, varsinkin kun ottaa huomioon miten monet tosi nuoretkin tytöt sairastavat jo jos minkäkinlaista syömishäiriötä osakseen varmasti juuri hullujen ”kauneus”ihanteiden mukaan! Minun mielestä kaunis ihminen on sellainen, joka on itselleen ja toisille ihmisille hyvä! Sisin on vain se, joka merkitsee jotain.

    T: noin 20kiloa laihduttanut nainen, joka on pohtinut PALJON viimeaikoina elämän suurinta mysteeriä, sen tarkoitusta. Only Loves means something<3

    Hyväksytään itsemme ja ihmiset sellaisina kuin oikeasti ollaan (toivottavasti kaikki hyviä:))

  • Reetta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos tästä postauksesta Veera! Haaste otettu vastaan: http://reetta-s.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Alisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eilen luin tätä tekstiä ja tosissaan pisti mietityttämään miten paljon paskaa suosiossa olevat bloggaajat saavatkin kuulla kommenteissa. Oma periaate on se, että hyvät asiat kannattaa kertoa ja huonot ajatukset pitää sisällään. Eihän siitä kukaan mitään hyvää saa irti jos kaikki jakelevat vain haukkuja toisilleen!

    Oli myös pakko ottaa osaa pienellä blogillani:

    http://moodsalat.blogspot.fi/2012/11/huomenta.html

  • tykkään
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minusta tuo mekko näyttää todella hyvältä kantajansa päällä! On totta, että se korostaa takamusta ja selkää, mutta mitä sitten? Kunnon uhkea lady 🙂

  • Kikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa että joku avaa tästä aiheesta suunsa ja vielä näin voimakkain keinoin. Toivottavasti osaisimme muistaa olevamme kaikki kauniita omalla tavallamme 🙂

    Aihe kolahti niin kovaa että päätin valjastaa oman piskuisen blogini mukaan tähän tempaukseen: http://kikkaillen.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Kissis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niin, hassua. Välillä tosiaan mietin, että nykyään naisten ulkonäkö taitaa olla sitä, mitä he ovat meikattuina. Eli feikattuina. Ja itsekin tavallaan ajattelee näyttävänsä siltä, miltä näyttää meikit naamassa. Etenkin siis jos päivittäin meikkaa, kuten minä. Vaikka oikeastihan näytämme just siltä, mitä näkee mm. näistä tästä postauksesta levinneistä kuvista. Eli tummia silmänalusia, näppylöitä, ihon punoitusta. Mutta kauniita naisia ovat olleet kaikki. 🙂

  • Salla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tiukkaa teki, mutta uskalsin 😀 Aika reippaasti hävettää olla tällänen just noille mainitsemillesi jutuille altistunut idiootti.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vahvaa tekstiä erittäin ajankohtaisesta aiheesta! Tekstiä oli mukava lukea (: Tässä oma statementtini! http://julibeibi.blogspot.fi/2012/11/iho-jossa-elan.html

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mietin vain, että eihän tämä kampanja vaan käänny itseään vastaan. Idea on hyvä, ja sinun postauksesi hieno ja puhutteleva, mutta tuo Indiedaysin etusivu tällä hetkellä – no, minun peilissäni ei varsinaisesti näytä aamulla ihan tuolta. Meille lukijoille ei hittoakaan kuulu, jos joku käyttää tekoripsiä, itseruskettavaa, kestovärjäyksiä, valkaisee hampaitaan jne. Kuitenkin se, että se mitä sanotaan ”alastomaksi totuudeksi” näyttäisi olevan täällä blogimaailmassa melko virheetön, on itse asiassa minusta kenties vieläkin vaarallisempaa kuin ne valikoidut, edustavat nätteyskuvat. Ne nuoret, epävarmat tytöt – niistähän me kaikki oltiin niin huolissamme – ehkä katsovat tämän jälkeen sitä aamuista naamaansa entistäkin kriittisemmin? Toisaalta henk. koht. toivon nuorille ja vanhemmillekin tytöille semmoista itsevarmuutta ja arvokkuutta, että kun joku urpo sanoo jotain ilkeää, sen osaa katsoa sen sanojan virheeksi eikä omakseen. Ilkeys ja urpous kun on valitettavasti ehtymätön luonnonvara eikä oman kokemukseni mukaan katoa suuttumalla, paasaamalla tai kampanjoimalla – se ratkaisee, minkä painon sille annamme omassa elämässämme. Joka tapauksessa minusta on hienoa, että joku (sinä) on miettinyt, miten blogit voisivat auttaa lukijoitaan itsensä rakastamisen vaikeassa tehtävässä.

    • mm
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ”Jokainen ihminen pienine virheineen”. Sitten täytyy etsiä se juttu, mikä itsessä on positiivisinta!

      Ymmärrän kyllä pointin, mutta alku se on pienikin alku?

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hyvä pointti ja totta joka sana mitä kirjoitit. Mut ajatus ihan hyvä kyllä tällä postauksella!

  • Caelia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä postaus täyttä asiaa! Haaste otettu täälläkin vastaan 🙂

    http://caeliasblog.blogspot.fi/2012/11/the-naked-truth.html

  • Pihla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi, miten hieno teksti ja haaste. Minun mielestä sisäinen kauneus on se, mikä voittaa ulkoisen.

    http://pihlajadeaurora.blogspot.fi/2012/11/meikitta-sellaisena-kuin-olen… Oma kuvani ilman meikkiä, ainoastaan ripsenpidennykset, ei muuta feikkiä.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sori mut mun oli aivan pakko nyt kommentoida tätä lihavuus-laihuus mikälie hässäkkää.. En tiedä onko minussakin sitten jotain vikaa kun en näe mitään pahaa tämän ”Boo” nimimerkillä kommentoineen henkilön kommenttia kaverisi blogissa. Mielipiteitä on monia ja se kommentti ei mielestäni ollut ilkeä. Oikeastaan vaan toteamus ja itsekkin myönnän ettei joillekkin vartalotyypille vaan sovi kaikenlaiset vaateet ne voi ottaa sitten vaikka rakentavana palautteena eikä aukomisena. Se, että täytyykö siitä välttämättä huomauttaa vaikka nyt onkin sitä mieltä ettei avoselkäinen mekko sovi hänelle on sitten toinen juttu. Voi pitää asian omana tietonaan, mutta se että sinä vedät niin pahat kilarit niin sitä en ymmärrä!

  • Jenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hienoa, upeaa! Oli ihan pakko itsekkin osallistua 🙂

    http://enkeksimitaantahan.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • tiu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Yhdyn kehuihin: hieno postaus!

  • ida365
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jee jee minäkin! Hyvä Veera!

  • Nonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mahtava haaste! Itse en bloggaa, mutta otan osaa haasteeseen facebookin kautta, profiilikuvani täysin meikitön minä 🙂

    • Minä-mies
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Olet nätimpi ilman meikkiä.

  • hukkapäktä
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miksi ihmeessä jollekin varatlotyypille ei sopisi joku vaate? Koska se korostaa pömppömahaa? Eikö tämä ole juuri sitä muiden mielipiteisiin peilaamista, piilota ja häpeä kroppaasi. Jokainen saa pukeutua aivan kuten haluaa siveellisyyden rajoissa.

    Ja miten tuo mekko voi olla vääränlainen, kun se on tehty juuri kyseiselle ihmiselle hänen mitoillaan?

    Ryhtykää bloggaagat vielä laittamaan itsestänne bikinikuvia niin voitaisiin nähdä suomalainen naiskauneus laidasta laitaan. Ehkäpä joku, edes yksi, nuori nainen tajuaisi, että meitä on joka kokoa ja näköä ja se on ihan ok! Liian paljon käytämme elämästä sen miettimiseen, mitä mieltä muut ovat sen sijaan että keskittyisimme itseemme ja elämiseen.

    Haudassa kaikki mätänee….paitsi ne ketkä poltetaan..

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      En tiedä sinusta, mutta itse olen käynyt muotikaupan kursseja ja nimenomaan siellä opiskeltiin minkätyyppiset vaatteet sopivat esimerkiksi päärynä vartalolle, tiimalasi vartalolle, harteikkaalle naiselle yms.. ei siellä kielletty pukemasta ”vääränlaisia” vaatteita, mutta neuvottiin millaisilla asuilla saadaan ns. hyvät puolet kropasta esiin. Jokainen itse valitsee millaset kuteet vetää päälle ja yks haile se mulle sinäänsä on. Olisi varmaan pitänyt valittaa koulun johtokunnalle kun tuomosta asiaa opettavat..? Joojoo on tosi hienoa että ollaan luonnollisia ja se onkin minun mielestä kaunista, mutta heti näyttää täälläkin kommenteissa tulevan kärkkäitä vastauksia jos ei ole 99% kanssa samaa mieltä jostain asiasta.

      • hukkapätkä
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Jos joku haluaa korostaa ”parhaita” puoliaan ja peittää niitä mistä ei pidä, ok. Kuitenkaan se, että joku toinen tulee sanomaan, että toi ei hei nyt sovi sulle koska *tähän-nyt-joku-peruste* on mielestäni typerää. Välistä olisi virkistävää lukea naisten lehdistä ”näin korostat upeita synnyttäjän lanteitasi”.

        Ja tottakai vaatekaupan myyjälle kuuluu osata suositella asiakkailleen vaatteita asiakkaan toiveiden perusteella. Kaikki eivät tiedä miten pukeutua korostaen/peittäen ja tässä myyjän tulee olla avuksi, se on hänen työtänsä.

  • Eixu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan upeesti kirjotettu! Munkin mielesä on niin väärin, että nykyään arvostetaan vaan sitä photoshopattua kauneutta. Finnit ja arvet, ne on aan arkipäivää, joten miksi kauhistua? Mutta siis hyä tämä ”naked truth”-kampanja. Se näyttää että myös pienet virheet ovat kauniita (:

  • Kuu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Iso, iso hatunnosto siitä, että nostit tämän asian esiin ja haastoit muutkin bloggaajat osallistumaan. Bloggaajat ovat kuitenkin mielipidevaikuttajia ja juuri tällaisia tekoja tarvitaan älyttömien ulkonäkövaatimuksien murtamiseksi! Olet upea! 🙂

  • Karoliinaaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jokainen meistä on ihana, juuri sellaisena kuin on. Valitettavasti, hyvin harva ymmärtää sen, minä kuuluen tuohon sakkiin.

    Tartuin haasteeseen, lisää voit käydä lukemassa postauksestani jos tahdot. 🙂

    Ihanaa tiistaita sinulle!! ja kiitos kun sait tämän lumipalloefektin aikaan. <3

    http://withlove-karoliina.blogspot.fi/2012/11/my-naked-truth.html

  • MINTTU // MAMI GO GO
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen ihan häkeltynyt kommenttien tasosta! Itse kun valiten mielummin aidon kun feikin niin olen äimistynyt että joku on ehdottanut fotarikurssia! 😀 Mullekkin tulee välillä kommentteja: syntyykö kaksoset pian?, un lapset on rumia, sulla on kauheat ikenet, olet niin läski yms. Tosi alhaista, mutta onneksi olen suht varma kuitenkin itsestä ja pystyn ohittamaan tuollaiset kommentit hymäthäen tai olkien kohotuksella. Mutta kaikki eivät voi. Vaikka bloggarit kirjoittavat omalla naamalla ja usein nimellä, eivät he ole mitään vapaata riistaa. Miksi kukaan edes jaksaa kommentoida tuollaista, säästäisi sen vaivan ja ajan johonkin muuhun. Hyvä ja herättelevä kirjoitus Veera! Kiva että niin moni on lähtenyt tähän mukaan!

    Täältä http://mamigogo.blogspot.fi/2012/11/nakuna-naamasta.html näet oman vastineeni 🙂

  • Partapappa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onnittelut! Veikkaampa ettei kovin moni nainen vastaavaa uskalla tehä.

  • Niina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kute jo Iina-kaunokaiselle kävin jättämässä kommentin hänen meikittömään kuvaansa, teen saman sinulle… kiitos siis suunnattoman paljon kun otit näin huomionarvoisen asian esille ja nostit hieman mekkalaa. Rohkea, mutta tärkeä veto sinulta! Minun silmissäni olet kaunis, ainutlaatuinen nainen ja nostan isot peukut pystyyn hurraahuutojen kera täältä puolen ruutua – meikittömänä ja tukka sekaisin 😉

  • Roosa H
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis aivan mahtava postaus!

    Harmi vaan, että itsekin kuulun näihin ihmisiin, joiden on ”pakko” photaroida kaikkia kuvia edes hiukan ennen kuin julkaisen niitä missään. Olen medianomi ammatiltani ja koulussa opeteltiin photaroimaan huoletta kaikkia ihon virheistä pömpöttävään mahaan. Tosin mahaa en ole missään kuvassa koskenutkaan, kasvojen ihoa tasoittelen.

    Mutta kaikkien näiden ihanien blogien (joita olen seurannut noin kuukauden verran) kuvien katselu on parantanut itsetuntoani huimasti! Vaikka mukana on kuvia ”täydellisistä” ihmisistä, on ihanaa huomata kuvissa muillakin ihon pieniä virheitä yms!

    Medianomina tiedän kuitenkin sen, että muotilehtien hahmot eivät ole todellisuudessa niin sileäihoisia ja ”täydellisiä”, mutta silti niiden katselu jollakin tapaa masentaa. Miksei tämä järjetön kuvankäsittely voisi jo loppua?

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miekin halusin osallistua tähän tärkeää asiaa käsittelevään aiheeseen omassa blogissani, oma juttuni löytyy tuolta

    http://sannnnan.blogspot.dk/2012/11/naked-truth.html

  • A-R
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeaa,hinoa! Kirjoitus oli täyttä asiaa. Rohkea aloite ja veto!

  • Kiia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielestäni olet kaunis. Ja oli se todella törkeää jättää ilkeitä viestejä. 🙁

    Itse en ole kylläkään mikään kaunis (paljon luomia ja terävä nenä)

    mutta, olen itsevarma, tai no, yritän olla. Nyt olen saanut enemmän itsevarmuutta tämän ja Iinan kirjoitusten avulla. Kiitos, ja jatkakaa samaa rataa!!! 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asialline teksti! Innostuin kans ja lähdin mukaa (:

    http://pehmeeta.blogspot.fi/2012/11/natural.html

  • Monika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mahtavasti kirjotettu ! Nyt lähenkin pesemään meikkejä pois ja jos saisin aikaseks postailla .. 😉

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oon niin samaa mieltä! Aivan mahtavaa et näin moni on lähteny mukaan! 🙂

    http://karo-liinan.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ootpa upea! Lähdin mukaan tähän sun tempaukseen, jotta kaikki saisi olla niin kuin on ja ennen kaikkea uskaltautuisi siihen!

    http://youwillbescreamingmyname.blogspot.fi/

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      tää on ihan uskomatonta kuinka paljon teitä on! Kiitos!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi ihana asia. Itse kuljen lähes aina meikittä ja joskus saatan hiukan alittaa, mutta aion osallistua kyllä silti. Olen iloinen postauksesi asiallisuudesta ja olen täysin samaa mieltä kanssasi. Olet todella nätti ilman meikkiäkin, ihmiset voisivat kulkea useammin ilman sitä.

    Tuli tästä postauksesta mieleen sellainen asia, että mielestäni nykyinen kuva naisesta on täysin roskaa. Naispuoliset ovat kauneimmillaan kun he rakastavat itseään ja hyväksyvät itsensä, sillä se näkyy myös ulkokuorelle asti. Se että on tavaraa luiden päällä on nättiä mielestäni.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ”Naispuoliset ovat kauneimmillaan kun he rakastavat itseään ja hyväksyvät itsensä, sillä se näkyy myös ulkokuorelle asti”

      oon tuosta niiiin samaa mieltä!! 🙂

  • käyttäjä-11767
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana postaus! Olet upea! Taytyypa varmaan itsekin lahtea tahan mukaan!

  • Jeanette J.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea teksti ja upea nainen! Oli pakko ottaa osaa! 🙂

    http://thousand-masquerades.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      oii! mahtava kuvapari! hienoa kun osallistuit. 🙂

  • Hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä on kerrassaan hieno ja rohkea kampanja, ja osallistuin siihen itsekin omalla tavallani. Blogini on keskittynyt enemmän sisustamiseen, käsitöihin ja muuhun elämäntapahörhöilyyn enkä kovinkaan usein näytä omaa naamaani, joten päätin yksinkertaisesti kuvata kotiani sellaisenaan, ilman ’meikkiä’. Sillä kyllä tämä kaunistelun ja virheettömyyden kulttuuri on selvästikin valloillaan myös sisustusblogien puolella!

    http://goingtorain.blogspot.fi/2012/11/alaston-totuus-naked-truth.html

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hihii! mahtavaa, kun tää saa tällaisia uusia muotoja! Se on kyllä totta, että kaunistelu ja virheettömyys on tosiaan vallalla myös sisustusblogeissa. Oma koti tuntuu aina niin nukkavierulta, kun katsoo kiiltäviä kotikuvia. 😀

  • jenniwoj
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    olipa pakko itsekkin pienemmän lukijamääräni kanssa osallistua. en voi sanoin kuvailla miten iloinen olen tästä sun keksimästä ideasta. voit olla ylpeä ilmiöstä jota saat levitettyä koko ajan lisää! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      en mä osaa ylpeä olla vaan ainoastaan ilahtunut ja hämmentynyt! 😀

  • Johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mahtava haaste! Pitääkin itsekin osallistua tempaukseen omassa blogissa viikonloppuna, kun on aikaa ottaa kuvia luonnonvalossa 😉 Ihanaa kun oot saanut niin monia ihmisiä inspiroitumaan, ihan mieletön juttu! ♥

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      jee! ihanaa jos jaksat osallistua!

  • Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toistan sitä samaa mitä kaikki muutkin, mutta upea postaus ja sinä!

  • käyttäjä-7396
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos! Toivon että tämä saa ihmiset hieman miettimään. Ensinnäkään en ymmärrä ihmisten negatiivista kommentointia, mikä siinä tuottaa itselleen sellaista mielihyvää että voi kirjoitella pahaa tai miksi se häiritsee niin paljon jos joku ei nimenomaan kuulu muottiin.

    Ja se ”muotti” onkin jotain ihan kieroutunutta haavemaailmaa jos joku ei ole nolla kokoa niin ”herran jumala kuinka tuo saattaa!”

    Ja ei ole kenenkään etuoikeus päättää että minkälainen vartalo on juuri se oikea tai määritellä kauneutta.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      minäkään en ymmärrä mitä jotkut ihmiset siitä saa, että sanovat rumat ajatuksensa ääneen. 🙁

  • Mia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Loistava postaus ja todella hyvä haaste. Olen ehdottomasti mukana vaikken ehkä muutenkaan paljoa meikkiä käytä. Useimmiten kuitenkin valikoin ne kuvat itsestäni jotka miellyttävät. Ei tällä kertaa 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      tää on itse asiassa aika vapauttavaa! 😀

  • camilla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihailtavaa, täysin totta olevaa asiaa!! Tekis mieli kiljua että I love u, kun olin niin onnellinen että täällä blogimaailmassa on ihmisiä, jotka ottavat kantaa asioihin, ovat aitoja ja sellaisia kuin haluavat ja pisteenä i:n päälle tekevät tällaisen haasteen! Itsekin olen vasta nuori tyttö; vähän väliä mietttimässä mitä muut musta ajattelee ja pienetkin kommentit ulkonäöstä olen ottanut välillä sydämeeni. Tällainen saa muistamaan, että millaisia me kaikki oikeasti ollaan ilman sitä pakkelikerrosta, kameran ja muokkauksen tuomia ’helpotuksia’ ja ’kaunistavia’ asuja. Ja kuinka ihanaa olisi kun sen kaikki (myös allekirjoittanut) aina muistaisi. You made my day, kiitos.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiva kuulla, että ilahdutti! 🙂

      Koitetaan tosiaan itse kukakin muistaa, että kauneutta on monenlaista.

  • PikkuMy
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos! Tää oli huippu juttu ja sai tosi hyvät jatkot 🙂 Oli pakko tulla lukemaan tää sun juttu kun omien lempi blogien bloggarit ovat mukana. Kiitos sulle! Tosi hyvä kirjoitus!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pakkohan se on minunki pikkuruisen blogin osallistua 🙂 Tässäpä tämä: http://homeswweet.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Janica
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sä olet aivan mahtava! Iso hatun nosto, kiitos tästä 🙂

  • Anni Jyränoja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana idea haasteeseen. Itsekin otin osaa vaikka omassa blogissani en ole pääosassa vaan lapseni. Hyvä Veera 🙂

    sisuvoima.blogspot.fi

    • Annimari
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Moikka Veera 🙂

      Hei voisitko poistaa tämän kommenttini, kun olen siihen laittanut jostain syystä koko nimeni 😀

      Thänx 😉

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hiano ja asiapitonen teksti! Ja pitihän sitä lähtee mukaan!

    http://cubecrash.blogspot.fi/

  • jonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun on pakko myöntää,että en oo löytänyt sun blogiin aiemmin. Lueskelin tuossa mun muita vakio blogeja ja bongasin tosiaan tämän haasteen monen blogista jolloin sitten linkin kautta myös sun blogiin. Tästä tuli uusi,lemppari blgi ja musta sun vakkari lukija 😛 Tää postaus on aivan loistava!Sanot kaiken juuri niinkuin pitääkin ja eipä tule lisättävää enempää. Haaste on myös niin mainio!:) Ja tuo selkä avoimena on erittäin upea kuva 🙂

  • Satu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos tästä, miljoonasti! 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensinnäkin tuo neitokainen tuossa mekossaan on UPEA! Ja toiseksi voin sanoa että loistava postaus 🙂 On hienoa että joskus joku poikotoi nykyaikaisen median ja muotimailman luomaa feikattua kauneusihannetta julkaisemalla täysin luonnollisen kuvan! Jokainen nainen on kaunis omana itsenään ja jokaisen tulisi olla ylpeä omista kasvoistaan/vartalostaan kaikkine ”virheineen”!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hienoa 🙂

    Osallistun omassa blokissani vaikka se ei sisälläkkään muotia/pukeutumista/sisustusta vaan ihan omaa elämää ja kuvia ei ole muokkailtu tähänmennessä muistaakseni yhtäkään 🙂

    http://kunkoirakehraa.blogspot.fi/

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Marika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvää!! Olet aivan upea! 🙂

  • Raija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hienoa pohdintaa. Olen aivan eri ikäluokkaa kuin sinä. Kuitenkin hämmästelin napapaitojen ollessa muodissa ihan kaikenikäisten ihmisten samankaltaista suhtautumista niiden sopivuudesta käyttäjälleen. Ei kuulemma sovi, jos on lihava. Itse olin sitä mieltä, että on tervettä ja terveellistä , kun näkee kaikenlaisia vartaloita. Ei maailma ole vain langanlaihoja täynnä.

    Näin tässä taannoin huippumallikisan tyttöjä ihan luonnossa. Järkytyin heidän läpikuultavasta kalpeudestaan ja riutuneesta olemuksestaan.

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Pakko kyllä tähän nyt kommentoida, että minusta on ihan sama sanooko järkyttyneensä jonkun riutuneesta olemuksesta vai järkyttyneensä jonkun vatsamakkaroista. Ihan yhtä pahalta se, että ihmiset ”järkyttyvät” luonnollisesta ulkonäöstäsi, tuntuu varmasti niistä huippumalleistakin, kuin meistä ”tavantallaajista”.

      Mutta Veera, tämä ”naked truth” on hieno idea! Varsinkin kun se on levinnyt täällä blogimaailmassa jo laajalle (minäkin löysin blogisi vain tämän tempauksen kautta). Pitää kyllä myöntää, että itse en ole koskaan törmännyt mihinkään törkeisiin kommentteihin lukemissani blogeissa. Minun blogillani taas on niin pieni lukijakunta, että kommentit ovat vain positiivisia. Hyvä niin, sillä minulla ei ole koneellani kuin Paint, ja sitäkään en oikein osaa käyttää.

      Jospa tällä haasteella olisi jotain vaikutustakin. Aivan älytöntä jos ihmiset todella kommentoivat törkeästi tuollaisia henkilökohtaisia asioita, joilla ei ole edes tekstin ja asian kanssa mitään tekemistä!

      Olette kaikki kauniita, kun vain luotatte itseenne!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos! Kerrankin oikeata asiaa materialististen blogien keskellä.

    Ihailen rohkeuttasi, itse en ikinä pystyisi siihen!

  • Lingon
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jo pelkästään se, että olet ottanut asian puheeksi on VOITTO kaikenlaisten ja kaiken näköisten sekä kokoisten naisten puolesta, huolimatta siitä minkälaisia kommentteja keskustelusta aiheutuu (tärkeintä on että keskustelua syntyy ja suurin osa siitä varmasti positiivista ja asiallista)! Aivan upeaa! Kuvasi ovat UPEITA ja te olette KAUNIITA! Meidän naisten pitäisi ylentää toisiamme sen sijaan että soimataan ja huomautellaan – positiivisuus ja ystävälliset sanat eivät ole keneltäkään pois. Haleja!!

  • Teeu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ole aiemmin lukenut blogiasi, mutta tämä aihe tosiaan on tärkeä! Aion itsekin ottaa osaa sinun haasteeseen ja postata aiheesta viimeistään huomisen päivän aikana (tänään kun on vedetty jo ne BB-voiteet kasvoille). 🙂

  • Marika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    oot kaunis!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mahtavaa! En voinu olla itekkin tarttumatta tähän 🙂

    http://milandd.blogspot.fi/2012/11/my-naked-truth.html

  • Riina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä on loistava aihe kampanjalle! Ja todella hyvä postaus muutenkin. Minusta on ollut mahtavaa nähdä, kuinka tämä on lähtenyt blogeissa leviämään, upeaa!

    Bongasin haasteen Kemikaalicocktail-blogin kautta ja osallistuin itsekin 🙂

    http://prettyecoistic.blogspot.fi/2012/11/luomumina-ja-haaste.html

  • Alex
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei hitto, siinä on kyllä nainen asenteella! En voi olla ottamatta osaa haasteeseen, meikitön luomu minä löytynee piakkoin täältäkin kaikkien arvioitavana ”virheineen”.

    http://keywordfashion.blogspot.fi/

    Mahtava postaus ja haaste, RESPECTII! ;). Jään ehdottomasti seuraamaan taustalle! Hienoa, että nostit kissan pöydälle, anonyymien haukut ja arvostelu tuntuvat ihan yhtä pahalta kuin mikä tahansa kiusaaminen!

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      P.S Haaste suoritettu myös lukemissani blogeissa kuten Erika C. Jja OC Julia!

  • dindin
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Monesti erinäisillä sivustoilla törmää sellaseen ilmiöön, että jos joku kauhistelee esim. sellasta, että joku nuori tyttö on esim. koulussa ollut tämmösillä mikroshortseilla, joissa oikiastaan näkyy koko takapuoli, ja samaan syssyyn joku toppi, joka ei jätä mitään arvailun varaan, (joka ainaki mun mielestä näyttää melko säälittävältä, ei sitä nyt ihan kaikkea tartte esitellä :|) niin kommentit tähän on ollut luokkaa ”mikäs siinä jos on hyvä perse/hyvät tissit/hyvä kroppa!” Mitä vittua. Eli jos on liian lihava tai liian laiha, niin et saa pukeutua paljastavasti? Ei sillä typerältä se näyttää oli kroppa millainen hyvänsä, mutta näitten nerojen mielestä ainoastaan hyväkroppaisilla on oikeus millaisiin vaatteisiin vain. Sitäpaitsi, miten kukaan voi määrittää, että kenellä on hyvä kroppa? Argh pisti vituttamaan, toivottavasti tajusit pointtini.

  • Suvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heti jo kun lukasin tän ekan kerran bloglovinin kautta mietin miten mahtava juttu ja aivan pakko osallistua. Tää on jotain niin hienoa ja oot ihan älytön nainen! Ihanaa Veera!

  • ilonaanniina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan loistava postaus, ja täysin asiaa! 🙂 Kannoin kans itsekin korteni kekoon, ihana miten moni on tehnyt samoin!

    http://villasukat.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Niina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vau. Olen samaa mieltä kanssasi. Hoikkuutta korostetaan ja lihavuuden sanotaan olevan kansakunnalle kallista. No kyllä ne hoikatkin sairastuu jne. Tunnen monta pyöreää jotka kantaa kehonsa ryhdikkäästi ja ovat upeita. Se että tuputetaan laihdutusohjeita on aika härskiä. Itse olen sitä mieltä että jo henkilöllö on hyvä olla ja on sinut itsensä kanssa, niin mitä sitä suotta yrittää tunkea itseään toiseen muottiin.

    Joo ja mitä tulee naamasta. Itse olen jo 50 v. joten rypyt on tosiasia. Nuoruuden hehkeys muisto vain, mutta tällä naamalla mennään, välillä enemmän, välillä vähemmän meikattuna ja välillä jopa ilman meikkiä.

  • K
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava teksti. Olet rohkea nainen. Kymppi+

  • Terhi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää postaus on niin mahtava!

    • Anna Q
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Lähdin mukaan facebookin kautta tämän innoittamana ja laitoin suomea ymmärtämättömille ystäville saatetekstiksi:

      You can always airbrush and edit out imperfections in a photograph to present yourself flawless. But you can’t photoshop away narrow-mindedness, cold-heartedness and callousness. I join the campaign started by finnish bloggers by posting a

      completely un-edited, non-retouched photo of myself without any make-up.

      Katsotaan ottaako tulta alleen! Itse tykkään yleensä paljonkin laittautumisesta ja naisellisesta tyylistä korkoineen, mutta tämä kampanja on raikas tuulahdus kaiken median pakkosyötön keskellä!

  • Siiri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Loistava teksti! Otan haasteen vastaan 🙂

  • Susanna M
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”’Cause you’re amazing, just the way you are” – lauloi Bruno Mars.

    Harmi että joidenkin maailma pyörii tosiaan vain mediasta bongattujen photoshopmallejen ympärillä. Ja en oo vielä tänäkään päivänä ymmärtäny miks toisten ulkonäköä pitää arvostella, olipa sitten pyöreä tai laiha, niin jääpi paljon asioita huomaamatta kun on niin pinnallinen eikä kiinnitä mitään huomiota siihen sisäiseen kauneuteen.. <3

    Elämä on ihan liian lyhyt kulutettavaksi toisten ulkonäön arvioimiseen, kun sen voisi keskittää johonkin paljon parempaan ja hyödyllisempään!! 🙂 Mutta Siskot (ja veljet) pidetään yhtä, now and for ever! 🙂

  • VIlkku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukana ehdottomasti!

  • Sarianna_H
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen niiiiiiiiiiiiiin mukana!!!

    http://linnunradanlapsi.blogspot.fi/2012/11/naked-truth_21.html

    <3:llä Sarianna

    PS: Kiitos tästä aiheen nostamisesta esille ja siitä minkälaiset mittasuhteet näin huikea aihe on saanut! KIITOS <3

  • Noora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava haaste otettu vastaan täälläkin! 🙂

    http://cherryberryblogi.blogspot.fi/2012/11/naked-truth-haaste.html

  • jenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oli pakko tarttua haasteeseen mukaan, kerrankin kun puhutaan hyvän asian puolesta.

    http://hyppyset.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • SelinaCassandra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haaste otettu vastaan, tää on hienoa miten moni tähän on lähteny mukaan! 🙂 http://selinacassandra.blogspot.fi/2012/11/this-is-my-naked-truth.html

  • Rimma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei Veera!

    Blogisi oli ihan uusi tuttavuus minulle, mutta kiitos tästä kirjoituksesta. Arvostan kovasti rohkeuttasi ja ajatuksiasi. Lähdin myös itse mukaan.

    http://fiilistelijanpilvilinnoja.blogspot.fi/2012/11/alaston-totuus.html

    Mukavaa syksyn jatkoa!

  • Erika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi vitsi että on asiaa! Todellakin otan haasteen vastaan 🙂

  • Terhi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pakkohan tähän oli osallistua 🙂

    http://tinkerbell-thoughtsofmylife.blogspot.fi/

  • nainen, '81
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä haluan kommentoida nyt sitä, mitä tuo median tuputtama kuva saa aikaan ihan aikuisessakin ihmisessä. Olettaisin, että median paineilla on vaikutusta vain murrosikäisiin, jotka vielä hakevat sitä omaa identiteettiä ja ovat tavallaan herkässä iässä. En tiedä olenko sitten itse hakemassa itseäni, mutta päälle 30-vuotiaana kyllä se median luoma paine kolahtaa ja lujaa. Koen olevani epäkelpo ja vastenmielinen, joka suunnalta tulee kuvia joita myydään seksillä ja ihanteellisen kauniilla naisilla. Kyllähän se tietysti silmänilo on, sitä en kiistä, mutta samalla se on saanut aikaan sen, että minä en siihen peiliin halua katsoa – täten en edes peiliä omista. Minä en halua joutua kameran eteen, joten välttelen tilannetta viimeiseen asti. Minä haluan nähdä itseäni mahdollisimman vähän, täten en myöskään vietä aikaani meikaten tai muutoin tilanteissa jossa joudun kohtaamaan itseni. Ymmärrän kyllä, että tämä kaikki ei ole pelkästään tämän nykymedian syytä, mutta osittain vaikutus on kyllä median aiheuttamaa. Minussa on lukuisia piirteitä joita en voi sietää. En niitä saa kuitenkaan tässä reaalielämässä poistettua, joten jäljelle on jäänyt vastenmielisyys itseäni kohtaan. Toivon että aikanaan, kun media on muuttunut, niin minulla olisi itsellänikin voimaa muuttua.

    • May Milton
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ne ihmiset, jotka panevat alulle sellaiset mainokset, ovat synkästä pahuudesta kotoisin olevia, alan olla siitä ihan varma… 😀 Veera sen sijaan sai aikaan vasta-aallon tälle kaikelle, hyvä!

      olen itse n. 7kk tyttären äiti, ja kriisinhän siitä kaikesta murroksesta saa loppuiäkseen. sitä tosin voi hoitaa jos haluaa. päätin itse murtautua ulos, joten laitoin itselleni pitkästä aikaa kuiturastajatkeet. nyt on hyvä meno.

      se jumalatar, joka meidän kaikkien sisimmässä asuu, on aina siellä. Se saattaa välillä eksyä, muttei kadota kokonaan…

      kohti parempaa!

  • Miau´s life
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihana postaus! Tartun ilolla haasteeseesi! 🙂

    -Miau-

  • Mirkka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Loistava postaus 🙂 Oon koko aamun lueskellut muiden kommentteja ja ihastellut kauniita meikittömiä naamoja!

    Kannoin myös oman korteni kekoon: http://kuningasleopold.blogspot.fi/2012/11/bloggaaja-au-naturel.html

    Hirmu kiva nähdä, miten moni on ottanut tälläisen haasteen vastaan 🙂

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä on hieno juttu Veera! Otin haasteen vastaab: http://www.lily.fi/juttu/nakuna-1

  • Emmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Edelleen olen sitä mieltä että tää on aivan huippu juttu! Haaste otettu vastaan myös täällä: http://ecantstopme.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Noora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Älyttömän hyvä juttu, todellakin pelkkää asiaa!

    Niin ja haaste otettu vastaan täälläkin!

    http://kauneudestakaikkeuteen.blogspot.fi/2012/11/my-face-is-naked.html

  • AnniPorrasmäki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    WAU. sanaton.

    Kerrankin joku nostaa kissan pöydälle.

    Tälläistä luonnollisuutta enemmän. Se ei saa kadota!

    Tartuin mukaan haasteeseen, kun kerrankin hyvän asian puolesta sellaisia tehdään!

    http://muutakinkuintanssia.blogspot.fi/

  • Ansquliini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukana mukana mukana!!

    http://ansquliini.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    Hyvä juttu tämmönen! 🙂

  • Eerika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea idea ja hieno kuva:) Päädyin lisäämään muutama ajatusta haasteesta ja omista kauneuskäsityksistäni tän innoittamana:)

    niin ja sen oman alastoman naaman:

    http://eerikasblog.blogspot.co.uk/2012/11/lisaa-alastomia-totuuksia.html

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava haaste! Hienoa nähdä, kuinka näin blogimaailmassakin voi ottaa laajasti kantaa. Lähdin itsekin mukaan 🙂 http://livetolove-anna.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Siiri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kirjotin kans tekstin aiheesta. tää on hyvä juttu tää naked truth. pistää miettimään.

    http://kolmekertaakolme.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Emmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielestäni tämä on aivan mahtava juttu, että kuinka moni onkaan ikinä ottanut tälläisen asian huomioon ja pistänyt kiertoon. Minä näin tämän jutun vasta tänään, mutta tein samoin, laitoin itsestäni kuvan blogiini ilman meikkiä ja täysin muokkaamattomana. 🙂

    http://nailsfashionandlittlebitlife.blogspot.fi/

  • Miisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Blogisi on minulle usi tuttavuus, mutta aihe on todella hyvä tällä postauksella. Pakko ottaa haaste vastaan, mutta pitää odottaa miestä kuvaamaan, ettei tartte ottaa peikuvan kautta kuvaa 😀

  • Tini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tästä on tullut jo ilmiö, hienoa! 🙂 Täältä löytyy oma panostukseni hyvän asian puolesta:

    http://tini-allthistime.blogspot.fi/2012/11/we-are-who-we-are.html

  • Minsku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    <3

  • Kristamai
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei, kiitos vielä sinulle rohkeudesta tehtä näin upea haaste kaikille bloggaajille. Toteutin ton myös itse, sillä asia on todella tärkeä. Jos kerkiät ja kiinnostaa, käy ihmeessä kurkkaamassa mun postaus tästä:

    http://krista-chrystal.blogspot.fi/2012/11/naked-truth-by-krista.html

    Kamalaa, että joku on kommentoinut noin ystäväsi postausta. Mielestäni on hienoa, että hän uskaltaa tuoda upeat kurvinsa esille. Kaikki on juuri siitä kiinni, mitä puolia henkilö haluaa omassa vartalossaan korostaa. Toinen haluaa korostaa juuri sitä upeaa muodokasta takamusta ja toinen taas peittää. Opiskelen itse vaatetusalaa ja meillä käydään läpi eri vartalotyyppejä ja pukeutumista juuri siitä näkökulmasta, että halutaanko tiettyjä vartalon piirteitä tuoda esille vai piilottaa ja tämä on mielestäni kyllä se oikea lähtökohta 🙂

  • Katri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    http://differentpeople-tragickingdom.blogspot.fi/2012/11/no-ones-perfect

    Tässä on oma panokseni tähän tempaukseen, mahtavan ”liikkeen” olet saanut muissa bloggaajissa aikaan! Ihanaa syksyä ja talvea sinulle<3

  • maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    minäkin kun muutkin.. vaikkei mun omaa naamaani blogissani juurikaan näy. http://ilmestys.kiusaus.net/?p=2252

  • Assi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hihi Ihana Veera <3 Olet todella kaunis ilman meikkiä!

    Munki oli pakko ku kaikki muutki? Noei mä innostuin kattomaan itteeni myös ilman meikkiä kuvan kautta… Köhöm.. no kai mä si ihan ihmiseltä näytän ;D

    No mut nää sun ideat on kyllä LOISTAVIA <3

    Tässä tää mun ”Alaston” Kuva on:

    http://dreamer-a.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    //Assi

  • kelli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haaste otettu vastaan myös minunkin pikkuisessa blogissa! 🙂

  • riina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    aivan huippu tämä jo paljon levinnyt haasteesi meille bloggareille! oli tottakai pakko itsekin lähteä mukaan. Olet todella kaunis ilman meikkiä :–)

    http://riinaelisabet.blogspot.fi/2012/11/my-naked-truth.html

  • Pinja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei! 🙂

    Olen luonut bloggaajille uuden haasteen joulukuulle, toki sinun haasteestasi ja siitä miten se levisi innostuneena. Haluaisitko olla mukana tai antaa näkyvyyttä haasteelle? Check it out. http://norsunluusydan.blogspot.fi/2012/11/en-enaa-tarvitse-haaste.html

    -Pinja

  • Iida
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Paras postaus ehkä ikinä ! Minä myös otan haasteen vastaan, ja linkitän tänne heti kun olen sen tehnyt 😉

    http://minhavida-iida.blogspot.fi/

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • sohvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mahtava postaus! pisti kyllä miettimään.. eli onnistuit :))

  • ella
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    http://mistygreyy.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    mukana! oot hurjan rohkea ja kaunis, kiitos tästä postauksesta!

  • enni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • kaisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan 100 % asiaa, mahtava teksti!! Mäkin tein, http://whosthatgirlblog.blogspot.fi/2012/11/the-naked-truth.html toivottavasti ei haittaa että lainasin sun sanoja 🙂

  • mimmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tällainen nykypäivän ”kauneusihanteita” vastaan täräyttävä postaus on suorastaan upeudellaan mykistävä! itse en koe olevani huonompi, oli kasvoissani meikkiä tai ei, mutta neljän tyttären äitinä sairaanloiset kauneusihanteet pelottavat. välillä tuntuu, ettei maailmassa uskalleta enää olla kauniita omalla tavallaan, sillä jokainenhan meistä kaunis on, kunhan unohdamme typerät ja jäykät kaavat siitä, miten kauneus pitäisi ymmärtää. ihanaa loppuvuotta ja toivon mukaan jatkat samanlaista rataa! kiitos <3!

  • Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Annoit todella ajattelemisen aihetta. Mietin pitkään osallistunko, sillä tämä ei juuri näiden kauneusihanteiden luoman paineen vuoksi ollut minulle helppo haaste. Koin asian kuitenkin niin tärkeäksi, että uskaltauduin vaikka olenkin totaalisen erinäköinen ilman ”suojakuorta”.

    http://therealmofmaria.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Loistava postaus! Haaste toteutettu 🙂 http://sannalan.blogspot.fi/2012/11/naked-truth-taallakin.html

  • Helena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Myös mie tartuin haasteeseen. Tosin ilman kuvaa. http://inspiraato.blogspot.fi/2012/11/kaunistelematon-totuus.html

  • jenniiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ihana postaus ! haaste otettu vastaa http://hallelujaa-jenniina.blogspot.fi/2012/11/the-naked-truth-challenge… 🙂 !

  • mari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    oon vähä aikaa seuraillu sun blogia, ja täytyy sanoa että oot tosi rohkea, kaunis ja upea nainen!:) tosiaankin, miksi kaikkien pitäs olla langanlaihoja? tää postaus pisti miettimään ja antoi mulle jopa vähän itseluottamusta, kiitos!:)

  • Santtu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Respektit ehdottomasti sulle. VIHDOINKIN joku uskaltaa tehdä jotain asialle, joka on vaivannut muakin jo jonkun aikaa. Lisäsit itseluottamustasoani kertaheitolla 150%, kiitos tästä! 🙂

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hihih, kiitos tästä haasteesta! Tän leviämistä on ollut hurjan kiva seurata. 🙂 Oma kannanottoni aiheeseen löytyy täältä:

    http://diamondsandpearlsbyjulia.blogspot.fi/2012/11/my-kind-of-naked-tru

  • Kaizukainen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana teksti ja niin totta 🙂

    Osallistuin http://kaizukainen.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html?m=1

  • Kätsy Kissa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukana ollaan, koska oot ihan oikeassa 🙂

    http://ripsaritposkilla.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Tavallinen Tyttönen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    otan haasteen vastaan ja toteutan joku päivä! 🙂

    • Didem Özgün
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tänään on ollut paljon liikuttavia hetkiä. Mieheni salikaverin hautajaiset..tyttöystävä ampui koska oli liian mustasukkainen. Oman raskaustarinan kirjoittaminen ja nyt tämä kaunis ja aito postaus. jos vielä ehtii..lähden mielelläni mukaan 🙂

      • Veera
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Ehtii, ehtii! Tällä ei ole mitään aikarajaa. 🙂

  • Emma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mahtavaa! You go girl!

  • Kirsi.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    http://u-cant-see-the-real-me.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    ^joo osallistuinpa mäkin.

    ja miks mä oon ainut kenet haukutaan huoraksi.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No voi ei! Sinne on nyt eksynyt jotain todellisia vatipäitä kommentoimaan. Mutta pä pystyyn vain, olet rohkea ! 🙂

    • Jenna
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      koska sulla on joitakin tosi epäkypsiä lukijoita jotka eivät varmaan ole nähneet ennen naista meikittä 🙂 älä välitä! pää pystyssä vaan, oot luonnollisesti kaunis.

  • Sarpukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaikka blogini onkin pieni, halusin osoittaa tukeni tätä teemaa kohtaan! Hyvä kirjoitus tärkeästä asiasta. Toisten kunnioitus on yksi perustavanlaatuisista arvoista, mutta miksi sitä tarvitsee peräänkuuluttaa. Toivoisin sen olevan itsestään selvyys kaikille meille.

    http://www.sarpukka.com/2012/11/se-on-karu-totuus-karu-totuus.html

    -Sari

  • Kiira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oot ihan mahtava bloggaaja. Kiitos tästä tekstistä ja mitä se on saanut aikaan. Ihanaa kun oot oma itsesi ja pidät kiinni itsellesi tärkeistä asioista. 🙂

    Tein myös oman postauksen aiheesta. Linkkiä alhaalla.

    http://www.rantapallo.fi/tvne/2012/11/23/my-naked-truth/

  • Anniina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jee, minäkin lähdin mukaan ! 🙂

    http://avaimetunelmiini.blogspot.fi

    – Anniina

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti tehtävä, tässä linkkin minun postaukseen 🙂

    http://angelstar-saarahani.blogspot.fi/2012/11/the-naked-truth-haaste.html

  • Ence Boo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • HiDi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hip!

    Aivan loistojuttu tämä sinun haaste! Tartuin siihen tietenkin ja tässä tulos:

    http://hidih.blogspot.fi/2012/11/naked-truth-by-me.html

    Kiitos kun nostit tapetille tärkeän asian <3

  • unkkelo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava teksti!! 😉

  • Saoja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Otin kantaa, vaikkakin vähän jäljessä muista! 🙂

    http://varikuva.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Anettetuulia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi tätä on niin mielenkiinnolla katseltu monessa mun seuraamassa blogissa ja muissakin. Tosi hienoa, miten oot vaikuttanut tällä lailla muihin! Esimerkiksi muhun:

    http://janinastyle.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Sanni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaikka eerittäin pieni blogi oonki nii tulin sitteen myös joukkoon mukaa (8

    http://sonnislife.blogspot.fi/2012/11/every-night-she-cries-and-dies-lit

  • Leena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tässä olisi minun postaukseni ja meikittömät kasvot! http://luurankojakaapissa.blogspot.fi/2012/11/naked-truth-about-self-acc

  • Iida
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ja mukana ollaan ! 😉

    http://minhavida-iida.blogspot.fi/

  • Vallilan Irma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Irma on NIIN megeliksessä ja riisuu myös sisältä… Ihan mieletön idea, kiitos siitä – rakkautta Ihmiset! http://www.menaiset.fi/artikkeli/blogit/vallilan_irma/alaston_totuus

  • Saana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ja näin olen kantanut korteni ketoon 😉

    http://ou-my-life.blogspot.fi/

  • NELLI
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    olen nyt törmäillyt näihin – ja välillä ihan etsimällä etsinyt näitä Naked truth -postauksia, ja mun täytyi tulla kiittämään sua, kun aloitit tämän ! ihan uskomaton ilmiö ! täältä löytyy oma korteni kekoon:

    http://wannabeplastic.blogspot.fi/2012/11/my-naked-truth.html 🙂

  • Saga
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Krista
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    http://kolmestaa.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    tuollainen akankutale tuolta kurkistaa!

  • Anne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Noora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mäkin vihdoin uskalsin ! upee postaus, oot kaunis (: http://laughing-myassoff.blogspot.fi

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Anki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Mirva Hirvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    osallistun myös haasteeseen. kivaa!!

  • Shadou
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy ottaa haasta vastaan ja toteuttaa jokin päivä!

  • Pinja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minäkin päätin vielä osallistua!! Tossa linkki blogiini 🙂

    http://kaksarielamaa.blogspot.fi/

  • Inkeri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos tästä haasteesta. Otin sen innolla vastaan! http://myblogexactly.wordpress.com/2012/11/29/the-naked-truth/

  • rriina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täälläkin vielä yksi osallistuja tulee innolla mukaan! 🙂

    http://rriina.blogspot.fi/2012/11/naked-truth-haaste.html

  • Siiri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Heni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Laura--
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukana ollaan!!! Parempi myöhään kun ei milloinkaan!

    http://meanwhileintre.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • sofie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Hopeamuffinssi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    pienen pienellä blogillani mukana haasteessa hyvän asian puolesta!

    http://hopeamuffinssi.blogspot.fi/2012/11/291-naked-truth.html

  • Sandra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Katri Manninen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hahaa! Hauska haaste! Kiitos! Olen melkein aina meikitön, joten vastasin haasteeseen about vuoden ainoana päivänä, kun mulla oli myös kunnon ammattilaisen tekemä meikki.

    Ennen ja jälkeen -kuvat löytyvät täältä, olkaa hyvä:

    http://kutri.net/blog/2012/12/01/alaston-ja-meikattu-totuus/

  • Nonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Osallistuin ku kerta muutki! Ite yleensä muistutan semmosta kaksvuotiaan meikkipäälelua joten on ihan virkistävää välillä näyttää sitä naturellimpaa nassua ihmisille.

    http://elevenbleedingroses.blogspot.fi/2012/12/the-naked-truth.html

  • aakoo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hieno teksti! On se kumma että jos kuvat eivät ole täydellisiä, aletaan heti haukkua ja pyytää käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa, ja sitten toisaalta taas ollaan monesti/yleensä niin kateellisia siitä, kun blogi on kauniin näköinen ja vaikuttaa siltä että blogin kirjoittaja on täydellinen ihminen ja elää täydellistä elämää…?!

  • Tarina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Innostuin tästä aivan täysin ja halusin itsekkin lähteä mukaan, vaikka itsellänikin on pieni blogi vain kolme lukiaa, mutta kuitenkin. Aivan ihana kamppanja! Ja minusta sinä olet kaunis! 🙂

    http://sehanontaana.blogspot.fi/2012/12/with-canon-you-can.html

  • Ronttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Leena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Millä tavalla on rohkeaa ja upeeta olla ilman meikkiä kuvissa? On aivan käsittämätöntä että se olisi jotenkin iso ja mahtava juttu.

    Miten lytistettyjä naiset ovat, jos eivät ilmaan haasteita pysty olemaan ilman ehostusta? Pitääkö hurrata jos näkee meikittömän naisen?Jess, kyllä olet rohkea, oikea suunnannäyttäjä?

    Kuka yleensäkään pakottaa naiset meikkaamaan, repeämään joka suuntaan, olemaan täydellisiä? Naiset itse. Ja ainoastaan naiset itse voivat viitata kintaalla kaikenmaailman ”ulkopäin tuleville vaatimuksille” Joka päivä, kaikkialla. Itselläni ei ole minkäänlaista ongelmaa olla naamasta alaston, enkä koe, että kukaan vaatii minua olemaan tietynlainen. Tai sitten en yksinkertaiseti piittaa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mutta eihän se meikaamattomuus nyt ollutkaan tässä se jutun ydin. Tai ehkä jollekin on ollut, jollekin sellaiselle jolle se henkilökohtaisesti on iso kynnys. Tätäkin blogipostausta ja tätä haastetta on jokainen osallistuja ja lukija tulkinnut omista lähtökohdistaan. Sinulla omasi ja niin muillakin. Ei siis yksioikoisesti siitä kyse, että meikkaamattomuus olisi ”iso ja mahtava juttu”. Esimerkiksi itselleni se ei ole.

  • Eve
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tossa yks päivä just ragesin eräälle mies tuttavalleni. Toki myöhemmin pyysin anteeksi avautumisestani.

    Kyseessä oli siis, en muista minkä lehden jutusta, jossa puhuttiin jääkiekkoa katsovien ihmisten viihdyttävistä naisista. Huutosakin tyyppisistä typyistä jotka pomppii stadionin rappusilla ja heilutelee persettä. Lehtijutussa mietittiin että onko se oikein ”alistaa” naisia näin.

    Mies tuttavani sanoi tähän että he naiset ovat itse valinneet työnsä ja päättäneet tehdä niin.

    Tietenkin suivaannuin asiasta, sillä esim jos itse menisin katsomaan jäkistä mieheni kanssa. Niin en haluisi nähdä puolialastomia naisia heiluttamassa persettä miehelleni.. :/

    Itselläni siis on tosiaan huono itseluottamus ja olen vielä erittäin mustasukkaista tyyppiä (johtuen siitä että minua on petetty, valittiin mielummin kauniimpi nainen minun sijastani).

    Tähänkö tämä maailma on mennyt? Ei ”vähempiarvoisia” arvosteta lainkaan. Ei kehuja, ei kunnioitusta.

    Mutta niin, tässä pätkä minun ja mies tuttavanu keskustelusta =

    ” Ehkä sulle on yks ja sama et miten naiset pukeutuu työkseen..

    mut mulle ei.

    Ehkä sä tykkäät kattella niitä pikku pikku vaatteissa pomppivia naisia. Mut mä en. Se vaan esineellistää naisia.

    et noin niitten kuuluuki. viihdyttää miehiä pikku vaatteissa.

    vittu sentään.

    mulla ei oo hyvää kroppaa, tai nättiä naamaa.. ja saan joka päivä monta kertaa huomata sen kiitoksia vitun internetin ja television ja mainosten ja vittu kaiken tän nykymaailman takia mis arvostetaa vaa semmosta!

    Mulla on paska itseluottamus ja menee vaa paskemmaks päivä päivältä ku tiedän et mitä miehet näkee kans joka päivä.. en oo mainosten kaltainen. en sovi joukkoon en kelpaa..

    vihaan tätä nykymaailmaa.

    Ja kehdataanki vielä väittää että naisia arvostetaan ja kunnioitetaan enemmän.

    Ja paskat! Seksiobjekteja vain ollaan!!

    Ja jos ei olla täydellisiä, niin sit haukutaan.

    JEEJEE

    Ja miksi vain naisista?? Miksei miehistä kans oo paljon tämmöistä liikkeellä, MIKSI EI? ”

    Kuten sanoin, pyysin myöhemmin anteeksi purkautumisesta. Olin tosiaan hieman kiihtynyt tilanteesta.

    Mua harmittaa ihan valtavasti se ettei mainoksissa sun muissa käytetä enään niitä ”normaaleja” ihmisiä.

    Itselleni vaan tulee pahamieli jos nään mainoksessa jonkun kivan vaatteen oikein kuumalla typyllä. Tulee se fiilis ettei se vaate sovi mulle, koska en ole samankaltainen, en ole samannäiköinen tai kokoinen.

    Tälläkin hetkellä erittäin paljon häiritsee tän sivuston mainokset tuolla reunoilla. H&M:n super push up -mainokset.

    Nuokin mainokset kertovat että pitää rintavarustuksen olla suuri ja kropan hoikka. Ja jos varustusta ei valmiiksi ole, niin se sitten hankitaan.

    Oij voij. EI ihme tosiaan että masennusta on liikkeellä niin paljon.

    Mietin vain että miten tuleva sukupolvi pystyy kasvamaan tässä maailmassa. :/

    Anteeksi vuodatukseni.. En vain tiennyt kelle puhua. Joten tämä oli myös aika terapeuttista purkaa asia tällee rauhallisesti. Eikä rähjäämällä miehille siitä 😀

    Pidetään me naiset yhtä! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ei mitään anteeksipyydettävää avautumisessa! tää on just hyvä jos onnistuu kirjoittelemaan välillä aiheista jotka aukaisee ihmisten sanaisia arkkuja ja pistää ajatuksia liikkeelle.

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heippa! Tähänkö mun pitää kommentoida, että haaste vastaanotettu ja suoritettu? Löydät mun postauksen täältä: http://sonyablue.wordpress.com/2012/12/04/naked-truth/

    Eipä mulla muuta kuin mahtavaa joulun odotusta ja onnittelut hienosta haastesta, joka näyttää levinneen hyvin. Hyvän ja ajatuksia herättävä kirjoitus =)

    Hienoa

    Terveisin SonyaBlue

  • Maua
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asia jäi kutkuttamaan. Hienoa tekstiä, oot NAINEN isolla ännällä ja ihan mieletön sellainen! Itse otin haasteen pitkän pohdinnan jälkeen vastaan ja vastasin siihen täällä:

    http://maubella.blogspot.fi/2012/12/naked-truth.html

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heis! Kiitos hyvästä ja tärkeästä tekstistä 🙂

    Tässä minun korteni kekoon: http://papaijameri.blogspot.fi/2012/12/naked-truth-haaste.html

  • Hannz
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Kiertis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämän tekstin ja parin ystäväni tekemän haasteen innoittamana minäkin kannoin korteni kekoon tässä asiassa! 🙂 Mahtavaa, että tällainen haaste kiertää. 🙂

    http://elamankiertolainen88.blogspot.fi/2012/12/naked-truth.html

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan on pakko nyt kommentoida tohon ekaan kuvaan… Kyllä mäkin tollasen asun laittaisin päälleni,jos mulla olis noin hyvä perä kun ystävälläs..

    Eihän tollanen asu näyttäis miltään jonkun riisitikun päällä. Kyllä naisen pitää naista muistuttaa eikä kukkakeppiä!

    • Johanna
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Vähän kaksinasmoralistinen kommentti, vaikka kauniisti ajattelitkin. Jos joku (kuten minä) jolla on huono perä laittaisi tuon kauniin mekon, ajattelisitko että hyi kauheeta, tommonen mekko sopisi paremmin sellaiselle jolla on hyvä pylly? Kmmenttisi on samantyylnenkun se, joka alunperin sanoi että mekko olisi parempi laihalla.

      • Johanna
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Ja huom, aina ei saa valita muistuttaako naista vaikukkakeppiä. Mielelläni olisin kurvikas, mutta vaikka syön kuin hevonen, pysyn rimpulana. Tässä nähdään taas se, että laihoja voi kyllä haukkua……

  • Nanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Myö siukun kanssa jaoimme jo omat alastomat totuudet.. Nyt koira halus myös osallistua 😉

    http://tuplaongelma.blogspot.fi/2012/12/naked-truth-pt-likka.html

  • suviemilia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse tein myös naked truth- postauksen omaan blogiini 🙂

    http://life–in–my–way.blogspot.fi/

  • sonjaaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mahtavaa kun ihmiset lähtevät tähän haasteeseen! Tää postaus oli tosi ihana, ja toivottavasti vaikuttaa nuoriin. 🙂 Itsekin meinaan mahdollisimman pian tehdä tämän!

    fashionfriendsandfootball.blogspot.com

  • jannina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei helvetti kui ihminen voi olla ilkee.Miks kaikkien pitäis olla sellaisia iso tissisiä langanlaihoja supermalleja? Sul on muute upeet silmät 🙂 ja kaunis nenä! Itellä tälläne ankannokka.:D

    • jessica
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hieno juttu! Itse näytän mielestäni yhtä kivalta ilman meikkiä kuin meikin kanssa.

      Ilman meikkiä toimistolle marssiminen tosin tulkitaan usein siten ettei ole jaksanut laittautua. Aamulla on nukuttu pitkään, ilta venähtänyt..kun taas meikattuna paikalle saampuminen antaa huolitellun vaikutelman. Ärsyttää lätkiä pakkelit naamaan vain vaikutelmien vuoksi.

  • jessica
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ..ja mielestäni sinullakin lunnonnilista hehkua ihossa ja hiuksissa, jota ei tarvitsisi pakkelilla peittää.

    Monet meistä ovat kauniimpia meikittä, meikki vain on se normi.

  • Hyeena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    http://hyeenanmaailma.blogspot.fi/2013/01/alaston-totuus-bloggaajasta.html

    Täällä otettiin mallia upeasta postauksesta. Sulla on muuten aivan ihanan väriset silmät!

  • n@nna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tästä tulee ihan taatusti maailmanlaajuinen juttu. mikä on hyvä asia. itelläkin tapana olla vakavien aiheiden äärellä, joten pisteet Veeralle 🙂

  • Lotta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun mielestä sä oot tosi kaunis ilman meikkiä, ja ystäväsi on hyvän muotoinen ja tuo mekko sopii hänelle hyvin 🙂 Itse en tykkää olla ilman meikkiä, paitsi kotona jos olen kipeänä, silloin en jaksa meikata.

  • Kookie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Love ur attitude! 🙂

  • Aconitum
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos mainiosta tekstistä. Menneisyydessään ulkonäkötraumatisoitu Noidankoto osallistui haasteeseen Tiistaina 2. Huhtikuuta 🙂

  • Hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

Post A Comment