Tulevaa Nansoa

Postasin jo joulukuun puolella yhden Nanson lehdistönäytöksessä bongaamistani Katri Niskasen suunnittelemista housuista ja kerroin, että ostos- tai ainakin sovituslistalle meni monta muutakin vaatetta tulevasta kevät-/kesämallistosta.

Tässä tulisi nyt hieman lisää kuvamateriaalia tulevien kuukausien Nanso-uutuuksista. Kevään ensimmäiset tuotteet saapuvat kauppoihin nyt tammikuun aikana ja lisää tulee sitten pitkin kevättä.

20121216-222609.jpg

Saimme tuolta näytöksestä valita itsellemme yhdet mekot kevään mallistosta ja oma valintani kallistui tuohon vasemmassa yläkulmassa näkyvään Katri Niskasen suunnittelemaan vetoketjukoristeiseen mustaan mekkoon.

Pähkäilin pitkään mustan ja violetin välillä, mutta mä tunnen itseni siinä määrin, että kyllä se musta vaan pääsee enemmän käyttöön niin kivoja kuin väripilkut vaatekaapissa olisivatkin. Nyt sitten vaan odotellaan mekon saapumista ja jännätään, että menikö koko arvauksella oikein.

20121216-222536.jpg

Itselläni on viime vuosina ollut useampiakin Nanson vaatteita. Yhtenä lempparina mm. tässä postauksessa esitelty tiilenoranssi mekko sekä täällä näkyvät shortsit.

Kaikki lempi-Nansoni ovat materiaaliltaan samaa viskoosi-elastaani-neulosta, joka yhtä aikaa mukavaa ja joustavaa, mutta myös ryhdikästä. Itseäni on ilahduttanut myös se, että kyseinen materiaali on todella helppohoitoista eikä siis esimerkiksi kaipaa silitystä pesun jälkeen, vaan on suoraan henkarista käyttövalmis.

Kesävaatteissa on toki paljon myös ohuemmasta perustrikoosta valmistettuja vaatteita, mutta ainakin moni omista suosikeistani taisi olla jälleen tuota viskoosi-elastaania. Ainakin se itselleni valitsema mekko, saman sarjan jakku ja hame (violetit kuvan vas. alareuna) sekä sen vieressä näkyvä violetti mekko ovat samaa matskua.

Tuossa violetissa minimekossa oli muuten muistaakseni sellainen syvään uurrettu selkäosa. Olin näkeväni saman mekon mustana jo Katri Niskasen ensimmäisessä, nyt syksyllä ilmestyneessä Nanso-mallistossa.

20121216-222632.jpg

Katrin malliston lisäksi näytöksessä näkyi toki monia muitakin itseäni kiinnostavia vaatteita. Tykkäsin mm. ensimmäisen kollaasin mustasta haalarista (ylh.oikealla) ja muutamasta taskui varustetusta hameesta. Eniten mua nyt kuitenkin himottaa ne jo aiemmin nähdyt roikkuvahaaraiset housut sekä kauniilla laskoksilla ja rennoilla taskuilla varustettu minihame Katrin kokoelmasta.

Kävin tänään jo Ratsulassa kyselemässä koska noita omia suosikkejani on odotettavissa myymälään. Hame kuulema saapuu viikolla 5, mutta housujen toimitus on vasta viikolla 12. Täytyy siis väijyä näitä kamppeita pitkin kevättä.

Muistan vielä joskus viisi vuotta sitten ajatelleeni Nansosta, että ”no se on se yöpuku- ja mummovaatemerkki”, mutta kovasti on tietämys ja asenne lisääntynyt sen jälkeen. 😀

PS. Näyttää muuten olevan ale menossa myös tuolla Nanson verkkokaupassa.. Itse saatoin jo tehdä yhden Nanso-löydön Ratsulan alesta. Siitä lisää myöhemmin.


10 Comments
  • GoneWithTheNails/Mirka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oo en malta odottaa, että näen mekon ylläsi. Tykästyin nimittäin itsekki juuri siihen yksilöön 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      sen pitäisi saapua nyt tammikuun aikana. en kans malttais odottaa!

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    musta mekko lyhyilla hihoilla ja tuo oranssi mekko ovat juurikin jotain sellaista jota voisin käyttäväni ihan arjessakin 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      noita sitten vaan Casa Ratsulasta väijymään josko tulisivat sinnekin. On nimittäin älyttömän mukavia päällä nuo Nansot, joten just passeleita arkeen. 🙂

  • Vim
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulle tuli nyt ihan yllätyksenä että Nanso tekee tällaistakin! Oon tosiaan luullut sen tekevän lähinnä niitä paituleita haha. 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kannattaa ehdottomasti tutustua tarkemmin. niillä on tosi kivoja vaatteita niiden paituleiden lisäksi. 😀

  • Lotta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi että, tuo oranssi kuviollinen mekko on saatava! Mun vaatekaappi taas on väriläiskää toisensa perään, mutta kunnon appelsiininoranssi mekko puuttuu..!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mulle se mekko taas kuuluu just niihin ”en osais kuvitella päälleni” -yksilöihin. 😀

  • Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Apua, ihania! Täytyy siis itsekin alkaa vierailla Nanson-liikkeessä, ettei herkut mene sivu suun. Tuo vetoketjumekko näyttää mahtavalta!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      se oli livenäkin mahtava. toivon että se on sitä vielä minunkin päällä.

Post A Comment