Ballerinan askelin

 Ihkuttelin tuossa helmikuun puolella Vagabondin kevätmallistosta löytyviä herkullisia herrainkenkiä ja nyt muistin, että olin samalla koonnut kollaasin myös saman merkin suosikkiballerinoistani.

Koska kenkäkokoelmani on kohtuullisen laaja, saan aika harvoin kulutettua mitään kenkiä ihan rikki-poikki-katki. Mutta viime kesänä minun oli kyynelsilmin todettava, että vuosia vanhat aikoinaan Sokokselta hankkimani kultaiset nahkaballerinat olivat tulleet toisen pohjan poikki mentyä tiensä päähän. Monta monituista kesää me kuljimme yhdessä ja pehmoiset kultakengät olivat suosikki työkenkäni esim. häissä tai muissa juhlissa kuvatessa. Hiljaiset ja kauniit.

20130220-234204.jpg

Vaikka juuri kenkäkokoleman laajuuden mainitsinkin, niin sopivia seuraajia ei noille kultaballerinoille kaapistani löydy. Minulta on pakko löytyä yhdet äänettömästi askeltavat juhliin sopivat kengät joilla jaksan kävellä kokonaisen työpäivän. Näistä Vagabondin uutuuksista voisi mahdollisesti löytyä jotkut kaikkien vaatimusteni täyttäjät. Ainakaan vielä ei paikallisessa Vagabondia myyvässä liikkeessä (IsoKarhun KooKenkä) näkynyt mitään noista malleista. Pitääkin varmaan seuraavalla Helsingien visiitillä piipahtaa VB:n omassa liikkeessä testaamassa noita malleja. En nyt ainakaan heti muista, että minulla olisi ollut kumpaakaan, Aidaa tai Bouncea, aiemmin..

Kelpaisiko nämä ballerinat teidänkin tassuihin?


Tags:
2 Comments

Post A Comment