Vauvauutisia

Vauvauutisia. Niitä on todellakin viime aikoina kuulunut suunnasta jos toisestakin. Ihmiset ympärilläni ovat alkaneet lisääntyä sellaisissa määrin, että se on alkanut aiheuttaa minussakin tuntemuksia. Mutta ei, ne tuntemukset ei ole mitään viisareiden raksutusta. En löydä itsestäni minkäänmoista lisääntymisviettiä.

Vauvakuumeilun sijaan mulla on lähtölämpöilyä. Tekisi mieli lähteä. En vaan tiedä, että mihin. Mutta johonkin eteenpäin. Uuteen kaupunkiin, uuteen työhön, uusiin haasteisiin, uuteen maahan, opiskelemaan uutta. Mitä vaan, jotta elämä tuntuisi taas menevän jollakin tavalla eteenpäin.

Olen asunut koko aikuisikäni täällä Porissa, jo lähes 12 vuotta. Olen tehnyt nykyistä työtäni jo yli viisi vuotta. Sekä kaupunki, että ammatti hiipivät elämääni vähän siten, että ”no mennään nyt tuosta ovesta, kun sattui ekana aukeaman” sen sijaan, että olisin miettinyt mitä todella haluan ja kenties nykinyt niitä muitakin ovia.

Nyt sitten 31-vuotiaana mä kieltäydyn katumasta mitään tekemiäni tekemisiäni, mutta mietin silti, että jos nyt valitsisin, niin jotain saattaisin tehdä toisin. Lähinnä ehkä mietin opiskelujani, että nyt en enää valitsisi samoin.

Olen siis nyt sellaisessa elämänvaiheessa, jossa olen alkanut miettiä, että mitä mä oikeasti elämältäni haluaisin. Vielä se ei ole oikein selvinnyt. Mutta sekin tietenkin auttaa, jos oppii tunnistamaan asioita joita ei halua. Kaipa tämä nyt on sitten se kolmenkympin kriisi. Jotakuinkin kymmenisen vuotta jonkinmoista aikuiselämäksi luettavaa takana, niin johan se onkin hyvä välitarkastuksen paikka.

kuva

Tätä kolmenkympin kurssin tarkastusta tässä jo jonkin aikaa tehtyäni olen nyt tullut ainakin siihen tulokseen, että jätän toistaiseksi sen lisääntymisen muiden hoidettavaksi. En ole halukas ottamaan pientä ihmisen taimea vastuulleni. Tässä isossa itsessänikin on ihan riittävästi.

Samalla kuitenkin päässä pyörii myös kaiken faktatiedon aiheuttama ahdistus. Naisen hedelmällisyys laskee jne.. Ja etenkin, kun omalla kohdalla on mitä luultavimmin se tilanne, että mukuloita on sitten todennäköisesti puuhattava isommalla porukalla kuin vaan miehen kanssa kahden kesken.

Tympiikin miettiä, että sitä pitäisi tässä muutaman vuoden sisään alkaa arvailemaan josko sitä haluaisi lapsia koskaan ikinä ja jos vastaus on, että ehkä kenties, niin sitten niitä on kenties mentävä ”tilaamaan” lääkäriltä ja sekin voi olla turhaa.

Niinpä. Isoja asioita. Isoja asioita joiden ajatteleminenkin saa pahantuuliseksi. Ympärillä vauvoja pullauttelevat ihmiset saa mut väkisinkin muistamaan sen, että aikaa ei ole loputtomasti. Päivät, viikot ja vuodet vierii ja mä en tiedä mitä tehdä.Muutoksia kuitenkin kaipaan.

Olen kaikkien äideiksi ja isiksi tulleiden ystävieni puolesta onnellinen, kun näen heidän olevan onnellisia. Mutta samaan aikaan haluan itse vaan ottaa etäisyyttä, unohtaa ahdistavat mietteeni ja ottaa selvää mitkä voisivat olla oman elämäni seuraavat eteenpäin vievät askeleet.

Aika henk. koht. stooria tällä kertaa ja mietinkin kannattaako tästä aiheesta kirjoittaa tänne blogiin. Mutta toisaalta mä tiedän, että mä en suinkaan ole ainoa samojen mietteiden kanssa painiva. Ei tämä ehkä olekaan niin henkilökohtaista ja yksityistä, vaan yleisempää kuin ajattelisikaan. Ei kai ne elämän suuret suuntaviivat ole monelle muullekaan kovin selvät? Eihän?


55 Comments
  • Ence Boo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    I love you man.

  • Miimi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei ole selvää tämä elämänmeno itsellekään. Koulut on käyty, mutta niistä ei mitään ihmeempää irronnut. Jömähdin töihin samalle alalle kuin missä olin jo koulujen käynnin aikaan eli myyjän työssä. Tasainen raha kelpaa enkä stressaa tässä työssä läheskään niin paljon kuin joskus aiemmin. Lapsia en aio hankkia, vaikka ikää on jo 30. Monet kauhistelevat päätöstäni että miten voin olla jo varma etten lapsia aio hankkia. Ei vaan tunnu siltä ja piste.

    Vaikka työ ja elämäntilanne ylipäätään on semmoinen, että kaikki tuntuu vakaalta niin silti sitä haluaisi itselleen jotain piristettä. Ehkä juuri sen lähdön johonkin. Mutta minne? Siinä se pulma.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Minulla on monenlaisia haaveita esim työn suhteen, mutta toteutustapa miten edetä, on vielä hakusessa. Eli tiedän paljonkin että mitä, mutta en että miten! 😀

  • heka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana postaus Veera!!!! tämä sopii oman elämäntilanteeseen taas enemmän kuin hyvin. Et todellakaan ole yksin <3 Vaikka kuinka haluisikin, niin se on yllättävän vaikea päättää ja uskaltaa ottaa askel siihen suuntaan mitä ehkä saattaisi haluta. Kaikki tuntuu niin kovin epäselvältä ja epävarmalta.. mutta sellaista se elämä taitaa olla. On vain uskallettava ja luotettava että kaikki menee niinkuin on tarkoitettu.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Epäselvää ja epävarmaa, niinpä. Sitä täälläkin.

  • käyttäjä-9223
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niin tuttua. Sama ikä, samat mietteet ja ongelmat. Itse en suurella todennäköisyydellä tule raskaaksi ilman lääketieteen apuja, joten pelkkä ajatuskin moisesta ahdistaa. Ja se, että meillä ei voi sattua mitään ”vahinkoja”, vaan päätös lisääntymisestä on pakkko tehdä tietoisesti. ja samalla olla valmis kohtaamaan se toinen vaihtoehto. Entä, jos se ei onnistukaan?! En todellakaan ole valmis, en.

    Onneksi nämä ajatukset eivät hallitse elämää, koska muuten olen todella onnellinen elämästäni ja elämäntilanteestani. Lapsiasian lisäksi muuta kriisiä ei ole iän puolesta näkynyt, koska elämäni on nyt niin paljon parempaa, kuin parikymppisenä! Zemppiä ja toivottavasti keksit kotain, että levottomuus helpottaa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Just toi ”tietoinen päätös lisääntymisestä” on itsellekin se vaikea asia. Olisi eri asia tulla raskaaksi sellaisella ”unohdin pari pilleriä” menetelmällä puoliksi yllärin

      . Olis vaan pakko sopeutua. Mutta kun alkaa pohtimaa, että lähtiskö hoitoihin ym, niin kummasti on tiukempi seula omissa haluissa. :p

  • Terhi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minäkään en halunnut lapsia vielä vähän kolmenkympin yli.

    Lupauduin mieheni vuoksi yrittämään 35 -vuotiaana josko jälkeläinen tulisi.

    Nyt on puuhattu pari vuotta sillä ”isolla porukalla” lasta, kun vikaa olikin kummassakin.

    Meneillään on viimeinen hoitokerta, ja jos tulosta ei tule, ei tule lastakaan.

    Harmi vaan, ettei siihen aiempaan mielialaan, jossa lapsettomuus ei ollut iso asia, enää pääse. Hoitojen myötä se pieni toive ja kipinä, tikitys jopa, on kasvanut ja haave kasvanut. Paluuta aiempaan ”ihan sama tuleeko” -mentaliteettiin ei ole.

    Harkitse tarkoin, alatko tähän rumbaan, koska se vie ja elämä pyörii väkisin sen ympärillä, vaikket haluaisi.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä olen itse asiassa miettinyt että olisiko tämä viimeisen vuoden parin aikana lisääntynyt ”negatiivisuus” lasten hankintaa kohtaan mun mielen tapa käsitellä sitä asiaa, ettei niitä ehkä voi saada. On ikään kuin helpompi olla haluamatta kuin haluta, yrittää ja pettyä..

  • Anonyymimuumi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Samat fiilarit ja ikää on 30 vuotta. Tuntuu kuin 20-29 ikävuodet meni säätäessä kaikkea turhaa (pätkätöissä jne) ja vasta nyt opiskelen korkeakoulututkintoa tosissani, vaikka tätä olen halunnut jo niin pitkään. Päätin kuitenkin elää itselleni ja toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja lähteä vaihto-oppilaaksi. Sieltä palattuani aion jatkaa opintojani, koska tällä hetkellä tuntuu siltä. Jos ne hedelmälliset vuodet valuu hukkaan ja haluan lapsia vasta 45-vuotiaana, onneksi aina voi adoptoida. En vaan kykene uskomaan, että katuisin jotain sellaista mikä ei sillä hetkellä tuntunut oikealta.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mullakin jotenkin sellanen tunne, että tossa parikympoisenä meni monta vuotta jotenkin ohi. Opiskelut venyi, tuuppasin valmistumisen jälkeen itseni ekaan työhön mihin pääsin ja ura tuli valittua siinä. Ja nyt on olo, että haluaisin opiskella lisää voidakseni vaihtaa työtä. Mut mites tässä nyt etenis!

      • Anonyymimuumi
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Onneksi nykyään on ainakin useissa isommissa kaupungeissa mahdollisuus opiskella (päivä)töiden ohella, ettei tarvitse opintotuella kitkutella. Kai unelmistaan jotain hintaa pitää maksaa, vaikka se olisikin kaikki vapaa-aika.

        Pääasia on keskittyä olemaan onnellinen, pääsi sitten siihen tilaan millä tahansa keinoin. 🙂

  • nipsuu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdin jo tuosta otsikosta innostua, mutta vauvauutisiahan ne ovat tällaisetkin!

    Jotenkin innostuin tässä asiassa siitä, että joku ”normaali bloggaaja” olisi saamassa lapsen. Tuntuu, että nykykulttuuri ja lifestyle on sellainen, että lapsia tehdään koko ajan vanhempana, nuoruutta venytetään, ja oletus on, että jos saat alle 30-vuotiaana lapsen, se on ollut vahinko. En tietenkään tarkoita tällä, että bloggaajien tulisi ottaa tästä asiasta paineita, että heidän tulisi milläänlailla tehdä lapsia lukijoiden pyynnöstä (ja toivon todella, että kukaan nuorempikaan bloggaja ei ota paineita).. Mielestäni tämä on vain mielenkiintoinen ilmiö, että suomessa kukaan suosituista bloggaajista ei ole saamassa lasta, vaikka monet olisivat siltä ”perinteiseltä kantilta sopivassa elämäntilanteessa”. Hieman samaa juttua olen huomaavinani myös avioliittokysymyksessä…

    Itselleni tämä asia ei ole vielä milläänlailla sillä tavalla ajankohtainen, että itsekään haluaisin lapsia, ja olenkin vasta 22 vuotias. Mielessä on kuitenkin käynyt, että tartutanko itseeni keskustelua seuraamalla ”lapsipelon”. Olen yleensä ajatellut, että ideaali-ikä saada lapsia olisi n. 25 vuotiaana, mutta jotenkin sosiaalinen paine lykätä asiaa kasvaa. Asiaa vielä korostaa se, että opiskelen tällä hetkellä yliopistossa, jossa ollaan melko urakeskeisiä.

    Tällaisia ajatuksia täältä suunnalta. Välillä olen kahden vaiheilla, siitä mitä mieltä olen kirjoitustyylistäsi mutta tuo ”Ja etenkin, kun omalla kohdalla on mitä luultavimmin se tilanne, että mukuloita on sitten todennäköisesti puuhattava isommalla porukalla kuin vaan miehen kanssa kahden kesken.” oli kyllä niin hauskasti ja hyvin sanottu!

    Ps. Onko soveliasta kysyä, mitä mieltä miehesi on tästä tilanteesta? Hyväksyykö hän sen, ettet välttämättä halua koskaan lapsia, tai haluaisiko hän itse? Olen huomannut, että poikaystävälläni joka on jo pian 29, on välillä havaittavissa lapsihaaveita, ja hän vain selkeästi odottaa, koska minä olisin siihen valmis. Tavallaan myös tämän takia pelkään, että tuotan hänelle pettymyksen, jos minulle joskus paljastuukin, etten lapsia halua (en siis ikinä ole ollut mikään varsinainen lapsirakas). Kun jo vallitsevana trendinä on ollut vanhempana lapsien teko, tuleeko seuraavaksi trendiksi tekemättä jättäminen?

    pps. huhhuh, kuin pitkä ja tolkuton kommentti 🙂

    • Marjukka
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hyviä ajatuksia Nipsuu, ajattelin vastata Veeralle hyvin samantapaisesti, mutta sitten sinä olitkin jo kirjoittanut tämän.

      Moni vastaaja on todennut, että voihan niitä lapsia ”tehdä” sitten myöhemminkin: se ei kuulkaa tosiaankaan ole niin yksinkertaista. Se viisarin tikittäminen koskee myös lapsettomuushoitoja, vaikeutuvat nekin. Ja lääketieteelliset riskit lisääntyvät selkeästi yli nelikymppisillä synnyttäjillä, niistä vaan ei kovin paljoa puhuta. Eikä se adoptointikaan sitten iäkkäämpänä (yli nelikymppisenä) ole itsestäänselvää, jos sitten koskaan.

      En halua tällä aiheuttaa lisää ahdistusta enkä painostaa ketään yhtään mihinkään, mutta kehotan ajattelemaan näitä asioita. Tosiaan, niinkuin Nipsuu sanoi, nykyajan elämäntyyli, se miten elämä, opiskelut, työt, menevät, ei ole varsinkaan naiselle mitenkään lastenhankintaa ajatelleen ideaalista.

      Mutta se, jos saa sen lapsen, ei sulje pois muuta elämää. Vauva-aika on kuitenkin niin kovin lyhyt pätkä ihmisen elämässä. Vaikka äidiksi tulisikin, voi kehittää itseään, voi tehdä työtä, opiskella, matkustaa ja ELÄÄ itsekin, tottakai.

      Ei se lapsi vie mitään pois (no, ei ainakaan paljoa), vaan antaa lisää sisältöä elämään.

      ”Kun saa lapsen, saa maailmaan sen ihmisen, jota rakastaa kaikkein eniten.”

      • Veera
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Niinhän se lapsi kuulema tuo lisää sisältöä elämään. Mutta entä kun haave on juurikin se, että hankkia muulla tavoin sisältöä elämään kuin tekemällä lapsia. Lasten hankkimista pidetään automaationa, mutta hankkimattomuuteen kaivataan aina perusteluja. Tyhmää.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ”Mielestäni tämä on vain mielenkiintoinen ilmiö, että suomessa kukaan suosituista bloggaajista ei ole saamassa lasta, vaikka monet olisivat siltä “perinteiseltä kantilta sopivassa elämäntilanteessa”.

      Minusta on hirvittävän ahdistavaa, että otat tässä nyt bloggaajat jonkinlaisena ryhmänä. Ihan niitä samoja ikäluokkiemme edustajia ollaan kuin bloggaamattomatkin, joten turha lähteä haistamaan jotain ”ilmiötä”. Sehän alkaa kuulostaa siltä, että koska bloggaajat eivät tee lapsia, on blogin jotenkin liityttävä asiaan. Idioottimainen ajatus kaikenkaikkiaan. Ihan samalla tavalla bloggaavat ihmiset menee naimisiin ja saa lapsia tai olvat menemättä naimisiin ja tekemättä lapsia kuin toisetkin.

      Mitä minuun ja mieheeni tulee, niin ei minun ajatukset ole miehelleni mikään ongelma. Ollaan molemmat ehkä sellaisia ihmisiä jotka haluaa elää, olla ja mennä vielä vapaasti ilman perheellisen vastuuta.

  • Emmi L.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onneksi on myös se mahdollisuus, että jos tuntuu siltä ettei halua koskaan lapsia niin niitä ei ole pakko tehdä ja onneksi nykyään on todellakin mahdollisuuksia tehdä lapsia myöhemmälläkin iällä. Ainakin Hollywood-tähdille, vielä yli 40-vuotiaanakin, joten ei sulla varmasti ole mitään kiirettä asian suhteen 🙂

    Itse olen tiennyt jo todella nuoresta asti etten halua lapsia, kun teininä tätä julistin kaikki sanoivat, että kyllä se mieli vielä muuttuu ja toi on tollasta teiniangstia, mutta nyt kun oon täyttämässä 27 niin ihmiset alkaa pikkuhiljaa uskomaan, että oikeasti en halua lapsia, vaikka olisi kuinka oikea mies. Vähän pelottaa toki tulevaisuus, että mitä jos tapaisi jonkun sellaisen miehen joka haluaisi tosi paljon lapsia, että kaatuisiko se suhde siihen, että itselle se on kynnyskysymys etten halua lapsia.

    Onneksi ollaan onnellisessa asemassa täällä maassa, että saadaan itse päättää koska ja kenen kanssa niitä lapsia tehdään vai tehdäänkö ollenkaan 🙂

    Emmi L.

    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ei kukaan missään ole siinä onnellisessa asemassa, että voisi päättää tehdäänkö lapsia vai ei, mutta toki sen voi päättää, että haluaisiko niitä vai ei.

  • Marine
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hienoa että moni puhuu ihan rehellisesti näistä asioista, koska todella monella on aivan samoja fiiliksiä! Hyvä kun ei tarvitse yksin pään sisällä vatvoa kun tietää muiden käyvän samoja ajatuksia läpi.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      se tosiaan aina kummasti helpottaa, kun löytää samoin ajattelevia.

  • ebeth
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi että, oon 27-vuotiaana juuri samojen pohdintojen äärellä! Valitan viikoittain tyytymättömyyttä työhöni (täällä myös 5 vuotta täynnä), opiskeluihini ja elämäntilanteeseeni. Tekisi tosiaan mieli lähteä vain pois, hankkia uusi kaveripiiri ja erkaantua tästä kovin rutiininomaisesta elämästä, joita on vuosikausia viettänyt.

    Moni ystäväni kamppailee samojen ongelmien kanssa (kuvittelepa tuohon päälle vielä sinkkuus, yksi ongelma lisää!), joten tässä iässä tuo elämänsuunnan etsiminen varmaan suurella osalla kuuluu asiaan.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      se rutinoituminen on just jotenkin kamalinta. Kun alkaa miettiä, että tätäkö se sitten on aamusta iltaan hautaan saakka. Samaa työtä ja samoja katuja. 😛

  • tylymuija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nooh,elämää on hyvä välillä vähän kuulostella sisäisin sielunsa korvin.Mitä haluaa ja mitä ei.

    Mä olen vasta 40 vee nuori,olen onnekseni kolmen mukulan mamma (vaikkei mun ainuttakaan ois pitäny saada) ja ihan pihalla että mitä mä oikeen haluan.

    Tai tiedän mitä haluan;mielenrauhaa.

    Jos ikä jotain tuo niin tajua siihen mikä merkitsee.Ja ihanaa armollisuutta itseään kohtaan.

    Mutta ne muksut tuo sitten sitä velvollisuutta,ja se hoidetaan.Eli nyt tätä elämänpaattia ohjastaa lapset,jonain päivänä mulla on vielä aikaa matkata yksinkin ja toteuttaa niitä haaveita mitä itseni varalle mieleni pumpulikätkössä hellin.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mielenrauhaa, niinpä. Se kai se on se lopullinen tavoite kuitenkin itse kelläkin. Mistäkähän senkin löytäis..

  • Anis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos Veera tästä, painin todella syvissä vesisssä näiden samojen ongelmien kanssa. Suurin ongelma on työ, jossa en viihdy. Olen jopa aikeissa hankkia lapsen jotta saan aikalisän työelämästä, uskon että moni tekee niin mutta siitä ei puhuta.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, mä uskon kans että se on aika yleistä. tai että työstä pois pääseminen on ainakin iso osasyy lastenhankkimiseen. Minä kyllä toivon itselleni ennemmin työn jossa viihdyn kuin työstä pois pääsyn järkkäämistä vauvalla. 😛

  • Siw
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muista että jos biologinen kello pirisee liian aikaisin siihen nähden mitä itse on valmis, niin aina voi adoptoida sitten vähän myöhemmin! 🙂

  • Happy@Last
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haluaisin tosta iästä vaan sanoa, että olen samanikäinen kuin sinä ja yksityisellä lapsettomuusklinikalla hoettiin koko ajan, että sinähän olet vielä nuori! 🙂 Suurin osa asiakkaista on kuulemma yli 40-vuotiaita. Itselläni tärppäsi heti ensimmäisestä hoidosta (itsessäni ei siis mitään löydettyä vikaa) ja vauva saapuu maailmaan syksyllä! <3

    Lapsia olen halunnut jo melkein 10 vuotta ja ainakin minä yritin sysätä vauvakuumetta mielestäni juurikin ”lapsivihamielisyydellä”. Mullahan ongelmana oli siis se, ettei ollut ketään, kenen kanssa lapsia saada.

    Jokainen tekee omat päätöksensä, mutta surettaa, kun jotkut hankkivat lapsia vain sen takia, kun muillakin on ja niin kuuluu tehdä. Esim. työpaikallani on useampikin 45+ nainen, jotka elävät hyvinkin täysinäistä ja onnellista elämää ilman lapsia.

    Pointtini oli siis se, että aikaa on vielä ja lääketieteen avulla ylivoimaisesti suurin osa pareista onnistuu, jos omat keinot eivät riitä. Ehkä se kaikenylittävä vauvakuume vielä saapuu kohdallesi jokin päivä tai sitten ei. Molempi parempi. Aurinkoista kevään jatkoa teille molemmille! <3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      julkisella puolella hoetaan vaan että ”oot jo vanha” 😀 Tai ainakin siellä on jaksettu mullekin jo vuosikausia kertoa miten raskaus olisi hyvä hoito endometrioosiin ja miten niitä lapsia kannattaisi alkaa jo yrittämään.

  • Helmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä olen 33-vuotias ja yllätyksekseni raskaana. Tai no, kyllähän mä nyt tiesin, että seksistä voi tulla raskaaksi, mutta en uskonut, että se silti kävisi noin nopeasti, puolivahingosta siis kyse. Miehen kanssa ollaan kyllä oltu yhdessä jo yli 10 vuotta, mutta en vain koskaan ole ollut mitenkään lapsirakas, niin omakaan ei ole ollut ykköshaaveena, vaikka olenkin aina ajatellut joskus haluavani lapsia. Sitä on vain ollut niin helppo lykätä ja lykätä… Toisaalta, itse toivoin ns. vahinkoa, ja sen myös sain. Nyt pelottaa ihan kamalasti kaikki, varmaan alkuraskauden hormonimylleryskin vaikuttaa, mutta toivon koko sydämestäni, että kaikki menisi hyvin.

    Mulla on vielä opiskelut kesken, mutta ehkä valmistun maisteriksi ennen kuin täytän 40… Elämä on periaatteessa ihan valmis taloudellisesti, mutta henkisesti etsin vielä itseäni. Työpaikkaakin aion vaihtaa valmistumisen jälkeen. Hirvittää, miten kuviot nyt menevät, mutta toivottavasti elämä kantaa. Mitähän tällä sepustuksella edes yritin sanoa… Ehkä sitä, että elämä voi olla vielä aika vaiheessa kolmekymppisenäkin nykyään, ja ehkä se on vain hyvä. Nuoriahan tässä vielä ollaan, nelikymppisetkin. Vauva-asiaan en osaa sanoa mitään, muuta kuin että ymmärrän niitä, jotka lykkäävät asiaa. Ehkä siihen ei ole koskaan oikeaa aikaa, jos alkaa oikein ajattelemaan? Paitsi tietysti niillä, jotka kokevat voimakasta vauvakuumetta.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mä just ennemmin toivoisin sellaista ns. vahinkoa. Sellaiselle itse asiassa annettiinkin jo muutaman vuoden ajan mahdollisuus. (ja nyt ajatellen se oli onneksi tuloksetonta aikaa) Eli toisaalta joo, voin kuvitella saavani lapsen, mutta en tällä hetkellä todellakaan halua alkaa mihinkään ahdistavaa ”lapsi on päämäärämme” väkisin tekemiseen.

  • Me
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos tästä keskustelua herättäneestä postauksesta!

    Oi, ihan samojen asioiden kanssa painitaan myös täällä! En ole ikinä halunnut lapsia. Nykyiseen työhön ajauduin valmistumisen jälkeen, ja nyt viiden vuoden jälkeen kaipaan jo kovasti vaihteua ja uusia haasteita. Ainoa syy hankkia lapsi olisi, että pääsisi töistä pois vuodeksi. Arvatenkin tämä ei ole hyvä syy..Ärsyttää kovasti se, että lapsettomuuttaan joutuu selittelemään ja perustelemaan, mutta lapsen hankkimista ei.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      niinpä! ja jos on tietyssä iässä vielä ilman lapsia niin koetaan jotenkin oudoksi ellei sille ole lääketieteellistä estettä. pelkkä ”en halua” lapsia koetaan itsekkääksi. Lasten tekeminen on ihan yhtä itsekästä. Itsellehän niitä lapsia tehdään.

  • hanko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Samoja mietteitä on täälläkin käyty läpi ja käydään edelleen… Opintojen suhteen laitoin rattaat pyörimäänkin tuossa viime vuonna, mutta en kyllä edelleenkään tiedä, mitä haluan ammatikseni tehdä. 😀 Kunhan nyt johonkin suuntaan lähdin etenemään.

    Tänä vuonna tulee 35 mittariin, enkä edelleenkään tiedä haluanko omia lapsia. Läheisten lapset on rakkaita, mutta ajatus omasta tenevasta, johon on sidoksissa 24/7, tuntuu edelleen ahdistavalta. Biologisesti alkaisi olemaan jo korkea aika päättää jotain.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      voi, minäkin haluaisin taas opiskella. Tai siis olenhan mä koko ajan opiskellut töiden ohessa, mutta haluaisin opiskella jotain muuta. Jotain joka veisi uusille raiteille sen sijaan, että kerään lisää oppia nykyisestä ammatista.

  • Serkku-täti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onneksi lisääntyminen on jokaisen omassa harkinnassa! En ole koskaan kokenut vauvakuumetta mutta lapsi tehtiin, sen pidemmän kaavan mukaan. Nyt onnellinen äiti! Minulla oli kiva työpaikka kun tulin raskaaksi mutta äippäloman aikana sain rohkeutta irtisanoa itseni ja alkaa tekemään sitä mitä tällähetkellä haluan tehdä. Tiedän olevani tuuliviiri ja mieleni muuttuu töiden/asuinpaikkakunnan ym asioiden suhteen yleensä 4 vuoden sykleissä. Nyt on tätä ”sykliä” möngitty eteenpäin 1,5 vuotta ja kivaa on ollut! Eli pitää tehdä mitä itse haluaa ja ainahan mieltään voi muuttaa tai olla muuttamatta. Eikös kuitenkin kaikkien hakema olotila ole onnellisuus ja jonkinlainen tasapaino itsensä ja elämänsä kanssa. Kuitenkin ne tarkoittavat eri ihmisille eri asioita! Tsemppiä pohdintoihin ja pusuja pikku-mieheltä!

  • Siilikissa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos, Veera. Hienoa, että uskallat tuoda tällaistakin asiaa julki. Mulla on aika lailla samanlainen tilanne edessä, tällä hetkellä muksut ei sovi kuvaan ja tulevaisuudessa lapsien hankinta voi olla vaikeeta koska endometrioosi. Onneksi on olemassa myös mahdollisuus adoptoimiseen, jos käy ns. paskasti eikä lapsia ala luonnonkeinoin tai avustettuna tulemaan.

    Ei lannistuta, vaikka joku saattaa vähän painostellakin että nyt jo tarttis saada maha pystyyn. Jokainen tavallaan, jotkut ei välttämättä lainkaan. Ja jos valita saa, niin ei mielellään ennen kuin siltä itsestä tuntuu että siihen pystyy.

  • Marita
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi Veera Veera, ota nyt elämästä irti kaikki mahdollinen, koska kaikki ei ole mahdollista lapsellisena. Lapset ovat ihania, mutta elämä muuttuu niiden kanssa paljon ja sitten tulee jossiteltua että mitähän jos olisin silloin tehnyt sen ja sen. Kyllä sinulle vielä se vauvakuumekin tulee mutta elä ensin tämä vaihe pois. Terveisin mummeli

    • aila
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No ohho…kuulostaa siltä kuin joltakin elämä loppuisi lapsen saamiseen. Näin ei todellakaan ole. Jos asenne on sellainen, että jossitelleen, mitä jos olisin sitä ja tätä tehnyt silloin ja tällöin, ei ole koskaan tyytyväinen. Lapsen saaminen on kuitenkin sellainen asia, joka voi jopa muuttaa prioriteetteja : ) Elämä ei ole tuolla jossain vaan tässä juuri nyt ja se jos mikä on ihan hyvä elämäohje ihan lapsettomillekin.

  • Taneli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olipas kiva postaus. Itselläni on aika sama tilanne. Mulla on oikeastaan enää yksi tosi läheinen ihminen, jolla ei ole lapsia, jos omia nuorempia sisaruksia ei lasketa mukaan. Raskaus ja synnyttäminen ovat minulle erään sairauden vuoksi, jos eivät mahdottomia niin ainakin tosi vaarallisia. Ennen ajattelin, että pystyn hyvin elämään ilman omia lapsia, mutta nyt on ehkä alkanut hiipiä vähän toisenlaisia ajatuksia pääkoppaan. Välillä tajuan, että ne ovat varmaan suurimmaksi osaksi ympäristön aikaansaannosta, mutta kuitenkin. Minulla on myös joku muutoksen kaipuu: uusi työ, asuinpaikka, maa, jotain. Hiukset jo leikkasin aivan lyhyiksi ja ostin uuden auton, mutta ei se taida riittää.

    Sitä olen miettinyt, että jos kaikista kolmikymppisistä tuntuu tältä, niin kuinka moni sitten hankkii sen lapsen vain saadakseen jotain muutosta ja päästäkseen elämässä eteenpäin… Enkä sano, että se olisi sitten loppupeleissä mitenkään väärä syy hankkia lapsia. Minä ainakin luulen, että jos tilanne oli normaali ja raskaaksi tuleminen ei todennäköisesti veisi henkeä, luultavasti harkitsisin lasta tai ehkä yrittäisin sellaista jo. Ei siksi, että sitä hirveästi haluaisin, vaan siksi kun kaikki muutkin ja siksi kun se olisi tavallaan helppo valinta ja hyväksyttävä muutoksen suunta. En nyt tiedä tajuaako kukaan mitä yritän sanoa. Jos irtisanoutuisin töistä ja lähtisin kiertämään maailmaa tai lähtisin kouluttautumaan uudelle alalle, kaikki ihmettelisivät ja se vaatisi minultakin hirveästi vaivannäköä. Mitä tekisin asunnolleni, millä eläisin, haluaisinko nyt oikeasti jättää kaikki läheiseni Suomeen tai toiselle paikkakunnalle. Jos tulisin raskaaksi, kaikki pitäisivät sitä ihan normaalina parisuhteen kehityksenä ja varmasti tukisivat. Toki sekin olisi suuri elämänmuutos, mutta enemmän semmoinen normien mukainen.

    Tulipas pitkä ja ehkä vähän sekava kommentti. Asia on ehkä omassa päässäkin vähän jäsentymätön, sillä oikeastaan haluan olla sitä hirveästi kaivelematta. Mitä jos löytäisinkin sisältäni hirvittävän halun saada lapsen ja sitten sitä kuitenkaan en voisi saada?

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Samoissa ajatuksissa pyöritään ja postauksesi otsikko jopa hieman pelästytti – ”eikai vaan…?”

    Se, että ei välttämättä halua lapsia, on asia josta potentiaalisessa lisääntymisiässä olevat naiset harvemmin puhuvat julkisesti, joten hatunnosto sinulle että toit pohdintojasi julki! Varsinkin, kun blogisi perusteella vaikutat olevan sellainen tervejärkinen ja jalat maassa oleva nainen (en tarkoita tätä lokerointina tai keneenkään kohdistuvana arvosteluna), joka on varmasti tätä asiaa miettinyt ja puntaroinut, eikä vain lauo keskeneräisiä mielipiteitä ilmoille. Että eivät kaikki naiset, jotka eivät aktiivisesti halua omia lapsia, välttämättä ole aikuisuudessaan keskeneräisiä reppanoita, jollaisen käsityksen erinäisiltä palstoilta voi helposti saada. Meneepäs teksti nyt sekavaksi 🙂

  • Maikki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sama tilanne täälläkin. Ikää 30 -vuotta ja nyt kun on naimisiinkin päästy niin johan niitä vauvauteluita tulee joka tuutista.

    Jotkut on jopa kysyneet että miksi me sitten mentiin naimisiin jos ei kerta haluta perustaa perhettä. Mitä ihmettä, eikö kaksi ihmistä muka voi olla perhe?

    Eniten ehkä ärsyttää se kun ihmiset sanoo aina että ”sitten kun teilläkin on lapsia…”.

    Lasten hankkiminen tosiaankin on automaatio, ärsyttävää.

    • Chrisse
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Loistava kirjoitus jälleen kerran. Lohdutuksena voin sanoa, ettei sitä vielä lähempänä viittäkymppiäkään tiedä mitä elämältään haluaa 🙂

      Uusia haasteita ja tilaisuuksia tulee ja sitä joutuu aina miettimään ja punnitsemaan mikä on itselleen tärkeää. Kuten tämä vauva asia. Itse olen neljän lapsen äiti ja myös kahden pienen tytön isoäiti. Olen vahvasti sitä mieltä, että se on jokaisen naisen oma valinta haluaako lapsia vai ei. Minulla on monta lapsetonta ystävää, jotka pitävät kyllä lapsista, muttei halua omia. Kunnioitan heidän päätöstä enkä ole koskaan milloinkaan kyseenalaistanut tai muuten pitänyt heitä jotenkin huonoina naisina. Jotkut kun on sitä mieltä, että naisten kuuluu tehdä/saada lapsia.

      Jokaisella naisella on onneksi oikeus päättää omasta kehostaan ja tähän kuuluu myös äidiksi tuleminen.

  • Viola
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En jaksanut lukea kaikkia kommentteja läpi, mutta tuohon lapsiasiaan oli kommentoitava. Olen kolmikymppinen, opiskelen tällä hetkellä lisää ja käyn osa-aikatöissä ja olen suhteessa. En aio hankkia lapsia nyt tai koskaan. Se on ihanan vapauttava päätös, sillä elämässä ei ole niin tarpeettomia rajoja. Minun ei tarvitse miettiä tulevaisuuttani mahdollisen hedelmällisyysiän mukaan tai rajoitettava suunnitelmiani lapsen takia. En ole itsekäs, suuntaan vaan huomioni ja rakkauteni ja energiani muuhun. Lapsi ei ole kaikille se juttu, joka antaa sisältöä elämään. Elämäni on erittäin sisällökäs ilmankin.

    Lähipiirissä on toki lapsia ja onnea heille valitsemallaan tiellä, mutta mun tieni se ei ole eikä ole koskaan aikuisiällä ollutkaan. En tule katumaan tätä, sillä maailmassa lapsia riittää, joilla rakkauttaan voi jakaa, jos niin haluaa. Lapseton elämä on aivan yhtä arvokas ja oikea, kuin lapsen kanssakin. Toki asia kannattaa miettiä läpi, mutta en sano kuitenkaan, että jos on pienikin epäillys, hanki lapsi. Epäillys katumisesta ei välttämättä ole kunnon syy, varsinkin, jos elämä tuntuu vievän mielummin muualle. Silloin sitä lasta saattaa katua, koska se haluttu elämä jäi näkemättä. Katumusta harva kuitenkaan ilmaisee, vaikka asia olisikin näin.

    Ja kenenkään ei tarvitse tästä kommentista suuttua, tämä on elämäni ja mielipiteeni. Kaikki kukat kukkikoon, eikö?

  • marita
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veera, lapsia tulee jos on tullakseen! Älä ota ympäristöstä paineita, asia on vain yksin sinun ja T:n asia Eikä kaikkien ola pakko …..ja jos siltä tuntuu, että elämä junnaa, vain sinä itse voit siihen vaikuttaa. Älä turhaan odota, mitä nurkan takaa tulee, vaan mene rohkeasti katsomaan, mitä nurkan takaa löytyy!

  • Norre
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sellaista elämä on! Ei kaikkien tarvitse haluta lapsia, mutta olis päästävä tosta etukäteen podettavasta pelon tunteesta, että joskus katuu valintojaan. Ja musta ihmisten olis myös tajuttava että jotkut asiat vaan on niinkuin on, ei kaikkien vaihtoehtojen täydy olla jokaiselle aina avoinna. Lapset hankitaan tiettyyn ikään mennessä, niin se vaan naisilla menee. Miksi nykyajan ihmiset kokevat jotenkin oikeudekseen hankkia lapsia koska vaan, ja sitten valittavat suurta vääryyttä kun se 30-40v jälkeen vaikeutuu? Sen kuuluu mennäkkin niin. Siihen on biologiset syynsä. Tiedä faktat ja elä niitten mukaan. Vähän sama asia kuin että kauppa menee kiinni klo 21, jos et mene ennen sitä, et pääse vaan yksinkertaisesti sisään, et vaikka oisit ollut koko päivän kiireinen tai epävarma siitä tarvitsetko maitoa. Ei siinä auta huudella että ”en tiedä olenko valmis vielä”, se ovi menee kiinni ja sulta ei kysellä, pitää vaan hyväksyä asia. Sinänsä reilua että sä tiedät että se kauppa tosiaankin menee kiinni, jos et nyt ihan tarkkaan että klo 21, mutta kuitenkin illalla. (mieletön metafora 😀 )

    Jokainen kai joskus pohtii näitä asioita, mutta pitää olla luottoa siihen että elämä rullaa eteenpäin, ja aika parantaa ne surut ja katumuksen tunteet jos niitä sattuu. Elämä ei pysähdy lasten hankkimiseen (oma äitini aloitti opiskelunsa ja valmistui oikiksesta kun kotosalla odotti pientä 3 lasta, opiskelut olivat vielä muutaman tunnin ajomatkan päässä toisessa kaupungissa, mad respect!), muttei myöskään niiden hankkimatta jättämiseen 🙂

  • Bisquits
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielenkiintoinen postaus! Nyökyttelen täällä itsekseni monille kommenteille. Minulla on 7 kk vanha poika, mutta olen todellakin sitä mieltä, että lasten ”hankkiminen” on jokaisen oma asia. On ärsyttävää, että siitä kysellään, kun pääsee tiettyyn ikään. Ja minäkään en ole koskaan ymmärtänyt, miksi lapsettomuus on joidenkin mielestä itsekästä – sehän on nimenomaan toisinpäin.

    Paljon olisi sanottavaa, mutta kun kirjoitan puhelimella, vain pari juttua nyt. Vauvan kanssa voi kyllä opiskellakin, jos uusi ala on haaveena. Itse olen tehnyt suurimman osan maisterintutkinnostani joko raskaana tai vauvan kanssa ollessani. Nyt kirjoitan graduani iltaisin vauvan nukkuessa, ja valmistun elokuussa (gradun palautus kesäkuussa). Se on mahdollista, jos haluaa, mutta ei helppoa tietenkään.

  • Marianne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä teksti! 🙂 Ota askel johonkin tuntemattomaan. Ei tutut- asiat voivat aluksi olla epämieluisia, mutta ne avaavat usein ovet uusiin asioihin, kuten onnellisuuteen. Sen askeleen ottaminen on aina vaikeinta, koska tuttu ja turvallinen vetää syystäkin puoleensa. Kokemuksesta voin sanoa, että mulle päätös muuttaa toiseen kaupunkiin, mistä en tuntenut kuin yhden ihmisen oli vaikein ikinä. Ensimmäiset kuukaudet olin ihan pihalla, yksinäinen ja ikävä oli läsnä kaikessa. Nyt, 2 vuotta myöhemmin olen mielettömän onnellinen. Enkä uskoisi, että olisin näin onnellinen, jos en olisi sitä ensimmäistä askelta ottanut. Rohkeasti vaan jahtaamaan unelmia, ettei vanhana kaduta 😉

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä ollaan kohta 38 v ja vauvakuumetta on aika ajoin ilmassa, mutta sitten kun sitä pysähtyy miettimään asiaa, niin ei sitä loppuunsa ehkä sitten olekaan. Kavereilla on lapsia, osalla jo aikuisia ja välillä on itsellään riittämätön tunne siitä, että ei ole saavuttanut elämässään yhtään mitään. Miestä ei tällä hetkellä ole ja sinkkuna elo on vähän erilaist kuin muiden perheellisten kavereiden. Mutta näiden asioiden kanssa pitää vaan yrittää pystyä elämään ja hyväksymään. Koska kun hyväksyy elämänsä, niin silloin pystyy paremmin katsomaan eteenpäin ja tekemään niitä suuriakin muutoksia. Itsellä tämä tarkoitti vuosi sitten muuttoa Helsinkiin pieneltä paikkakunnalta Savosta ja kokonaan uudenlaista elämää täällä.

  • May
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Word!! Täällä yksi kolmekymppinen samojen mietteiden kanssa. Mitään aikaisempaa en kadu, mutta muutoksen kaipuu on aika kova. Olen kaveriporukan ainoa sinkku, joskaan (onneksi, pakko sanoa) niitä lapsia ei ole vielä pahemmin siunaantunut. On hyvä työ ja kiva kämppä, mutta silti jotenkin ”blaah” olo. Tahdon ulkomaille, vaikka tiedän, että arki se on arkea sielläkin. Mutta silti!!!

    Vauvakuumetta en pode ollenkaan, mutta samat ajatukset välillä pyörii päässä ”mitä jos en tapaa ketään ja en sitten saakaan lapsia myöhemmin vaikka haluaisin”. Ja joka kesä saa raahautua häihin, joihin ei ole aveccia, mikä jopa lähes vituttaa. Voisin opiskellakin jotain uutta, mutta kun koulut ulkomailla maksaa ja olen jo tottunut hyvään toimeentuloon. Äääh ompas vaikeeta, onneksi tulee kesä 😀

  • Randomi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näin juuri äidiksi tulleena voin kertoo ettei se elämä mitenkään pääty lapsen saamiseen, vaikka niin luulin ja pelkäsin. Pelkäsin aivan älyttömästi lapsen saamista. Pelkäsin että elämä loppuu tai muuttuu kauheaksi, pelkäsin että musta tulee huono äiti, pelkäsin että mun lapsi olisi itse saatana, pelkäsin että mun kroppa menee ihan pilalle… siis pelkäsin kaikkea mahdotonta ja mahdollista. Nyt kun olen astunut tänne ”toiselle puolelle”, niin juu elämä muuttuu, mutta vähemmän kuin kauhukuvissani ja paljon hauskemmaksi kuin mitä ajattelin.

    Kaikkien ei tarvitse saada lasta. Ei elämästä tule parempaa tai huonompaa sen mukaan onko lapsi vai ei, siitä tulee mun näkemyksen mukaan vain erilaista. Lapsen kanssa ei kaikki asiat ole mahdollisia samalla tavalla kuin ennen, mutta samalla elämään tulee uusia juttua. Jos ei hanki/saa lapsia niin voi esim. matkustella ja käyttää rahojansa vapaammin ja parisuhteeseen on eri tavalla aikaa. Jos saa lapsia saa kokea mielettömiä rakkauden tunteita ja parisuhde syvenee uudella tavalla. Eli molemmissa jutuissa on omat hyvät ja huonot puolet, ei niitä kannata murehtia niin paljon.

    Juu omista taustoista sen verran, että en ole halunnut lasta koko elämäni ajan, päinvastoin. Ratkaisevia tekijöitä omalla kohdalla olivat oikea parisuhde, johon halusin lapsen sekä se että yhtäkkiä lääkäri totesikin että mä en ehkä pysty saamaan lasta, tai se voisi olla vaikeaa ja kehoitti ikäni puolesta alkaa yrittämään mikäli on haaveissa ja suunnitelmissa mukelo. Silloin oli pakko miettiä asiaa vakavasti ja tein/teimme päätöksen että haluamme lapsen. En ole katunut =) …vielä! Ja who knows mitä tästä vielä tulee, mutta sitä se elämä on suurimman osaksi aikaa: ei voi tietää etukäteen. Päätösten vaikutusta pystyy useimmin arvioimaan vasta jälkikäteen. Mutta päätöksiä kannattaa tehdä, ne vievät eteenpäin. ”Jump! Go ahead and jump!”

    • Randomi
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Edit: Kaikkien ei tarvitse saada lasta. –> tarkoitin että ei tarvitse HANKKIA lasta, saamisen mahdollisuuden suon ja toivon jokaiselle!!!!

  • RagDoll
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Puoliksi samoin ajatuksin. En tiedä mitä haluan, tai mihin olen menossa, mutta olen useamman vuoden ollut sitä mieltä, että en halua lapsia. Odotan kyllä innolla, että siskoni saa joskus pienokaisia ja minusta tulee maailman parhain täti..

    Päässäni alkaa kiehua, kun joku kehtaa sanoa, että ihminen on itsekäs, jos ei hanki lapsia. Ensinäkin se ei ole varmaa, että voiko niitä edes saada ja mielestäni on parempi, että ei hanki lapsia, mikäli ei ole 100% valmis siihen. Lapset ansaitsevat 110% tunteen, että ovat tervetulleita, rakastettuja ja vanhemmat jotka asettavat heidät etusijalle. Jos ei ole siihen valmis, niin mielestäni ei kannata niitä naperoita siinä tapauksessa vielä miettiäkkään. =)

  • Maria Morri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava asiapostaus, taas kerran!

    Mä oon sinänsä tiennyt jo vuosia, etten halua lapsia (kovin paljoa muusta en sitten tiedäkään), mutta pirulainen kun tulee vanhemmaksi, alkaa epäillä, että onko oikeasti haluamatta, milloin sen biologisen kellon pitäs alkaa tikittää ja pistää pään pyörälle ja kääntää mielipiteen 180 astetta? Siis, en halua vieläkään lapsia ja oikeastaan kammoan koko ajatustakin, mutta pelkään, että jotenkin ”naksahdan” päästäni ja sitten alan katua lapsettomuutta, tai lasta jos sellainen ilmestyykin (hups?). Ja kaikki tämä oikeastaan siksi, että asiasta vaan puhutaan ympärillä niin paljon. Jos ei tarttisi ikäänkuin koko ajan vastata jollekin omaa kantaansa tai olla koko ajan niin hemmetin tietoinen, olis ehkä helpompaa. x) Mut tää on tietty tätäkin, että miten ison asian valitsee siitä tehdä itelleen. Missäs lehdessä juuri kans oli tästä ihan samasta asiasta juttua? Joka tapauksessa, siinä hyvin todettiin, että hankkii tai on hankkimatta, voi olla, että molempia katuisi tai sitten ei, valitsi näin tai noin. Että kai se pitää vaan tehdä niinkun hyvältä tuntuu ja kelata, että se on se paras vaihtoehto juuri se, mitä juuri elää ja mitä tietä kulkee.

    Ajatusvapaata ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

  • Hessu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pakko kommentoida vasta toista kertaa blogiisi (vaikka pitkäaikainen lukija olenkin). Itse olen seurustellut 11vuotta ja olin vuosi sitten todella tyytymätön elämääni. Hyvä, mutta aivan liian rankka työ ja siitä aiheutunut stressi ja ahdistus. Päätin hakea kouluun aivan toiselle puolelle Suomea toteuttamaan nuoruuden haavettani. Aluksi oli hankalaa asua eri kaupungeissa puolison kanssa, mutta kaikkeen tottuu ja uskon että tämä on vain vahvistanut meitä ja saanut ajattelemaan omia tuntojaan ja haaveitaan. Sillä välin kun olen toteuttanut haaveitani, on kavereihini iskenyt monistumistarve. Vaikka tottakai olen onnellinen heidän puolestaan, tajuan samalla, miten kaukana itse tuosta elämästä. Ja pakostikin tuntuu siltä, niinkuin ”menettäisin” kaverini lapsille. Vauvakuumetta minulle ei ehkä tule koskaan, enkä tiedä olenko valmis tekemään lapsia vain, koska niitä ”kuuluisi tehdä”. Toivoisin elämääni lisää kaltaisiasi naisia, jotka jakavat nämä mietteeni ja joiden kanssa voisin keskustella tulevaisuudesta ilman sitä ikuista kysymystä, että koska hankimme lapsia. Vaikka kohta kolmekymppinen olenkin, on tässä elämässä mielestäni vielä liikaa koettavaa, nähtävää ja opittavaa, ihan kahdestaan. Olet kirjoitustesi perusteella mahtava tyyppi eikä sinua tee huonommaksi tai paremmaksi päätös hankkia tai olla hankkimatta lapsia. Jokaisella meistä on vain tämä elämä, eikä takuita huomisesta, joten eletään tämä niinkuin itse parhaaksi näemme, muiden ajatuksista piittaamatta!

Post A Comment