Paljettirusetti ja toilailuja

Eilisiin Indiedays Inspiration -bileisiin se sitten päättyi. Monen viikon reissu- ja hauskanpitoputki nimittäin. Nyt on edessä paluu normaaliin perusarkeen ilman jatkuvaa laukun pakkaamista ja purkamista ja bussissa istumista.

On jotenkin vähän haikea fiilis. Mä en yhtään tiedä koska näen Iinaa seuraavan kerran. Olen viime viikkoina niin tottunut sen mahtavaan, ihanaan ja parhaaseen seuraan, että tuntuu ihan kauhealta olla erossa. 🙁

Mutta tästä arkeen palaamisen aiheuttamasta haikeudesta takaisin vielä eilisen iloiseen juhlafiilikseen. Adamsissa pidetyissä kemuissa juhlittiin siis Indiedaysin uutta Inspiration-konseptia ja tupa oli täynnä niin bloggaajia kuin muitakin kutsuvieraita.

Itse päädyin työnarkomaanina ottamaan itselleni alkuillan kestäneen valokuvaajan pestin virallisella kuvausseinällä. Kuudesta kymmeneen saakka siis väläyttelin salamavaloja kuvauspisteessä ja missasin näin ollen kaiken ohjelman ja kaverien seuran. Onneksi ihanat tytöt kävivät aina välillä moikkailemassa ja kymmenen jälkeen ehdin vielä hienosti mukaan juhlatunnelmaan.

Muistin onneksi itsekin vierailla kameran edessä sen verran, että illan asu tuli ikuistettua. Juhlien teema oli inspiration, mutta oman asuni teema oli kyllä ennemminkin lack of inspiration. Nopeasti aamulla kassiin heitetty pitsimekko sai kuitenkin vähän kimallusta kaverikseen, kun iskin päähän uuden paljettirusettipannan ja nappasin käteen upean Halston Heritagen kimaltavan laukun. Varvasvammojeni ja kuvausduunin vuoksi kengissä oli tyydyttävä balleriinojen mukavuuteen näyttävien korkojen sijasta.

Luotettiin Idan kanssa molemmat mustaan pitsiin

Tulin paikalle suoraan töistä ystävällisen kuskini tultua noutamaan minua Porista saakka. Siinä missä jotkut juhlavieraista olivat istuneet rauhassa ammattilaisten käsittelyyn, minun hyvin huimaamaton meikkini syntyi autossa jossain Hämeenlinnan paikkeilla.

Olo ei siis ollut ulkomuodon osalta ehkä ihan kaikista upein, mutta onneksi huomiota herättäneet asusteet pelastivat kokonaisuuden. Laukkuani kävi pari tyyppiä jopa kuvaamassa, mutta todellinen kehujen kerääjä oli paljettirusettini. Valehtelematta ainakin kymmenen ihmistä, osa ihan tuntemattomia, kävi kehumassa tukkahärpäkettäni ja useampikin epäili sen olevan huikean asustekuningatar Kirsi Nisosen tekele.

Mutta ehei.. upea bileasusteeni on kotoisin Lindexin lastenosastolta! Hintaa viime viikolla tekemälläni löydöllä oli huimat 4,95 €. Usein parhaat asiat löytyvät odottamattomista paikoista. 😀

mekko/H&M+, ballerinat/Ellos, laukku/Halston Heritage, paljettirusetti/Lindex lastenosasto, rannekoru/JC, kainalossa koreilevat upeat misut Kaisa ja Iina

Kaverit olivat kaikki kauniina liikenteessä. Etenkin nuo Kaisa ja Iina olivat ihan henkeäsalpaavan upeita. Tykkäsin erityisesti tuosta Kaisan Tukhoman reissulta löytämästä naamiosta sekä Iinan kampauksesta jonka oli loihtinut Ville Noir Conceptista. Hieman tuli alipukeutunut ja meikkautunut olo noiden tyttösten seurassa, mutta en antanut sen häiritä menoa.

Menoa riittikin loppuillasta sitten siihen malliin, että onnistuin hukkaamaan lompakkoni (löytyi kylläkin tänään, mutta ehdin kuolettaa kaikki kortit.. 😀 ) ja nappaamaaan vahingossa matkaani yhden Adamsin työntekijän kangaskassin, kun sattui olemaan niin hämäävästi saman näköinen kuin takahuoneessa lojunut omani.

Onneksi kassi saatiin kuitenkin tänään toimitettua oikealla omistajalleen ja kuulin, että hänelle oli yöpaikkakin löytynyt. Avaimethan olivat siis siellä laukussa meikäläisen hotellihuoneessa, joten hän ei päässyt kotiinsa. No, vahinkoja sattuu. Onneksi kaikki saivat omat tavaransa takaisin. Toivottavasti Adamsista kuitenkin välitettiin pahoitteluni kassin omistajalle.

Itse pääsin takaisin Poriin Iina-ystäväiseni ansiosta hänen lainattua minulle rahat bussilippuun. Ne pankkikortit, kun ovat nyt ihan död. No, säästypähän ainakin tulevina päivinä rahaa, kun ei oo maksuvälineitä. 😀

Jotta semmoset oli kekkerit omalta osaltani. Vieraista ottamani kuvat tulevat varmaan maanantaina esille Indiedaysin sivuille, joten sieltä näkee sitten lisää vieraiden juhlatyyliä.

Nyt pehkuihin! Aamulla edessä lapsikuvaus. Näiden viime aikojen hummailujen vuoksi on mentävä sunnuntaiksi paiskimaan töitä.

PS. Tuota H&M+ -malliston pitsimekkoa näkyy olevan vielä nettikaupassa. Mustan lisäksi tarjolla violetti ja koot kattavat välin L-3XL. Löytyy TÄÄLTÄ.


5 Comments
  • Anne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei vaan hauskalle ja ilmekkäälle kuvaajalle! 🙂 Katselemimme jossain vaiheessa ystäväni kanssa, että olisi pitänyt olla kamera mukana, ja kuvata kuvaajaa. Niin näytit persoonalliselta tyypiltä siinä kuvaushommia tehdessäsi.

    Mukavaa uutta viikkoa!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kirjottelin äsken kommenttia/kysymystä koskien Olympus Pen järkkäriä, mutta se hävis jonnekin. Jos kysymykseni tulee nyt tuplana, niin pahoittelut 🙂

    Olen pari vuotta kuvannut canonin PS sx30:llä ja ollutkin siihen ihan tyytyväinen. Varsinkin photoshopin kanssa kuvista tulee todella kivoja, mutta nyt haluaisin kehittyä kuvaajana ja siksi myös uuden kameran hankkiminen on tullut ajankohtaiseksi.

    Olen siis pitkään miettinyt uuden kameran (järkkärin) ostamista ja kiitos suuren hehkutuksen päätynyt Olympus Penin ostamiseen. Osaatko sanoa, onko näissä malleissa keskenään merkittäviä eroja?

    Toinen kysymykseni koskee objektiiveja. Tähän mennessä niitä ei ole tarvinnut juurikaan miettiä ja siksi olenkin aiheen suhteen vähän pihalla. Mikä tai mitkä objektiivit olisivat mielestäsi järkevää hommata jo heti alussa? Tällä hetkellä kuvaan eniten maisema- ja kaupunkikuvaa. Millainen objektiivi olisi optimaalinen tähän tarkoitukseen? Onko objektiivilla väliä, jos/kun kuvaan pimeässä tai hämärässä? Millainen taas olisi hyvä potretteihin?

    Anttilassa olisi tällainen tuplakitti, mitä mieltä olet siitä? http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?produ… Onko noista objektiivestä mihinkään?

    Googlettelin käyttäjäkokemuksia ja sinun blogisi tuli useampaakin kertaan esille 🙂 Ja olen täällä ennenkin vieraillut ja ihastellut kuviasi.

    Mukavaa sunnuntai-päivää

  • ida365
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hahaa, ihana tuo meidän kuva, muikeena!!

  • Emilia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sulla on aivan uskomattoman kaunis hymy! 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanat sukkahousut ja ballerinat 🙂
    -Jydy-

Post A Comment