Epävarmuutta

Nyt onkin siitä harvinainen tilanne, että mulla on useammatkin asukuvat jemmassa odottamassa julkaisua. Se tarkoittanee sitä, että olen viime päivinä jaksanut jopa hieman katsoa mitä päälleni kiskon. Sitä se kevät, aurinko ja iloinen mieli teettää.

Yhdet Berliinin asukuvatkin on vielä julkaisematta, mutta heitän nyt ensin tähän väliin eilisiltaiset otokset, jotka napattiin ystäväni kolmekymppisillä.

20130428-185012.jpg

Kun kyselin Lumene-arvonnassa, että mitä kaipailisitte lisää blogiin, osui silmiini parikin kommenttia joissa haikailtiin lisää aiemmin enemmänkin näkyneitä minihame ja korkkarit -asuja. Korkojen ja mekkojen käyttö on tosiaan vähentynyt radikaalisti samalla, kun viikonloppujen baarijuoksut ovat jääneet poissa. Alkaa ikä painaa siinä määrin, ettei enää jaksa kekkeröidä ihan samaan tahtiin kuin vielä muutama vuosi sitten, joten ihan luonnollinen kehityssuunta.

Eilen kuitenkin oli aihetta juhlaan ihanan ystävättären täyttäessä kolmekymmentä. Berliinissä vietetyt aurinkoiset ja lämpimät päivät onnistuivat virittämään minut sopivasti kevätmoodille, joten pitkästä aikaa minihame ja korot tuntuivat luontevalta yhdistelmältä. Päälle päätyi sellaisia minulle ominaisia elementtejä kuin paljetteja, nahkaa ja leopardia.

20130428-185023.jpg

Paljettihame – La Redoute, Ellos/wear your own bra-alusmekko – change/rintaliivit-Fantasie/pusero -Only/korkkarit-Guess/rotsi-Saki

Sen kyllä huomaa heti, että ei ole tullut lähiaikoina tullut vietettyä juurikaan aikaa tämänkaltaisissa asuissa. Oli nimittäin aluksi hirveä huoli, että onko lyhyt hame + korot jotenkin liikaa, tai että onko yläosa liian paljastava. Välillä sitä vaan sortuu itsekin sellaiseen ”lihavana naisena, mun kuuluu peitellä itseäni”-ajatukseen. Ikään kuin se voisi ärsyttää ja ällöttää jotakuta, jos multa näkyy tissivako.

Päätin kuitenkin viitata epävarmuudella kintaalla ja hyvä niin, sillä tykkäsin asusta hirmuisesti. Täytyy ehdottomasti taas rohkaistua pukeutumisen suhteen ja kiskoa useammin päälle tällaisia asuja joissa tulee kivan naisellinen ja nätti fiilis.

20130428-185029.jpg

Ässien fanihuivi ei sentään kuulunut asuuni, mutta pääsi mukaan kuvaustilanteessa. En minäkään voi täysin sivuuttaa ja olla iloitsematta Pojan saamisesta Poriin, niin iso ja tärkeä juttu se on ollut monelle ihmiselle lähipiirissäni. Muru on ollut koko viikon yhtä hymyä ja onnesta mykkyrällä. 😀

20130428-185034.jpg

Nyt rauhallista sohvailua murun kanssa. Parin päivän reissu ja siihen kekkerit päälle, oli yhdistelmä joka vei mehut aika tehokkaasti.


Tags:
12 Comments
  • Henni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet kyllä upean näköinen nainen! Itselläni on hieman ylipainoa ja mielestäni se ei ole tekosyy pukeutua kaapuihin tai rumiin vaatteisiin. Muotoja ei pidä piilottaa, käytän vartalon myötäisiä vaatteita ja avaria kaula-aukkoja. Tietenkin tyylikkäästi, niin kuin sinäkin:). Jos joku säikähtää, niin voi voi. Ei kaikki voi olla samasta muotista. Jos vedän ”kaapumaisen” paidan tai hameen päälle, niin rintojeni isosta koosta johtuen näytä kaksi kertaa lihavammalta kuin olen. Että silleen, lisää näitä bileasuja!

  • pummi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana look!

  • Siilikissa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    You go girl! Vilautteluherkkänä töppökoipena minua ei minihameeseen saa, mutta pidä sinä niitä munkin edestä kun ne kerran sulle sopii. Ja unohda epävarmuus, turhaa semmonen. Hyvä meininki ja Poika saunoo. 🙂

  • Ansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sä näytät tosi hyvältä 🙂 ! ”Tosi hyvä” on vielä niin laimea ilmaus, sillä sä näytät oikein sädehtivän!

  • HeidiJohanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nuo sääret, nuo sääret <3 upea nainen!

  • Sheila
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Noin simpsakoilla kintuilla kelpaa käyttää minareita :).

    Asu on aivan ihana, mutta erityisesti valuttelin kuolaa noille kengille. Pitänee alkaa itsekin metsästää leokorkoja :).

  • Neea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moikka! Muistaakseni olit viime vuonnakin hip ja khuul tapahtumassa. Hip ja khuul vol2 tänä vuonna 18.5 11-15! Tervetuloa ja toivotaan, että tapahtuma onnistuu yhtä hyvin kuin viime vuonna! :):)

  • Katerina Alezandra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • Jenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jestas mitkä sääret! Kelpaisi tännekin moiset, mutta nyt otan itseäni niskasta kiinni ja korostan sitten niitä puolia, jotka itsessäni ovat hyviä surematta sitä, että omat sääret eivät ole ihan noin esiteltävät 🙂 Hyvää kevään jatkoa!

  • May
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wau mikä asu! Voi vinde että näytät upealta 🙂 Tahtoo itsekin!

  • .eeva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vau, mitä itsevarmuutta! Olet kyllä todella kaunis ja eritoten nuo kauniit koivet aiheuttavat minussa hieman kateutta! 😉 Tahtoo myös tuollaiset. Rintavarustusta on onneksi omasta takaa… tai edestä tai jotain!

  • S
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät todella kauniilta! Täytyy kommentoida vähän tuota paino ja epävarmuus asiaa. On siis todella todella surullista kuinka monet naiset koosta riippumatta on niin usein epävarmoja itsestään. Sinä esim. näytät aivan upealta, ja moni muukin nainen näyttäisi (kaikki) varsinkin jos olemuksesta poistettaisiin se häpeily ja itsensä arvostelu. Itse olen ollut joskus vähän pyöreämpi, n. 67 kg ja nykyisin taas hoikempi. Huomasin joskus, että aivan sama paljon painoin, aina vaan tunsin itseni joko liian läskiksi, liian laudaksi, liian löysäksi, joskus jopa liian laihaksi. Apua! Onneksi päässäni vinksahti ja tajusin, että hei, vähän nyt sitä järkeä päähän, ne väärät lasit pois silmiltä ja yhtäkkiä minusta tulikin upea ilmestys! Juuri hyvä, sellaisena kuin olen. En tiedä mistä tämä tuli, mutta toivoisin niin kovin muillekin epävarmoille samaa vinksahdusta. Kun se hyvä fiilis, itseluottamus ja kauneus ei ole siitä painosta tai pepun muodosta kiinni vain aivan jostain muusta, enkä usko, että vaikka kroppaansa kuinka muokkailisi ”oikeaan” malliin, että sillä sitä itseluottamusta saavutettais. Voihan nenä, mikä selostus! Ei tässä muuta kuin ihania kevät päiviä 🙂

Post A Comment