Uusien kamerakamojen testailua

Me ollaan Iinan kanssa mietitty, että jos mä voittaisin lotossa riittävästi lopettaakseni päivätyöni, mä voisin alkaa sen asukuvaajaksi. Täytynee taas laittaa lauantaina lotto vetämään. 😀

No, hölmöjä haaveita tai ei, niin totuus on, että musta on aina tosi kiva kuvata mun bloggaajakavereita. Ja vaikka mä olen kuinka yrittänyt sanoa, että tykkään puuhasta, niin yleensä ne pyytää aina tosi nolona, että ”hei sori, kun mä vaivaan, mut voisiksä äkkiä napata pari kuvaa..” Jokohan esimerkiksi Iina ja Jonna alkais oppia siihen, että mun kanssa se ei sitten yleensä ole ”ihan äkkiä”, vaan mä innostun komentelemaan mimmejä kameran takaa sadankin ruudun verran.

Koska kyseessä on toisten ihmisten asut, niin harvoin niitä kuvia tulee esiteltyä täällä omassa blogissa. Mutta koska ruutujen siltä puolen ilmeisesti riittää kiinnostusta valokuvausaiheisiin postauksiin, olen ajatellut, että voisin silloin tällöin postailla tänne näitä blogiystävistä ottamiani otoksia.

Mert Otsamo suunnitteli ja valmisti Iinalle Elle Style Awardseihin upean moniosaisen ja monikäyttöisen puvun, joka haluttiin ikuistaa kunnolla. Samalla minä sain kärsivällisen mallin, jonka kanssa pääsin testaamaan juuri hetkeä aiemmin käyttööni saamaa Olympuksen PEN E-PL5 runkoa, uusia objektiiveja ja salamaa.

Päädyimmekin sitten kuvaamaan tuota muotiluomusta kahtena eri viikonloppuna yhteensä kolmessa eri paikassa. Jokaiselle puvun eri variaatiolle oma kuvasarjansa. Tässä niistä kaikista muutaman kuvan otos.

Emme halunneet laittaa Iinan kanssa kaikkia samoja kuvia blogeihimme, joten kuvien alta löytyy linkit, mistä pääsee Iinan tontille katsomaan lisää kuvia ja lukemaan enemmän puvusta. Tämä oma postaukseni sisältää lähinnä meikäläisen fiilistelyä uusista kokeilussa olevista Olympuksen kamoista. 😀

Meillä oli ajatus saada ainakin osaan kuvista viileitä harmaan ja sinisen sävyjä, joten suuntasimme eräänä hyisenä syyspäivänä ottamaan ensimmäisiä kuvia Kaivopuiston rannan kauniille rantakivikoille. Siinä oli lauantailenkkeilijöillä ja koiran ulkoiluttajilla pällisteltävää, kun tuollainen neito makoili olosuhteisiin nähden niukoissa tamineissa kallioilla ja meikäläinen puolestaan milloin istui ja milloin makasi oudoissa asennoissa kameran kanssa jollain toisella kivellä. 😀

Kuvat kuvattu pelkällä vallitsevalla valolla ja kylmät sävyt saatu aikaiseksi säätämällä valkotasapainoa aavistuksen vääräksi sekä käyttämällä PENin pin hole -taidesuodinta. Esimerkiksi kuvien reunojen tumma vinjetointi on taidesuotimen tekosia.

Näiden kuvien kohdalla pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla testaamaan uutta 75 mm 1.8 -objektiivia  (kinovastaavuus n. 150 mm) ja voi pojat kuinka siihen rakastuinkaan. Polttovälinsä puolesta linssi on loistava vaikkapa miljöömuotokuviin ja lyhyellä syväterävyydellä kuvattaessa bokeh on mielestäni todella nättiä. Valovoimaisuutensa vuoksi kyseinen linssi on todella oiva kaveri myös keikoilla kuvatessa.

Lisää tämän kuvasarjan otoksia löydät Iina postauksesta Merenneito.

Seuraavaia kuvia varten siirryttiin hieman kauemmas rannasta aiemmin bongaamamme jylhään portaikkoon ja Iinuska sujautti kynähameen päälle pitkän läpikuultavan hameen.

Sää oli melko pilvinen auringon kurkistellessa välillä ihan varovasti valon säteiden kuitenkaan yltämättä kivimuurien suojaamaan portaikkoon. Halusin säilyttää kuvissa pilvisen sään tuoman pehmeän ja vähäisen valon tunnun, joten tyydyin käyttämään irtosalamaa vain pienellä teholla kameran päältä täyttämään tumman asun pahimpia varjoja ja tuomaan esiin materiaalin muodot.

Tämän asuversin kuvia löydät lisää Iinan postauksesta Linnanneito.

Tämä oli siis ensimmäinen tutustumiskerta uuden FL-600R -salaman kanssa. Itselleni ominaisella tavalla en ollut juurikaan vaivautunut lukemaan ohjekirjaa, mutta sekä Canonin, että Nikonin pikkufläshejä käyttäneenä pääsi tämän Olympuksen vehkeenkin sielunelämään nopeasti perille. Ja itse asiassa salaman säätäminen onnistuu tässä tapauksessa todella helposti myös kameran valikosta.

(Tuossa FL-600 salamassa on muuten sellainen oiva ominaisuus, että siinä on myös LED-valo videokuvausta varten! En kylläkään ole ehtinyt kyseistä ominaisuutta sen enempää testaamaan kuin että otin selvää miten se menee päälle. Pitänee tutustua tarkemmin.)

Salamavalosta puheenollen, halusinkin sitten kuvata yhden setin siten, että pääsin kokeilemaan PENin langatonta salamanohjaustoimintoa. Niinpä marssitin Iinan eräänä sunnuntaipäivänä pimeään porttikongiin ja nappasin mukaan jalustan ja heijastavan sateenvarjon irtosalamaa varten.

Iina pukeutui ainoastaa kolmiosaisen pukunsa hupulliseen toppiin, joka pituutensa puolesta menee hänelle minimekosta.

E-PL5:en mukana tuleva oma pikkusalama kiinni kameraan ja irtosalama jalustalla sateenvarjon kanssa pienen matkan päähän viistosti vasemmalle kuvattavasta. Näin siis saatiin aikaan tuo seinälle heittäytyvä varjo. Salaman säätö onnistui edelleen helposti kameran valikosta, joten kauempana olevan flashin luona ei tarvinnut turhaan rampata omin jaloin.

Kamerasta voi ohjata jopa kolmea ylimääräistä salamaa kameran päällä olevan lisäksi. Näppärää! Itse olen ajatellut kokeilla näillä kamoilla useamman salaman kuvaussessiota, kun alan tekemään kuvia miljöönäyttöäni varten. Mutta jo vähäisellä kokeilulla olen tullut siihen tulokseen, että siinä missä mä olen aina vihannut pikkuflashitouhuja Canonin kamoilla, niin PENin kanssa irtosalamoiden käyttö tuntuu ilahduttavan vaivattomalta.

Iinaa on aina kiva kuvata koska mitään turhia jännityksiä ei kuvaajan ja kuvattavan välillä ole. Hän on myös ihanan kärsivällinen eikä mutise lainkaan vaikka joutuu välillä hytisemään vähissä vaatteissa sillä aikaa kun minä sohin kameran säätöjen kanssa ja testailen valotusta. Iina sai näistä sessioista siis ison läjän kuvia upeasta puvustaan ja minä sain kivan kuvauskohteen jonka kanssa ottaa uudet vehkeet haltuun. Win-win!

Nämä kaikki kuvat on otettu sillä ajatuksella, että photoshoppaan mahdollisimman vähän. Halusin siis kokeilla kuinka pitkälle pystyn toteuttamaan toiveissani olevaa tunnelmaa ja sävyjä vain kameran tarjoamia mahdollisuuksia ja käytössäni olevia objektiiveja ja salamavarusteita käyttäen. Kuvat ovatkin käyneetkin photarissa lähinnä kontrastin säädössä sekä rajattavana (osa) ja pienennettävänä.

Äää. Miten mä voin näin innoissani selittää jotain ”sejase objektiivi, sitten tämmönen fläshi ja heijastava sontsa”-juttuja! 😀 No mä vaan oon niin mehuissani aina uusista kamerakamoista. Mitenkähän mä sitten ratkeen liitoksistani, kun saan töihin kokeiltavaksi uuden OM-D EM-5 rungon! Omat monta vuotta vanhat kamerakamat ei oo lainkaan inspiroivia eikä kiinnostavia. Tekee vaan mieli leikkiä uusilla vehkeillä. 😀

Mut joo, nyt nukkumaan. Huomenna töitä niillä vanhoilla tylsillä kuvauskamoilla. 😀

PS. Olympus Nordicin Facebook- sivuilla voi osallistua kilpailuun, josta voi voittaa PEN E-PL5 -kameran itselle ja kaverille!

PPS. Osa käyttämistäni Olympus-kamoista on itse ostettuja ja osa saatu testikäyttöön.

PPPS. Kaikki joita nää kuvauslöpinät uuvuttaa, toivottavasti älysitte katsoa vain kuvat. ;D


Tags:
8 Comments
  • Jouko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kävin kurkkimassa =) Hienoja kuvia 🙂

  • Jenny
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ah, aivan ihania kuvia! Oon ajatellut ostaa ensi vuonna järkkärin, ja pikkuhiljaa alan kallistua tämän PENin suuntaan. Kuitenkin käsittääkseni vähän iisimmän kokoinen ja kun en kuitenkaan mikään intohimovalokuvaaja ole nuo tuo riittänee objektivaihtoehtoineen enemmän kuin hyvin 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, koko on todellakin hyvin näppärä joten kulkee esim. 17 mm objektiivin kanssa hienosti aika pienessäkin laukussa. Ja objektiivivalikoima on jo todella kattava!

  • Heini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeita kuvia on 🙂 Kyllä oot taitava! Malli ja mekkokin on upeat 😀

  • stiia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä oon ainakin ihan innoissani näistä valokuvausjutuista! Itsekin harrastelen valokuvausta ja yleensä saan mieheltä lähinnä murhaavia katseita selittäessäni asiasta ”Siis tää seiskadeehän ei oo viel täyskenno, niin tää mun viiskymppinen ykspistenelonen ei oo oikeesti viiskymppinen vaan tää on pidempi, et tarttisin kyl sellasen jonku kivan valovoimasen laajiksen..” Sen verran se tajus, että haluan joululahjaks jonkun hyvän kamerarepun 😉

    Mä taasen haluasin jonkun joka haluaa hänestä otettavan kuvia, yleensä saan kinuta jotain kaveria malliksi ja sitten en kehtaa ottaa kuin pari kuvaa, ettei mee liikaa ainaa ;( Täytyy ilmeisesti hommata bloggaajakavereita!

    Hienoja kuvia kyllä nää!

  • Rimma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mahtavia kuvia ja upea malli! Kiitos tuhannesti, että kerroit näin tarkkaan miten ja millä välineillä kuvat on saatu aikaan. Tätä täysin valokuvaukseen hurahtanutta bloginistia kiinnostaa todella!

  • Catti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Porttikongikuvat on ihan mahtavia! Tosi kaunis valo ja upee malli. Aika mahtavaa, mitä ammattilainen saa aikaan. Ei mulla riitä sanat kuvaamaan, miten musta kuvissa on hienosti vangittu Iinan syvin olemus.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Heiiii! Ootko huomannut vilkaista sähköpostiasi! Voitit blogini arvonnassa. Tarvitsisin yhteystieetosi. 🙂

Post A Comment