Vihaisten lintujen vieraana

Täällä minun blogissa harvemmin näkee mitään lapsiperheille suunnattuja vinkkejä, mutta nyt olisi sellainen luvassa hillittömän kuvapläjäyksen muodossa.

20121230-215337.jpg

Kotikuntaani Sotkamoon ja vielä tarkemmin ottaen Vuokattiin (vuokatti on siis osa Sotkamoa) avattiin jokin aika sitten yhden entiseen teollisuushalliin ihan hillittömän kokoinen Angry Birds -leikkipuisto, josta toivotaan uutta matkailuvetonaulaa. Minä pääsin perjantaina kummitädin ominaisuudessa tutustumaan tuohon ipanoita villitsevään mestaan, kun suuntasimme sinne siskoni ja hiiripupun kanssa.

Sisäänpääsymaksu 17 € saattaa tuntua hieman suolaiselta, mutta olussaksi on mainittava se, että ranneke kelpaa koko päivän ajan vaikka paikanpäältä poistuisikin välillä. Eli perheen voi käydä välillä vaikka ruokkimassa muualla, jos ei paikan hampurilaisravintola innosta, ja palata myöhemmin takaisin. Itse viivyimme pelipaikalla noin kolme tuntia, mutta viikarimme olisi viihtynyt paikalla pidempäänkin. Eli puuhattavaa kyllä riittää pidemmäksikin aikaa.

20121230-214826.jpg

 Angry Birds Activity Parkissa on mm. todella iso ns. leikkipuistoalue erilaisine kiipeilymahdollisuuksineen, tunneleineen ja liukumäkineen. Ihan pienimmille mönkijöillekin löytyy oma pienempi alue, missä liukumäki ja muu on mitoitettu taaperoille sopiviksi. Kohta viisi täyttävä hiiripupu saattoi mainiosti riehua isommissa telineissä.

Oikeastaan ainoa aktiviteetti josta hän ei vielä selvinnyt kokonaan ilman apua, oli pienet seinäkiipeilyosuudet. Niissä piti hieman olla varmistamassa. Muuten jätkä kiipeili verkkotikkaissa, ryömi putkissa ja laski liukumäkiä ihan itsekseen meidän seuraillessa sivummalta.

20121230-214902.jpg

Köysirata tuntui olevan useammallekin mukulalle mieleen, sillä siihen oli koko ajan pieni jono ja rataa haluttiin laseka useita kertoja uudelleen. Vaikka paikalla tuntuikin olevan ihan hurja määrä lomailevia perheitä, niin suuren kokonsa ja useiden eri aktiviteettien vuoksi tungoksen tunteelta vältyittiin kaikkialla muualla paitsi ravintolassa, jossa vapaata pöytää tuntui olevan hieman vaikea löytää. Eli jonottaa ei tosiaan juurikaan tarvinnut muuta kuin  polkuautoradalle, mutta siihenkin jonotusaika oli ehkä viiden minutin luokkaa.

20121230-215001.jpg

Paikka on tietenkin sisustettu ja somistettu kauttaaltaan teemansa mukaisesti, joten vihaisia lintuja näkyy joka puolella. Myös piirrosfilmejä pyörii näytöillä useammassakin paikassa ja itse peliäkin voi pelata isoilta näytöiltä. Possujen ampumista pääsee toki kokeilemaan ihan livenäkin kuten kuvista näkyy.

20121230-215122.jpg

Mä sain ammuttua kaikki linnut tuolla pallotykillä pupun toimiessa aseeni lataajana. 🙂

20121230-215105.jpg

Yksi poitsun lempparijutuista oli iso trampoliini joita paikasta löytyi pari kappaletta. Sieltä ei olisi malttanut millään tulla pois. Mutta kun sanottiin, että ”katsopa miten nätti tyttö odottaa omaa vuoroaan, päästäisitkö hänet välillä hyppimään”, luovutti jätkä trampan pikaisesti eteenpäin. Oikea herrasmies!

20121230-220107.jpg

 Erilaisten leikkipuistovermeiden lisäksi paikasta löytyy myös mm. sählykenttä, huome jossa voi ottaa hien päälle tanssimatoilla (se oli hauskaa!!), golflyöntipaikkoja, lätkän lämäripaikka, saippuakuplahuone (täällä me ei oo edes tajuttu käydä!!) ja lapsille sopiva kiipeilyseinä.

20121230-215148.jpg

Saippuakuplahuoneen lisäksi meillä jäi täysin tutkimatta freestyle hallin puoli, mistä löytyy puuhaa ehkä hieman isommille kuin meidän marakatille. Siellä on tarjolla niin skeittiparkkia kuin isompaa kiipeilyseinää ja parkournurkkaustakin. Freestyle Hallin omat nettisivut löytyy TÄÄLTÄ.

20121230-215313.jpg

 Pihassa puistoon mennessämme pikkujätkä totesi lapsen ihanalla itsevarmuudelle, että ”ne änki pööksit kyllä varmasti ilahtuu, kun minä tulen niiden luo!”. 😀 No ilahtuivat ihan varmasti, mut kyllä se suurin ilahtuja taisi kuitenkin olla marakatti itse. Niin riemulla se viiletti ympäriinsä eikä olisi oikein aina osannut edes päättää, mihin ryntäisi seuraavaksi. Oli todella ilo katsoa, miten lapsi selvästi nautti olostaan ja siitä, että sai luvan kanssa juosta, kiipeillä ja pomppia.

20121230-215221.jpg

Vauhdikkaiden hyppypomppujuoksuhommien välissä poju jaksoi keskittyä jopa 9 reikäisen minigolfradan kiertämiseen.

Trampoliini lisäksi lemppareihin taisi päätyä myös polkuautorata, jossa F1-kuskimme onnistui ajelemaan pätkät myös kiellettyyn ajosuuntaan ja törmäilemään välillä seiniin. 😀 Tarjolla olisi ollut myös kuvissa näkyvää polkuautoa pienempi versio, mutta siitä pupu totesi, että ”en halua tuollaista vauvojen kärryä!”.

Onneksi tuosta isommasta polkuautosta sai säädettyä penkin paikkaa siten, että istimen ollessa etummaisessa asennossa ylsi poika juuri ja juuri polkemaan. Säätömahdollisuuden ansiosta autoja saattoi ajaa myös aikuiset. Moni pikkuinen olikin ajamassa rallia isin tai äidin sylistä.

20121230-220610.jpg

 Kaikin puolin kyllä siis Angry Birds -park yllätti iloisesti. Lapsi nautti ja viihtyi ja aktiviteetteja oli tosiaan monen ikäisiä viihdyttävästi. Eli puuhaa tuolla riittää ihan koko perheelle, eikä vain pienimmille. Paljon tuntui paikalla olevan myös esim. teini-ikäisiä ihan keskenään.

Jos siis matkailet Sotkamon suunnalla, tai Kainuussa ylipäätään, niin voin kyllä perjantaisen käynnin perusteella suositella paikkaa lapsiperheille.

Ja jottei tämän hehkutuksen jälkeen jäisi epäselvyyttä, niin paikalla oltiin ihan siskon kustantamana, eli ei ole kyseessä maksettu mainos. Kotikylän uutuutta vaan on kiva vähän mainostaa ihan omaehtoisesti. 🙂

Hiiripupun sanat lähtiessä olivat ”milloin me tullaan tänne takaisin? Tullaanko jo ensi viikonloppuna?”


6 Comments
  • Mira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vau, en olis ikinä uskonut että oot täältä Sotkamosta kotoisin. Niin harvoin tuntuu näkevän näissä ”isommissa” blogipiireissä pyörivän täältä korvesta kotoisin olevia. 🙂

    Muakin huvittais käydä tsekkaamassa tuo Angry birds-park, harmi kun ei ole ketään pikkuihmistä jonka voisi sinne viedä 😀

  • Elsa/ Oi mutsi mutsi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No kyllä mä sitä oonkin ihmetellyt, et miksi täällä on niin vähän lapsiperhevinkkejä! 😀 Mutta kiitos tästä! Laitankin linkin heti fb:hen jos mun mamalukijoita kiinnostaisi!

  • Suvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei, kiitos tuhannesti postauksesta. Mä oon koittanut etsiä tietoa minkä ikäiselle puisto on tarkkoitettu. Kiva kuulla että pienemmillekkin jotain löytyy. Meillä nimittäin on 3 1/5 ja 5 vuotiaat pojan viikarit.Koskas sielläpäin on hiihtolomat? Ettei pahimpaan ryysis aikaan sinne tupata, matkaa kun on liki 400km 🙂

  • Nonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sotkamolaisena munkin on pitänyt käydä tutustumassa tohon puistoon avajaisista lähtien, mutta kun ei tosiaan oo ketään pikkuista lähellä kenen verukkeella sinne pääsisi ;D

  • wasp
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi hyvä juttu tuossa paikassa on sekin, että siellä voi ja kannattaa jättää se ”aikuisuus” sinne narikkaan 🙂 Lapsen kanssa yhdessä tekemisen riemu on parasta laatuaikaa koko perheelle. Eikä mikään estä aikuisporukoitakaan menemään ja relaamaan vähän, niin me tehtiin ystävän kanssa ja hauskaa oli 🙂

  • Siilikissa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hmm, mahtaskohan ne huolia tuonne yhden melkeinkolmekymppisen eukon riehumaan…? Vai pitääkö tässä oikeesti ruveta tekemään jälkikasvua, jonka varjolla sitä pääsis itsekin tuonne riekkumaan…

Post A Comment