Nanso by Katri Niskanen kevät 2013

Pääsin eilen pidetyssä lehdistönäytöksessä kurkkaamaan Nanson ensi kevään mallistoon ja kävi kuulkaa sillä lailla, että mulle pukkaa oikein ostoslistaa. Olen jo useamman vuoden ollut kiinnostunut Nanson vaatteista ja joka mallistosta on yleensä löytynyt pari omaan makuun kolahtanutta juttua. Toista on kuitenkin ensi vuoden puolella, sillä kauppoihin rantautuu pitkä liuta ”ihana!”, ”pakko hankkia” tai ”niiin, mun näköinen” -henkäyksiä kirvoittanutta vaatetta.

Minulla on iso läjä kuvia tulevista uutuuksista ja pukkaan niitä tänne, kunhan ehdin kuvt paremmin käymään läpi, mutta tässä kuitenkin ensimmäisenä ”tahtoo”-listalla komeileva tuote. Mä vaan rakastan housuja tollaisella lasketulla haaralla.

20121212-010922.jpg

Kuten kuvistakin voi lukea, niin kyseessä tosiaan Katri Niskasen suunnittelemat pökät (ja paita myös). Katrin syksyllä Nansolla ilmestynyt mallisto saa keväällä varsin upeaa jatkoa.

Onneksi lähin Nansoa myyvä putiikki (Porin Casa Ratsula) sijaitsee melkein mun vieressä, niin on lyhyt matka kulkea kyttäämässä koska ostoslistallani lymyilevät ihanuudet saapuvat kauppaan. Hankintalistalla Noiden housujen lisäksi ainakin hame tai parikin..


2 Comments
  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nyt on kyllä Niskanen laatinut suhteellisen.. mielenkiintoiset housut. Hetken aikaa piti miettiä että pukisiko itse, mutta ei kyllä ihan nappaa.. 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, noi roikkuvat haarat jakaa ihmisten mielipiteitä aikalailla. Itse jostain kumman syystä rakastan! 😀

Post A Comment