30 x päivä nasu

Toivottavasti kaikilla oli ihana ja rento joulu. Minä matkustin ekaa kertaa vuosikausiin jo aatoksi kotiin isin ja äidin luo ja on kyllä ollut rennoin ja paineettomin joulu ikinä. Ollaan skipattu kaikki hössötykset ja pakkopullat ja oltu vaan.

Aatto vietettiin vanhempien kanssa ihan kolmistaan, mutta sittemmin olen ehtinyt treffailemaan paljon muitakin rakkaita. On ollut ihana pitkästä aikaa viettää hetkiä mummin, siskonlasten ja parhaiden ja pitkäaikaisimpien ystävieni kanssa. Arki, stressi ja murheet ovat unohtuneet täällä enemmän kuin tehokkaasti.

Olen lomaillut niin tehokkaasti, että bloggaamisen lisäksi myös muiden blogien lukeminen on ollut viime päivinä kovin vähäistä. Vähistä blogiselailuista jäi kuitenkin ilahduttavimmin mieleen muutaman kaverin tekemät kokoelmapostaukset vuoden 2012 (lempi)asuista. Tuollaiset megapostaukset löytyy ainakin Jenniltä,Jonnalta ja Nelliinalta.

Noiden kokoelmien katselu oli mielestäni niin kivaa, että halusin koota samanmoisen postauksen menneestä vuodesta myös omista asuistani. Tässä siis 30 kipaletta blogissa tänä vuonna julkaistuja asuja jotakuinkin kronologisessa järjestyksessä.

20121227-201755.jpg

20121227-201820.jpg

20121227-201826.jpg

20121227-201833.jpg

20121227-201839.jpg

20121227-201845.jpg

20121227-201850.jpg

20121227-201855.jpg

20121227-201900.jpg

20121227-201904.jpg

Menneen vuoden suosikkiteemoja on selkeästikin ollut mustan ja punaisen (ikiaikainen) liitto, eläinkuosiset asusteet (kenkiä ja huiveja), kenkien esilläolo, nilkkojen paljastelu housujen kanssa ja usein koko säärten esittely mekkojen ja hameiden oltua suuressa suosiossa pitkin vuotta.

En ole mikään maailman monipuolisin tai trendikkäin pukeutuja, mutta kyllähän noita kuvia tällä tavalla joukkona katsellessa on nähtävissä, että aikalailla ne oman tyylin raamit ovat löytyneet ja vakiintuneet. Hihan, lahkeen ja helman pituudet pysyvät useimmiten samoina tuttuina. Lähes asun kuin asun päällimmäinen yäosa on jotakin edestä avointa kuten neuletakki tai rento bleiseri. Laukut kulkevat mieluiten olalla tai ovat käteen mahtuvia clutcheja.

Tykkään oikeastaan kaikista postaukseen kokoamistani asuista, mutta jos muutamia näin jälkeenpäin erityisen kivoilta vaikuttavia on mainittava, niin silmiin osuu erityisesti neljännen rivin pallomekko kera punaisen huivin ja reteiden nilkkureiden, Viidennen rivin musta mekko, bleiseri ja leopardikorkkarit (mun sääret näyttää siinä niin törkyhyviltä :D) ja seitsemännen rivin rento sammareiden, raitapaidan, vihreiden kenkin ja nahkarotsin iloinen sekamelska.

Miltäs nämä 2012 asut teidän silmään näyttää? Ihan tylsää kaikki vaan vai löytyykö valopilkkuja ja suosikkeja?


Tags:
24 Comments
  • nipsuu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itseäni huvitti tuo sun melkeen joka kuvassa samanlaisena oleva poseerausasento, jalat edessä ristissä :D. En jaksanut laskea monesko rivi oli, mutta siinä jokaisessa kuvassa olit lähes identtinen 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hihittelin sitä itsekin. Mä en tajuu miksi kintut vaan aina tahtoo tuohon asentoon. 😀

  • Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti kultamekkokuva!!!

    • Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ja siis tarkoitan riviä 2;) huomasin että toinenkin kultamekko kuva vissiin oi.

      • Veera
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Tykkään siitä kyllä itsekin kovin. Paljettihame ja nahkarotsi yhdessä on jotenkin niiin mua.

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    paljon löytyy omia suosikkeja koko ensimmäinen , kolmas ja neljäs rivi ja muitakin 🙂 on hieno huomata että olet todellakin löytänyt sen oman tyylisi ja juttusi! paljon löytyy asu inspistä mulle! kiitos 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva, josmun omasta mielestä kovin mielikuvitukseton pukeutuminen onnistuu antamaan inspistä jollekin. 🙂

  • Pimmiainen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oikeassa laidassa on suurin osa parhaista asuista. Paitsi alimmalla rivillä keskellä näytät poikkeuksellisen simpseältä 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo! Toi raitamekkokuva on kyllä yllättävän pirtsakka! 🙂

  • pikkukenguru
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana kollaasi, mielestäni pukeutumistyylisi on jo varsin koherentti. Käärittyjä lahkeita pitää minunkin kokeileman. Seuraavat kuvat ovat ehdottomat lempparini: punainen nahkarotsi-kuva, united nuden-kenkäkuva ja niittihame-kuva. Näissä näytät todella hyvältä ja naiselliselta. Näiden kuvien asut ottaisin ihan heti myös omaan vaatekaappiini…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Musta mekko ja united nuden korkkarit taisikin olla koko vuoden naisellisinta antia mun päällä omasta mielestäni. 🙂

  • Gwen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki asut on tosi ihania, ja sinä näytät upealta!=) Haha, yhdessä kuvassa näkyy taustalla Pink Paradise, vai mikä se nimi nyt taas olikaan, kuitenkin=D

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Juu, pink paradisehan se siinä. Se olis mun lähibaari.. 😀

      • Gwen
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Niin itse asiassa aika lailla minunkin=D Sinne sitten vain!

  • Susanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki sun asut on aina upeita! Mukaanlukien myös näistä jokainen! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      N. 75% perus duuniaamuista en kyllä kutsuis mun asuja Kauheen upeiksi. 😀

  • Kaista
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hymy ja korkkarit pukee sua upeasti! Hienoja kuvia.

    Ruskea paita nahkatakin kanssa ja ruskeat housut ovat myös yllättävän hyvät.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä aloin kuluneena vuonna nyt vähän löytää tuon ruskean.. Vaikka hieman se on edelleen mielestäni pelottavan ”keski-ikäinen” väri. 😀 mutta pieninä annoksina toisinaan toimii.

  • tylymuija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oikeastaan kaikki miellyttää.

    Osaat pukeutua kehoasi imartelevalla ja kauniilla tavalla.Sekoitat ihanasti hyvin naisellisia juttuja kovinkin rouheisiin maskuliinisiin elementteihin.

    Ihanaa kun uskallat,annat hyvää esimerkkiä meille muillekkin joille ei huippumallin kroppaa syystä tahi toisesta ole siunaantunut =)

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Oo, sähän kuvailit mun pukeutumista paremmin kun itse osaisin. Aloin katsoa kuvia uudelleen ja oikeassahan sä oot, naisellista ja maskuliinista sopivasti sekaisin. 🙂

  • Heini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo kesäinen kuva oransseilla housulla ja solmupaidalla. Rento ja kaunis kuva sekä ihanat vaatteet 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mutta arvaa mitä? Ei oo kesäinen kuva. Se on otettu helmikuussa! 😀

  • Kahvitahra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki kuvat ihania, olet jokaisessa niin iloisen näköinen. 🙂 Mutta eniten tykkäsin viidenneksi viimeisestä kuvasta jossa sulla on niin särmikäs musta asu ja syötävä laukku. Kaiken kruunaa tuo päässäsi keikkuva hattu 😉

  • Inari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi kerro mulle mistä löytyy tuollaisia ihania värikkäitä farkkuja?! Tai edes tavallisia leveälle ja jokseenkin keskipaksulle vartalomallille sopivia farkkuja. Mulla ei oo tällä hetkellä yksiäkään, sillä jos vyötärö on hyvä niin takapuolen alle ja reisiin jää aina kauheet purjeet. Vaikka mekot ja hameet onkin ihania niin olis se kyllä kiva mennä joskus ulos housut jalassa. Varsinkin jos ne olis punaiset, oranssit tai vihreät 🙂

    Värikäsjalkaisten asujen lisäksi tykkäsin kovasti pallomekko-, niittihame- ja raitamekkoasuista. Kaikenkaikkiaan tykkäsin tästä kollaasista, tuli monta sellaista ”tuotakin voisi kokeilla”-elämystä.

Post A Comment