Lindexin Generous uudistui

Olin ilokseni pistänyt merkille jo loppuvuodesta, että Lindexin Generous-mallistoon alkoi ilmestyä entistä trendikkäämpiä ja perusmalliston kanssa yhteneväisiä vaatteita. Viime aikoina joka kerta liikkeessä vieraillessa onkin pylleroosastolta tuntunut löytyvän jotain uutta kivaa.

Alkuvuodesta Lindex kertoikin tämän kevään ja kesän tuovan uusia tuulia Generous-mallistoon siten, että isojen kokojen vaatteet tulisivat olemaan tyyliltään samassa linjassa muiden mallistojen kanssa. Eli enemmän ajankohtaisia trendejä ja vähemmän vuodesta toiseen myytyjä trikoisia kukkatelttoja. Tämä jos mikä oli iloinen uutinen.

20130310-214024.jpg

Generous-kevätmalliston kuvissa nähdään jumalaisen upea XL-mallimaailman huippunimi Tara Lynn ja täytyy kyllä sanoa, että ei noista kuvista vaatteista tule ensimmäisenä mieleen, että ”no niin tässä on joku plussapallojen soputelttamallisto”, sellaisiakin mielikuvia kun toisinaan jotkut XL-merkit ja mallistot henkivät.

Jos muuten haluat nähdä miltä meikäläinen näytti nuo alimman kuvan kanarian kirjavat kuteet päällä, niin siitä löytyy kuvatodisteita blogin FB-sivulta. 😀 Eli sinne vaan tykkääjäksi!

Lindex tarjosi minulle ja bloggaajakollegalleni More to Loven Mimmille mahdollisuuden tulla valitsemaan omat suosikkimme uudistuneesta Generous-mallistosta. Viime torstaina matkustinkin sitten taas vaihteeksi Helsinkiin ja ähisimme Mimmin kanssa sovituskopissa kunnioitettavat kaksi tuntia asukokonaisuuksia testaillen. Siinä tuli käytyä mallistoa läpi aika laajalla skaalalla.

20130310-214041.jpg

Monta kivaa vaatetta rekeistä löytyi, mutta kaikki eivät tietenkään olleet oikeanlaisia juuri omalle vartalomallilleni. Meitä plussakokoisia kun on erimallisia siinä kuin muunkin kokoisia. Toisilla on painopiste vatsalla, toisilla tisseissä ja jollain taas on rehevämpi ahteri. Oli kuitenkin kiva huomata, että vaatteita löytyi niin runsaalle omenalle kuin päärynällekin.

Alla olevissa kuvia muutamia esimerkkejä sovittamistani vaatteista. Osa enemmän itseni näköisiä kuin toiset. 😀 Mutta ihan mielenkiinnosta vaatteiden malleja kohtaan testailin sellaisiäkin juttuja jotka eivät välttämättä miellyttäneet omaa silmää.

20130310-214052.jpg

Suosikit sieltä joukosta sitten kuitenkin kovan työn tuloksena saatiin seulottua ja niistä on luvassa kuvia myöhemmin. Sen voin jo kertoa, että eniten innostuin erityisesti housuista ja farkuista jotka olivat kevätmallistossa todella hyvin edustettuna. Erityistä iloa revin siitä, että tällä kertaa oli ne vyötärön korkeudetkin useimmissa housuissa paikoillaan, eli riittävän korkealla.

20130310-214114.jpg

Kannattaa muuten tsekkailla nuo Generous uutuudet TÄÄLTÄ,  sillä jos jotain kiva löytyy, niin Lindexin verkkokaupassa saa -20% alennuksen yhdestä Generous tuotteesta 18.3. saakka käyttämällä koodia SO1310G20

Mikäli sinua kiinnostaa nähdä mitä vaatteita minä valitsin itselleni  Generous-mallistosta, tai jos haluat voittaa lahjakortin Lindexille, niin pysy kuulolla, sillä lisää aiheesta luvassa huomenna, eli maanantaina!

-Tämä postaus sisältää mainontaa-

 


3 Comments
  • Siilikissa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wou, tuo noiden oranssien pöksyjen kanssa puettu leopardikuvioinen harmaa toppi näyttää sun päällä tossa kuvassa ihan äärihyvältä. Oon myös vähän kade, koska ton mallinen vaate ei mun kroppaan istu sitten millään.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se ei. Itse asiassa passannut munkaan kropalle lainkaan. Se on liian A-linjainen mun hinkkien kanssa. Mulla on siitä sellaisia sivusta otettuja kuvia myös jotka osiittaa sen olevan mulle paha teltta. Toiminee parhaiten sellaisella jolla massaa on enemmän keskivartalossa kuin rinnoissa. 😀

      • Siilikissa
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Okei, eli siis olet kohtalotoveri. Ketuttaa ettei tuollaset löysälinjaset topit vaan sovi mun päälle, kun tykkäisin sellasia pitää…

Post A Comment