Haasteen leviäminen yllätti!

Minulla olisi jonossa kymmenen juttua joista voisin postata, mutta nyt on ihan pakko palata vielä hieman tuohon edelliseen Naked truth -postaukseen ja sen aiheuttamaan pienoiseen viraali-ilmiöön. (kyseiseen postaukseen pääset TÄSTÄ!)

Kirjoittaessani postauksen ja haastaessani muita bloggaajia mukaan ajattelin, että olispas hauskaa jos vaikka neljä tai viisi bloggaajakaveriani innostuisi asiasta. Veikkasin myös, että postaus poikisi ehkä maksimissaan parikymmentä kommentti, joka siis on todella hyvä määrä omassa blogissani. No, veikkasin väärin. 😀

On hienoa nähdä, että onnistuin herättämään keskustelua. Sitä on käyty monien blogien kommenttibokseissa ja Facebook-sivuilla. Suurin osa on kokenut aiheen hyväksi ja tärkeäksi ja sanonut, että vallalla olevat kauneusihanteet todellakin tarvitsisivat venyttämistä. Sitten on ollut myös niitä joiden mielestä koko meikittömyyshaaste on ollut ihan idioottimaine, koska ”eihän meikittömyydessä ole mitään ihmeellistä”. No ei ole tietenkään kaikille, mutta hyvin monelle naiselle sekin on suunnattoman suuri kynnys.

Minä olen bloggaajana sitä laatua joka ilahtuu ihan suunnattomasti, jos kaiken kirjoittamani hömpän keskellä joku yksikin ihminen kokee saaneensa jostain minun kirjoittamastani tsemppiä ja kimmokkeen ajatella jotain toisin. Ja sitä tuo postaus on onnistunut kommenttien perusteella tekemään.

Bloggaajat kuvien takana ylhäältä vasemmalta: Taking Life It is-Enni, Peace, Love and Bubblegum-Kirsi, Hearts & Minds -Sansu, Kemikaalicocktail -Noora, Pupulandia -Jenni, Step by Step -Tiina, Focus on Fashion -Salla, More to Love -Mimmi ja 365 days with Ida -Ida.

Olipa huomiota herättänyt blogi-, some- tai mikä tahansa -ilmiö sitten mistä aiheesta tahansa, niin aina tulee myös se aallon kohta, kun esiin nousee vastustusta. Tämän aiheen kohdalla arvostelu on näkynyt mm. siten, että bloggaajien on sanottu olevan ”liian virheettömiä”. Että hyvä se on kuulema näytellä hyvää ihoa ja tekoripsiä, kun oikea totuus on toisenlainen. Että nyt sitä kuulema vasta vääristynyttä kuvaa levitetäänkin.

Tuohon en oikeastaan voi todeta muuta kuin, että ei bloggaajatkaan nyt sentään ole yksi yhtenäinen rotu. Ihan on laidasta laitaan tavallisia tyyppejä täällä blogien takana. On näppynaamoja, täydellisellä iholla siunattuja, niitä jotka käyttää itseruskettavia, niitä jotka on kalpeita kuin aave, pallopäitä, ovaalikasvoisia, pyöreitä, hoikkia ja kaikkea siltä väliltä.

Tärkein pointti tässä aiheessa nyt kuitenkin oli ja on, että omasta peilikuvasta kannattaisi oppia tykkäämään ja muidenkin ihmisten kohdalla katsoa syvemmälle kuin vain ulkokuoreen.

Mutta hyvää tai huonoa, niin hämmentyneellä ilolla olen haasteen leviämistä ja keskustelua sen ympärillä seurannut. Huomenna on jo varmasti uudet aiheet ihmisiä keskusteluttamassa, mutta ehkäpä yksi tai kaksi pientä ajatuksen siementä jäi ihmisten mieliin itämään.

Vielä eilen päivällä suunnittelin, että keräisin tänne kuvakollaasin kaikista löytämistäni meikittömistä bloggaajanaamoista, mutta nyt alle kaksi vuorokautta postaukseni julkaisun jälkeen olen saanut huomata sen täysin mahdottomaksi. Ja yllätykseksni asia ei suinkaan rajoittunut bloggaajiin, vaan onpa jotkut ihmiset toteuttaneet haastetta Facebook-profiilikuvillaankin!

Olenkin siis kerännyt linkkejä muiden Naked truth -postauksiin Tyyliä Metsästämässä -facebook-sivulle ja lisään niitä sitä mukaa, kun vastaan tulee. Kurkatkaa siis ihmeessä TÄNNE!


Tags:
104 Comments
  • HennaL
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan uskomatonta, miten nopeasti tää koko naked truth-juttu lähti leviämään! 🙂 Hienoa! Tulee jotenkin semmonen ”nyt tässä ollaan oikean asian äärellä” -olo, kun katselee noita sun Facebookiin linkkaamia kuvia!

    t: meikkipelle

    PS. Oli pakko itsekin. Jännää!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mun mielestä tässä ollaan myös jännän äärellä. En nimittäin voi tajuta näitä kävijämääriä mun blogissa parin päivän aikana. 😀

      • Tiina
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Hämmentyneenä oon itsekin katsellut näitä kävijämääriä. Se määrä, mitä blogissani on kävijöitä yleensä keskimäärin kahden päivän aikana, on nyt about 15-kertaistunut, ellei ylikin 😮

        • Veera
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          wohoo!!! aihe on liikuttanut ihmisiä blogista toiseen aika kiitettävästi!

        • Pippuri
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          Joo sama juttu, kuin sulla Tiina.

          Ja Veera, tää on ihan huippu juttu ja selkeesti osu ja upposi monelle tyypille. Joku mu blogiin kommentoi, että tulee hyvälle mielelle, kun näitä aitoja naisia ja meikittömiä kuvia katselee ja täytyy sanoa, että oon samaa mieltä. Ja toistan itseäni, mutta en edelleenkään ole nähnyt kuvaa, jossa en olisi nähnyt kaunista naista.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mie kans menin osallistumaan vaikka tuo ei nyt silleen toimi mun kanssani. 🙂

  • Marjukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hienon kampanjan sait aikaiseksi!

    Asiasta toiseen, osaatko sanoa, tai antaa linkkiä, mistä löytyisi ne sun Adamsissa perjantaina kuvaamasi kuvat? Se linkki mikä on Indiedaysissä sen artikkelin alla, ei toimi.

    • Marjukka
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ongelma ratkaistu, linkissä on tosiaan virhe, mutta huomasinkin sitten mistä on kyse.

      (Mistä muuten johtuu, että heti kun kysyy joltain, hoksaa itsekin…?)

      • Veera
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        hyvä, että selvisi! toi on muuten ihan totta, että kysyminen auttaa aina tajuamaan asiat. tai sama, että jos tietokone kiukuttelee, niin heti kun huudan pomon paikalle, niin se alkaa toimia. 😀

  • Henna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wow, hienoa!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tästähän sais kunnon feissaripläjäyksen kun perustaisi sinne naked truth -yhteisön!

  • Raiku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hieno kampanja ja levinnyt upeasti! Itse olen aika ajoin jauhanut aiheesta, (tosin en muistaakseni blogissani), sillä en ymmärrä ollenkaan sitä, että meikittä kulkeminen olisi muka jotenkin hävettävä asia. Jokaisella on sellainen naama kuin on sattunut tulemaan, ja saa sitä korjailla, jos haluaa, mutta on ihan yhtä oikein näyttää kasvonsa sellaisena kuin ne on.

    Osallistuin sitten itsekin, vaikka mulla ei blogissa ole tainnut meikkinaamakuvia juuri ollakaan. (Eikä naama ole kovin useissa kuvissa mitenkään keskiössä ollut.) Mutta ajattelin, että kun kerta olen asiasta joskus paasannut, niin pitää ehkä sitten ottaa tällaiseen ilmiöön osaa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      itsellekään meikittä kulkeminen ei ole mitenkään hävettävä asia, vaan enemmänkin normaalitila arkisin töissä. mutta todella monelle ihmiselle se on hurjan suuri kynnys ja omaa ulkonäköä tarkastellaan ihan turhan kriittisesti. Kiva jos tää haaste auttaa edes vähän hölläämään niitä kriteereitä. 🙂

  • E Vain
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hieno kamppanja ja ajatus! myös tälläinen pikkubloggaaja lähti liikkeelle 🙂

    http://naattimaa.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    kiitos ja kehittele ihmeessä lisää hienoja ajatuksia!<3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      iso tai pieni bloggaaja, kiva kun kaikki on samalla asialla! 🙂

  • Dahlia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vähän jälkijunassa, mutta tässä tämä oma versio kuitenkin: http://xlelamaa.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ei oo jälkijunassa, näitä sataa koko ajan vaan lisää!

  • marya
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pakkohan tähän oli lähteä, eli täällä meikitön minä:

    http://varitamaailmani.blogspot.fi/2012/11/nakedtruth.html

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      apua, teitä mukaan uskaltautuneita on ihan hurjasti! 😀

  • MerjaUK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Well done Veera. Brilliant posts.

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Luin tuon sinun aikaisemman päivityksen samaistuin siihen todella. Kirjoittelin myös itse tuossa aikaisemmin päivällä haasteeseesi liittyvän postauksen 🙂

    http://annisuvisuo.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva kun osallistuit!

  • Susanna89
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä on kyllä kiva kampanja, pitääkin osallistua

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jee! Mukaaan vaan tähän käsittämättömän isoon joukkoon!

  • ???
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onhan tää oikein söpö kamppis! Tuntuu vaan niin höpöltä, et jengi on nyt tän kanssa pärisemässä puhtosella naamalla … samaan aikaan blogeissaan markkinoiden kosmetiikkayritysten tuotteita.. jotka taas tekee tuottoa sillä että meihin on kaikkiin hyvin syvälle jo juurrutettu se ajatus, että meikitön nainen on ruma nainen – mutta heidän tuotteillaan voimme onneksi olla kaikki taas ”ihmisen näkösiä”. (Ja voi hyvä luoja en sanonu yhtäkään sielua nyt rumaksi. Kaikilla on ihanat nassut 😀 Mut liian usein kuulee sarkastisen, itseinhoa tihkuvan ”Joo, tosi ihana suihkunraikas naama taas”-kommentin). Apua ajatukset kiertää nyt ihan kehää ja oon jossain diippien feministikyssäreiden äärellä 😀 tai on vaan jotenkin niin hassua (tai surullista?), että naisen meikitön _normaali naama on näin RADIKAALI veto, et jengi on ihan et ”wow miten rohkeeta”. Ja että se ON rohkeeta. Oh what a world.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no omasta mielestäni kyseessä ei oo erityisen rohkea veto, mutta toisaalta olen kyllä iloinen, että tää juttu on herättänyt keskustelua ja pohdintoja joita on ollut ilo lukea kymmenistä blogeista. Että en mä tässä nää myöskään mitään surullista.

      • Nimetön
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Ymmärrän ???-nimimerkin ajatuksen! Siis että onhan se nyt tavallaan surullista että me eletään maailmassa, jossa on todella huomiotaherättävän rohkeaa ja radikaalia postata nettiin kuva omasta meikkaamattomasta ja muokkaamattomasta naamasta. Sen sijaan tässä kulovalkean lailla leviävässä haasteessa ei ole mitään surullista vaan päinvastoin, tietty – se kun on osaltaan tekemässä säröä siihen surullisten ihanteiden maailmaan. 🙂 Eli sairaan hieno juttu!

  • käyttäjä-11767
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Virpi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haha, voin vaan kuvitella noi kävijämäärät, kun kaikki tänne linkkailee 😀 Mutta tosiaan, olihan se pakko osallistua. Kiitokset kivasta dominoefektistä 😉

    http://365daysofv.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Iira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä oli mahtavaa, upeaa, hienoa. Itse suurten ulkonäkökompleksien kanssa painineena tämä tuli sopivaan väliin. Kun painoin omassa blogissani julkaise-nappia, tunsin suurta ylpeyttä ja jotain puhdistusta.

    Täälläpä se ja vähän asiaa syvemmältä ja eri näkökulmasta:

    http://iiras.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Maria Morri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä oon kans ollut ilosesti yllättynyt siitä, että tää on ottanut näin isosti tuulta alleen, ja mikäs sen parempaa, tästä on tullut het ilmiö, vois sanoa! Ja sekin, että jos meikittömän naaman laittaminen tuhansien ihmisten nähtäväksi onkin jollekin itsessään iso juttu, kertoo vaan just siitä, miten on iso kynnys ”tunnustaa” olevansa vain ihminen. Eli just se pointti, mikä tällä kampanjalla on, et hei haloo miks sitä pitää tunnustaa, niinkö kiero maailmasta on tullut… Ja hei, keille se ei oo mikään ihmeellinen asia, aina vaan parempi, sillonhan heillä on vaan hyvin asiat. ^^ Oma postaukseni löytyy täältä: http://www.heijastuspinta.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mahtava juttu! Minä myös!

    http://bonbonvol2.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Krista
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sun tekstisi oli hieno ja pisti todellakin ajattelemaan! 🙂

    Lähdin itsekin mukaan: http://imaproductofmyowndesign.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei Veera!

    Satakunnankansakin huomioi haasteesi

    http://www.satakunnankansa.fi/sitajatata/1194778697605/artikkeli/alaston

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jes, mahtavaa! Haasteeseen tartuttu! 🙂

  • Emilii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämäkin nuhanenä lähti kuumetta uhaten hommaan mukaan:

    http://miss-emilii.blogspot.fi/2012/11/my-own-naked-truth.html

  • Hmm
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mutta tän säännöt olis pitänyt olla näin, että

    a) KUKAAN EI POSEERAISI. Jotkut on ottanut kuvan ihme duckfacessa ja poseeraa kameralle

    b) EI PAREMPAA PUOLTA ESILLE vaan kuva passikuvamaisesti ihan suoraan edestä

    c) ENSIMMÄINEN KUVA JULKAISTAAN eikä se 500. jossa on omasta mielestään näteimmillään

    Kaikki ei oo lähtenyt ihan niin rohkeesti ja reilusti liikkeelle kun sä, vaan jotkut selkeästi haluaa näyttää näissäkin kuvissa näteiltä eikä siltä meikittömältä omalta itseltään BUUU

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      multa on kyllä menny ohi se pointti että miks näissä kuvissa ei sais esim hymyillä?

      • Hmm
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Empäs mäkään kieltänyt hymyilyä

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Eihän tähän nyt herran jestas mitään sääntöjä ollut! Ei kannata ottaa liian vakavasti. Kunhan nyt heitin ilmaan, että mitä jos joku muukin laittais meikittömän nasskuvan blogiin ja siinä kaikki. Tulkinnat ihan vapaita.

      • Hmm
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Mutta ihan typerää, että jos tavoitteena on näyttää tavallinen bloggari kaiken sen pakkelin, photaroinnin ja kikkailun takana, niin jotkut kuitenkin ottaa itsetään parhaimmat kuvakulmat ja seuloo ottamistansa kuvista ne parhaat. Ei SE mitään sellaista ole, johon tässä kampanjassa kannustettiin. Oot ainoo joka on ymmärtänyt tän idean.

        • Tiina
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          ”Ainoa”, joka on ymmärtänyt idean? Suurin osahan noista kuvista on otettu suoraan edestä päin, sellaisessa valaistuksessa joka kotona sattuu olemaan saatavilla ja ihan aidosti meikittä. Yhdeksän esimerkkiä näistä ”idean ymmärtäneistä” löytyy jo tämän postauksen kuvista.

        • Veera
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          Vai onko niin, että sä oot ainoo joka on ymmärtänyt idean, jos sulla kerran on mielessä jotkut säännöt? 😀

          Niin kuin jo kirjoitin alkuperäisessä postauksessa, niin näytetään tosiaan erilaiselta riippuen mistä kulmasta katsoo ja missä valossa jne. Mutta eihän tässä missään ollut ideana, että ”näytä itsesi mahdollisimman rumana”. Jokaisen mukaan lähteneen bloggaajan kuva on ollut kuva hänestä itsestään sellaisena kuin on.

          • Ninni
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            Nimenomaan. Tuntuu, että monet negatiivisia kommentteja lähettäneet ovat pettyneitä siihen, että kas kumma kyllä, me naiset voimme näyttää hyvältä jopa ilman meikkiä.

            Kukaan ei oikeasti ole niin täydellinen kuin mitä photoshopatut kuvat lehtien sekä usein myös blogien sivuilla antavat olettaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ilman photoshopia ja meikkiä ihmiset kuvissa olisivat ”rumia”. Pienet ”virheet” ovat niitä juttuja, jotka tekevät kasvoista kiinnostavat ja persoonalliset. Miksi ei luonnollisuus muka saisi olla kaunista?

            Ihmiset näiden negatiivisten kommenttien takana taitavat olla niitä epävarmoja yksilöitä, jotka toivoivat voivansa pönkittää omaa egoaan etsimällä vikoja muiden meikittömistä kasvoista ja vertaamalla sitten kuvia omiinsa. Ehkä olen väärässä. Ei pitäisi olla niin järkyttävää havaita, että me kaikki voimme näyttää hyviltä ihan omina itsenämme ilman vippaskonsteja. Myös ne ihmiset näiden kommenttien takana. Yleensä se itsemme pahin arvostelija löytyy sieltä peilistä. Ja niin tottakai – bittiavaruudesta.

            Miksi kaikesta, siis AIVAN KAIKESTA, on joidenkin ihmisten kaivamalla kaivettava jotain negatiivista? Sananvapaus on hieno asia, mutta välillä tuntuu, että jos mitään positiivista sanottavaa ei löydy, niin olisi fiksuinta vain olla hiljaa. Miksi omaa pahaa oloaan on levitettävä muille? On varmasti monia paljon hedelmällisempiä tapoja käsitellä omia ongelmiaan kuin muille ilkeyksiä huutelemalla.

            Pahoittelen purkaustani, joka ei liittynyt ainoastaan yhteen kommenttiin. You rock, Veera 🙂

          • Maria Morri
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            Oon ihan samaa mieltä, oon ihan suu aiki katellut, miten joillekin kommentoijille tähän haasteeseen osallistuminen on ollut syy haukkua bloggaajia, et kattokaa nyt toi tekee VÄÄRIN. Kun se pointti oli myös se, että oltaisiin ARMOLLISEMPIA toisillemme! Ei ihan kuulu MUN mielestä tän haastiksen henkeen se, että käydään arvostelemassa kuka teki oikein tai väärin tai kuka näyttää liian hyvältä.

    • Enni
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Katja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    http://dancingwithblindfoldson.blogspot.fi/

    Minun pieneen blogiin asti kantautui tämä mahtava haaste, joten toki otin osaa. 🙂

  • Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Alhaalla kolmas vasemmalta, hänellähän on täysi tällinki päällä.

    Muut meikittömät kuvat ovat aivan ihastuttavia! 🙂

    • Salla
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ai mulla vai? Tekoripset kyllä löytyy, mutta voit käydä blogista tsekkaan verisuonet sun muut 😉

  • Joanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oon tosi onnellinen tästä!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niin mä ja samalla hämmentynyt! 😀

  • T.ONNELAINEN
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Sarlotte
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    http://sasarlotte.blogspot.co.uk/2012/11/my-part-of-that-naked-truth.html

    Blogimaailmassa oon vielä aika untuvikko, mutta tämä haaste oli niin loistava, että jäi eilisestä painamaan mieltä ja oli sitten pakko tänään toteuttaa.

  • rikamau
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Paras kiertohaaste koskaan ja ihanaa miten monet on innostuneet tästä! En muista koskaan selanneeni eri blogeja tällaisella tarmolla :-DD

    http://voisollahuonompiki.blogspot.fi/2012/11/alastonbloggari.html

  • Jetta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nakunaama -postauksia on ollu kiva bongailla ja mäkin osallistuin, vaikka näin jälkiviisaana olis pitäny laittaa hiukset pois tieltä ja ottaa silmät pois päästä. 🙂

    http://monsterikakku.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • ellanoora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Törmäsin sattumalta eilen haasteeseen ja pakkohan se oli toteuttaa! Ihan mahtava juttu, kiitos sinulle 🙂 http://ellanooran.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • Enni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tein eilen postauksen, jossa juurikin pohdin tuota virheettömyyttä ja esitin lukijoille kysymyksen, että monesko oli julkaisemasi kuva.

    Olen silti ollut niin yllättynyt, miten normaalilta ja kauniilta kaikki ovat näyttäneet. Jos kulkisimme kadulla noin, en katsoisi ketään yhtään oudosti! 🙂

    http://enninkengissa.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • niiinni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Monilla on nykyään ripsipidennykset (itsellänikin on) eikä niitä ruveta tällaisen takia repimään irti. Tosiasia kuitenkin on, että tuollaiset lisäkkeet muuttavat ulkonäköä, samoin pigmentoinnit, kestovärit, itseruskettavat ym. Ja näitähän ei lasketa meikiksi. Vai…?

    Jotenkin nykypäivänä tuntuu, että ihan sama ottaako joku itsestään sen ”naked” kuvan, kun useimmilla kuitenkin on jotakin mitä ei syntyessään jo ole omistanut, jotain joka on laitettu ihan vaan sitä varten, että halutaan parannella ulkonäköä. Lisäksi valokuvaan vaikuttaa esimerkiksi juuri valaistus, kuvakulma jne. Ja kaikkihan nyt näyttää silti oikeassa elämässä erinäköiseltä kun tietokoneen ruudulta vaikka kuinka todenmukaisen kuvan olisi yrittänyt ottaa?

    Joten,

    sen alastoman totuuden kyllä harvojen kuvissa näki, mutta en kyllä sitä odottanutkaan näkeväni. Enkä tarkoita tätä pahalla. Jokainen olkoon sellainen kun on, jos haluaa meikata tai olla kokonaan meikkaamatta niin olkoon. Eiköhän se ole sen lukijan ongelma jos ei tiedä, että ihan tavallisia ihmisiä ne bloggaritkin on.

    • Maddaleena
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo, taitaa kaikilla todellakin olla kuvissa jotain mitä ei syntyessä ole ollut – jopa hampaat 😀

  • jonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    http://hemmafru-jonna.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    Luin haasteen ja innostuin samantien! Lähinnä sen takia, että kuvien muokkaamisella ja lähtiin/Internettiin laittamisella on suuri vaikutus etenkin teinityttöjen minäkuvaan. 🙁 Kaikkien pitäisi olla samasta muotista.

  • elel
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vielä kun saman saisi leviämään Facebookissa.. 🙂

  • Ulrika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minäkin mukana 🙂

    Ja tunnustan, en valinnut ruminta mahdollista kuvaa ja käänsin päätä, että nenän toisella puolella oleva punoitus ei näkyisi niin selvästi, mutta tällä mennään.

    http://figurewithdrawers.blogspot.fi/2012/11/minunkin-alaston-totuuteni….

  • Emmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Huippu homma tämä! Itse meikkaan tuskin koskaan mitä nyt joskus jonkun näpyn peitän. Eikä mulla edes ole hyvä iho vaan aknen arpeuttama ja atooppinen. Ihmiset kyllä arvostelevat paljon jos ei sanoilla uskalla niin kyllä sen katseesta huomaa. Tästä haasteesta oon kyllä enemmän kun mielissäni!!

  • Outi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mäkin halusin osallistua tähän ns. kampanjaan. Oli melkosen suuri kynnys laittaa omaa lärvikuvaa ilman suojakerrosta, koska kärsin melko pahasta atooppisesta ihottumasta. Uskalsin kuitenkin ja näin jälkikäteen ajatellen (ja paljon positiivia kommentteja lukeneena) olen tajunnut, että en olekaan niin ruma kuin luulin. Joten iso kiitos sinulle! 🙂

    http://udmo.blogspot.fi/2012/11/the-very-naked-truth.html

  • Ica
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    hyvällä asialla olet, kiitos siitä ja mukavaa syksyä! tässä mun panos haasteeseen: http://makeupsteps.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • wimmu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mahtava tää juttu! Uskon että tästä tulee olemaan niin paljon hyötyä monille. Itse oli myös pakko osallistua, tämä aihe on ollut itselle niin arka aikaisemmin, en olisi kolme vuotta sitten todellakaan laittanut meikitöntä kuvaa nettiin. Toivottavasti tämä leviää mahdollisimman isoksi jutuksi! 🙂

    http://life-like-rc.blogspot.fi/

  • Joanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää on jotain NIIIIN hienoa, mahtavaa! Lisää näitä!

    KEEP ON ROCKING!!!

  • Iina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mahtava juttu tämä! Ihmeen nopeasti levinnyt moniin blogeihin, mikä on tietty vain hyvä asia. Kotona oli sen verran pimeää, vaikka valot olivat päällä, että kuvien ottaminen oli haasteellista 😀 Kaikista kuvista tuli aluksi yhtä tärähtänyttä pikselimössöä ja minähän en ole mitään tärähtänyttä pikselimössöä. Siispä vääntäydyin melkein ikkunaan kiinni, jotta sain valoisia kuvia otettua ._. Eli minäkin osallistuin tähän juttuun! Blogissani häämöttää kuvia, joissa olen naaman puolesta periaatteessa täysin samanlainen, kuin syntyessänikin. Niin hieno asia, joka leviää blogeissa ällistyttävää vauhtia 🙂

  • Mizz Annie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kosmetiikkabloggaajan videopostausvastaus haasteeseen. 🙂

    http://www.kosmetiikkaobsessio.blogspot.fi/2012/11/alaston-totuus-naked-

  • NanneF
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanan raikkaita ja kuulasihoisia naisia kuvissa!

  • Linda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Myös sarjisbloggaaja osallistui omalla tavallaan: http://saukkorauta.wordpress.com/2012/11/23/eroaako-tuo-nyt-muka-meikatu

  • Katariina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heti kun huomasin seuraamissani blogeissa tämän haasteen, oli pakko itsekin ottaa osaa tähän. Harmittaa suuresti se, että vaikka siinä ei mitään pahaa olekkaan että meikkaa ja laittaa itseään, niin se, että sitä tehdään sen takia että tullaan hyväksytyksi tässä yhteiskunnassa on mielestäni niiiin väärin! Kuten omassa blogissani kirjoitin, kauneutta ei ole pelkästään se kauneus kun laittamalla laitetaan itsemme kauniiksi meikeillä ja vaatteilla. Kauneutta voi todellakin olla myös esimerkiksi silloin kun on juuri tullut suihkusta, sellaisen kuvan siis itsestäni lisäsin. Media painostaa naisia ja asettaa tietynlaisia kauneusihanteita joita sitten kuuluisi noudattaa, todella väärin. Vaikka luonnollisuutta yritetään jossainmäärin korostaa, jää se silti paljolti huomiotta ja meikatut esimerkit vievät voiton. Tämä haaste synnytti monissa varmasti suurta mietintää ja todellakin monissa piireissä suurta keskustelua. Ja luulenpa että tämä rohkaisi ja antoi varmuutta monille. Itse ainakin koin ns. ’herätyksen’ tämän asian suhteen. Kiitos.

  • Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Te olette kaikki niin kauniita ilman meikkiä! Näytätte ihan silt ku teillä ois meikkiä. Itellä kauhea couperosa..

  • Tarja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    HYVÄ VEERA! sun juttus päättyi myös Ilta-Lehteen 😀

    linkki : http://www.iltalehti.fi/kauneus/2012112316365842_ka.shtml

  • Kimmo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kauniita naisia, mutta tainnut reaktiot vähän jänskättää kun ei paljon hymyjä näy?

  • Herrasi Johtaja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi ihania naisia ilman naamioitan, rakastun. <3

    • Accountant
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hyvä naiset jotka uskallatte esiintyä omina itsenänne! Olen itse moniallerginen ja astmaatikko joka en meikkaa – olosuhteittenkaan pakosta. Olen myöskin 25 kiloa ylipainoinen. On suorastaan huvittavaa miten sekä meikkaamattomuuteni että ylipainoni on haitannut etenkin toisia naisia!? Tämä kannustaa minua ja monia muitakin jatkamaan nykyistä linjaamme, vaikka se teillä blogisteilla olisikin vain väliaikainen kannanotto luonnollisuuden ja kaikenkokoisten- ja näköisten puolesta…

  • ninni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan loistava kampanja! Mielestäni tämä voitaisiin laajentaa facebookiin myös, vaikka niin että kaikki vaihtaisivat joksikin aikaa profiilikuvakseen meikittömän kuvan. Kuitenkin suurimmat paineet miksi pitäisi näyttää hyvältä, tulee miehiltä ja siten saataisiin viesti paremmin esille.

    • Mies
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Olen kanssasi samaa mieltä. Kenenkään ei tulisi kokea muiden painostusta omaan ulkonäköönsä. Mutta haluaisin kuitenkin muistuttaa sinulle etteivät naiset ole ainoita keiden ulkonäköpaineet tulevat vastakkaiselta sukupuolelta. Todalle usein naiset ovat miesten ulkonäön suhteen hyvin ronkeleita ja monet jäävät yksin vain koska ovat ”liian rumia” deittikandidaattien mielestä.

      ps. Aiheeseen liittyvä kuva

      http://28.media.tumblr.com/tumblr_lltkxhVvPP1qewazuo1_500.jpg

      • poppo
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        no ei mitään hirveitä lihaksia tartte,toi ei ole kyllä totta (toi kuva)

    • M24
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mistäköhän tämä myytti, että paineet meikkaamiseen tulisivat miehiltä, on peräisin? Tietysti poikkeuksiakin on, mutta suurin osa miehistä taitaa pitää meikittömyyttä paljon toivottavampana. Liiallisessa meikkaamisessa ei ole mitään kaunista. Miksi siis meikitön profiilikuva vain joksikin aikaa? Olisi hienoa, jos mahdollisimman monella olisi pysyvästi meikitön kuva.

      • Accountant
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Itsekin olen sitä mieltä että etenkin meikkaamattomuuteni on haitannut eniten toisia naisia – ei miehiä – ja toisiolta naisilta olen saanut myös ilkeimmät kommenttini ylipainosta… Mitähän urbaanilegendaa nuo miesten ”vaatimukset” oikein ovat? Ja vaikka olisikin niin entäs sitten?

    • tanttta
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niinpä, miksi kummassa nykyihiminen ei voisi olla ihminen.

      Itse en ole opetellut meikkausta, mutta muutaman kerran kaveripiirissä minut on meikattu, ihan uteliaisuutta, siis kavereiden uteliaisuuden tyydyttämiseksi.

      Mieheni ei edes halua, että ”sotken naamani” kaikenlaisilla tököteillä.

      Saunanpuhtaat kasvot ovat parasta kasvojen ihonhoitoa nyt ja aina.

    • Vahtikoira
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niin joo, miehethän ne vaatimalla vaativat naisia meikkaamaan, kuten myös käyttämään korkokenkiä. Itsekin päivystän netissä 24/7 ja lähettelen aggressiivista sähköpostia naisille aina kun näen meikittömän kuvan.

      Erityisen tärkeätä meille miehille on, että käytätte terveytenne pilaavia myrkkymeikkejä ja niin korkeita korkoja että pilaatte jalkanne. Ja silikonit on pakko olla kans ja nin isot että tulee selkäkipuja! Mitä luonnottomammilta näytätte sitä tyytyväisempiä me miehet olemme!!

      Luonnonkaunis maalaistyttö, hyi ja yäk, sellainen me miehet meikataan vaikka väkisin, jos joskus vastaan tulee.

      • Meikki on myrkky
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Lol, paras! 😀

        En meikkaa juuri koskaan, korkeintaan työhaastatteluun, ja viimeksi en sinnekään. Ja vakityö tuli. Häämeikkini oli vain puuteria. Meikittä paras! 🙂

    • Maritta Kulmala
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      miusta on monen monta kuvaa kuvakansiossani, missä miulla ei ole meikkejä ja vielä silmäkin mustana, so what? olen, mikä olen, mutta pakko sanoa, että takana on reilut 40 kg ja aivan jo terveydellisin syin. Aina pullukka ollut.

  • satu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    hyvän näkösiä olette ilman meikkeä. nuoria naisia puhtaat pirteät kasvot. meikit tekee kasvoista tunkkasen ja silmistä raskaat

  • Johanna K.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeaa! 🙂

    Tein omankin postauksen aiheesta

    http://ekojohanna.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    Kiitos hienota ideasta!! <3

  • Vilma Kenttä
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää kampanja on ihan mahtava! Kiitos sulle kun aloitit tän 🙂

    Tässä minunkin postaus aiheesta:

    http://klipsiworld.blogspot.fi/2012/11/the-naked-truth-challenge.html

  • sonjjj
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea ja ajankohtainen aihe! Go girls!

    http://sonjjjan.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

  • th-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse miehenä kyllä ehdottomasti suosin meikittömyyttä naisissa. Varsinkin kun ihan usein näkee nimenomaan ylimeikkausta. Sitä kuitenkin haluaisi nähdä sen ihmisen eikä jotain posliinipintaista nukkea.

    • nanahha
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      On se kiva, kun jotkut miehet suosii meikittömyyttä… Mutta itse olen seurustellut kahdenkin miehen kanssa, jotka ehdottomasti tykkäs musta meikin kanssa enemmän. Toinen näistä eksistä osti jopa uudelle tyttökaverilleen meikkejä, kun hän ei sellasia ollu enne käyttäny 😮

      Mutta joo, itse otan meikit joka ilta pois ihan viimeisenä ennen kuin menen sänkyyn, sillä haluan minimoida meikittömän ajan… itkettää aina kun näen itseni ilman meikkiä.

  • Rebekka R
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    itse en ole vuosiin kyttänyt meikkiä, pidän itseäni ihan ok näköisenä ilman meikkiäkin. teininä eli yli 10vuotta sitten oli pakkelia naamassa sen verran, että siitä olisi riittänyt naapureillekin jaettavaksi.

  • Meikittömyydestä
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä kamppanja on kyllä ollut hieno idea 🙂 Meikittömyydestä puhuttaessa minua aina harmittaa se, että välille ”meikitön versus sotamaalaus” kun mahtuu aika monta eri tapaa meikata. Meikinhän on tarkoitus korostaa hyviä puolia, kaunein meikki on sellainen kun sitä tuskin edes huomaa (eli näyttää lähes ”meikittömälle”). Se onkin kaamean näköistä, jos jollain on monen sentin pakkeli ja naama ihan eloton. Mutta se ei tarkoita, että pitäisi ”saunan raikkaana” koko ajan olla, huoliteltu ulkonäkö on kuitenkin aina kaunista.

    Ja tietysti kesä on asia erikseen, silloin useimmat naiset eivät sitä miekkiä edes kaipaa kun on vähän päivetystä 🙂 Talvella sitten ollaan joko harmaita tai kirkkaan punaisia, itse kuulun couperosani kanssa jälkimmäiseen:/ Poislukien tietysti se murto-osa naisia, joita on siunattu kauniilla iholla ja vahvoilla piirteillä (eli esim. ei tarvitse kulmia meikata kun ovat valmiiksi jo tummemmat).

    • CallunaV
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Aiheessa ei tosiaan tarvitsisi tökerösti mennä toiseen ääripäähän. Jos toivotaan, että naiset saisivat olla ihan omia itsejään, sellaisia kuin haluavat, ilman turhia ulkonäköpaineita, niin voinemme hyväksyä myös paljon meikkaavat tai liian laihat naiset sellaisina kuin ovat.

      Miehiltä nuo ulkonäköpaineet tuskin tulevat eivätkö välttämättä edes toisilta naisilta vaan omasta itsetunnosta. Harvemmin kukaan jaksaa oikeassa elämässä kiinnittää huomiota, moittia ja puuttua toisten meikkaamiseen tai läskeihin. Tai ainakaan omassa elämässäni en ole tällaista huomannut.

      Mutta hieno kampanja!

      Terveisin nimimerkki

      ”puuterilla, ripsivärillä ja parilla lisäkilolla varustettuna kohti huomista!” 😉

  • jonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hieno naiset! Jotenkin vain nuo sivussa pyörivät H&M:n super push up -mainokset vähän syövät tehoa tältä aiheelta….

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Haha! Joo, itseäkin on mainosten ja oman jutun ristiriita hieman huvittanut. Mutta toisaalta, onpahan ainakin vertailukohta lähellä. ;D

  • Vilma-Sofia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mitä mieltä oot siitä kun tosi monet bloggaajat laittaa kuvia ”tässä mä ihan naturellinä” (=ripsenpidennykset, feikkirusketus, hiustenpidennykset, kulmissa vaan VÄHÄN VÄRIÄ, vähän jotain pohjustusta tms)

    niin voi moro sanon minä!! 😀

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nii no tota, helppohan noitten on olla iha naturelleja, ku iha virheettömät ihot. Koittakaapas astua finninaaman sisään, niin tuskinpa näitä kuvia ois tullu 🙂

    • tanttta
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No kyllä on ihme.

      Itse olen kärsinyt niistä finneistä murrosiästä lähtien, mutta ruokavaliota muuttaen ovat finnit vähentyneet. Keskimäärin yhden finnin naamalla eläen olen tullut toimeen ilman meikkiä, ilman puhdistusemulsioita ja ainoastaan ”saunan puhtaan” naaman kanssa. Pesuaineena milloin mikäkin suihkusaippia tai shampoo.

      Ikääkin on jo viiskymmentä ja edelleen kukaan ei ikääni usko vaan nyppää vähintään kymmenen vuotta pois, koska iho on niin nuoren näköinen.

      Iho saa hengittää ja olla rennosti kun en ole peittänyt kemikaaleilla ja siksi pysyy nuorena.

  • Aikuinen nainen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä keskustelunavaus! Olen ihmetellyt kauan nuorien (alle nelikymppisten !) naisten tarvetta valtaviin sotamaalauksiin. En nyt puhu ripsarista ja kevyestä huulipunasta tai -kiillosta.

    Nuokin yhdeksän naista ovat kauniita sellaisenaan (vaikka kaikki eivät olekaan täysin nudeja).

    Löytyykö muuten yhtään aikuisen naisen blogia?

    Tuo ulkonäkökriittisyys on mennyt överiksi. Toisten ulkonäköä saa arvostella vapaasti -jokamiehenoikeudella. Keskustelupalstojen keskustelukulttuuri netin nimettömillä keskustelupalstoilla on muutenkin laskenut törkeälle tasolle. Kuka tahansa saa sanoa kenestä tahansa mitä tahansa. Työnsä takia julkisuudessa olevat joutuvat kuulemaan mieletöntä potaskaa – taiteilijasta ministeriin.

  • Just joo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eipä tuo alimman rivin vasemmanpuolinen nainen ainakaan silmämeikittömältä näytä.

  • Katariina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtavaa naiset! Olen huomannut ahdistuvani suunnattomasi ”täydellisistä” blogeista, kauniita kuvia kauniistta bloggaajasta kauniissa ympäristössä. Apua!

    Paine naisten keskuudessa on kova ja arvostelu julmaa. Otan kamalaa painetta vaivaisista 7 kilosta mitkä ovat jääneet lanteille raskauden jäljiltä, ihan kuin olisin huonompi ihminen kun en ole saanut laihdutettua niitä puolessa vuodessa pois. Mutta onko se nyt oikeasti niin kamalaa? Ei.

    Tämä oli aivan mahtava juttu, tartun haasteeseen ehdottomasti!

Post A Comment