Herrain herkut

Kirjoitinko mä just edellisessä postauksessa, että pärjäisin koko loppuelämäni (vaikka se elämä olisi keskimääräistä pidempikin) ostamatta enää yhtään paria kenkiä? Jos kirjoitin, niin todettakoon, että olen varmasti ollut jonkin aivojen toimintaa haittaavan aineen vaikutuksen alaisena, sillä eihän sellainen väittämä nyt vaan voi pitää paikkaansa!

Minä nimittäin ihan selkeästi ja todella vakavasti tarvitsen kevääksi mm. herkullisia herrainkenkiä parin jos toisenkin. Ai en vai? No tahdon, haluun, himoitsen. No kuolaan nyt niiden äärellä ainakin!!!

20130220-234240.jpg

Vagabondin kevät on tavoilleen uskollisesti jälleen täynnä yhtä aikaa käytännöllisen, mutta mielenkiintoisen näköisiä jalkineita. Minun viime vuonna heränneeseen herrainkenkäkuumeeseenikin Vagabond tarjoilee roppakaupalla lääkettä. Mun kokoelmaan sopisi niin hienosti sekä hattaraiset, että hopeiset herrat. Enkä todellakaan sanoisi ei, jos nuo muutkin nauhalliset kaverit kävelisivät itsekseen kaupasta kaappiini.

Se on kyllä Vagabondilta hyvin kieroa, että jalostavat samoja malleja useampaan peräkkäiseen mallistoon aina uusissa entistä houkuttelevammissa väreissä. Tuonkin Mapale-nimisen mallin olen jo hyväksi havainnut viime vuonna hankkimani mokkaisen parin myötä, joten on helppo himoita samaa ihanuutta uudessa ”kääreessä”.

Ja arvatkaa vaan oliko kaikki minun sydäntäni sykähdyttäneet VB-uutudet tässä? No eivät tosiaan, myös sisälläni asuva ballerinojen rakastaja löysi nimiä tulevan kesän ”pakko saada” -listalle. Niistä sitten toisessa postauksessa.

Lämpenettekö te herrainkengille?


13 Comments
  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    voi Veera minkä teit 😀 löysin yhdet ihanuudet tuolta sivuilta lisää ja ne on ehkä ihan pakko kotiuttaa!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      haha! Mä olen pahoillani. 😀

  • Gwen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Haluan nuo kaikki O_o

    Itse ostin viime vuonna mustan herrainkengät, ja kyllä sinne joukkoon mahtuisi hyvin jotkut värikkäätkin=D

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      multa puolestaan puuttuu vielä mustat! Ei kun hei.. onhan mulla mustat paljettiset. 😀 Mutta ei semmosia perusmustia. Mutta ne onkin mun makuun jo vähän turhan basicit. Suosittelen värikkäitä! 🙂

  • henna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Ihania! 🙂 Ku näin noi ekan kerran, ni rakastuin Vagabondiin entistäki enempi!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      ja voin kyllä suositella Vagabondin kenkiä ihan kaikin puolin. Mulla on ollut kymmeniä pareja ja ikinä ei ole ollut mitään mutisemista laadusta. 🙂

  • VSL
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Innostuin tänä keväänä herrainkengistä ja ostinkin jo yhdet, mutta… mitä mä puen päälle niiden kanssa!? Kääks!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      Ihan mitä vaan! Loistavan näköiset käärittyjen lahkeiden kanssa. Joko paljain nilkoin tai sitten vaikkapa värikkäät sukat pilkistämään. Tasapainottavat loistavasti myös lyhyiden hameiden tyttömäisyyttä ja paljastavuutta. Pitäisköhän tehdä postaus aiheesta!

      • VSL
        Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

        Tee postaus! 🙂

  • pikkukenguru
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Minullakin on yhdet herrainkengät, jotka ovat aivan ihanat jalassa. Mustat sellaiset, mutta nyt himoitsen punaisia/petrooleja/keltaisia/blingbling versioita. Sellaiset periaatteessa mahtuisivat kaappiinikin, ellei isäntä olisi eri mieltä. 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      mahtuu mahtuu. Menevät hirveen pieneen tilaan! 😀

      Kannatan ehdottomasti blingbling versioita!

  • Emma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Ei jumankekka mitä kenkiä! Millon nää tulee kauppoihin???

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      eiköhän näiden luulis tässä lähiviikkoina tippuvan kauppoihin. Ja Vagabondin omissa liikkeissä näkyi mun mielestä toissaviikolla jo jotain näistä olevankin. Ei muuta kuin väijymään!

Post A Comment