Voita jopa 200 € Lindex -lahjakortti!

-mainosyhteistyö-

Kuten jo edellisessä postauksessa lupasin, niin nyt olisi ihan mahtavan jutun vuoro. Sen lisäksi, että sain valita uudesta Generous-mallistosta vaatteita itselleni, sain Lindexiltä myös lahjakortteja teille arvottavaksi. Jos siis kevätgarderobin päivitys kiinnostaa, niin lue postaus loppuun saakka.

lindex_arvonta

Kirjoitan tällä viikolla vielä lisää sovittelemistani ja itselleni valitsemistani vaatteista kuvien kera, mutta tässä alla jo yksi maistiainen joka kertoo, että jotain keväistä väriä löytyi minunkin vaatekaappiini. Oranssit unelmanpehmeät farkut hurmasivat mukavuudellaan, riittävän korkealla vyötäröllään ja pirtsakalla värillään. Eli toisin sanoen kaikki oli kohdallaan. Niittisomisteinen neuletakki puolestaan osoitti, ettö kannattaa plussakokoisen aina tsekata myös se normimallisto, sillä toisinaan sieltäkin voi löytyä jotakin riittävän suurta. Neuletakki siis normimallistosta ja kokoa L. Siinä siis pari omaa lemppariani Lindexin tämän hetken valikoimista, lisää vielä luvassa.

IMG_2590

kuva: Nelly Stenroos

 

Tämän Generous-kampanjan myötä minulla on arvottavana kolme Lindexin lahjakorttia. Jos 200 €, 150 € tai 100 € lahjakortti lämmittäisi sinun mieltäsi, niin klikkaa itsesi TÄNNE ja etsi oma suosikkisi Generous-mallistosta ja linkkaa se kommenttiboksiin (ei suosikin valitsemista normimallistostakaan ole toki kielletty). Kerro samalla muutamalla sanalla miksi valitsit juuri kyseisen tuotteen. Älä unohda nimeä ja sähköpostiosoitettasi!

Osallistumisaikaa on sunnutaihin 17.3. klo 23.59 saakka.

 Saman arvoiset lahjakortit ovat tarjolla myös More to Love -blogissa, joten jos haluat yrittää onneasi molemmilla tonteilla klikkaa itsesi TÄNNE.

PS. Lindexin verkkokaupasta saa tämän viikon ajan -20% alen yhdestä Generous-tuotteesta koodilla SO1310G20. Ja tänään liikkeessä käydessäni näytti Generous-tuotteet olevan siellä tarjolla -10% alen kera.


261 Comments

Post A Comment